Onneton onnellinen
Nyt kun reilu viikko on evakkomatkaa takana, on aika hieman miettiä tulevaisuutta ja menneisyyttä. Joku voi ihmetellä tuota otsikkoa, Onneton onnellinen, mutta koetan selkokielellä kirjoittaa ajatukseni, josko vaikka tuokin ihmeellinen otsikko avautuisi.
Alkukesästä, kun sain vasten kasvoja inhottavan tiedon, etten olekaan utsjokelainen 13 vuoden asumisen jälkeen, olin erittäin onneton. Takana oli erittäin raskas ja kova syksy, talvi ja kevät.
Sairastuin vakavasti syksyllä 2017 ja koko syksy oli repaleinen. Ei ollenkaan ihme, ettei "vasikat" olleet minua nähneet Utsjoella. Olihan sairaalassa ja toipumassa sellaisessa paikassa, jossa en tarvinnut olla yksin. Sillä en olisi jokapäiväisistä toimista selvinnyt yksin mitenkään.
Talvi meni löyhässä hirressä, sillä tämä tasapainoelimen pimeneminen ei parantunut kovin nopeasti. Samaan aikaan mahan tähystyksessä ja sen jälkeisissä magneettikuvissa löytyi maksasta pari löydöstä. Lopputuloksia odotin kuukausia, mutta ne löydökset osoittautuivat hyvänlaatuisiksi "osumiksi".
Elokuussa lopetin alkoholin käytön, sillä näihin kahteen sairauteen ei viinakset olisi kovin hyvin sopineet. Vaikka mietinkin erästä Uuno elokuvaa, jossa Härski Hartikainen kävi sairausvakuutuskortilla ostamassa viinaa selvänä kännissä olevalle kaverille, jotta tämä tulisi känniin, että selviäisi. Olisiko tuo toiminut minulla, en tiedä kun olisin joutunut maksamaan kossupullosta täyden hinnan.
Kuitenkin puoli vuotta vietin iloista elämää selvinpäin kännissä. Se tila vaikeutti todella paljon kaikkea toimintaa, jota syksyllä olisi ollut paljon.
Vähin kokeilin hirvijahtia, mutta etupäässä oli koiran irrottajana ja nuotioukkona. Metsään piti kuitenkin päästä ja onneksi löytyi myös apukuskeja autohommiin.
Olin koko syksyn todella onneton ja sen varmaan huomasi moni läheinen ja vaimoni ainakin. Kun vielä yhdellä hirvireissulla hirvi oli tappaa minut ja koirani, oli syksy todella synkkä.
Onneton olija
Tahdoin kuitenkin taistella elämässä ja koetin käydä salilla, tehdä jotain kirjoitushommia ja sain sen verran aikaiseksi että pääsin hieman matkustelemaan. Täyttihän nuorempi poikani 30 vuotta ja kävimme vanhemman poikani kanssa juhlistamassa Anttia Thaimaassa. Samalla pääsin myös kalaan ja se matka piristi todella hyvin.
Thaimaassa oli paljon kylmää olutta houkutuksena, mutta kun päätän jotain, niin se myös pitää. Vissyvettä ja muita holittomia juomia kyllä kului helteessä melkoisesti.
En kuitenkaan päässyt onnellisuustilaan, vaan räytyminen jatkui kotimaassa. Tasapainoaisti ei ollut vielä täydellinen, ei lähelläkään. Hoipuin menemään päivästä toiseen ja koetin kirjoitella uutta kirjaa, mutta huonolla menestyksellä.
Pilkillä koetin käydä, mutta kauas tunturiin ei uskaltanut lähteä. Takaraivossa jyskytti monet asiat ja päivät kuluivat hitaasti.
Kevättalvella junailin matkan Meksikoon kavereiden kanssa ja se virkisti mieltä kovasti. Kaverit maistelivat tequilat ja oluet, tyydyin jälleen kolajuomiin ja vissyveteen. Ei tehnyt tiukkaakaan nollalinja.
Onnellisuus kurkistaa
Loppukeväästä alkoi uusi aikakausi, jossa oli aineksia jo onnellisuuteen. Läksin Thaimaaseen ja neuvottelimme Verkkokauppa e-villen kanssa työsopimuksen kuntoon. Ajattelin että nyt pääsen toteuttamaan monella tavalla ammattitaitoani ja pystyn hyödyttämään myös asuinkuntaani Utsjokea. Päässä kieppui monenlaisia kehitysideoita, joita oli tarkoitus tarjota paikallisten matkailuyrittäjien ja kalastusoppaiden kanssa jalostettavaksi tuotteiksi asti. Suomeksi sanottuna bisnestä oli tarkoitus ryhtyä tekemään isommassa mittakaavassa Utsjoella. Olin intoa täynnä ja tuskin maltoin nukkua öitä kun aivoni varasti ideoita pistorasioista.
Paiskin töitä kovasti ja suunnittelin Riihimäen Erämessuja myöskin yhden merkittävän tuotteemme, Oukitel puhelimien suhteen.
Onnellisuutta varjosti kevään aikana äitini vointi, joka heitteli keskinkertaisesta melkoisen huonoon tilaan. Hän olikin viimeisen vuoden sairaalahoidossa ja loppukeväästä pääsemässä uuteen kotiin, hoivakotiin Joensuuhun.
Tokihan oli selvä, että aikani meni osin äidin asioiden hoidossa ja kilometrejä kertyi bemarin mittariin melkoisesti välillä Utsjoki-Joensuu-Utsjoki.
Mutta en antanut sen haitata, sillä olin tarmoa täynnä ja menossa kohti onnellisuuden huipentumaa. Pääsin tekemään hienoa työtä, suunnitelmat messujen suhteen olivat pitkällä ja ajatukset Utsjoen bisnesten suhteen päässäni jo pitkällä. Olin jo hahmottanut mahdolliset yhteistyökumppanit, joille oli tarkoitus esitellä bisnesideat kun lohikausi oli saatu käyntiin ja kaikki taustatyöt olisi kunnossa.
Äitini oli myös onnellinen kun pääsi "omaan kotiin". Jaakon kanssa kävimme muuttokuormaa tekemässä ja Jaakko pääosin sisusti uuden kodin mummilleen. Jaakon mukaan maailman parhaalle salibandymaalivahdille. Äitini nimittäin joutui olemaan Jaakon tekniikkatreenien aikana maalivahtina illasta toiseen.
Riihimäen Erämessuille ajelin toiveikkaana ja messut sujui aivan huipusti. Kun sitten läksin ajamaan kohti Utsjokea, tuli karmea isku päin naamaa. Jaakko soitti sunnuntaina ja kertoi äitini nukkuneen pois. Se tuhat kilometriä oli elämäni pisin ajomatka ja samalla raskain. Onnellisuusaste laski huomattavasti.
Mutta takaiskut eivät loppuneet tähän, vaan jo seuraavana päivänä murskattiin totaalisesti kun Ely -keskus ei myöntänyt minulle kalastuslupaa Tenoon. Lupaa, jonka olin saanut 13 aikaisempana vuonna kuten on kuulunut saada.
Samalla murskattiin bisnesidea Utsjoella ja mahdollisuus ylipäätään tehdä työtä "kotikunnassani".
Tuotetestaaja työssään, yövuorossa
Pelloon pikalähtö
Olin juuri aloittanut uuden työn. Sitten tuleekin tieto, etten voi kotikunnassani tehdä sitä työtä täysipainoisesti. Piti etsiä nopea ratkaisu, ettei koko kesä menisi harakoille.
Muutaman puhelun ja yhteydenoton jälkeen sovin lähdöstä Pelloon, Tornion-Muonionjoelle. Siellä olisi mahdollisuus jatkaa työtä ja ryhtyä uudelleen ideoimaan bisneksiä.
Tuolla jo alussa kirjoitin, että kun päätän jotain, se pitää. Pistin pikaisesti omaisuutta myyntiin, tyhjensin asuntoa ja sanoin 13 vuotta asuntonani olleen rivitalokaksion irti.
Teimme juhannuksen jälkeen muuttokuorman ja nyt tätä kirjoitan uudessa kotipaikassa. Olen päässyt jatkamaan työtäni varsin täysipainoisesti, suunnittelut äidin hautaamisesta on loppusuoralla ja poikani Jaakko kävi jälkikasvun kanssa vierailulla Pellossa ja kävimme vaellusretkellä Ylläksellä, mato-ongella Väylällä ja jopa lohta soutamassa. Onnellisuus alkoi taas loistaa kasvoiltani.
Varkaanpolun vaellusreitti Ylläksellä
Uskon että yksi notkahdus vielä tulee kun hautajaispäivä 13.7 koittaa. Mutta uskon että senkin kestän ja kestän tämän kaiken selvinpäin. Kun nämä takaiskut on menty nollalinjalla, eiköhän tämä loppuelämä päästä viemään puhtaasti kuntoon.
Onhan tässä vielä sotaa jäljellä. Valitus kalastusluvastani on Lapin Hallinto-oikeudessa ja sen jälkeen tulossa varmaan oikeustaistelu vasikoita ja Ely -keskusta vastaan. Mutta ne tehdään täydellä voimalla ja onnellisena että elämä jatkuu terveenä ja täysipainoisena.
Lohenkalastus on hieno laji, mutta suhtaudun siihen jatkossa vähemmän fanaattisesti. Lohi ei ole ainoa elämä, siihen kuuluu paljon muutakin. Pikku Iitiäiset (pojan lapset) ja omat pojat, Antti ja Jaakko, sekä muut läheiset. Hyvät kaverit ja ystävät. Lohi tulee siellä arvoasteikolla jossain toki mukaan, mutta onhan tässä elämässä saanut jo sellaisia lohia, että niitä hetkiä muistellessa ei tyhjät kalareissut uudessa paikassa harmita yhtään.
jk. en ole muuten alkoholisti tai juoppo, jos jollekin tuli sellainen mieleen tuosta minun nollalinjasta. Tykkäsin oluesta, sen varmaan monikin allekirjoittaa. Tykkään siitä edelleen, mutta olen löytänyt hienoja 0% oluita ja voin edelleen nauttia oluen upeasta mausta. Terveys on tärkeää tässä iässä ja siksikin on alkoholiton vaihtoehto sopiva. Ottakoot ne, jotka ottavat. En saarnaa enkä paheuksu kenenkään juomista.
Nyt voi soudella ilman päiväkirjanpitoa tai olla soutamatta
Tulevaisuus
Mitä jatkossa? Hautajaisten jälkeen käyn hakemassa viimeisen muuttokuorman Utsjoelta. Lastaan ostamaani asuntovaunuun tarvittavat tarvikkeet ja palaan takaisin Pelloon. Jatkan bisnesideani kehittelyä Pellon kunnassa ja kalastelen jos siltä tuntuu. Teen työtäni täysipainoisesti ja uskon saavuttavani nopeasti onnellisuustaulukossa sen korkeimman tason.
Syksyllä metsästetään hirviä monella paikkakunnalla. Kutsuja Rockylle (hirvikoirani) ja minulle on tullut jo nyt melkoisesti. Bemari ja vaunu ovatkin kovilla syksyn jahtireissuilla. Tämän kaiken voin tehdä ilman painetta pitää päiväkirjaa menemisistäni. Jota olen joutunut Utsjoella asuessani pitämään vuodesta 2013 lähtien. Sellainen ei ole ihmisarvolle sopivaa ja nyt on helppo hengittää, näin uskon. Kunta uskoo minun olevan paikkakuntalainen kun veroni maksan. Sen tietää myös maistraatti. Eikä Ely -keskuksen pikkusieluiset virkamiehet tarvitse enää jahdata minua mitenkään. Riutukoot häpeässään yhdessä ilmiantajiensa, vasikoiden kanssa.