torstai 30. kesäkuuta 2016

Rautu-Reiska rulettaa

On se kone tuo entinen Rautu-Reiska, äskeinen Turska-Reiska ja nykyinen Lohi-Reiska

On tämä viikko mennyt melkoisen huimasti. Rautu-Reiskan, anteeksi Lohi-Reiskan kanssa olemme harventaneet Tenon vähäistäkin vähäisempää lohikantaa ihan kivasti. 
Ilonen Lohi-Reiska 30.6 kalan kanssa. Painoa kalalla peräti 4,790 kg.

Kävistiin 29. päivä ongella kun keli näytti kalalta. Ihan Vetsikoskesta asti vaapuilla ja perhoilla Sirmaan asti. Eikä mitään. Ei nypyäkään. 
Mutta lohimiehet eivät hellitä, vaan joku konitohtori -perho sai kyytiä hieman ennen venerantaa. Ja Reke väänteli ja käänteli kampea siihen malliin, että kala luiskahti haaviin. 
Reke ja 3,180 kg läheltä venerantaa

Kalan jälkeen hivautimme itsemme nukkumaan ja aamulla vedettiin sateen ropistetta kattoon unta kuulaan melkoisen komiasti. 
Puolilta päivin alkoi kirkastua, joten eiköstä vaan joelle sorkkimaan. KH55 perho oli yhtenä perässä ja pari muuta muualla. 
KH55 on kone

Nousimme koneella Suvikoskeen ja siitä onget pyyntiin. Ehdin heilauttaa venettä pari käännöstä ja yhdestä tutusta montusta näpsäisi perhoon kala kiinni. Reiska jälleen väänteli ja käänteli kelan kampea ja kohta kala sujahti haaviin. En enempää kerro näistä vaiheista, ne on paree katsella videoista tuosta alhaalta. 
Onhan nämä Reiskan kanssa soudetut tunnit olleet melkoisen tuottavia. 6 kalaa olemme päässeet vakumoimaan, joten ei hyönö. 

Minäkin pääsin pitämään kalaa









tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kalaa tulee

Perhoihin napsuu lohta

Juhannuksen suhinat on pidetty ja maanantaina aloitettiin Rautu-Reiskan kanssa perinteinen soutuviikko. Esimakua saimme jo juhannuksen alla, kun kävimme soudulla ja saldona oli kaksi kalaa. 
Ilma oli erittäin kaunis, eli lämpötilaa riitti ja aurinko rätkötti kuumana päin pläsiä. Silti läksimme soutamaan Sirmaa. 
Rannassa näkyi, että ylätuuli pyyhki Sirmansuoralla, joten nousimme Yläpeuraan, jossa tuuli kävi vastaan ja soutaminen ei sen helpompaa ollut. Mutta alaspäin päästiin jotenkin.
Kalaa ei ensimmäisellä laskulla tullut ja oottopaikalle alkoi Sirmassa keräytyä porukkaa. Soudimme heikentyneessä tuulessa Sirmansuoran ja Sirmankosken. Saldona oli kaksi tärppiä perhoissa, joten nousimme vielä kerran ylemmäs. Jälleen näkyi, ettei turistikalastajia ole heidän majapaikoissaan ja veneenvuokrauspisteissä opastettu oikeastaan mitenkään. Moottoreilla ajellaan mistä sattuu (onneksi on paljon vettä, ettei potkurit kolise) ja soutukuviot ovat myöskin mielikuvitusta täynnä. Samoin rannoilla notkuminen näyttää olevan monelle mieluista, sillä varsin pitkiä välimatkoja pitävät toisiin soutajiin. 
Samapa tuo ja jos ottaa loman kannalta kalastuksen, niin eihän siinä mitään. Sillä omalla lomailulla ei vaan pidä häiritä niiden soutuja, jotka sinne joelle tahtovat mennä, eivätkä seurustella rannoilla.  Edelleenkään suvannonvarausta ei Tenolla katsella hyvällä. 
Nousimme kuitenkin Alapeuraan saakka ja sieltä löytyi kahden soutuporukan välistä sellainen kilometrin väli, johon pystyi hyvällä omalla tunnolla ryhtymään soutamaan. 
Eikä pitkään tarvinnut KH55 perhoa uittaa, kun kiva jalka täräytti kiinni. Reiska väsytteli sen ja alla oleva video kertoo loput.
Tähän 3,755 kg kalaan oli hyvä lopettaa iltasoutu

 Tiistaiaamuna nousimme ennen sianpierasua ja läksimme käväisemään joella. Soutajat olivat väsähtäneet ja vain muutama vene näkyi Sirmansuoran yläosassa. Siispä reilusti alavirtaan ja soutu koskenniskalta.
Eikä pitkään tarvinnut lapioida kun eilistä perhoa naposteltiin. Kauden ensimmäinen titti näki haavin ja kohta näkee paistinpannun.
Siihen olikin kiva lopettaa aamusoutu ja katsotaan illalla lisää.
Titti 1,660 kg KH55 perholla. 

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kaksi lohta

Kun lohi rupee nykimään ja äijät rykimään


Maailman ainoa Rautu-Reiska tuli jälleen jokilaaksoon. Heilahti ovesta niinkö kennenkäpoeka. Oli kassit täynnä ja repustakin löytyi jotain. Tuliaista meinaan. 
Porokeittoa tungettiin käkättimeen ja sitten joelle. Löysät pois ja sitten juhannusta juomaan. Se kuulosti suunnitelmalta joka piti toteuttaa. 
Venerannan kohdalla souteli oikea lohimies, Kosusen Markku, "Kossu" ja hän kertoili että Sirmassa oli hiljaista. "Menkää Pahtakoskeen, siellä saattaa olla osumia". 
No nousimme Jahaman porekattilaa paineistaen Pahtakosken yläpuolelle ja onget perään. Pörhöisiä alkuun ja kun tulisi Vetsikoski, niin Uulassa sitten puikalaa perään. 
Ellei nappaisi. Ja ei napannut. 
Vaihto tehtiin lennosta ja Reke vuosien kokemuksella selvitti uudet pyydöt nopeasti kehiin. Vauhtikallion kohdalla käänsin veneen kohti Suomea ja keskellä virtaa perävapa vähän heilahti Toisen kerran ja sitten nyökkäsi ruttuun. "Kala kehvetti siellä, otahan muut pois" ohjeistin Reinoa ja kohta alkoi vääntö. Siitä ei enempää, video kertokoon loput.
Laskimme Kalgun, Peurat melkoisen nopeasti. Ei ollut uskoa niihin ja tultiin Suvikoskeen. Tyhjä oli virta soutajista, tai melkein. Pari venettä oli alapuolella, mutta pääsimme jatkamaan soutua normaalisti. 
Sirmansuoralla singuttelin suomenrantaa, sillä olinhan saanut siitä jo 17,7 kg kalan ja pari muuta oli ollut kiinni. 
Pyynnissä oli kolme perhoa ja katselin joenpohjaa kun sillä kuuluisalla sivusilmällä näin vasemman laitavavan hieman heilahtavan. Kiskaisin airoilla ja vapa niiasi syvään. Kohta lohi lensikin ilmassa vastavirtaa kohti veneen sivulla. "Mikäs tuo oli, säikähtikö toinen lohi tätä ottia, vai mitä se onkaan".
Ei säikähtänyt, vaan lentävä lohi oli kiinni ongessamme, mutta vauhdilla menossa ylävirtaan. Mutta video kertokoon lopun tästäkin taistelusta. 

Rautu-Reiska ja juhannuslohet

Ilta oli erittäin onnistunut kun osasimme löytää oikeat vieheet. PIenempi, n. 5,5 kg kala otti Kauhia -vaappuun värissä päiväkomunisti (sama jolla sain sen 17,7 kg). ja isompi otti perhoon (kuva)
Toiseen kalaan oli mahtava lopettaa ja lähteä saunomaan sekä nauttimaan sellaisista juomista, joita ei poikaaset vielä voi juoda. 
Parivaljakko 
Juhannusaattona kävimme Reiskan kanssa hieman rantailemassa ja terassiloimassa. Nyt on kalaa ja nousuviikolla uudelleen. Kivaa pääsiäistä kaikille, pysykään kuivina. 









keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Perholohia Tenosta

Perholla napsahtelee lohia kylmästä vedestä


Kun olin onnellisesti saanut likaisen auton ja veneen (jatkoa Pellon matkalle) kotiin Utsjoelle, olikin 57 vee syntymäpäivän aatto. Lepäsin rankan reissun päätteksi kotona jalkapalloa katsoen ja jätin soutuhommat muille taitavammille.
Synttäripäivänä päätin soudella veneeni perusteellisen pesun jälkeen Aittisuvannosta Sirmaan retkisoutuna. Kiva 28 km matka rentouttaa äijää ja näkee miten joki on elänyt jäidenlähdön tänä vuonna. Sanotaanko että elänyt on, mutta ei suinkaan pahasti. Talvi oli kohdellut jokea vähän samaan malliin kuin synttärisankaria. Koetellut on, mutta ei kovasti.
Soutelin vaappujen kanssa koko matkan ja kiitän lohia että taivallukseni sujui ilman häiriöitä. Tosin loppumatkasta sain niskaani vettä kun joku pilvi seurasi koko ajan soutuani. Se meni kuin halvoissa elokuvissa, ympärillä ei satanut, mutta kohdallani satoi. 
Sanovat notta mies ei ole mies jos on munat märkänä, mutta todistin senkin väitteen perättömäksi. Sillä hyvin miehisesti kestin koko soudun ja lääkitsin kehoani kotisaunan lauteilla kylmällä oluella ja sitten rakas vaimoni tarjoili kauniisti konjakkia. Tosin lasillisen vain, eihän sitä välivuosia montaa viikkoa juhlita. 

Uutta matoa koukkuun

Synttäreiden jälkeen oli uusi päivä ja mieli teki lähteä joelle sestomaan. Olihan edellisestä Tenon kalasta kulunut jo viikko Pellon vierailun vuoksi. Sain inside vinkkiä perhoista ja tietenkin perhokausi piti aloittaa omalla kohdalla, vaikka vesi olikin kylmää. Olen kuitenkin pistänyt merkille, ettei sillä veden lämpötilalla ole mitään merkitystä kalan ottiin, kun kalaa on sopivasti kohdalla. Se puree hanakasti.
Sitaisin kolmeen vapaan perhoja tunnepohjalta, sillä enhän perhoista tiedä yhtikäs mitään. Laitan uimaan mitä mieleen juolahtaa. No ei ihan, vaan katselin minä vähän säätä ja muuta. 
Nousin Suvikoskeen ja varttitunti ja Suvikosken alla lohi otti KH55 special -perhon suuhunsa, syöksyi ja irtosi. 50 metriä alempana toista perhoa kurmootti lohi, mutta irti. Lohi 2 - Perho 0. Vaikka koetin viime metreille ankarasti kavennusta, otin lisäpelaajan kentälle, ei onnistunut vaan lisäajalla lohi kurmootti Torkkolan Yö -perhoa Sirmankoskessa, joten lopputulos lohi 3 - perho 0. Oikea merkki lohiveikkauksessa siis ykkönen kohteessa Sirma. 
Siinä sitä sitten tärppikeittoa jälleen saunassa maisteltiin. Mutta alla pohjantähden lannistuttu ei, joten uutta matoa koukkuun ja miettimään sunnuntaille soutua. Tosin aamusta keli oli semmoinen, ettei sekaan mahtunut, joten kulutin aikaa ja vaimon hermoja kotosalla. 
Mutta illaksi alkoi taivas selvitä ja tuulikin hellitti otettaan tunturikoivuista. Rauhoitukseen olisi joku tunti aikaa, joten "käynpäs kultaseni hieman joella" ja nostelin kaulusta pystyyn.
Vesi oli noussut melkoisesti ja lohduttomasti vene nyökötti perä veden alla. Näkyi moottori ottaneen hieman huberia sisäänsä ja käynnistynyt hän ei. 
Kaverini Seppo Rajamäki tuli rantaan ja katseli tilannetta. "Mulla olisi moottori tuolla autonperässä, ota se ja pääset soudulle. Pitäähän miehen päästä joelle kun sinne tahtoo". 
No kannoin nelitahti Jahaman rantaan (painaa se piru vahvallekin miehelle) ja nostin veneeni perään. Öljyä tursusi reilusti jostain pihalle. "Voi kehno, se on ollut väärinpäin autossa, nyt on sylinterit täynnä öljyä. Noin kävi muutama päivä sitten myöskin" Seppo manasi.
No rupesin mekaanikoksi (harvinaista, ylen harvinaista kohdallani) ja sain öljyt sylintereistä ja vieläpä koneen käymään. "On sulla pari tuntia vielä rauhoitukseen, mene vain soutamaan. Tuot sitten koneen takaisin kun et tarvii ja saat oman toimimaan". Noin toimii reilu kaveri ja nappasin perhovavat kyytiin ja suhisteli nelarilla Suvikoskeen. Suhistelin, sillä nelari on kuin kuiskaus oman Jahaman VMaxin jytinän jälkeen. 
Suvikoski oli hiljaa, joten onget ylös ja äkkiä Sirmankoskeen. Vielä olisi aikaa soutaa kerran Sirmankoski ennen rauhoitusta. Perhot niskalla jokeen ja lierautukset tutuissa paikoissa. Tittirännissä oli rantamiehiä, joten kiersin heidät kauempaa. Laskin siihen "salaiseen" ottipaikkaan ja rannanpuoleinen vapa alkoi hieman täristä. Smoltti perhana, mutta vetäisin airoilla pari vetoa. Vapa taipuikin vähän paremmin, joten ei siellä smolttia ollutkaan. Nostelin muut onget pois tieltä ja aloin tutkimaan kanssapeluria. Pari pientä syöksyä ja sitten vain jurottamista ja päänhakkaamista. 
Sain kalan veneen lähelle ja koukkasin väärällä tavalla jälleen kerran lohen kyytiin. 
Perho olikin vahvasti kielessä kiinni, joten se selitti kalan oudon käyttäytymisen. 
Villapaita kielessä kiinni


Naaraslohi painoi 8,650 kg ja oli 98 cm pitkä. 

Uutta perhokalaa odottamaan

Uusi kalastusviikko alkoi omalta kohdalla tärppikeittoa syöden, mutta tiistaina aamusta ilme parani. Marko Leskinen oli vapamiehenä kun Sirmankoskessa Villapaita -onki alkoi väpättämään. Kypäräkamera oli jäänyt autoon, joten videota ei saatu väsytyksestä. Mutta ilman kameraakin homma toimi kivasti ja vaiherikkaan väsytyksen jälkeen sain otettua haaviin vastanousseen uroslohen. OIkein nätti kala ja varmasti herkullinen juhannuslohi Leskisen perheelle. 

Markon kanssa rakensimme punnitustelineen ja pitihän se kala onkia koeponnistamaan rakennelma.

Kuva kertokoon kaiken
Villapaita oli tälläkin suupielessä. 

Näihin näkymiin tällä hetkellä päätetään tämä raportti





perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tornion-Muonionjoki

Väylällä rytisee

Tornion-Muonionjoki, paremmin Väylänä tunnettu on noussut jälleen otsikoihin alkukesästä. Karmeita lohia ja vieläkin karmeampia nousulukuja lohien suhteen kuuluu ja näkyy netissä kaiken aikaa. Lohilaskuri
Tutkiva journalisti päätti ottaa selvää, pitääkö kutinsa Väylä erinomaisuus lohijokena ja meneekö Väylä Tenon ohi Euroopan parhaimpana suurlohijokena.
Väylä on useampana vuonna ollut kovan lohijoen maineessa ja kalojen olemus on myös herättänyt ihastusta. Lihavia, punalihaisia voimanpesiä siimojenpäissä, lähes jokaiselle kalastajalle joka on jokivarteen päässyt eksymään.

Vene kyytiin ja menoksi

Nappasin veneen Tenolta autonperään ja pyyhkäisin Pokan kautta Pelloon. Kuten kuvasta näkyy, ensimmäisenä Pello Campingin ( https://www.facebook.com/lohensoutuajamajoitusta.fi/?fref=ts)pihaan tultuani pääsin venepyykille. Ja voin sanoa että erittäin tiukassa on savi tai mitä lie tienpintaa siellä joitain kilometrejä ollut. 
Ohjelmassa tulisi olemaan lohensoutua Kullekorvassa sekä Lampsuvannossa. 12 vuoden takaisesta asumisesta Pellossa paikat olivat jotenkin vielä muistissa, mutta onneksi paikallinen ammattilainen lohestuksen saralla, Veli-Matti Körkkö lupautui opastamaan kohteet ja samalla hän kertoili ottivieheistä ja soututekniikoista. 
Tiistaina aloitimme iltapäivästä ja sitten keskiviikkona ja torstaina oli veneessäni useita matkailukalastajia, jotka tahtoivat istahtaa hetkeksi kyytiini.
Veli-Matin kanssa soutaessa tutut paikat imeytyivät pikkuhiljaa selkärankaan, joten illasta läksin jo kaverini kanssa kokeilemaan lohenottia.
Veneitä näytti olevan melkoisesti soutamassa ja lähtöjärjestys oli vähän miten sattuu. Aika surutta siellä lasketeltiin "oottopaikan" ohi vieheiden kanssa, mutta kun joessa on leveyttä, eipä tuosta tainnut kenellekään traumoja tulla. Sekin muuten osataan Väylällä, kuten myös Tenolla. Se traumojen ottaminen toisten tekemisistä.
Tiistai-iltana Teemu Turusen valmistamaan Luntio -vaappuun kävi kuin kävikin lohi kopauttamassa, mutta terävistä koukuista huolimatta ei vapa nyrjähtänyt syvempään kyykkyyn.
Keskiviikkona soudinkin sitten melkoisen rupeaman aamusta yömyöhään ja hieman jopa torstain puolelle. Ja alkoihan niitä tapahtumia ollakin melkoisesti.
Aamupäivällä keskiviikkona Mikko Luomasen kanssa teimme hattutempun, eli saalistimme kolme kalaa. Ensin vapautimme taimenen, sitten hauen ja lopuksi ahvenen. Mutta lohi ei ollut vielä ottavana osapuolena. 
Iltapäivä melskattiin Janne Karttusen kanssa ja olihan siinä katsomista. Lampsuvannossa oli useita veneitä ja kaksi venettä ei väsyttänyt lohta. Me ja sitten joku toinen vene. Mutta muuten yläpuolella, alapuolella, sivulla ja vaikka missä ukkoa seistä törötti veneessä vapa mutkalla. Ja vieheiden piti olla parasta mahdollista, vuoan kun ei niin ei.
Sitten vielä illaksi lähdimme Risto Palenin kanssa soudulle ja rupesihan siellä meidänkin vavoissa tapahtumaan ihan kunnolla. Tuskin koskaan olen lohiurallani (25 vuotta) kokenut samanlaista. 
Tunnin aikana vapa vääntyi lohenpainosta mutkalle neljä kertaa ja neljä kertaa vapa oikeni ennen kuin kala oli veneessä. 
Aloitimme tuplatärpillä, joista toinen irtosi heti, mutta toinen olikin JAN vaapussa melkoinen höyryjuna. 115 metriä se vei siimaa vauhdilla ja sitten pysähdyttyä irtosi. Ei muuten lentänyt perkeleitä, ehkä sitä on siihen jo liian vanha.
Tästä sata metriä alemmaksi ja jälleen edellista vaappua vietiin. Lohi roiskaisi ilmaan itsensä ja sitten irti. Alle kympin kala, mutta kala kuitenkin. Ja tästä toinen sata metriä ja taas taipui vapa. Notkui hieman telineessä ja irti.
Nämä vaaput kävivät lohien suussa vierailuni aikana. Ylhäällä vasen on Hirvas, sen alla Joonas Jokapoika. Oikealla ylhäällä on J.A.N, jossa oli kaksi kalaa kiinni ja sen alla Luntio. Alimpana Jässe, jolla kalan saimme. 

Sen jälkeen olimme valmiita lähtemään nukkumaan. Jospa sitä aamulla vielä kerran kokeiltaisiin.
Viideltä aamulla olimme vähemmän pirteinä nousemaan ylös ja joelle. Soudimme ensin Kullekorvan, mutta siellä ei tapahtunut mitään. Muistin Veli-Matin kertoneen Haapasaaren reunasta hyvänä ottipaikkana, joten siihen yläosaan toppasin veneen ja vieheet uimaan.
Pari käännöstä ehdin tehdä ja sitten taipui laitavapa räväkästi. Heti perään se oikeni, kunnes taipui samassa sekunnissa uudelleen ja räikkä alkoi kauniin laulun. Kala vei siimaa yli 60 metriä ja sitten pysähtyi.
Sain väännettyä ja käännettyä kalaa kohti venettä, jossa se alkoi oudon pelin. Kala ui syvällä ympäri venettä sen kymmenen kertaa. Välillä se tarjoutui veneen alle. Huomasin jossain vaiheessa, että tämä onkin Antti Kasvion sukua kun ui selkää. Näin että vaappu on takakoukusta kalan mahasta kiinni. 
Otin väsytyksen erittäin varovasti, sillä en tahtonut repiä kalaa pahasti ja varsinkaan päästättää sitä revittynä kuolemaan jokeen.
Viimein sain kalan koukkausetäisyydelle ja otin koukulla kalan kyytiin. Pappi paukutti hengen seiskan lohesta taivaille ja näin pääsimme lohimiesten aateliin Väylällä. Ristolle se oli ensimmäinen, minulla muutamas kymmenes Väylältä. Videot kertokoon omaan kieltään. 
Ottikamppeena oli Jässe -vaappu, jossa oli veikeä haku.
Jässe -vaappu petti tämän kojamon.

Väylän reissu oli kiva ja tapasin vanhoja tuttuja sekä uusia tuttuja. Moni lohestaja tuli juttusille ja vaihdoimme kokemuksia reilusti ottikamppeista. Myös vaapunvalmistajat antoivat kiertelemättä vinkkejä soivista peleistä. Siksi tuntuukin inhottavalta että facebookissa Tornionjoen lohenkalastajat palstalla alkoi armoton vittuilu ja panettelu tästä saamastamme kalasta. 
Meitä syytettiinkin rokastajiksi ja kala olisi pitänyt laittaa jokeen takaisin kuolemaan haavaansa. 
On toisaalta imartelevaa että sain rokastajan arvonimen, sillä rokastaminen on ulkopuolelta koukun tartuttamista kalaan. Joessa oli leveyttä tuollakin kohtaa vähintään se 300 metriä, joten melkoisen taitavasti olen tartuttanut vaapun peräkoukun kalanmahaan. Sillä oikeastihan tilanne meni niin, että kala otti vaapun suuhunsa, vastaiskussa se irtosi suusta ja kimposi kalan mahaan. Ellei kala ollut Antti Kasvion sukua ennen tarttumistaan ja uin selkää mereltä tarttumiseensa saakka. Tällöin on selitettävissä että miksi koukku oli mahassa. 
Kiitokset kaikille vinkkejä antaneille. Kiitos myös J-P Heinonen ja Pello Camping. Toivotan teille kaikkea hyvää ja toivotaan että saatte taas Kämppärin kukoistamaan. Omalta kohdalta päätin, että vaikka Väylä on Euroopan paras suurlohijoki, en viitsi lähteä hankkimaan pahaa mieltä itselleni. Jään tänne Tenolle, löytyy niitä länkyttäjiä täältäkin. jk. 25 vuotta lohta olen kalastanut ja ensimmäistä kertaa "rokastanut" vaapulla joesta lohen. Olen minä melkoisen taitava.





Tässä rokastusvideot

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Tenossa on lohta


Kauden suurinko?

Torstaina kävin joella mutkan ja ehdin soutaa vajaan tunnin kun Vääräkosken niskalla Joonas vaappua vietiin. Mentiin ooltyketö koski alas ja ennen Röntysen taloa kala oli vähän valmis otettavaksi sisään. Mutta näin että on pahus huonosti kiinni. Kostautuiko liika varovaisuus vai viekö kommunistit perunat kattilasta, mutta lohi meni puis veneen vierestä. No se ei ollut minun lohi.
Perjantaina keli muuttui täysin. Vesi oli noussut 15 cm eilisestä ja tuuli meni jonnekin. 
Läksin iltapäivästä soudulle ja nousin heikutavei Suvikoskeen ja siitä aloitin. 
Liirumlaarum tultiin alas ja Kossukivikin katsottiin. Ei ollut kossupulloa siellä. Siitä hippusen alaspäin ja siinähän niitä pohjakiviä oli vaikka kuinka. Tosin pintakiviä en ole tavannut vielä yhtään. 
Tenossahan on vain kahdenlaisia kiviä. Kuuluvia ja näkyviä. 
Sipaisin vieheet yhden tiedetyn kivirykelmän kohdalle ja perävapa vääntyi rauhallisesti mutkalle. "Onko kivessä, ei ole kun räikkä laulaa" oli ajatukseni ja vapa vaan vääntyi mutkalle. 
Hoitelin muut onget pois, sillä kala kääntyi sivusta ylävirtaan ja reitti oli vapaa. 
Sitten rupesin väittelemään kalan kanssa siimasta ja mitäpäs minä muuta jorisen. Videolta näkee kaikeen miten se meni ja kuvista loput. 


Tämmöinen 17,7 kg kojamo löytyi Sirmasta. 

Kauhia on vaapun nimi


Vänkääjäkojamo kohtasi kuitenkin väkevämmän. 













keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Pimeyttä kirkastamaan

NiteSite Viper pimeänäkölaite



Valonvahvistajat ja muut pimeänäkölaitteet ampuma-aseisiin kiinnitettyinä ovat Suomessa metsästyksessä kiellettyjä. Kuitenkin metsästys pimeässä on maassamme sallittua!
Maailmalla markkinoidaan varsin paljon pimeänäkölaitteita aseisiin kiinnitettäväksi. Niiden tarkoitus on tietenkin tuottaa valoa tähtäinlaitteiden avuksi ja lisätä jahtiaikaa pimeään. Monissa maissa määrätyt riistaeläimet aktivoituvat vasta pimeän laskeutuessa. Niinhän tekevät Suomessa mm. valkohäntäpeurat, varsinkin sarvipäät.
Tietämättä maailmanmaiden metsästyslainsäädäntöä sen tarkemmin, tiedän että vaikuttavat metsästysmaat ovat juurikin kehittämässä metsästystä helpottavia ja turvallisuutta lisääviä lisälaitteita, kun meillä Suomessa tunnutaan enemmänkin rajoittavan sekä vaikeutettavan vain metsästystapahtumaa entisestään.
Suomessa ei siis saa käyttää valoa tai valoavahvistavia laitteita metsästyksessä. Meillä kuitenkin sallitaan metsästys pimeässä, aivan säkkipimeässä. Kanada on varsin vaikuttava metsästysmaa ja siellä monissa osavaltioissa metsästys on kielletty perinteisin menetelmin pimeässä. Se onkin järkevää, sillä hyvälläkin kiikaritähtäimellä varustettu ase on surkea kumppani kun pimeys laskeutuu. Suomessa se ei sitä tunnu olevan jostain kummasta syystä. Kuitenkin samoja kiikaritähtäimiä käytetään eri puolilla maailmaa kivääreiden päällä.
Uskoisin että mikäli metsästysasioista päättävät ihmiset vietäisiin marraskuiseen peurajahtiin vaikkapa Vesilahdelle, jossa maa on musta ja taivas pilvessä, niin pienen testin jälkeen asenteet alkaisivat muuttua. Heille annettaisiin huippuluokan kiikaritähtäimellä varustettu ase käteen ja käskettäisiin ampumaan ruokinnalla käyvä, eräs huonosarvinen yksilö. Se tulee vasta puolilta öin, seurassaan muutama valioyksilö ja pari naaraspeuraa vasoineen. Kyse olisi siis valikoivasta metsästyksestä, jota tämänkaltaisissa tilanteissa pitäisi suorittaa peurakannan elinvoimaisuuden hyväksi.
Henkilö tulisi puolen yön jälkeen kyttäyskopista pois ja sanoisi joko A, en nähnyt kuin tummia hahmoja tähtäimen läpi, en voinut ampua tai B, ”ammuin peuraa, jee!!”. Ja kun mennään katsomaan, siellä makaa hengettömänä naaraspeura tai se kaikkien komein panopukki.
Sitten toisessa kyttäyskopissa on toinen päättäjä, jolla on samanlainen eläinpopulaatio edessään. Hänellä on käytössä NiteSite Viper pimeänäkölaite, joka valaisee tienoon kuin päivävalo loistaisi koko ajan. Hän tulisi puolen yön jälkeen iloisena kopista ja kertoisi hienon tarinan, kuinka monta peuraa saapui ruokinnalle ja tämä huonosarvinen yksilö erottui joukosta selvästi. ”Tähtäsin tarkasti ja näin ettei ampumalinjalla ollut muita eläimiä. Sain sijoitettua luodin tarkasti kaularankaan ja eläin tipahti niille sijoilleen”.
Eli herääkin kysymys, onko tässä kohdassa lainsäädäntömme hieman jälkijunassa, vai miksi pimeänäkölaite on sallittu vain haavakkojahdissa, joita monesti muuten tulee pimeässä sohlatessa tai jotain hiiriä ja rottia ammuttaessa. Eiköhän hiirijahti liene tuottavampaa perinteisillä litskuilla tehtynä?

Pilkkaan kokeilua
NiteSite Viper on markkinoiden edistyksellisin pimeänäkölaite. Käytöltään poikkeava muutamiin pimeätähtäimiin verrattuna ja soveltuu mihin tahansa kiikaritähtäimillä varustettuihin aseisiin. Ja vieläpä erittäin nopea asentaa, ilman mitään kohdistuslaukauksia.
Laite koostuu kolmesta osasta. Kiikaritähtäimen okulaariin laitettavasta kamerasta, kiikaritähtäimen päälle laitettavasta infrapunalähteestä/näyttöruudusta ja akkukotelosta.
Laitteen toimintaperiaate on helposti ymmärrettävissä. Okulaariin kiinnitettävä kamera kuvaa samaa kuvaa kuin mitä ihmissilmä näkisi tähtäimen läpi katsoessa. Kameran kuva kulkee tähtäimen päällä olevaan näyttöruutuun. Kun näyttöruudulta näkee tähtäinristikon ja kohteen, laukaus voidaan napsaista matkaan kun ristikko on vakiintunut kohteeseen. Aivan kuten normaalisti kiikaritähtäimen läpi ammuttaessa. Nyt vaan ei tarvitse ase olla edes olkapäätä vasten. Se voi olla tanakasti jonkun tuen päällä. Silmälaseja pitävät voivat katsoa näyttöruutua ilman läheltä tirkkaamista eikä puolikuukerhoon enää pääsekään.
Pimeässä infrapunavalo valaisee kohteen ja tässä kokeillussa Viper –mallissa teho riittää yli sataan metriin. Varsin riittävä suomalaisessa jahdissa, mikäli tätä saisi siis käyttää.
Laite ei myöskään muuta aseen osumapistettä mitenkään. Ristikko on edelleen samassa kohtaa kuin mitä se on alun perin säädetty. Pienen totuttelun jälkeen ampuminen onnistuu näyttöruutua katsomalla ja laukaukset vain tarkentuvat kun asetta ei tarvitse pitää pelkästään olkapäätä vasten. Kyttäyskopissa voisi rakentaa nopeasti erittäin vakaa tuen ja sitten vain katselisi näyttöruudulta sopivan kohteen ja pam!
Laitetta voi käyttää myös päivänvalossa kun kiertää näyttöruudun yläpuolella olevasta nupista infrapunavalon pois päältä. Kuva on okulaaritarkennuksen jälkeen selkeä ja ristikko piirtyy hyvin näkyville. Metsästyskäytössä Suomessa laitetta voi käyttää siis niin pitkään kunnes kääntää infrapunavalon päälle. Sen jälkeen vain hiiriä, myyriä ja rottia sekä haavakoita, joita pimeässä on mm. muilla laitteilla tehty.
NiteSite Viper on painoltaan 418 g ja ei hankaluuksia varsinkaan paikallaan olevassa metsästyksessä. Laite on roiskevesitiivis, joten märät olosuhteet eivät ole esteenä Viperin käytölle. Akun käyttöaika täydellä latauksella on yli 7 tuntia, joten virtaa riittää pitkäänkin kyttäykseen. Kuvaruutunäytön koko on 89 mm.
Viperissä on mahdollisuus liittää videokamera kuvaamaan koko jahtitapahtumaa. https://www.youtube.com/watch?v=Pd-UE90Hsfg videolla näemme kuinka selkeää kuvaa nähdään ja ase on yhtä tarkka kuin normaalisti hyvin kohdistettu ase päivänvalossa. Miksi siis laitteisto on Suomessa kielletty?


Mihin laitetta voisi ajatella käytettäväksi?
Niin pitkään kun Suomen päättäjät pitävät päätään pensaassa pimeänäkölaitteiden osalta, joudumme metsästämään hiiriä, myyriä ja rottia. Tai vaihtoehtoisesti etsimään sellaisia jahtimaita, joissa pimeänäkölaitetta saa käyttää. Lähimmät jahtialueet taitavat löytyä Ruotsista ainakin.
Tätä nykyään parasta käyttöä laitteelle onkin riistan tarkkailu, joka ei ole kiellettyä, vielä. Voimme siis asentaa halvemmakin kiikarin päälle tämän laitteen ja tutkailla pimeässä riistaeläimiä. Esim. peurakytiksellä katsella, mitä eläimiä ruokinnalle tulee. Sitten mahdollisesti arvomme, onkohan se tuo ja tuo hahmo juurikin se ammuttava, joka näkyi selkeästi äsken, mutta kiikaritähtäimen läpi mustana hahmona. Laitteeseen saa kytkettyä videokameran, joten NiteSitella voi kuvata riistaeläimiä päivällä ja yöllä. Onhan sekin mielenkiintoista toimintaa, kun kerran ampua ei voi.

Yhtenä hyvänä pointtina päiväjahdissa NiteSite Viperin käyttö voisi olla hirvitornissa kytätessä esim. peltohirviä tai kauriita. Kettujahti pillityksellä voisi olla mielenkiintoista tämän kanssa. Laukaukset olisivat hyvän tuen ansiosta varmoja ja toisaalta videonauhoitusominaisuus antaisi kivoja jahtimuistoja. 
Kuva otettu sadan metrin päästä pellon takana olevasta puusta valoisassa.

Kuva otettu sadan metrin päästä pellon takana olevasta puusta pimeässä.

Yösoutua

 Yön taikaa Tenolla

Tuulee sen verran ettei viitti joelle mennä. Kävin Rockyn kanssa vähän kävelemässä ja näyttää hilla kukkivan. Miten vain kukat kestävät tuota möykytystä, joka pyyhkii melkoisesti maatakin. Kolmena päivänä ole vähän soudellut ja joka päivä on vapa taipuillut kalojen painosta. Mutta tulee vielä niitäkin päiviä ettei taipuile. Niin on käynyt joka kesä ja niin tulee käymään nytkin. Mutta viime yönä oli kiva soudella kun oli aivan tyyni. Aurinkokin näkyi jonkin verran taivaalla ja hommasta oikein nautti.
Joelle mennessä hirvi sujahti tien yli ja jäi möllöttämään koivikkoon. Nuori naarashirvi eli täkäläisittäin vuongeli. Parasta ruokalihaa syksyllä.
Tuuli jatkaa hosumistaan, joten voi mennä huominenkin vielä kalsarihommissa. No onhan tässä aikaa hieman kirjailla uutta kirjaa parempaan kuosiin. Ja katsella perhorasiaa sillä silmällä, jos vaikka seuraavalla soudulla sujahuttaisi perhoiset veteen.



Harri veneessä ja toinen kuvaamassa. Millä muulla joella muuten on niin että voi olla yksi Harri airoissa ja toinen  harri veneessä sekä yksi Lohi airoissa ja toinen lohi veneessä. Tenolla tämä on mahdollista.

Sieltä se yönkulkija kurkkii toista yönkulkijaa.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Lohikausi 2016

Tenon lohikausi 2016



Kesä 2016 on Tenolla avattu hieman oudoissa merkeissä. Kesä on 12. Utsjoelle muuton jälkeen. Kun muistelen ensimmäistä kesää ja aloitusta, niin joki kuohui ja tulvi, soudin rantapajukoista suuria lohia ja ensimmäinen kesä antoi heti 23 kg ennätyslohenkin. Tähän väliin on mahtunut monenlaisia aloituksia aina lumisateista auringonpaisteeseen, tulvia ja vähiä vesiä. Nyt tänä kesänä aloitus jäi 6.6 koska toukokuun alussa särkynyt selkä ei oikein mahdollistanut kauden aloitusta aiemmin. 
Ja kun katsoo jokimaisemaa, on sekin hieman erilainen. Koivut ovat lähes täydessä lehdessä ja jokivesi erittäin alhaalla ajankohtaan nähden. Kun sanotaan että kesä on 3 viikkoa etuajassa, ei olla pahasti metsässä. 
Mitä se sitten tekee kesän lohestukselle, se nähdään elokuussa kun pakkaan veneen talvikuntoon 18.8 ja siirryn hirvikoirahommiin. 


Kausi alkoi 4 kg naaraslohella 

Vettä vähän, miten on lohta

Vesi on tosi alhaalla siis ajankohtaan nähden, joten kalastuksen suhteen pitäisi olla hyvät hetket. Vesi on suhteellisen puhdasta, roskia ei tartu vieheisiin kovinkaan paljoa. Myös vedenväri on kirkastunut moniin aikaisempiin vuosiin nähden huomattavasti. 
En ehtinyt soutaa kauden alkua kuin tunnin verran kun Sirmassa keskikarin alapäässä olevan ison kiven luona vapa taipui. Lohi iski räväkästi ja hyppäsi heti. Tunnistin kalan nousukalaksi, joten väsyttelin alkuun varovasti, kunnes näin että vaappu oli kiinni hyvin. Otin kalan nopeasti lähelle ja nostin pyrstöstä kalan kyytiin. Hirvenleukaluinen pappi sanoi kerran aamen ja niinpä tänään saimmekin vaimon kanssa syödä maistuvia ruotoja (joissa oli kivasti parasta selkäfilettä). 
Tänään tiistaina kävin pari laskua tekemässä ja niiden saldona oli kaksi kertaa vavan taipuminen räväkästi, mutta sen enempää niistä ei ole kerrottavaa. Kuitenkin voidaan todeta, että uimareita siellä on. Ja kun eilen Sirmankoskeen nakuttelivat patoa pyytämään, niin tänä aamuna näin laskujen välillä siihen uineen lohiluokan kalan. Mutta kovin sakeassa ei lohia vielä tunnu uivan, mutta eiköhän se kesää kohti virkisty. 
Vesi oli 10 asteista ja eilisestä ilmanpaine tipahti 1012 lukemista 995, joten nopea paineenvaihtelu vaikutti varmasti lohenottiin. 
Jatkamme tällä viikolla soutelua ja ehkäpä kokeilen koskissa soudella perhoja. Palaamme asiaan kun on jotain tiedotettavaa.
Kala-Harrin vuosivaappu 2016 löytyi tämän lohen suusta.