tiistai 30. kesäkuuta 2020

Lohiheinäkuu 2020

Heinäkuu tuoksuu lohelta

31.7.2020 iltapäivitys

Hellepäivä takana. Kävin pari tuntia illalla soutamassa mutta vain tärppiin asti päästiin. Kullerkorvan niskalla toppasi, mutta eipä ollut meidän kala. Kyydissä oli nuori mies, opettelemassa lohihommia. Olisin niin suonut, että koukut olisivat pureutuneet, epäilen, kossin suuhun. Siitä olisi ollut hyvä aloittaa lohielinkautinen. 
Nyt on pari kampetta valittuna huomiseen kisaan. Vielä pitäisi aamupäivällä tutkia uinteja ja värejä, mitä erittäin ruskeaan ja isoon veteen voisi tarjota. 
Vesi on laskenut, mutta liikaa sitä on vieläkin melkoisesti. Pakko yrittää tavoitella asentokaloja, sillä nousu lienee loppunut, tai ainakin surkastunut lähes tyystin. Kossia ei kannata kisaan alkaa pyytää, niillä ei pääse kovin korkealle. Sillä eiköhän sieltä Lappean seudulta joku imuroi lohiluokan kaloja useitakin. Pakko panostaa suuren pyyntiin. 
Huomenna kuitenkin Lohielokuun päivityksien pariin. Hyvää yötä, ei tule Bondiakaan. 

31.7.2020 aamupäivitys

Itävaltalaisen kyytiläisen kanssa kävimme aamusoudulla. Servus vaan. Yksi ahven oli saldona. Vesi laskee koko ajan, roskaa tulee todella vähän enää. 
Jälleen tuli sähköpostia, tämmöistä; Älä Harri luovu valitsemaltasi tieltä, koirat haukkuu ja karavaani kulkee, sinun praatailua on rohki mukava lukea, lepposaa ja sujuvaa kynäilyä. Hirvikoiran ja hirviherran seikkailujakin lukisin kovinkin miehluusti myös.
Kyllä se pitää elokuun lopussa vaihtaa plogi koskettelemaan hirvitouhuja. Niitä riittääkin sitten joulukuulle asti. 
Yö oli varsin viileä, 11 astetta oli lämmintä. Silti vesi on 17 asteista, oiskoon hivenen lämmintä ja nyt pitää tarkkaa illan "treenissä" miettiä huomiselle kisalla soivat pelit. Pientä ajatusta jo on, katsotaan kuinka aika-ajot onnistuvat. 
Nyt on tulossa lämmin päivä. Eikä tuule, voisi käydä terapiasoudun ilman paitaa tekemässä. Mutta ensin puuroa, hyvää sellaista, massu täyteen ruisleipää kinkulla ja juustolla kiilapojaksi. Niillä se jaksaa isompikin sälli taivaltaa. jk. kaverilta tuli viehevinkki eikä hullumpi lainkaan. Vai mitä sanotte.

30.7.2020 iltapäivitys

Kala-Jamppa kävi joella ja napsi 7,2 kg lohen kyytiin. Pitihän se minunkin sitten lähteä saatua lohta onkimaan. Ja Kullekorvassa nykäisi 2,7 kg kirkas kossi Justiina Uno -vaappua. 
Vesi on hyvin laskenut ja kala alkaa puraista. Ja puraisee jatkossa ehkä paremmin vielä. Tästä on hyvä käynnistää valmistautuminen lohikuninkuuskisaan. Joskin kossiluokalla ei taida kympin sakkiin olla asiaa. Vuoan yritetään onkia isompia, sillähän siitä selviää.
Kala-Jampan lohi otti Wäylä -vaappuun

Justiina Uno -vaappu oli kirkkaan kossin suussa tiukasti
Videolta näkee kuinka Ambassadeur sanoi sopimuksen irti. Kampi lyö takaisin kun kala syöksyy. Pitänee jostain löytää huoltoa kelalle ja laatikosta kaivella uusi kela tilalle. Onneksi niitä on vielä joitain reservissä. Pitkäähän tuokin kesti isojen vääntöjä. Mikään ei ole ikuista. https://youtu.be/u8QXS2iXlfI

30.7.2020 aamupäivitys

Joella tuulee, ei kiinnosta lähteä sestomaan. Taas meni pyöriessä yö kipujen kanssa. Vielä aamulla meinasi räjähtää pää ja kipunoita leiskui silmissä. Migreeni iski kimppuun. No se valittamisesta.
Sain mukavaa sähköpostia, tässä pieni ote; On se niin perskuleen hyvä ja mukava että joku vielä viitsii pitää Blogia ja turista Tornion Muonionjoen lohestuksesta ja siinä sivussa vähän muustakin. Juttujasi lukee ihan mielikseen , mukavaa kerrontaa ja sanansäilä sivaltelee sopivasti huumorilla sävytettynä...
Se piristi päivää ja nyt nuo kivutkin on taas selätetty ja jospa iltaa kohti tuulikin alkaisi ymmärtää soutajapoikaparkaa. 
Vesi on laskenut hyvää vauhtia, rantaa paljastuu ja joki kapenee. Mitähän se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että soutajapepet saavat kohta lohia. Isoja ja vielä pikkuisen isompia. 
Muistutan että 15.8 pidetään kämppärillä soutupepefestit, johon on ilmoittautunut kohta 30 "kilpailijaa". Hyvää ruokaa, palkintoja ja mukavaa seuraa. Luvassa on ehkä miesmärkäpaitakisa, jos Kala-Jamppa ja Kala-Harri saadaan riittävän sekaisin esiintymään. Vink vink ladyt.
Ottivieheistä en voi sanoa mittää. Kön ei ole ole ollut ottia, niin vaikea nimetä jotain toista paremmaksi.
Tuli nyt viestiä, että Hartsa on paha paha poika. Eräällä Väylää käsittelevällä palstalla on punttipepet lähteneet herjaamaan minua ja kun sitten vastaan suomalaisella tyylillä, pikkupepet siirtyvät valittamaan ylläpidolle, että Hartsa kiusaa. Miksi he eivät valita minulle? Minäpä sanon. Kun niiltä ei ole kivitsit laskeutuneet eikä käsivarressa paksuutta tulitikkua enempää. Luulevat että kättelen niiden riukuranteet rikki. Ei huolta, osaan käsitellä lapsia ja olen varovainen.
Mutta säälittävää on mennä itkemään ylläpidolle minun kirjoituksia. Sehän kuuluu päiväkotien toimintaan, ei aikuiselämään. Tiedän että te uuvatit luette tätä ja taas alkaa silmissä siristä. Pyydän, laittakaa minulle facessa esto päälle, niin ette ikinä tule näkemään minun kirjoituksia.
Se helpottaa meidän kaikkien elämää. Tätä pyydän jo erään keskustelupalstan ylläpitäjän puolesta, että poistakaa minut seurannasta. Kiitos.
Viime kuussa oli päivityksiä luettu yli 13.000 kertaa. Tälle kuulle on hieman yli 12.000 kävijää ollut. Tätä sivua luetaaan mm. HongKongissa, Kiinassa, Usassa, useassa keski-euroopan maassa, etelä-afrikassa ja pääosin Suomessa. Näinköhän saadaan tälle kuulle tuo 13.000 rikki. Ja sitten otetaan elokuussa 18 päivään asti oikein kunnon päivittelyt täällä. Lohikuvia, videoita, tapahtumia ja vaikka mitä. Ilman vollotusta. Ei itketä vaikka olkapää olisi kuinka mäsänä. Ollaan positiivisia, sillä odotus on hirvihommissa ja tämän höpinän saa jättää taakseen. Jos tahdotte että jahtihommista aloitan kirjoittamaan plogia, laittakaa jotain viestiä. Kiinnostaako seurata hirvikoiraa ja hirviherraa. Jään odottamaan. 

 29.7.2020 iltapäivitys

Kossi pomppi höpsönä Kullekorvan yläpuolella. Ja siinä tärkeimmät. No Puthaalta sain 600 g ahvenen Justiina Uno vaapulla. Eikä siitäkään saa isompaa draamaa kasattua. 
Vesi on laskenut nyt reilu 20 cm ja lasku jatkuu. Roskaa ei kauheasti tule enää. 
Kun taivasta katsoo, näyttäisi kalakeliltä. Ellei lohilla olisi joku sisäinen sairaus tai joku muu, ettei kiinnosta purra vieheitä. Kovasti on väläytelty kaivosten aiheuttamia päästöjä, jotka vaikuttavat vedenlaatuun ja se laittaa kalan suun kiinni. No tutkinta on salamyhkäistä ja kukaan ei taida oikeaa totuutta tietää. 
Käydään taas aamulla pikku lenkki soutamassa. 

29.7.2020 aamupäivitys

Käväisin aamulla tyynellä joella. Onhan sitä vettä lapioida asti. Pienen hetken kävi kalaa pinnassa Lampsuvannolla varsin paljon. Oli pientä ja isoa, tummaa ja kirkasta. Taitavasti osasin väistellä nämä kaikki. Hyvä minä.
Jonkin verran tulee heinäroskaa, ei niin paljoa kuin luulisi tämmöisessä vesimäärässä. 
Vedenlasku nopeutuu koko ajan. Tällä vauhdilla tekee viikonlopun kunkkukisaan vielä kalakelit. Kun sateitakaan ei ole pahasti luvassa. Vesi kyllä näillä asteilla lämpiää myöskin, nyt se on 17 asteista. 
Sivuhuomautuksena voin sanoa, että hirven ruhjoma olkapää on varsin kipeä. Aikoinaan kirurgi sanoi, että menee kahdessa vuodessa ohi. No kohta tulee kolme vuotta, eikä ole mennyt ohi. Kun lohikausi on taputeltu, pitänee käydä lääkärissä uudestaan. Välillä tuntuu ettei kipua kestä enää kuunnella. Ei ole markkinoilla sellaista kipulääkettä, joka tuohon tepsii. Kasisatasia buranoita napsin kuin namuja, ei vaikuta muuhun kuin polttaa mahan. 
No jätetään valitus, ei sekään olkapäätä paranna. 

28.7.2020 iltapäivitys

Pekka ja Leena kepittivät komean lohen. Ikävä vain että punttipepet alkoivat lässytyksen facessa. Kojamo on täysin syötävää tuonvärisenä. Mutta punttipepet lässyttävät yleensä kaikesta, mitä eivät itse kykene tekemään. Säälittävää sinänsä. No eiköhän niiltä turvat mene tukkoon kun saadaan punttikielto Väylälle. Olen varmasti aktiivisena sitä ajamassa, sillä näköjään punttipepen älykkyysosamäärä kulkee punttien painon mitoissa. 
Vesi laskee hyvää vauhtia. Loppuviikosta tehostan omaa soutua. 
15,960 kg kojamo eksyi Pekan ja Leenan veneeseen. Onnittelut naapurille. 

28.7.2020 aamupäivitys

Käväisin soutamassa Puthaan ja Kullekorvan. Positiivista oli se, että heinäroskaa ei tarvinnut vaapuista päästellä. Ei tosin lohiakaan, mutta senhän tiesi jo. Asentokaloilla on iso patja päällä ja nousukalaa vaan ei ole. 
Vesi on kääntynyt laskuun ja se nopeutuu kyllä parin päivän sisällä melkoisesti. Joten viikonloppuna ollaan jo niissä vesilukemissa, missä lohi puraisee. Ja lujaa. 
Taas siellä hymyillään, että pitää sen vain yrittää ennustaa. Sovitaanko näin, että en ennusta, katsotaan ensi viikon alussa kuinka kävi. 
Vesi on siinä 16 asteen tietämissä. Ei paha sinänsä.
Remu jämy näyttää kieltä. Hähää, et saa mitään lohta nytkään. Ja oikeassahan Remu oli, ei sieltä lohia nyt ihmeemmin imuroida. 


27.7.2020 iltapäivitys

Ei kiinnosta lähteä soutamaan. Aivan toivotonta tulvaa.
Laituri meinaa lähteä karkuteille. 
Vesi on todella korkealla. Antaa laskea nyt alkuun puolimetriä vaikka. Katsotaan sitten tilannetta uudestaan. 

27.7.2020 aamupäivitys

Heinäkuun viimeinen lohiviikko alkaa. Kattilakosken lohilaskuri notkahti. Johtuiko tulvasta vai onko lohi alajuoksulta loppunut.  Saamme nähdä viikolla, kuinka käy. Vesi on nyt tapissa ja kääntyy jyrkkään laskuun. 
Tulevan viikonlopun lohikuninkuuskisa käydään mielenkiintoisissa ja haastavissa olosuhteissa. Lohta voi tulla puntarille todella rumasti, tuskin käy samoin kuin kojamon kiusaus -kisassa, jossa koko kisassa saatiin vain yksi pikkulohi. 
Hyvää lohiviikkoa yrittäjille, joella käpälää kohti taivasta ja iloista ilmettä. 

26.7.2020 aamupäivitys

En kirjoita lohista mitään, kun en ole käynyt kalassa. Eipähän tuolla kovin moni muukaan ole soutanut ja vähän on tulvasta lohia saatu tilastoihinkaan. 
Mutta veneitä ja muita tuotteita tuntuu olevan heitteillä melkoisesti. Vaikka vedennousu tuntuu taittuvan tänään, niin kannattaa käväistä rannassa. Tai pyytää kavereita käymään, kuten näin etälohestajana on pitänyt tehdä. 
Ettei kävisi näin tai pahemmin.
Lohensuku tykkää korkeasta vedestä, heillä on vahva patja pään päällä suojaamassa. Korkea vesi liikuttaa kaloja alajuoksulta ylemmäs ja kun vesi kääntyy laskuun, joella kannattaa käväistä soutamassa. Voep yllättää iloisesti. 
Veden lämpötila on hyvä, sen suhteen ei ole huolta. Elokuusta voi tulla todella erinomainen lohikuukausia. Vaikka en ennustaja olekaan. 
Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille. 

25.7.2020 aamupäivitys

Tiedot joelta kertovat, että kala on tiukassa ja vesi noussut kohta sen metrin. Vesi on viilentynyt hieman vielä. 
Vielä nousee vesi jonkin verran ennusteen mukaan, sillä sateita on tiedossa. Täältä etelästä on helppo huudella, ettei kalaa tule. Mutta kun kurkkaa saalistilastoa, huutelut ovat ajantasalla. 
Hyvää tekee nukkua kunnon yöunet. Jaksaa kesän loppuun sitten soudella, tehdä viimeisen rytkäyksen. 
Joessa on nyt todella suuria asentolohia. Isoja naaraita, joita kannattaisi välttää saalistamasta. Ennemmin ottaa niitä +20 kg kojamoita ja tähtää niiden kalastukseen, kun isoa tahtoo jallittaa. Isot naaraslohet (marjaat) ovat täynnä marjoja, eli mätiä. Niiden syöminen ei ole lauantaimakkaran veroista edes, joten jos sattuu tarttumaan, voi ne vapauttaakin, jos se onnistuu vahingoittamatta kalaa pahasti. En kannusta jasperointiin, mutta näin itse teen jos vain mahdollista. Myös viehevalinnalla, yllätys yllätys, voi hieman valikoida, mitä kalastaa. Lohivieheistä muutenkin tulee juttua elokuun Jahdissa&Kalassa lehdessä, olkaa kuulolla. 
Eipä tässä muuta, jatkan siviliielämää ja lauantaita täällä etelässä ja Pelloon ehkäpä jo maanantaina. 

24.7.2020 päivää 

Vesi on noussut hurjasti joella. Kuvien väliä on yksi päivä. Nyt kannattaa käydä katsomassa veneitä rannoilla. 
Oma soutu on ohi tältä viikolta jo tiistaina ja seuraavan kerran lähden roskia keräämään ensi viikolla. Lohikuninkuuskisa on 1-2.8.2020 ja voipi olla melkoista tulvasoutua vielä tuolloin. Lohtahan on joessa, saas nähdä kuka kairaa tulvasta isoimman lohen. Yritetään kuitenkin. 
Vesi on hieman jäähtynyt, se on 16 astetta. Ei pitäisi olla liian lämmintä lohelle. Elämme mielenkiintoisia aikoja loppukaudesta.

21.7.2020 iltapäivitys

Kalastajat ovat kadonneet ja lohi ei varmasti sitten pure onkia. Joitain hyppyjä näkyy, mutta mikään ei kelpaa. Kannattaa muuten katsoa Väylän lohitilastoa, sekin kertoo surullista kieltä. lohitilasto.fi/?k=kaikki Ei ole paljon lapsille kerrottavaa. 
Kauriit meinasi lähteä uimaan Ruotsista Suomeen. Säikähtivät venettäni. Sitten kun ajelin ylöspäin, niin yksi kauris ui Suomesta Ruotsiin. 
Jotain luontoelämyksiä sentään. Ja upeita pilviä. Siinä kaikki. Huomenna keskiviikkona loppuu viikoksi kalastus. Ei tuolla viitti tosiaan heinää kerätä. Vähän väliä saa olla puhdistamassa vaappuja heinästä.

21.7.2020 aamupäivitys

Aamuyöstä sateli ihan maahan asti. Käänsin kylkeä ja saattoi päästä makea pierukin. Kun sade loppui laskettelin Kullekorvan, Lampsuvannon ja Lampsnivan. Lampsuvannolla mosautti pinnassa melkoinen järkäle. Jos lehmät lentäisi, olisi voinut luulla, että joltakin olisi bensa loppunut ja pakkolaskun tehnyt suvannolle. Nivassa siimojen vieressä kävi vitosen kalan poikittain uimassa. Ja kuten näette, ette näe kalakuvia, joten siitä voi päätellä, että edelleen vietetään puhtaiden käsien päiviä. 
Päivityksissä tulee taas taukoa, sillä huomenna keskiviikkona lähden viikoksi Savoon. Vesisadetta on luvassa Pelloon ja ennusteen mukaan vesi pitäisi nousahtaa jopa 70 cm. Ei ole järkeä roskien seassa soudella. Ja kun talon maalaus olisi edessä, niin ennemminhän sitä taloa maalaa kuin lohta soutelee. 
Tämä on nyt tämmöinen kesä, mutta muistakaa nämä sanat. Elokuussa jysähtää veneisiin kovasti kalaa. Ihan ja varmasti. Kivaa hellepäivää, jotain hauskaa pitäisi päiväksi keksiä. Taidan hemmotella itseäni ja käydä Jopparin mainiota seisovaa pöytää kurittamassa.
Kaksi salaista asetta

20.7.2020 iltapäivitys

Eipä siinä ollut asiakkaan kanssa muuta kuin ihastella iltaa. Ei näkynyt yhtään pintakäyntiä, vaikka 51th lohta jokeen on noussut. Ne pahulaiset hiipivät pohjia myöten. Siksi niitä punamahaisia lohia saadaan. Raapivat mahansa pohjahiekkaan kehnot. 
No menihän se soutu mäkäräisiä hätistellessä ja katsellessa joen pintoo. Aamulla jos luoja suo. Hyvää yötä. 

20.7.2020 uusi viikko alkaa

Voi tulla vaikea viikko jälleen. Lämmintä on luvassa ja puolivälissä viikkoa alkaa sataa. Vedennousu on edessä ja nyt vesikin on jo 17 astetta. 
Saattaa jäädä omat soudut vähäisiksi, olo kehossa on väsynyt. Ehkä punttisalia pitäisi vähentää pariin kertaan viikossa. Mutta kun sieltä on vaikea olla poissa. Olen hieman keventänyt painoja, katsotaan antaako se vireyttä lisää. Eipähän täällä päivisin muutakaan ole tekemistä. Toki jos aloittaisi viinanjuonnin, niin silloin menisi monta päivää nokkelasti, eikä punttisalikaan rasittaisi. Olkoon kuitenkin, juokoon viinaa ne, joille se maistuu. Pysyttelen nollaoluessa, se on janoon erittäinkin hyvää. Ja osaan olla selvinpäin aivan yhtä pölöjä kuin kännissä, joten mikään ei ole muuttunut näiden 3 vuoden nollalinjan aikana. Kivaa lohestusviikkoa kaikille, toivotaan olosuhteista huolimatta kaloja. Muitakin kuin kosseja, joita nyt läpsyy joessa kovasti. 

19.7.2020 iltapäivitys

Tältä viikolta ohi. Ei yhtään lohta veneeseen. En itke, vaikka joku voi niin ajatella. Eipä tuolta ole kyllä kovin moni muukaan onkimies lohia kairannut. Operointialueeltani. Olisikohan viikon aikana ehkä yksi tai kaksi kalaa kaikkiaan tullut. 
Kossia siellä pomppi jonkin verran, mutta ehkä minun onget eivät ole ihan niitä kaloja varten. Isoahan sitä ruukaan yrittää aina. Sellaiset ovat silloin myös syötit. Ennemmin ongin vaikka kaksi viikkoa tyhjää ja sitten täräytän parikymppisen pöytään, kuin kalastan pikkulohia. Näin olen aina tehnyt ja näin tulen aina tekemään. Jokainen kalastaa tavallaan, tämä on minun tapa. 
Mutta nyt laitetaan kohta grilli kuumaksi ja jotain läskilihaa tuonne pitäisi survoa. Kun vieraitakin tulee, niin vietetään rauhallinen koti-ilta. 

19.7.2020 aamupäivitys

Neljä tuntia aamusoutua, kaksi ahventa ja hauki. Niillä ei sukua ruokita, joten nakkasin takaisin. Oli Luken laskuriin ilmestynyt pylväitä. No jokainen voi tehdä niillä pylväillä mitä tahtoo. Siitä ei sen enempää. Mietin soutaessa että eikös se Luke ilmoita myös ne susien määrät. Että silleen.
Muutama kossi pärskäytti vettä aamusoudun aikana. Ilmeisesti nousukalat ovat ottaneet Turtolassa tilataksin ja siirtyneet Lappeaan. Tiesivät että täällä on ankara ukko odottamassa vaappujen kanssa. 
Joella ei tosiaan montaa venettä näkynyt tänäkään aamuna. Ehkä soutajilla on jo kiintiö täynnä ja ei tarvetta kiskoa vastatuuleen tuolla. 
No onhan viikkoja edessä, jospa matkailukalastajat saavat jonkun kalan ja tulevat ensi vuonna uudestaan. 

18.7.2020 iltapäivitys

Edelleen ei ole Pellon korkeudelta paljoa kerrottavaa. Vesi laskee hitaasti, mutta lämpenee nopeasti. 16 astetta tällä hetkellä. 
Somen mukaan juttuni ovat itkemistä, jos kirjoitan Tornionjoen lohesta ja pähkäilen huonoa ottia. Joten enpä tässä nyt enempää siis itke, vaan painutaan unille ja katsotaan kuinka aamuyöstä jaksaa lähteä ongelle. 
Omat kalani olen saanut, jo 29 kesän aikana joka kesä olen lohessa pysynyt. Nimeni on vaan somessa sen verran kuuma, että sieltä kömpii jostain peräkamarista joku lässyttäjä, jonka ainoa tehtävä on vain herjata ja saattaa minut kyseenalaiseen valoon mietteideni kanssa. Mutta voin sanoa, että saatan pikkuisen tietää kalastuksesta ja en lämpimikseni höpöttele. Että tällä tavalla tämä päivitys, menkää nukkumaan. 

17.7.2020 iltapäivitys

Tuulee ja laiskottaa. Siis kävin päivällä salilla ja saunassa. Ei kiinnosta lähteä repimään vastatuuleen. Olen liian mukavuudenhaluinen jälleen. 
Jos tuuli hellittää otetta joenpinnasta, saatan yöllä lähteä. Kovin vahva tuo sana saatan ei kuitenkaan ole. Kiva on välillä nukkuakin. 
Ei ole Pellon korkeudelta edelleenkään ihmeitä kuulunut. Ylempää jotain, ei kummoista kuitenkaan. Näemmä iso osa jättää laittamatta kalansa tilastoon. No se on jokaisen oma asia. 
Kuitenkin siimoihin on nuo uudet Puijarit laitettu, niillä kokeillaan sitten kun kokeillaan. Kivaa perjantai-iltaa. Täällä tuo sana ei ole kielletty, vaikka facebook antoi mulle 30 päivän bannin, kun kirjoitin päivettyneen mönkijäkuskin ilmalennosta; perjantai lensi komiasti. 

17.7.2020 aamupäivitys

Eipä edelleenkään ole mitään kerrottavaa. Ei pintakäyntejä eikä nykyjä. Joki tuntuu kuolleelta. Ihan sama mitä siellä siimanpäässä heiluu, mikään ei tunnu kiinnostavan. Soutajat vähenee joelta koko ajan. 
Joku ihmejuttu kaloilla on, kun ei kelpaa mikään laite. Tulisipa nopeasti elokuun 20 päivä, niin pääsisi koiran kanssa metsään. Tämä monologi alkaa maistua puulta. En rasita teitä enempää tällä kertaa, jatkan arkisia asioita. jk. vesi laskee hitaasti ja lämpötila omassa mittarissa on 15 astetta.
Tuli pikapostissa uusia namuja kitisevälle lapselle. Jospa noista löytyisi apu ja vapa taipuisi vankkaakin vankemmin.
Puijareita uusin värein

16.7.2020 iltapäivitys

Ei ole mitään kerrottavaa. Vesi lämpiää tasaisen varmasti ja laskee todella hitaasti. Ilmeisesti ylhäällä on satanut varsin paljon. 
Lohi ei pure luree edelleenkään. Komeita hyppyjä näkyy kyllä, ne selkäeväpintomiset ovat kadonneet. 
Vaapputestaus etenee tasaisen varmasti. Elokuun Jahdissa&Kalassa lehdessä tulee mittava artikkeli lohivaapuista ja lohestuksesta. Mä mitään tiijä, mutta saahan sitä kirjoittaa. 
Joella ei ole soutajia kuin muutama. Aika moni on nakannut kirveen kaivoon ja pitää luppoa. Itse pidän soutua myös kuntoilumuotona ja tykkään soudella nivoja. Näkee samalla vaappujen toimintaa, pelkkä laiturilta uittaminen ei kerro vaapusta kaikkea. 
Minulla on muutamia kirjoja ja elokuvia vielä jäljellä ja niitä voi tilata suoraan minulta. Tarjoushinta yhteispaketille on 45 e posteineen. Jos kiinnostaa katsoa elävää kuvaa kalastuksesta kavereiden kanssa ja lukea elämänkertaani ensimmäiseltä 60 vuodelta, niin tilausta sisään. Toinen elämäkerta tehdään sitten satavuotiaana, elämäni vähemmän renttuna 40 vuotta. 


16.7.2020 aamupäivitys

Yöllä 3-8 välillä soutua. Yksi tärppi Puijarissa. Vapa oikein helähti telineessä, mutta eipähän tuo tarttunut. Nyt tilanne on 3-3. 
Vesi jatkaa hidasta laskuaan ja lämpötila on asteella noussut. Nyt on 14 astetta. Tulevat helteet ennuseen mukaan nostaa lämpötilan jopa 17 asteeseen. Kolarista ja Muoniosta tykitetään kaloja hyvin, täällä ei vaan pure luree. 
Yö oli pintakäyntien suhteen hiljainen. Ei mitään elonmerkkiä tyynellä joella. Säälitti ihan tehdä airoilla reikiä nättiin vedenpintaan. 
Ja mikä hauskinta, sadekuuro osui juurikin siihen kohtaan missä soudin. Ei alapuolella eikä yläpuolella soutualuetta satanut. Vain minun kohdalla. 

15.7.2020 iltapäivitys

Asentokalat läsäyttelevät, mutta eivät vielä vihaa vaappuja. Pellon korkeudella lohenotti on vaan heikentynyt samassa suhteessa kun jopa Muoniossa otti on kiivastunut. Syytä Pellon tilanteeseen on vaikea sanoa. 
Jokeen on noussut kuitenki liki 50 th lohta. On niitä jäänyt näihin isoihin suvantoihin luuraamaan, mutta eivät vaan pure. 
No aikaa on uitella testivaappuja ja kirjoitella juttuja. Meneehän se aika näinkin. Kelit ovat olleet kivoja, kyllä joellakin viihtyy. 
Vesi on hieman laskenut, ehkä lasku kiihtyy viikonloppuna. Helteitä lähes luvassa tänne, joten vesi lämpiää muutaman asteen. 
Perhoja jo kaivelin rasiasta ja katsotaan kuinka ja milloin niitä kokeilisi. Kunhan saan nuo kaikki testivaaput uitettua, niin ehkä sitten. 
Roskaa tulee vielä vaappuihin. Sitä hentoheinää. Nyt unille ja aamulla ojalle. 

15.7.2020 aamupäivitys

"Heinäajjoon,kun ei nukuta". Ote Simpauttaja -elokuvasta. Heräsin nimittäin 1.00 ja läksin soutamaan. Heinänkeruuksihan se meni, liehuhentoheinää sumussa päästelin vaapuista. 


Kivahan siellä oli lipsutella, koko joki oli pelkästään minun. Kullekorvan ja Lampsuvannon soudin, ei näkynyt yhtään pintakäyntiä. 
Herää kysymys, miksi lohi ei pure? Oma ajatus on, että vettä on metrin verran vielä liikaa. Tai ainakin 50 cm. 
Pitää käväistä tässä silloin ja tällöin soutamassa. Selkäkipu hellittää hitaasti.

14.7.2020 iltapäivitys

Kävin tunnin soudun ja upea hyppy kookkaan lohen suorittamana oli saldo. Ei vaan sattunut meille yhteistä tekijää, eli siimaa välille. Oli ottanut metrin lohi väriä jo. 
Selkä kesti kun rauhallisesti lillutteli menemään. Uudet myrkyt käkättimeen ja nukkumaan. Jos aamulla sitten kävisi härnäämässä kahta tietokojamoa. Eihän ne vielä pure, mutta hyvä käydä ilmoittamassa, että valmiina ollaan. Nuo Kikulit uivat muuten nätisti. Kyllä vavankärjet elävät. 

14.7.2020 päiväpäivitys

Saavuttu takaisin vaunulle ja mukana testikapuloita Kikuli -merkkisinä.
Ei ole ihmeitä joelta kuulunut rauhoituksen jälkeen. Nytkin satelee vettä, joten eipä taida kovin montaa onkijaa olla ojalla. 
Sade pitäisi loppua reilun tunnin päästä, joten katsotaan kestääkö selkä käydä soutamassa. Taivutusta eteen ja taakse kestää hyvin, mutta kiertoliike on pahinta. Ja tietenkin istuminen kaikkiaan. 
Nakkasin sellaiset pillerit käkättimeen, jotta höpötetä ei. Kohta aivoni varastaa ideoita pistorasioista...
Kirakasta oli nuori herra Juho napannut liki 12 kg lohen tänään. 
Mutta tästä alkaa uusi lohiviikko osaltani ja facessa on nuorille suunnattu arvauskisa viikon suurimmasta lohestani. Kaksi lohivaappua on palkintona, joten kannattaa jonne-ikäisten käydä arvaamassa. 

13.7.2020 Uusi lohiviikko

Tänään alkaa uusi lohiviikko ja moni odottaa innoissaan pääsyä joelle. Oma aloitus tällä viikolla siirtyy myöhemmäksi, selkä on niin kipeä, ettei voisi ajatella ainakaan tänään veneeseen nousemista. Kesäkuussa laiturin nosto naksautti jotain ja tuolloin saadut piikit pyllyyn auttoivat vaan vähän aikaa. 
Kun miettii tulevaa viikkoa, näyttäisi vesi ainakin lämpiävän samaa rataa kuin vedenpinta laskee. Se voi olla hyväkin tilanne. Varaa lämmetä on muutama aste ja vesi saakin laskea. Paranee mm. nivan kalastus Pellossa todella hyväksi. 
Nyt kannattaa uittaa pieniä ja tiriseviä vaappuja, toki unohtamatta ainakin yhtä hullusti hakevaa ärsykettä. Väreistä voisi sanoa, että kupari ja violetti ovat in. Kannattaa uittaa. Ja ennen kaikkea kokeilla erikoisempiakin värejä ylläreinä. 
Näillä lähdetään tähän lohiviikkoon. jk. ennustan, että kahden viikon sisällä alkaa ensimmäiset, oikein isot kojamot ilmestyä puntarille. Ilmoittaudun mukaan tähän jahtiin.
Nousukäyrät ovat kääntyneet laskuun. 40.000 nousijan raja on ylitetty, ollaan jännän äärellä, meneekö 50.000 rikki.
Olosuhteet pitäisi olla kyllä otolliset kalan liikkua, mutta rysänperältä niiden on vaikea lähteä nousemaan jokeen.
Näin maanantai-iltana selkä alkaa tuntua paremmalta, joten saattaa olla että pääsen tiistaina ajelemaan Pelloon. Kun sielläkin olisi monenlaista kuviota hoidettavana. 

11.7.2020

Lepo tekee hyvää. Vanhus ei ole kone. Nukuin 11 tuntia ja se on paljon tälle kesälle. 
Joelta ei Pellon kohdalta ole ihmeitä kuulunut. Mutta ylempää, Muoniosta tykitetään melkoista saldoa. Ja isoja naaraslohia. Joka tietää sitä, että se haltialohi odottaa jossain montussa onnetonta yrittäjää. Varatkaa evästä kunnolla veneeseen, väsytys nimittäin kestää. Ehtii aamulehti kolahtaa vielä iltapäivän jakelussa laatikkoon. 
Pidän pakollista taukoa soudusta (henkilökohtaisia asioita) ainakin tiistaihin asti. Jos sitten jaksaisi sinne elokuun puoliväliin. 15.8 on SMK Camping Pello Kala-Harri lohifestit. Lohestuskilpailu hyvässä hengessä. Laitan säännöt jossain vaiheessa näkyville. Kilpailu on kutsukisa kaikille lohestajille. Tervetuloa. 
Sain muuten mansikoita eilen ja taidan saada tänäänkin. Nam. Kivaa lohestusviikonloppua kaikille.
Kämppärille oli tuotu jälleen iso lohi. 16,2 kg naaraslohi. Hieman väriä jo ottanut, eli tullut kesäkuun alkupuolella. Se on hyvä, että lohia tulee. Sillehän ei mahda  mitään, että myös naaraslohia tulee saaliiksi.

Lohifestit 15.8.2020 

Kala-Harri lohifestit 15.8.2020 SMK Camping Pello. Lohikilpailu hyvässä hengessä Tornion-Muonionjoella. Kisakeskus on Pellossa kämppärillä. Kalastaa voi koko joen matkalla, mutta punnitus ja palkintojen jako Pellon SMK Campingillä. Kisa-aika on 15.8 00.00-17.00. Jokainen kilpailija tuo palkinnon mukanaan. Pääpalkintona on kuitenkin kaikuluotain. Osallistumismaksu on 10 e ja sillä katetaan saunavuokra, aluevuokra, ruokaa ja juomaa osallistujille. Suurin lohi voittaa ja siitä pienemmät sitten tyhjentävät palkintopöytää koon mukaan. Ilmoittautumiset alkavat yyveenä, tai muuten suoraan allekirjoittaneelle nyt heti. Kertokaa kisasta kavereille, jotka eivät ole facessa. jk. viime vuonna kisa onnistui tosi hienosti ja henki oli hyvä. Jatketaan samalla tavalla.

9.7.2020 iltapäivitys

Sadepilvet seuraavat minua. Vaikka aurinko paistaa, silti sataa. Ja vain minun kohdalla. 
Jorma Ojanperä nappasi 15,1 kg naaraslohen juuri Kullekorvasta. Joku niitä silloin tällöin saa. 
Tämän viikon kalastus alkaa olla pulkassa. Huomenna vielä aamulla kopaisu ja sitten on lähdettävä etelään hoitamaan asioita. Täällä se onnistuu, mutta Utsjoella asuessa olisi siihenkin pitänyt anoa lupa älykeskukselta. Sieltä kun ei saa poistua ilman älykeskuksen hyväksyntää. 
Ja kyllähän se muutama vapaapäivä tekee hyvää, vanhus ei ole kone. 
Vesi laskee koko ajan. Ja lämpiää hieman. Ei paljoa, joten kyllä tuolla kannattaa soudella, kellä intoa on. 
Ensi viikolla palataan päivityksillä asiaan. Ellen saa jotain ensikäden tietoa joelta, pidän muutaman päivän taukoa täältäkin. 

9.7.2020 aamupäivitys

Jäi eilen iltapäivitys tekemättä, anteeksi. Vuoan kun ei ollut mitään päiviteltävää. Vähän näkyi pintomisia, sadepilvi roikkui ainoastaan minun päällä. 
Ja naureskelin Lampsuvannon odottajia issekseni. Tyhjä suvanto ja siellä vaan ukot töröttää heinikossa kuin sorsapassissa. Taas oli kolme venettä ja suvanto "täynnä". Mutta mikäpäs siinä jos mieluummin heinikossa töröttää kuin soutaa. Vapaa maailma, eikä siitä enempää tällä kanavalla.
Mutta tullaan tähän aamuun. Heräsin vasta 7.15 ja olin menettänyt kojamoyrityksen. Läksin kuitenkin soutamaan kämppärin rannasta ja soudin yksin Kullekorvan. Lampsuvannossa oli pari venettä, toinen sellainen vastavirtaan nousija. 
Sain yhden säyneen ja nivasta hauen. Ajelin Kullekorvaan, kun ketään ei ollut soutamassa. Korvan alaosassa punainen talon kohdalla rävähti lohi vieheeseen niin että lirahti housuun. Vapa oikein helähti telineessä ja siinä se. Nyt on kaksi peräkkäistä lohitapahtumaa päättyneet lohen voittoon. Sitä ennen kolme tapahtumaa minun voittoon. Peli on siis 3-2 Hartsalle vielä. Nyt pitää panostaa hyökkäyspään peliin, mutta vastustaja tasoittaa. 
Ei ole muuten ruuhkia joella, ellei niitä tuolla oottopaikoilla tahdo rakentaa. Ai niin, siitähän ei pitänyt enää puhua. Kelit ovat hyvät, vesi laskenut kaikkiaan nyt 10 cm ja lämpötila 15. Olosuhteet siis erinomaiset, mutta lohet vain näyttävät selkänsä ja uivat puis. 
Ei ole varmasti vieheistä kiinni. Joku muu tekijä vaikuttaa siihen, että kala ei pure kunnolla. Itse veikkaan vettä, eli sitä vaan on liikaa tällä alueella ja lohi ei pysähtele pitkäksi aikaa. 
Jatketaan harjoittelua illalla viimeistään. Nyt päiväunet ja sillee.
Eilisen illan tunnelmia Lampsnivassa

8.7.2020 Aamupäivitys

Joku herätti klo 5.00 ja virkeänä kuin väsynyt västäräkki läksin joelle. Pientä sumua, tyyntä ja kalantuoksua ilmassa. Vai tuliko se vielä eilisen kalan jäljistä veneestäni. No enivei, vaaput veteen ja airoja heilumaan. 
Kullekorvassa oli pari venettä, joten laskettelin kämppäriltä alas. Eiliseen vaappuun nappasi heti kohta ahven, joten kalahan siellä tuoksahti. 
Pääsin sinisen talon kohdalle ja näin ison lohen hätähypyn paikassa, jossa aiemmin viime viikolla näin asentokalan pärskähdyksiä. 
Suuntasin vieheitä pompun kohdalle ja niinpä vapa sujahti rivakasti mutkalle ja oikeni samantien. Selvä kojamon hyökkäys, kokemusta kymmenistä isoista kojamoista, jotka tekevät samalla tavalla. Kojamo ei vielä pure, vaan työntää päällään vaapun tieltään. Mutta tuo kala puree vielä. Jos ei minun, niin jonkun muun vaappua. Merkit ovat ilmassa sellaiset. 
Vesi kääntyi laskuun. Vesi on myös viileää edelleen. Isoa kalaa näkyy nousevan ja tulevat sukkasillaan keskivirtaa. Ehkä rantoja on turha soutaa. 
Uskon vahvasti että edessä on vielä hyviä hetkiä joella, ken kalaan lähtee. 

7.7.2020 iltapäivitys




Vettä sateli, mutta läksin kuitenkin. Soudin Haapasaaren ja pinnassa näkyi isoja kaloja. Keskivirrassa, joten siirryin soutamaan keskivirtaa ja siitä Lampsaaren reunaan. 
Muistan kun vuonna 2004 soutelin Lampsuvantoa, siinä sopi 22 venettä soutamaan. Nyt näytti 4 veneellä olevan suvanto tukossa ja rannoilla vaan odoteltiin. Ei tarvitse 500 metrin väliä alla soutavaan. Toki jos tahtoo hyttysenruokana rannoilla roikkua, niin mikäs siinä. Minä poika soutelin vaan. 
Keskivirrassa punaisen maton tasolla vasen laitavapa värähteli muutaman kerran. Joku tärppii, mutta sitten vapa suoristui. Vedin airoilla muutaman rivakan vedon ja sitten taipuikin vapa rumasti. Siellähän olikin joku. Loppu näkyy videolla, ei jaksa kirjoittaa. Huomaatteko jännän yksityiskohdan lopussa. Ei ole ennen käynyt ja taas kävi. https://youtu.be/Dknb4AEJViU
13,340 kg painoa ja pituus 106 cm

Wäylä -vaappu kelpasi
Ei kalpene Väylän lohenliha yhtään toiselle pohjoisen lohijoen kalalle. 

7.7.2020 aamupäivitys

Eipä ollut eilen illasta paljoa päiviteltävää. Muutama kala taisi soutajille tulla veneeseen. Ei mitään ilotulitusta, vaikka keli oli mitä hienoin. 
Aamulla nukuin ruhtinaallisesti 7.13 asti ja sitten aamupalan jälkeen joelle. Kaksi laskua Kullekorvassa ja yksi Putaanreiässä. Tässä tulos. 


Roskaa tulee jatkuvalla syötöllä
Ei näkynyt kaloja pinnassa ja pinnan alla olevat vaaput eivät osanneet kertoa tilanteesta. Tai kertoihan ne, ei ole innokkaita lohia. 
Jotenkin tuntuu oudolta, sillä kalaahan joessa pitäisi olla. Zombilohia ei ole näkynyt, mutta silti lohi ei tunnu purevan kovin hyvin. 
Ei heitetä kirvestä kaivoon, soudellaan vaikka hupia. Tosin selkä on kyllä erittäin kipeä, eikä istuminen tee hyvää. Jos reilun kuukauden kestäisi, niin sitten olisi ohi tämäkin souvi. Entistä vakavammin harkitsen kyllä lohiuran päättämistä tähän kesään. Jotenkin puuttuu tekemisen into. Puolihuolimattomasti tuolla tulee sestottua, kun ennen sitä meni millimetrin tarkasti kohteet läpi. Tai joku kipinä tähän hommaan pitää saada, muuten tää on lopun alkua.
Tätä ei pidä tulkita siten, että kun en saa kalaa, alan nilittää. Mutta kun niin moni ei saa kalaa, tunnen myötätuntoa tyhjää soutavien puolesta. Ja jos ympäriltä saisi porukat kalaa, sitä olisi kiinnostavampi soutaa, kun olisi mitä odottaa. Nyt tuo on robottimaista junnaamista, tyyliin ei täältä mitään kuitenkaan tule. Ei ole zombilohia, alkaa olla zombisoutajia.

6.7.2020 uuden lohiviikon päivitys


Taas alkaa uusi lohiviikko. Vähän murheellisissa merkeissä, nousulohilaskuri näyttää samanlaista käyrää kuin eläkeläismiehen vekotin yhden kerran jälkeen. 
Silti me uskolliset pukkaamme venheen vesille tuossa ennen klo 19 ja toiveikkaina ajamme jollekin lähtöpaikalle. Lohta ei saa jos jää rannalle ropsimaan (sisäpiirin juttu). 
Aamupäivällä uittelin vaappuja testimielessä. Olen väsäämässä isoa lohivaappu -juttua Jahdissa&Kalassa lehteen, elokuun numeroon. 
Kävin muuten salilla ja sen jälkeen hierojalla. Pellon Fysikaalisen hoitolaitoksen tiloissa Maija Rautio operoi ja voin sanoa, että vieläkin vuotaa vesi silmistä. Maijan mukaan ojentajat ovat melkoisen kireänä eli jäykkänä. Täsmennän että hieronnan kohteena oli käsien ojentajat, ei...
Mieleen tuli muutama Thaimaan hieromalaitoksen tyär, vaikka nyt ei häpiendingiä ollut tarjolla. Muuten ossoo pienikin nainen tunkea sormensa suuremmoisen tuskallisesti ihmislihaan. 
No joo, eiköhän käsivarret saa taas illalla liikuntaa, kun nousevassa vedessä tekee airoilla reikiä jokiveteen. Ei ole paljon noussut, 3 cm illasta. Saisi vaan kääntyä laskuun, muutamat paikat ovat liian isolla vedellä kalan pysähtyä. 
Vedenlämpö on namusti 13 astetta. Vaappujen uintiin on nyt syytä kiinnittää huomiota. Itse ainakin viritin tuijaavaa tirinätärinää muutamaan ja sitten epäsäännöllisen säännöllistä hakua. 
Laittelen sitten jotain rapsaa, kun tulen joelta. Jos jaksan. Kireitä siimoja kaikille onki-ihmisille, tulkoon lohiverkkoihin pahoja reikiä ja repeämiä ja syököön hylkeet kaikki rysät lankoineen päivineen. 

5.7.2020 iltapäivitys

Lohiviikko on saatu aurinkoiseen päätökseen. Nimittäin sade loppui ja aurinko katsoo saamattomia miehiä. 
Tänään ei näkynyt edes yhtään pintakäyntiä. Kämppärille tuotiin ilmeisesti vain yksi kala. Koko päivän aikana. 
Vesi on noussut ja ehkä tällä alueella on hieman liikaa vettä ja kala huilaa vauhdilla alueen ohi. Tää ei ole tietoa, vaan pelkkää pekulointia. Näin kuitenkin eräällä toisella lohijoella on käynyt usein. 
Ensi viikolle on luvattu sateita läpi viikon. Ei tartteis enää vettä jokeen. Saisi jopa laskea sellaiset 50 cm ainakin. Alkaisi kala pysähdellä ja niitä voisi paremmin tavoitella onkivehkeillä. 
Nyt kuitenkin rauhoitutaan jalkapallon äärellä.

Hartsa sai kivan kaverin

5.7.2020 päiväpäivitys

Koko yön satoi tosiaan vettä. Aamulla klo 6.11 heräsin ja läksin ongelle. Aloitin Kullekorvasta ja soudin siitä Haapasaaren, Lampsuvannon alas Puruskosken niskalle. Yhtään pintakäyntiä en nähnyt koko aikana ja ei myöskään vavat taipuneet. Varsin vähän sitä heinää tuli, vaikka 3 cm vesi nousi ja nousee koko ajan. Sillä vettä tulee taas taivaan täydeltä. 
Eipä kyllä kovin montaa soutajakaan näkynyt väylällä. Ehkä puremattomuus on pitänyt soutajat lämpimissä mökeissä ja odotellaan sään kirkastumista. 
Katsotaan, vieläkö ennen rauhoituksen alkua käyn soutamassa. Mukavuudenhalu saattaa voittaa.
                                                Ei nykäissyt Puruskosken niskallakaan
Tuli verkkomiehiltä tietoa, että lohta on tulossa rumasti ylöspäin. Ylitorniolla oli verkko -nimiseen syöttiin ottanut hyvin. Näin jopa valokuvan melkoisesta lohikasasta, joten ihan pienestä parvesta ei semmoista läjää oteta. Ja kossia on matkassa, joten kohta yksin kalastavilla voi olla nopea käynti joella, kun kossi räppää kiinni. Ja mikäs siinä, lohi se on pienikin lohi. Ei pidä väheksyä. Ken lohta syö, kossi on parasta syömäkalaa. Rasvatonta ja napakkaa. 

5.7.2020 yöpäivitys

Kyllä iskee vesipisarat vaununkattoon melkoisella ruminalla. Voi niitä jotka ovat joella. Tuskin tämmöisessä kelissä siellä on ketään. 
On ihme jos vesi ei nouse, nyt on 5 tuntia tullut vettä kaatamalla. Ja sehän tietää, että heinää alkaa virrata lissee joessa. 
Pellosta on pari kalaa kuulemani mukaan saatu. Vaikka näköhavaintoja on lohista varsin paljon. Mutta Kolarin puolelta, mm. Lappeasta on tykitetty huolella. Isojakin tuntuu tulevan jo Muonion puolella. Joten onhan sitä kalloo joessa, vaikka se ei jokapuolella napsi vaappuja suuhunsa. 
On myös kosseja ilmestynyt nousukalojen mukana jokeen. Kossi on siis pieni lohi, sellainen 2-3 kg korkeintaan. Loppukaudesta tulee niitä alle 2 kg kosseja myöskin. Nehän ovat pääsääntöisesti uroskaloja, joiden merkitystä kudun onnistumiselle on vähätelty etäviisaiden keskuudessa. Mutta oikeasti ne ovat arvokkaita mädin hedelmöittäjiä, joten niitäkin tarvitaan kutukantaa vahvistamaan.
Ulkona on muuten melkoisen pimeää. Tai voiko sitä sanoa hämäräksi, kun sankat pilvet ja vesisade tummentaa ilman. 
Aamuksi sateen pitäisi loppua, katsotaan pääseekö vielä soutamaan tälle viikolla.
Tässä myös lukemista yökyöpeleille ja päivännäkijöille. https://verkkolehti.jahdissakalassa.fi/jahdissa-kalassa-7-20/vaylan-niukka-alkukesa-1

4.7.2020 aamupäivitys

En mie ossoo ennee. Heräsin tunteeseen, että on lähdettävä ongelle. Taisi se tunne kuitenkin olla enemmän tuolla alakerrassa, kun näin eläkeläisenä jo on. 
Soudin yksin joella. Kullekorvasta Lampsuvantoon ei yhtään venettä joella. Keli oli hieno, kalaa nousi ylöspäin, mutta täkyseni eivät lohia kiinnostanut. 
Aamusta alkoi muitakin veneitä tulla kalaan, mutta eipä nuo tuntuneet osuvan yhtään paremmin. Lohi ei vaan halunnut purra. 
Soudin kerran Lampsuvannon ja -nivan. Kerran Saarenpudaksen ja kahdesti Kullekorvan. Olisi tuohon aikaan jo kalan ehtinyt napsia, jos sille päälle olisi sattunut. 
Vesi on 14 asteista ja nousu pysähtynyt. 
Tuli uusi Puijari testiin. Näpäkät värit on, pitää virittää uimaan lohelle mieleiseksi.

Luonto on muuten ihmeellinen. Telkkäpoikue uiskenteli veneen vieressä ja hauki yritti tavoittaa poikasia. Emotelkkä antoi kunnon lähdöt hauelle. 
Nyt tuossa varis nappasi räkättirastaan ja tappoi sen. Räkätin oma syy, alkoi ahdistella varista ja sai kokea karman näppäisyn. 

3.7.2020 iltapäivitys

Minä olen sokerista. Ulkona nimittäin sataa ja istun vaunussa ja tutkin yhdessä monsieur Hercule Poirotin kanssa murhamysteeriä. Kohta selviää kuka tappoi rouva Mc Kintyn. 
Välillä tulee vettä todella ramakasti. En siis lähde soutamaan, kön ei ole pakko. Nautin mukavista soutuilmoista ja hyvällä tahdollakaan tätä ei voi sanoa hyväksi ilmaksi. 
Yöunet on jäänyt vähän vähiin, joten heittäydyn lämpimän peiton alle ja katson mihin asti unta riittää. sanotaan myös että sateenropina vaivuttaa uneen, mutta tämä ryske ei sitä kyllä tee. 
Eiköhän joku lohen kanna tänäkin iltana kämppärin puntarille Vahva veikkaus on että näin tulee tapahtumaan. 
Kohta selviää murhaaja, olen itse vähän pihalla. Mutta Poirot on todella viisas. 

3.7.2020 aamupäivitys

Jovain se soudatti, mutta kyllä kannatti. Ajoin Lampsuvantoon ja kun oottopaikalla ei ollut ketään, niin rupesin soutamaan siitä heinäsaaren kohdalta keskivirrasta. 
Pode perään ja vapamies laski toista vaappua, kun Podea vietiin. Kala ei syöksyillyt, sillä selvisi että koukut olivat kielessä kiinni. 
Veneen vieressä pienet väännöt ja kala haaviin. Painoa 5,190 kg ja eipä tuo mikään tumma kaunotar ollut. Hyvässä lihassa kuten entinen rahaministeri, jolla on ne...
Vesi on 14 asteista ja vieläpä oli yöstä noussut 1 cm. Mutta nyt soudun aikana ei ollut mitään nousua vedessä tapahtunut. Kaloja näkyi muutama pinnassa. Aivan kämppärin rantavedessä nousi veneiden kohdalla lohi ylöspäin. 
Tästä on hyvä lähteä unille ja illalla joelle takaisin.
 Ari Putkonen sai elämänsä ensimmäisen lohiväsytyksen kokea. Tässä tulos.
Pode -vaappu toimii
https://youtu.be/jw-LJAZtEgo Tässä videota aamun touhusta


2.7.2020 iltapäivitys

Sää on mitä todennäköisin. Aurinko näkyy pilvien välistä silloin tällöin. Mietiskelyt on mietitty ja vaaput iltaa varten uitettu. Lähdetään yksi lasku ns. randomeilla, keliin sopivilla tietty. Värien mukaan. Hakua on laitettu vähintään riittävästi, enempi on liikaa. 
Veneitä näkyy painuvan iltasoudulle rohki paljon. Ehkä sieltä jostain välistä löytyy meille, savolais-karjalaiselle venekunnalle sopiva rako. 
Pieni muistutus vielä, että lähtöpaikat ovat lähtöpaikkoja, ei varikoita jotka ohitetaan soutamalla. Hyvin se sitten menöö. 
Ajatus on katsoa auringonlasku sekä nousu. Täällähän se jo tapahtuu, vaikka pimeyttä ei ole havaittavissa. 
Vesi oli aamusta vielä sentin noussut, mutta varmasti pysähtyy kohta. Kivaa iltaa kaikille.

2.7.2020 aamupäivitys

Heräsin toisen kerran tälle aamulle. Ensimmäinen herätys oli 3.30 ja eikun soutamaan. Sain samalla aikaiselta saunojalta, vai oliko mennyt vähän pitkäksi, tiedon että lohta oli saatu yöllä. Ja sainhan mää oikein kuvankin Jounin 8,9 kg lohesta. Sitten kämppärin kohdalta oli soutajalle tarttunut 13 kg lohi. Joten niitä saatuja kalojahan sitä piti lähteä tietty onkimaan. Joka on muuten sanalla sanottuna tuhoon tuomittu yritys. Eihän ne ota enää, puntarissa kiikkuvat, onkeen enää. 

                                                Nätti on lohi ja juuri jokeen noussut
No eihän me niitä saatuja oikeasti menty onkimaan, vaan saamattomia. Ja saamattomiksi ne jäivätkin. Ei nyppyä, vaan pelkkää lohenhyppyä, saatiin kokea. Mutta tutulla linjalla jatkettiin. Roskia vaan kerättiin yksi heinäseipäällinen. Heinää nimittäin kulkee melkoisesti joessa. 
Vesi oli eilisestä noussut 5 cm, kokonaisnousu on rapiat 20 cm. Nousu on hidastunut ja veikkaan että kääntyy laskuun vielä tänään. Silloin pitää olla joella. Vanhan kansan mukaan lohi nappaa silloin. LÄmpötila jokivedessä on omassa mittauspaikassa 15 astetta, joka alkaa tuntua jo hyvältä. Kunhan lohetkin tajuaisivat sen, että nyt pitää Hartsan onkia purra. Ja Ranen, Tuomaksen, Antin, Antin jne jne. monen monen muunkin. Onneksi naisrintamalla saanti ei ole ihan näin heikkoa, tulisi väestökato pian Suomeen. Paitsi että mehän olemme "poikamiehiä", mutta mihinkäs tervekätinen mies naista tarviikaan. Ite osaamme makkaratkin paistaa. Tervekätisyydestä sen verran, että 3 vuotta sitten hirven potkima olkapää alkaa taas osoittaa olevansa vielä kuvioissa mukana. Lääkäri sanoi silloin, että ehkä siinä vuosi menee, mutta kyllä se toipuu. Tänä aamuna piti vetää sellaiset pillerit, jotka kertoivat että toivuttu ei ole kyllä. 
Sitä näin eläkeläisellä on tuota vaivaa ja kolotusta. Se alkoi eilen, sillä 1.7.2020 ensimmäinen eläketili kolahti tilille. Kuulitte varmaan sen jysähdyksen. Mahtuikohan kaikki samalle tilille, vai pitääkö avata uusi. Kerran kävi niin, että pankinjohtaja sanoi, että tili on ylitetty. Sanoin sille, että avataan sitten uusi. 
No nyt mentiin taas sivuraiteille, mutta sivujen ylipäällikkönä ja styrankina minulla on siihen oikeus. Tiedän että vompatit lukevat tätä myös ja teille toivotan oikein lämmintä ja tuuletonta heinäkuuta. Täällä semmoista kelistä tykkäävät miljardit mäkäräiset ja hyttyset. 
Ja se toinen herääminen oli äsken ja aamupuuron voimalla täällä lässyttelen näitä juttuja. Hyvää päivää, lähden uuden savolaisen ystäväni kanssa käymään vielä mutkan joella. Hän varmaan ajattelee, että onpas siinä varsinaisen surkea lohensoutaja. Ja niinhän se nyt onkin, aivan oikein ajateltu. Vanhat meriitit eivät vaikuta mitään. Niistä ei kummoista lohikeittoa enää tehdä. Vuoan yritettään, jospa se vielä nykäsöö. 

Etäviisaiden mukaan ei saa treenata. Minä kitisen turhaa, enkä osaa kalastaa. Missähän nämä herneenkokoisilla aivoilla varustetut ihmisoletetut ovat kasvatettu. Tekovaiheessa ainakin lakanalle lasku on vanhemmilla mennyt pitkäksi ja roiskeet ovat kituutelleet ylävirtaan. Niinpä päätin vähän mietiskellä syvemmin, mutta eipä siinäkään avautunut muutamien kiima alkaa lässyttää heti, olkoon aihe mikä tahansa. Uskon että kun MINÄ, olen kirjoittaja, niin vompatit oikein saavat seisokin ja silmät kiiluen alkaa lässytys. Siihen löytyy lääke. Kirjoitan omalla nimellä faceen ja kun sen nimen näkee, kannattaa oman mielenterveyden kannalta siirtyä seuraavalle saitille. Ellei sitten masokismi iske kimppuun ja pakko päästä näkemään, mitä Matikainen nyt kitisee. Suon toki heille sen viiden sekunnin kliimaksin, jos se elämää yhtään parantaa. 
Että tälleen mietiskellään nyt. 
Mää vaan mietin, mitä mää mietin

1.7.2020 iltapäivitys

Soudattaa se kala nyt kovasti. Joitain kaloja ovat Pellon kohdalta saaneet. Ei mitään huimaa tykitystä. Jonkin verran näkyy nousevan kalaa, ei mahdottomasti nyt illalla. Uitettu on testivaappuja kyllä kovin uutterasti. 
Roskaa tulee aivan mahdottomasti. Muutaman minuutin välein pitää vaaput puhdistaa. Siksi Lampsuvanto soudettiin kahdella pellilläkin, ei tärppiä. Mutta mitäpä tuosta, väkisin kalaa ei oteta. Se seuraava tulee kun on tullakseen. Saa tuolla talven massakauden rasvat poltettua varsin hyvin keskikehosta. Aikaahan tässä tapetaan, että tulisi hirvikausi eteen ja pääsisi koiran kanssa metsään. Mutta päivä kerrallaan poltetaan aikaa ja joella ne tunnit tuntuvat juoksevan paljon nopeammin kuin vaunulla öllöttäen. Hyvää yötä, aamulla taas polttamaan tunteja ja rasvoja. 

Kullekorvaa soudetaan melkoisen uutterasti. Tänä iltana ei ihmeitä tapahtunut. 

1.7.2020 aamupäivitys


Yöllä alkoi se vesisade ja jatkuu vieläkin. Vesi on noussut 9 cm eilisillasta ja lämpötila vedessä on 16 astetta. Yöllä oli kalaa mennyt kovasti Lampsuvannolla. Nyt pitäisi kyllä kohta jo pärähtää vaappuihinkin.
Ajattelin lähteä sateeseen koittamaan, ei ole ruuhkaa ainakaan. Katsotaan miten heinäkuun lohikuviot tästä alkavat.
Nyt klo 12.30 vesi noussut eilisestä 13 cm ja roskaa tulee paljon. Laittakaa hyvät kalamiehet veneet kiinni nyt. Aamulla kämppärin rannassa vetelin useita veneitä ylemmäs. Ja samoin äsken piti kiskoa joitain veneitä taas. Vesi tulee nousemaan melkoisesti, ylhäällä on satanut ja sataa kovasti.

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Lohikesäkuu 2020

Kesäkuu on lohikuu

30.6.2020 iltapäivitys

Kovasti näkyi pintovan lohet taas Lampsuvannolla. Kolme tuntia soutua, ei tärppiä. Tullisillan yläpuolelta nuoret miehet väsyttelivät tämän komean 8 kg lohen veneeseen. 
Muita tapahtumia ei näkynyt veneissä. Soutajia kuitenkin yrittämässä melkoisesti. Miksi se ei pure viimeistään Kullekorvassa? 
No aamulla aloitetaan mikäli ei vesisade pelota. 

30.6.2020 aamupäivitys

Yöllä satoi vettä maahan asti. Melkoisella ruminalla juu. Keli siis muuttui ja ilmanpaine rumahti kerrasta kunnolla alas. Tuli siis kalakeli, tai niin olisi pitänyt tulla. 
Kuitenkaan ei kattilassa kolahtanut lohenpää, vaikka aamu näytti pilvisen hyvältä. Vaikka tuuleksi, kävin yksinään soutamassa pienen hetken. Reke ja vaimoni läksivät kohti etelää, joten poikamiesajat ankeuksineen koittavat nyt elokuulle asti. Kuinka tästä selvitään, voi voi. 
No mutta kalastuspäivityksethän nämä piti olla, joten mennään takaisin jokihommiin. Ei siis tuntunut lohia eikä näkynyt. Muutama vene oli Kullekorvassa, mutta heilläkään ei merkkejä lohista. Pitänee antaa kelin muutoksen vaikuttaa syvemmin eli käyn päivällä jossain välissä soutamassa. Eihän täällä muutakaan ole tehtävissä. Maata ja soutaa. No toki punttisalilla käyn vääntämässä, soutu on varsin yksipuolista liikuntaa. jk. nyt saalistilastoon on tullut Kolarin puolen kaloja, joten viime viikon nousijat ovat saavuttaneet mm. Lappean. Hidasta se on lohen uinti lämpimässä vedessä. Sukkasillaan mennään. Saas nähdä mitä sanoo lohilaskuri, kun se joskus päivittyy. 

29.6.2020 aamupäivitys


Lohilaskurikin on herännyt ja sen mukaan lohissa on päästy viime vuoden tasolle. Tavallaan sitä voi uskoakin, kyllä joessa lohia näkyy. Pellon korkeudella ovat erittäin huonosti ottaneet vielä vieheisiin. 
Tämä viikko varmaankin kertoo sitten paljon, jos luvatut sateet tulevat ja ilma sekä vesi viilenevät. 
Viikko tuo sateiden lisäksi myös tuulia ja ne ovat inhottavia isoilla suvannoilla soutaville. Paikoin jopa täysin mahdotonta on kovassa tuulessa edetä. Mutta onpa sitä saatukin tyynessä ja lämpimässä kelissä soudella, joten otetaan vastaan mitä tulee. 
Reiskan kanssa illalla vielä lähdetään soutamaan, sitten jäänkin huomisesta alkaen yksi sestomaan. Tai tuskin tuolla yksin saa olla, eiköhän siellä muitakin soutajia näy joella. Rannoilla isketään tarinaa, ei turpiin. Poissa on Lappean hullut vuodet, jolloin soutuvuorot katsottiin nyrkeistä oottopaikalla. 
No joo, ei nyrkkeily kuulu lohensoutuun, ehkä se on lyijymötikkämiesten spesiaalilaji. Ainakin uhot Matkakosken urhoilla on sen verran hurjat alkukesästä olleet, että heikompaa saattaisi hirvittää. Oisko se niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja sitten parin keppanan jälkeen ollaan kolme numeroa isompia kuin mitä hauis kertoo. 
Vaikka tuntuu sitä olevan monenlaista kahjoa pitkin jokivartta liikkeellä. Nyt täällä väitetään että kesäkuun nousulohet ovat jo tummia. Mutta ison volinan jälkeen ei yhtään kuvaa tummista lohista ole saatu nähtäville. Hauki on tosin tummahko, joten oiskohan nämä sankarit napanneet parin kilon hauen ja katsoneet, "haa, tumma lohi ja laihakin vielä". 
Onhan alkukaudesta jokeen nousseet lohet ottaneet ns. kesävärin, eli peilikirkas suomupeite on vahvistunut ja saanut mattateräksen värin. Mutta ei hyvällä tahdollakaan voi näitäkään sanoa tummiksi. Normaali väritys kesäkuun kalalle ja nousuaan nekin vielä ovat tahtoneet jatkaa. Kyllä sen tumman kalan sokee Reettakin erottaa ja niitä näkee sitten kun elokuu koittaa. Tosin sitten nämä samat sankarit varmaan puhuvat jo mustista lohista. Vaikka olen noin 30  vuotta lohta kalastanut ja eräitä kaloja saanut, en ole vielä mustaa lohta nähnyt. Upeita, tummaruskeanoranssinvioletteja, kuten esim. tässä potpurissa on muutama. https://kalaharri.kuvat.fi/kuvat/Kalastuskuvat/Top10+lohet/
En hyvällä tahdollakaan näistä löydä mustia lohia, en sitten millään. Tosin minähän en kalasta syyskuussa lohta, kuten eräät sankarit vielä tekevät. Joten siinä kohdassa aukko on sivistyksessä ja ehkäpä ne ovatkin sitten mustia. Mäne ja tiijä. 
No ei ärsytetä enempää, tiedän että volisijat käyvät tuska sielussaan lukemassa näitä päivityksiäni. Lähdetään illalla kalaan ja laitellaan kalakuvia, jos jotain satutaan saamaan.
Kyllä on muuten upeanväristä kalaa Väylän lohi. Voin laittaa pääni pantiksi, että kukaan, ei siis kukaan erota tätä Jäämeren lohesta värinsä eikä makunsa perusteella. 

28.6.2020 päiväpäivitys

Tämä kalaviikko on taputeltu. Käytiin vielä soutamassa muutama tunti. Pari harjusta ja ahven sekä haukitärppi. Näkyi muutama lohi pinnassa, mutta eipähän noille onget kelvannut. 
Tämä viikon saldo oli 100% työtä. Yksi lohitärppi ja yksi lohi ylös. Siihen pitää olla tyytyväinen, siellä moni tonki koko viikon tyhjää. Moni tonki myös useita lohia, onnittelut heille taitavuudesta. 
Ensi viikolta odotan enemmän, kun sateita tulee, vesi viilenee ja ehkä hieman nousahtaa. 
Nyt joutuu heiniä irrottelemaan melkoisesti soudun aikana vaapuista. Ovat sellaisia ohuita hentoheiniä, jotka eivät uinnissa näy, mutta varmasti ehkäisee lohen ottamista. 
Jatketaan päivittelyä ensi viikolla ja toivotaan lohestajille tiukkoja siimoja. Älkää luopuko toivosta, kyllä se siitä. 

28.6.2020 aamupäivitys

Yöllä soi kello 2.00. Tai ei ehtinyt soida, sillä sisäinen kello herätti 7 minuuttia ennen. Vaatetta piti tunkea päälle ennätysmäärä, sillä lämpötila oli vain +6 astetta. Ja sehän nostatti mahtavan sumun, jonka keskellä soudimme Reiskan kanssa Lampsuvantoa. 
Lohia näkyi pintomassa laiskasti eikä ne huolineet vaappuja suuhunsa. Pintominen kesti ehkä vartin ja sitten kalat katosivat. Niinpä nousimme Kullekorvaan, jossa vedimme kaksi laskua. Ei havaintoja kaloista, vain yksi kivi löytyi, johon osasin yhden vaapun ohjata. Tehkää virrassa perässä.
Kokeilin kyllä monenlaisia ottikoneita, mutta eipä käynyt edes hipaisemassa lohi onkia. 
Vesi oli jäähtynyt jonkin verran, kun rannassa oleva lämpömittari näytti 18 astetta. 
Lähdemme kokeilemaan kirkkaan päivän soutua vaikka tuhoon tuomittu sekin yritys tulee olemaan. Lohi ei vaan kovin ketterästi pure. Joitain tärppejä oli soutajille yöllä tullut, mutta nekin kalat olivat menneet puis. 

27.6.2020 iltapäivitys

Tuulee, ei kiinnosta lähteä soutamaan. Ei kyllä ole kuulunut lohista oikeastaan mitään. 
Tarkoitus on ottaa iltaunet ja lähteä aamuyöstä sestomaan. Ennusteen mukaan tuuli pitäisi heiketä lähes tyyneksi. No sehän tietää hyttysiä, joita onkin ollut kyllä melkoinen määrä ympärillä jopa veneessä. Olen pistänyt hyttyskiekuran palamaan veneen pohjalle ja se on hieman auttanut ohvin kera. 
Ensi yönä tosin lämpötila laskee +6 asteeseen, joka voi hyydyttää hyönteistoiminnan vähäiseksi. Ja kylmät yöt, tulevat vesisateet viilentävät vedet ja mikäli laskurissa alkaa näkyä lisää isoja lukemia, voi hyvinkin monessa veneessä nykäistä raavaskin lohi. Mutta paljon on jos -sanoja vielä käytössä, joten katsotaan mitä tuleman pitää. 
Rautu-Reiska joutuu lähtemään etelään tiistaiaamuna, joten kalastelen kylmän ja sateisen viikon issekseni. Ja itikansyötti tulee elokuussa takaisin reiluksi viikoksi kalastamaan ja sitten onkin meillä kausi taputeltu. 
Päästään mitä ilmeisimmin Malesiaan purjekalan pyyntiin elokuun loppupuolella. Muutama päivä sitten tuli tieto, että Malesia tulisi avaamaan rajat pikapuolin, eli heinäkuun alussa. 
Kauden loppua tässä odotellaan jo, ei tämä lohenkalastus enää kovia intohimoja herätä. Tätä kun lähes 30 vuotta on jauhanut tuhansia tunteja, niin voi sanoa että kaikki on saatu ja nähty. 
Ehkä tämä on viimeinen lohikesä, vaikka tänä aamuyöstä oli hienoa olla Kullekorvan lähtöpaikalla. Siellä kalakaverit juttelivat niin hienosti, että varmasti ainakin kaipaamaan jää sellaisia aamuja. Täällä on kyllä kavereiden kesken hieno lohihenki. Ehkä sen vuoksi tätä vielä jaksaa jauhaa ainakin tämän kesän. Katsotaan miten homma etenee, vieläkö jostain löytyy intohimon kipinä. 

27.6.2020 aamupäivitys

Eilen tehtiin muutos soutusuunnitelmiin. Lähdettiin vasta puoliltaöin ja perään laitettiin uusia Puijareita. Niissä on uinti melkoisen pätevä ja ajatukset oli tietenkin saada punalihainen koukkuihin. Nivalle ajelin ja keskellä kovaa virtaa taipui yksi vapa. Kala nousi pintaan ja paljastui maastopukuiseksi hookkaniksi. Onneksi ei terävä suu vienyt vaappua. 
Sitten saimmekin soutaa aamuviiteen ilman osumia, mitä nyt nivassa ja Lampsuvannossa sai roskia puistella varsin tiheään vaapuista. Haapasaari ja Kullekorva soudettiin ja siellä ei roskaa kulkenut niin paljoa. 
Kukaan yli kymmenestä venekunnasta ei näyttänyt lohta saavan, joten olisiko lämmin vesi laittanut kalojen suun kiinni. Tai mitä minä höpisen, saihan Aku 4 kg maratoonarilohen. Oikein nätti luikero, mutta komean punalihainen kala. Näyttää olevan nämä alkukauden tulijat soukkia eli suomeksi pitkiä ja ohuita torpeedoja. 
Kovat tuulet haittaavat päiväsoutua, joten kauhea kiima ei ole joelle. Yöllä oli taas melkoisen kylmä, joten illalla on varmaan laitettava hanskat ainakin käteen. 
Jospa vesi alkaa viilentyä ja kalaa alkaisi häiritsevät vaaput häiritä.
Haapasaaren lähtöpaikalla itikansyöttinä

26.6.2020 aamupäivitys

Olipa tyhjä soutu aamulla. Neljältä lähdettiin ja kolme tuntia soudettiin. Joella on veneitä todella paljon ja näyttää siltä, että soutukulttuuri on päässyt pahasti unohtumaan monelta. 
Muistutuksena, että lohta soudetaan hiljakseen valutellen alavirtaan erinäisiä siksak -liikkeitä tehden. Ei vastavirtaan kaksilla airoilla kiskoen. En ymmärrä muutenkaan, mihin Pellon korkeudella tarvitaan kaksilla airoilla soutua. Jos on leipää aamupalaksi syönyt, niin yksillä airoilla voi soutaa aivan hyvin. Sillä eihän virtaa vastaan tarvitse taistella, vaan airoilla ainoastaan ohjaillaan venettä sopiviin paikkoihin. 
Sitten toinen ryhmä on nämä paikoillaan jauhavat. Jos on vuonna seitenviis saanut tuosta kiven kupeesta neljän kilon lohen, niin ehkä kannattaisi jättää jo siinä jöpöttäminen ja antaa muidenkin valutella siihen kivelle. Nyt on kuitenkin todella paljon veneitä joella, joten ruuhkia syntyy näiden kahden ryhmän toimesta. Vielä muistutan että ei sitä puolta kilometriä tarvii jättää rakoa alapuolella soutavaan. 150 metriä on riittävä väli ja näin rannoilla ei tarvitse tuntikausia ihmisten roikkua. Joku voi kiskasta meloonin nokkaansa tästä päivityksestä, mutta se vaan kertoo siitä, että soututyylit on hukassa. 
Roskaa muuten tulee nyt melkoisesti. Johtunee kovasta moottoriliikenteestä, joka irrottaa heinää ja muuta roskaa virran mukaan. 
Vesi on myös melkoisen lämmintä ja vaikuttanee lohien aktiivisuuteen. Nousumääristä ei voi sanoa mitään, sillä Luke panttaa useita päiviä tietoja. Mutta silminnäkijän havaintona voin sanoa, että käyrät eivät voi kovin korkealle nousta. Tai sitten lohet menevät todella sukkasillaan meidän lohestajien ohi, pohjia myöten ryömien. 
Eipä tässä muuta, katsotaan milloin seuraavan kerran soudellaan.
jk. nyt tuli uudet lukemat lohilaskuriin. Ja sen verran se piti kutiaan, että 24 päivän pylväs korreloi 25 päivän tapahtumiin. Kuten myös 23 päivän lukemat 24 päivän tapahtumiin.

25.6.2020 iltapäivitys

Helle on päällä ja nyt ukkonen jyrähtelee. Emme ole Reiskan kanssa käyneet soutamassa. Sillä melkoisen turhaa tuolla on repiä. Näköjään rajavartioston vene ajoi juuri kämppärin ohi. Valvontaa on jollain tasolla siis. Lupia täällä ei ole kylläkään kyselty.
Nyt tuntuu siltä, että parasta kalastusaikaa on aamulla 4-7 välillä. Muu aika onkin vietettävä luppoa. Tai ainakaan kalakuulumisia ei joelta ole rantaan tullut päivällä. 
Kunhan tuo jyrinä loppuu, saattaa olla että käväisemme joella. Tai sitten katsomme telkkarista uusintoja ja lähdemme sitten aamulla yrittämään. Ei tässä mitään hätää ole, joulukala on ongittu ja veto lunastettu. Tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. 

25.6.2020 aamupäivitys

Olimme Reken kanssa oikeaan aikaan joella, mutta väärässä paikassa. Kullekorvassa rapisi kelojen jarrut monilla kalastajilla melkoisen räväkästi. Me olimme kilometrin liian alhaalla. No näin se meni tänään. 
Kaloilla tuntuu vaan olevan kiire, sillä tuttuihin asentopaikkoihin ei ole jäänyt kalaa. Tai sitten ne vaan muuttuvat heti passiivisiksi. 
Onneksi kovat kalamiehet saavat lohta ja silloin voidaan yhtyä riemuun. 
Vesi on lähellä +20 astetta, mutta lohi vaan puree kun parvi kohdalle sattuu. Hieman oudoksuttaa, ettei nivassa ole kala otillaan. Silti en lopeta nivassa soutamista, kyllä siellä jossain luuraa meille se suurlohi. 
Vesi on laskenut hitaasti ja vettä on riittävästi kalojen uida. Näkyy nousevat kalat tulevan läpi joen, keskeltä ja rantojen tuntumasta. 
Vihreäsävyiset vaaput tuntuvat pelaavan hyvin. 
Tässä kuva Akun aamuisesta kalasta, 10,530 kg Failure -vaapulla. 

24.6.2020 aamupäivitys

Kortto on tiputettu olkapäältä. Saimme Reiskan kanssa erittäin arvokkaan lohen. Kala painoi 7,1 kg, mutta tämä pelasti kesän vetoni. Ei mennyt tämäkään kesä ilman lohta. Kesällä 1991 alkanut lohihistoria jatkuu kalan kanssa. 
Kalaa tulee aivan älyttömästi. Joka veneessä seisoo ukko vapa käyränä. Tulee isoa ja vähän isompaa. 
Failure vaappuun meillä tärähti lohi Kullekorvasta.

Failure -vaappu



Tästä lähdettiin sestomaan ja sinisen talon kohdalla rävähti. 
Ruotoja joutuu syömään. 

23.6.2020 päivitys

Eilen rauhoituksen jälkeen kävimme joella. Omassa veneessä vain haukitapahtuma. Muutamia kaloja näkyi pintomassa ja ainakin yksi kala tuli kalamiesten veneeseen. 
Olemme Reiskan kanssa kokeilleet melkein kaikki mahdolliset ja osin jo mahdottomat vaaput, mutta eipä ponnista lohi siimojenpäissä meillä. 
Itikoita saa kylläkin hätistellä veneessä ihan riesaksi asti. 
Aamulla kävimme onkimassa pari settiä kokeiluvaappuja, mutta ainoa tapahtuma oli rannassa koeuitossa, kun melkoisen iso hauki kävi puraisemassa vaappua. Lohia ei näkynyt pinnassa enää. 
Kyllähän se koettelee, mutta antaa koetella. Lohi on sitten tullakseen kun sen aika on. En vielä sorru kuitenkaan laittamaan muita kapuloita peliin, ainoastaan näitä testattavia.

Kuten kuvista näkyy, kelit suosivat soutelijoita. Mutta ei lohestajia. 

22.6.2020 aamupäivitys

Uusi lohiviikko käynnistyy helteisissä merkeissä. Lohilaskurissa oli pieni hyppäys, saas nähdä onko vavoissa tänä iltana iso nyppäys. 
Vesi on laskenut eilisestä 19 cm.  Lämpötilasta en osaa sanoa mitään, mutta lämpimästä tykkäävänä en menisi uimaan jokeen vielä. Vielä ei vesi ole liian lämmintä kuitenkaan lohelle. 
Illalla aloitetaan soutelu Reiskan kanssa. Pitänee etsiä juoksevaa ja syvää vettä. Uskon että isommat lohet nousevat muualla kuin rantojen tuntumassa. Tämän perustan ihan vain kokemukseeni.
Nyt pitää vieheitäkin oikeasti uittaa, pelkkä pystysoutu ei välttämättä enää toimi. 
Hyttysiä on muuten melkoisen pirusti, rauhassa ei saa käydä edes pohjavesiä laskemassa. Tiitinpäähän meinaavat rakentaa poraustornin heti. Eipä tässä aamulla enempää, lusitaan tämä hellepäivä ja illalla joelle ja siitä uutta lohiviikkoa rakentamaan.
Onhan se vesi laskenut melkoisesti
Tuli lisää Kikuleita. Sekä KH61 värinen Kikuli. Mistähän maalarimestari Toni Karhunen on löytänyt oikeankokoisen aihionkin. 
KH61 Kikuli kämmenellä

Upeita värejä ja mahtavia uinteja. Kolme Pippeliäkin on mukana


21.6.2020 päivitys

Hellettä pukkaa, mutta ei kalloo. Ei ole edes näpännyt, mutta sentään todistetun nousulohen pintakäynnin näin. 
Kun katsoo lohilaskuria, niin lukemat pitävät kyllä kutinsa. Kerrankin. 
Vesi on hidastanut laskuaan ja samaan aikaan tietenkin lämpiää. Ja silloin nämä vähät lohet jättävät vieläkin tehokkaammin tarttumasta vieheisiin. Eikä hellejaksolle näytä loppua tulevan. Nyt siis koetellaan kalamiesten sinnikkyyttä, jaksaako "tyhjää" jokea soutaa.
Mielenkiinnolla odotamme, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Lämpiääkö vesi liikaa, nouseeko lohia lainkaan Pellon korkeudelle vai rysähtääkö lukemat laskurissa hurjiksi. Olen ollut huono veikkaamaan, joten en sijoita nyt markkaakaan noille yhdellekään, menköön sökönä tällä kertaa.
Olemme Rautu-Reiskan kanssa uutterasti käyneet pikkupistoja joella. Sellaisia yhden tölkin mittaisia soutuja. 

20.6.2020 aamupäivitys

Vähän venähti päivitys, sillä kävimme Reiskan kanssa aamuviideltä soudulla, sitten aamupala ja taas joelle. Vielä puoliltapäivin oli asiakassoutu (kävin näyttämässä soutupaikkoja) ja sitten syötiin kasleria. 
Eli tässä pääpiirteittäin tärkeimmät. Ei kalaa, ei edes näköhavaintoja. Eikä ole kyllä ihmeitä kuulunut muualtakaan. Kullekorvasta nuori kalamies oli saanut aamusta 10,650 kg lohen. 
Nyt hieman sulatellaan kaslereita ja sitten käväistään pieni lenkki joella. Ilman paineita edelleen, ei tätä lohihommaa vakavasti pidä ottaa. 

19.6.2020 iltapäivitys

Sen verran kalakuulumisista, että viime yönä oli muutama kala eksynyt kalastajien veneisiin. Ei isoja eikä paljon, mutta kaloja kuitenkin. Niistä vähistä nousijoista voi tuurilla saadakin osuman. 
Odottelen tässä Rautu-Reiskaa, josko käytäisiin grillauksen jälkeen joella kokeilemassa tuuria. 
Mitään paineita ei oteta, soudellaan ja tarjotaan testivaappuja sopiviin paikkoihin. 
Selkää kävin jumppaamassa, jospa se alkaisi kestää pitempiäkin istumisia. 
Ensi viikosta voi tulla aurinkorasvasoutua, mikäli sääennuste pitää kutinsa. Voisi kokeilla jopa perhoja sopivassa kelissä. Ja onhan se peltikala vielä saamatta, joten JN pelti pääsee myös lenksuttamaan jokeen. 
Hyvää Juhannusta kaikille, ottakaa rauhallisesti. 

19.6.2020 aamupäivitys

Eipä ole kalatietoja kantautunut korviini. Oma soutu-urakka on ollut varsin vähäistä vielä. Ei oikein pysty istumaan pitkiä aikoja. 
Eilinen punttisali ja sen jälkeen saunavenyttely auttoi hieman, mutta yön jälkeen on taas jäykkää poikaa. Jäi aamusoutu tekemättä. Myös kova tuuli näin laiskaa miestä ärsytti, enkä viittinyt lähteä sestomaan. 
Kun katsoo https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/kalat-ja-kalatalous/kalavarat/lohi/tornion-ja-simojoen-nousulohiseuranta/ nousukäyriä, alkaa huolestuttamaan. Merellä on melkoinen määrä rysiä pyynnissä ja ihmettelen kuinka näin voidaan toimia. Kyllä jokeen pitäisi päästään ensin riittävä määrä kutukaloja, ennen kuin tukitaan nousuväylä. Tämähän on lopun alkua, sillä aina vähenevä kutukanta merkitsee sitä, että kohta ei ole rysiinkään niitä lohia. 
Uskon kuitenkin että maamme päättäjät ovat samaa tasoa, kuin mitä näissä muissakin järjettömissä päätöksissä on tehty. Tuuliajolla ovat punahuulihallituksen porukat. 
Arvosana menee miinuksen puolelle. Mutta olkoon urputtaminen tässä, sillä eihän mitään se auta mitään. 

18.6.2020 iltapäivitys

Kaksi kalaa! Kuulin saadun kaksi lohta. Siinä 7-8 kg väliin. Ja näinkin rannassa toisen kaloista. Oli upeanväristä lihaa, oikein oranssia. 
Omat soudut on lyhyitä pyrähdyksiä, ei kestä selkä vielä pitkää istumista. Vesi oli aamusta laskenut 1 cm. Vähän ripotteli vettä ja ilma on muuten hautovaa. Aivan kuin ukkosta olisi ilmassa. 
Voipi olla että en tänäkään yönä käy soutamassa. Ajattelin aikaisin aamulla käväistä, jos vähänkin pystyy istumaan. 
Laskuri ei näytä toimivan, tai sitten sieltä on noussut tuhatmäärin lohia ja tuloksia lasketaan neljässä vuorossa. Jota en kyllä usko, eli kalaa ei vaan ole noussut lukemia enempää. 
Puheet alajuoksun tuhansista kaloista on vielä puheita. Sillä näytöt eivät riitä tänne ylemmäksi.
Riston 8,8 kg kala Julli -vaapulla


18.6.2020 aamupäivitys

Heräsin klo 4 eikä eiliset juhlat painanut silmissä yhtään. Siispä läksin soutamaan kauniiseen aamuun. Selkä on edelleen kipeä eikä tuo soutu verryttänyt yhtään. Eikä auta kovat mömmötkään. 
Kokemuksesta voin sanoa, että selkä on jumissa koko kesän. 
Kullekorvassa Huuskimus -vaappua vietiin alkuun rajusti, mutta heti paljastui kala noin 3 kg taimeneksi. 
Vesi on laskenut noin 10 cm ja lasku hidastuu. 
Olemme miettineet lohikavereiden kesken, että mihin ovat isot lohet jääneet. Matkakoskelta on saatu hurjia määriä rokastam... eikun punttiheitolla paljon isoja lohia. Ja paljon niitä on karannut "perho" kyljessä. Mutta tänne ylemmäs ei noita haltialohia ole vielä saapunut. Suurin osa saaduista lohista on ollut 5-6 kg väliin. Myös lohien muoto on ollut sellaista marttivainio -tyyppiä. Toivoisin että kohta saapuisivat ne miketyson -tyyppiset mörssärit.
Jäädään nyt odottamaan parvien saapumista. Juhannuksena aloitetaan tosi soutu Rautu-Reiskan kanssa.

Taimen kävi rannassa saamassa vapautensa

17.6.2020 iltapäivitys

Terveyskeskuksesta haettu pari piikkiä kannikkaan. Ja kolmiolääkkeitä niin vahvasti, että höpötetä ei. 
Harvakseltaan tihkuu lohiuutisia, mutta kävin köpöttelemässä rannassa ja pääsin todistamaan kirkkaan lohen maihinnousua. Pekka Kerttula oli väsyttänyt Rrane -vaapulla 5,650 kg lohen. 
Taitaa oma synttärilohi jäädä ensi vuoteen, sillä tämä selkä ei kestä istua veneessä. 
Vesi on hieman laskenut aamusta, mutta ei millään hurjalla vauhdilla. Lämpiää kyllä, sillä aurinko porottaa, mitenkä ne sanoivat, käristyskupolin verran. 
Monet silminnäkijät kertovat, että mm. Matkakoskella on ennätysmäärä lohta, mutta ne eivät kunnolla pure uitettuja vieheitä. Lyijynmättäjät sieltä kuitenkin saldoa keräävät. Taitaa myös iso vesi pitää kalat alajuoksulla, eikä parvet ole lähteneet toivotulla tavalla nousuun. Näitä ykköskaloja, pienempiä, nousee joitain. 
Kunhan vesi vielä laskee, isompi lohi voinee ottaa lähtölaskennan siirtyä kohti yläjuoksua kohti. Kumpa osuisi yksi minunkin veneeseen. 
Rrane -vaappu kelpaa lohelle. 

Lohikunkku -kisa 2020

Tornion- Muonionjoen Lohikuninkuus tapahtuman (1.8 klo 16-21 ja 2.8. klo 06-12) liput ovat tulleet myyntiin! Lipun hinta on 20€ ja sillä osallistuu myös arpajaisiin. Ennakkomyyntipaikat:
Hansport, Kolari
LappeanLohi, Kolari
Kontio-Kallion loma, Kolari
Jouttensuvannon loma, Kolari
Seo Pello
Palkinnot ovat seuraavat:
Lohikilpailun palkinnot: 1. perämoottori 6hv, 2. kaiku 3. lohivapa + kela 4. kalastuslaukku + uistimia 5. kalastuslaukku + uistimia
Arvonnan palkinnot (arvonta suoritetaan 2.8. jälkeen Kolarin poliisiasemalla ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti) 1. DJI Mavic 2 pro kuvauskopteri 2. Kannalan hirsilato 10,5 m2 3. Impera Fatbike
KALASTUSALUE ON TÄNÄ VUONNA KOLARIN RUOTSIN SILLALTA PELLON PURUSKOSKEN NISKALLE. Kilpailukeskus ja punnitus LappeanLohessa.

17.6.2020 aamupäivitys

Synttäriaamu valkeni aurinkoisena ja tullee lämmin päivä. Hellesoutua, ken päivällä käy lirkkimässä. Yöllä oli pari kalaa saatu toiminta-alueeltani. Ei mitään isoja, mutta oikeita lohia kuitenkin. 
Laituriremontin seurauksena paukahti selkä sellaiseen kuntoon, että kohta on lähdettävä terkkariin saamaan kipupiikki pyllykannikkaan. Meinaa jalka pettää jo alta. Vanha välilevyvamma, ei mitään vakavampaa. Luulisin.
Tässä kohta on kahvia ja kakkua tarjolla kämppärillä ja jos jotenkin kykenee, illalla olisi kokeiltava synttärikalaa onkia. 
Vesi on laskenut eilisestä 9 cm ja edelleen en osaa lämpötilasta kovin tarkkaa tietoa sanoa. Noin 15 astetta, aste pari kumpaankin suuntaan. Ei vakavan lämmintä siis vielä.

16.6.2020 iltapäivitys

Säyneellä on oma kalastus avattu Väylällä. Ei ole kalakuulumisia muuten ihmeitä kuulunut. Tai näkynyt. Puskaradio kertoo pintakäynneistä Lampsuvannolla, mutta en varmaan ehtinyt niiden eteen, sillä mitään ei näkynyt. 
Vesi on laskenut melkoisesti ja veneenkin saa omalle paikalleen, melkein.

16.6.2020 päiväpäivitys

Anteeksi että aamupäivitys meni näin myöhäiseksi. Piti tehdä tuo kämppärin laituri valmiiksi. Kävin toki aamulla soutamassa, mutta eipä tuolta minulle kalaa löytynyt. 
Ennen soudulle lähtöä näin kuitenkin 10,3 kg lohen roikkumassa kämppärin puntarissa. Eli joku sieltä kalan oli imuroinut.
Vesi oli laskenut eilisestä noin 20 cm. Noin siksi, että en ehdi siirtää vesimerkkiä tarpeeksi nopeasti syvemmälle, kuin mitä vesi laskee. 
Roskia tulee todella vähän enää vaappuihin. Roskankerääjissä jonkin verran on heiniä, joten ne toimivat kyllä. 
Illalla käväisen soutamassa pikkulaskun. Pitää tehdä kakkuja huomista synttärikahvitusta varten. No ei toillaan, minähän en leipase mitään. Kahvia tarjotaan ja vaimo tekee jotain marjapiirakkaa tms. Tervetuloa klo 12.00 käymään SMK Camping Pello kaffella. 

15.6.2020 aamupäivitys

Uusi lohiviikko on alkanut. Vesi jatkaa laskuaan ja nyt on 150 cm tulvasta laskenut. En ehdi mitata edes vedenlämpöä, kun aamulla on mittatikku kuivilla ja lämpömittari samoin. Ehkä vesi on 5 cm lämpöistä...
Eilen yöllä tuli vielä uusia vaappuja. Kikuli -vaappu on varsin tunnettu vaappu Väylällä. Näistä saattaisin myydäkin joitain yksilöitä ja huutokauppa on näkyvillä facessa Tornionjoen lohenkalastus -saitilla. 
Äsken uittelin kikuleita, siis noita vaappuja, rannassa ja onhan niissä sellainen uinti, että kalaa niillä kyllä tulee. 
Tänään aamulla rippasi vähän vettä, ihan kiusaksi vain. Ei vaikuta joenpintaan. Illaksi on luvassa myös sadetta, mutta sekin vain kalamiesten kiusaksi, ei muuta vaikutusta. Nyt voikin testata Anar -pukua myös vedenpitävyyden suhteen. Muuten housut tuntuvat erittäin mukavilta jaloissa. Kangas on pehmeä ja myötäilee ihania muotojani kivasti. 
Noista voisi myydä joitain yksilöitä. Käy vaikka vaunulla hypistelemässä 
Vaikka itse ei ole lohta saanut, niin lohikeiton ja graavilohen makuun on päästy. Kiitos vain lohimiehelle, joka lauantaina väsytteli 9,5 kg lohen.
Kyllä se Väylän lohesta hyvä keitto tulee ja maukasta on graavikala myöskin.

Pelastus

Minullahan on veto päällä tälle kesää. Jos en saa yhtään lohta, annan ilmaiseksi jollekin kaikki kalastustarvikkeeni ja veneen sekä moottorin arvo rahana. Eli puhutaan viisinumeroisesta summasta.
Nyt tuli käymään vaunulla Huuskimus -vaapuntekijä Ari Huuskonen ja toi pelastuksen. Eli nyt on Puijaria, Kikulia, RRane ja Huuskimus -vaappuja, joilla maine pelastuu. 
Mitä sanotte. Uinnin perusteella noissa makaa lohi. Aivan mieletön käynti.

14.6.2020 iltapäivitys

Tältä viikolta on kalastukset kalastettu. Ei tuonne helteiseen keliin viitti mennä. Vesi on nyt laskenut tulvasta 125 cm ja lasku jatkuu nopeana. 
Uskomme vahvasti että ensi viikolla kalakin alkaa puraista puukalaa täällä Pellossa. Kun vesi ei enää huilaa pellossa. 
Kuulin että rysäpyynti alkaa huomenna maanantaina, joten voinemme sanoa hyvästi hyvälle lohikesälle. Jo nyt nimittäin näkee hylkeiden raatelemia lohia vaikka kuinka ja kun sitten lohet pyörivät rysissä pitkiä aikoja ja niitä nakotaa olevinaan takaisin, niin zombilohien kesä on valmis. Kuulostaa että Matikainen on negatiivinen, mutta toivoisin kerrankin olevani väärässä ja valmis sitten myös myöntämään sen. Nyt ei vaan näytä hyvältä. 
Joessa on lohta, mutta riittääkö se tyydyttämään kalastajien saalistusvietin ja riittääkö lohi täyttämään lisääntymispaikat. Se nähdään kun tuossa ylhäällä lukee 17.8.2020 viimeinen päivitys. Sitä ennen tämä on vain pekulointia ja voimme hölpöttää ihan mitä mieleen juolahtaa. 
Minulle riittää se yksi lohi, jolloin vetoni olen voittanut. Mutta yksi lohi ei riitä kalastusmatkailijoille. Ne kuitenkin jokivarteen sen rahan tuovat. Ei rysäpentit ja verkkoveikot 2.95 e/kg marketissä myytävällä lohella. Tiedän että ko. tahot ottavat herneen nenään, mutta ihan sama. En arvosta nykyistä merellä tapahtuvaa, selkeää ryöstökalastusta, en pätkääkään. Normaalin verkkokalastuksen kiintiöiden mukaan ymmärrän, mikäs siinä. Mutta jos lohi maksaa tosiaan alle 3 euroa, sanokaa onko siinä mitään mieltä. Kun jokivarressa se sama lohi myydään jokeen sadoilla euroilla kappale. Ja siltikään ostaja ei ehkä saa mukaansa kuin känsiä käsiin. Miettikää ja heittäkää sitten paskaa Matikaisen niskaan. 
Jaa, lähden tästä salille, että niska vahvuu uusia lasteja odotellessa. Laitan tähän vanhan kuvan jokivarren matkailukalastajasta. Näin se pitää mennä.
Jos merellä rysitään kaikki lohet, ei näitä hymynaamoja joella nähdä. Eikä tosin nähdä sitten jatkossa myöskään merellä, sillä jokeen päästyään kalalla on mahdollisuus vielä kutea. 
Nyt on sitten virallinen koiravartio kämppärillä. Joten häiriköt pysykää poissa. Ja muutenkin on muistettava leirintäalueen hiljaisuussääntö, joka on täällä klo 23.00 alkaen. Ei se tarkoita, että silloin on mentävä nukkumaan, mutta mökä loppuu ja musiikin volyymi hiljenee. Kiitos 

14.6.2020 aamupäivitys

Vesi on nyt laskenut 1 metrin. Eilisestä illasta 25 cm. Eli melkoista vauhtia luonto tasoittaa tilannetta. 
Saas nähdä mitä se vaikuttaa lohen ottiin. Ehkä kalat lähtevät alajuoksulta matkaan, mutta kokemukseni mukaan näin raju vedenkorkeuden vaihtelu ei ole tärppien suhteen hyvä. Katsotaan pitääkö tämä teesi kutinsa. 
On rantamaisema hieman muuttunut 

13.6.2020 aamupäivitys

Vesi on laskenut eilisestä oman mittarin mukaan 18 cm. Saas nähdä mitä se tekee tänään käytävälle Kojamon Kiusaus -kisalle. 
SMK Camping Pello on varsin hyvin edustettuna kisassa. Useita venekuntia lähtee kämppärin rannasta etsimään sitä voittokalaa. Joka varmasti löytyy jollekin venekunnalle. 
Iltapäivitys tulee sitten kisan jälkeen. Kun tuskin kesken helteisen kisapäivän ehtii käymään koneella. Tai jos kala tulee, niin sittenhän sitä aikaa on kirjoitella. 

12.6.2020 aamupäivitys

Vesi on laskenut yön aikana 16 cm. Aika hyvin mielestäni. Mutta nyt näkyy myös tulvan tuomat roskat, eli Hartsalla on hommia jossain vaiheessa.
Puiden ympärille on kasaantunut melkoisesti roskia ja muuta puutavaraa. Nuo on saatava jatkamaan matkaansa, sillä kun vesi laskee, eivät nuo rantamaisemaa korista kylläkään. 
Lohikuulumisia ei ole tullut, vaikka illan ja yön aikana kuului perämoottoreiden porinaa joelta. Jospa roskat vähenisivät ja saisi tarjottua lohille puhtaita vieheitä. 
Kävin soutamassa ja roskamäärä on vähentynyt dramaattisesti. Roskankerääjät toimivat ja vaaput pysyvät puhtaana varsin pitkään. Nyt kun vain olisi lohia, jotka ottaisivat kiinni. Tyyni vedenpinta olisi hyvä seurata nousevia kaloja, mutta yhtään pintakäyntiä ei ole näkynyt. 
Vesi laskee vauhdilla. Nyt on noin 30 cm eilisestä tippunut. Yli 2 cm tunnissa laskee vesi. 
Ja Hartsa sai urakan valmiiksi. Kahluuhousut jalassa pari tuntia heinähangon kanssa kun punnertaa joessa noita rojuja taipaleelle, niin punttitreenistä se käy. 
Laitan vielä illalla kokonaistilanteen vedenlaskusta. jk. ukkoja on kulkeutunut jokivarteen ja perämoottorit porisevat. Ilmassa on suurta lohijuhlan tuntua. Onhan huomenna Kojamon Kiusaus lohikisakin. 

Iltapäivitys 12.6.2020

Kävin pienen soutulenkin. Ei tullut lohta, mutta näin yhden lohen koukkauksen. Kullekorvassa joku venekunta sai lohen veneeseen iloisten huudahksien kera. 
Vesi on laskenut päivän aikana noin 50 cm ja lisää laskee koko ajan. Roskat ovat vähentyneet, mutta jonkin verran niitä tulee. 
Hartsa sai vaunuunsa vihdoin etuteltan. Neljä telttaa kävi sovitettavana, kunnes viides etuteltta oli sopiva. Sitä se on nettikauppa välillä.

Siinä se on Rautu-Reiskalle sopiva nukkumapaikka

Iltapäiväpäivitys 11.6.2020

Vesi laskee vauhdilla. Tässä kuva eiliseltä ja tältä päivältä. 24 tuntia eroa.

11.6.2020 Aamupäivitys

Vesi on kääntynyt laskuun ja näköjään varsin kivasti alkaa laskea. Kävin siirtämässä lohivavat jo veneeseen, ehkäpä tänään tulee avattua lohikausi. 
Muita kalakuulumisia ei eiliseltä kuulunut, mutta eiköhän tänään niitäkin ala kuulua Pellon korkeudelta. Soutuporukoita on saapunut paikalle ja kova yritys varmaan palkitaan. 
Säät suosivat rentoa soutelua, joten miksipä ei sitä voisi käväistä. Katsotaan millä kokoonpanolla lähdetään, siitä kuvaa myöhemmin.
Aurinkoa näkyy, joten jospa näillä vaikka kokeilisi. 3 Puijaria ja 1 MY -vaappu. Vesilaskee nyt sellaista reilu 1 cm/tunti.

Tulipa käytyä soutamassa pikkuhetki. Sain roskankerääjän kyytiin, niin kokeiltiin vähän. Jonkin verran kulkee heinää, mutta vähentymään päin. Ja vesi on laskenut nyt aamusta (klo on 13.00) 10 cm ja laskee koko ajan.
Jospa tästä tulisi vielä lohikesä.

Lohipäivitys 10.6.2020

Ensimmäinen lohi saapui SMK Camping puntarille. 7,920 kg uroslohi nappasi Vissi -vaapun suuhunsa Pekan ja Esa-Pekan soutamana tänään iltapäivällä. 
Onnittelemme kauden avauskalasta, tästä se lähtöö. 

Vissi -vaappu löytyy kojamon suusta

Kesäkuun 1.6.2020

Vesi on laskenut eilisestä jälleen. Kova helle on päällä, uskon että osa lumista sulaa haihtumalla. Ehkä niin kovaa tulvaa ei tulekaan. Toivottavasti. 
Keskiviikkona on luvassa vesisateita, luulen että se näyttää lopullisen merkin, mihin korkeuteen vesi nousee. 
Kämppärillä touhutaan, vaikka somessa minut haukutaan ja herjataan maailman pahimmaksi ihmiseksi. Omalta kohdaltaan jokainen voi helpottaa elämäänsä jättämällä minut huomioimatta. Tokihan siihen kaikki stalkkerit eivät pysty, vaan masokismia suonissaan tuntien he seuraavat ja kaivavat kaikki tekemiseni esille.
Viralliset ennusteet ovat hieman muuttuneet. Tulvahuipun huippu on laimentunut, joka taas taitaa merkitä sitä, että vesi on korkealla varsin pitkään. Joka taas merkitsee sitä, että sitä on vaan orientoiduttava kalastamaan tulvavedessä.
Minun vene on vielä kaukana rannalla nurinpäin. Odotan ainakin keskiviikon vesisateen? ja katson sitten, mihin suuntaan vesi nytkähtää. Jos ei nouse, vaan jatkaa laskuaan, sitten saatan kastaa veneeni pohjan jokivedessä ja käydä kopaisemassa.
On tässä tekemistä ja uutta kirjaa olen aloittanut pohjatöiden osalta työstämään. Näin noviisilta ei onnistu homma muutamassa päivässä, eikä viikossakaan.
Jos ketä kiinnostaa, niin saliharjoittelun olen Pellossa aloittanut. Salikortti on hankittu ja siitä tulee hieman tarinaa tänne sivuille. Helleraja on pamahtanut rikki, minun virallinen mittari kertoo ulkolämpötilaksi 27,3 astetta ja vaunussa sisällä 26,4 astetta. Tarkenoituu siis.

Lohimiehet ovat saapuneet osin jo Väylänvarteen. Veneitä laitetaan vesille ja säädetään moottoreita ja tutkitaan veneiden vedenpitävyys. Ilmassa on selvästi suuren lohijuhlan tuntua ja mielenkiinnolla odotetaan ensimmäisten lohien saapumista Pellon korkeudelle. Viidakkorumpu on kertonut, että Lampssuvannolla olisi nähty jo pinnassa posahtelevia lohia. 
Roskaa kulkee kuitenkin läpi virran, rannasta keskivirtaan todella paljon. Roskankerääjille on käyttöä, ken joelle aikoo suunnistaa. 

2.6.2020 

Vedennousu ja -lasku on pysähtynyt. Eilen oli todella lämmin päivä ja varmaankin lämpö sulatti tuntureilta lunta ja se vaikutti myös jokiveteen. 
Joelta ei ole kuulunut kovinkaan paljoa lohikuulumisia. Viidakkorumpu kertoo Matkakosken kaloista, mutta jääköön ne omaan arvoonsa. Joku sumppu ja siihen rankkoja painoja heittävät eivät ole minun arvoasteikoissa kovinkaan korkealla, joten emme puhu siitä enempää. Harrastakoon jokainen tavallaan lohestusta ja sillä sipuli.
Eikä ne lohikuvat kerro yhtään mitään koko joen lohestuksesta. Sitten kun ylempää jokea alkaa kuulua lohikuulumisia, ne aiheuttavat aiheen pähkäillä lohikesän etenemistä. 
Eipä tosin taida kovinkaan montaa soutajaa olevan koko jokimatkalla. Roskainen ja korkea vesi ei kiinnosta lähteä airoilemaan. Ehtii sinne sitten kun vesi on laskenut ja puhdistunut. 
Lohikiima on kuitenkin ottanut vallan joissakin ihmisissä, sillä somessa jaksetaan lässyttää joutavista asioista. Siinä sivussa sivalletaan Hartsaa näppärillä herjoilla ja osoitetaan oma lapsellisuus.
Lohi jostain syystä on tunteita nostattava kala. Ehkä se johtuu siitä, että ne kovimmat huutajat eivät ole vielä tätä kalojen kuningasta saaneet ja sitten harmittaa kun joku, vaikkapa meikämandoliini, on niitä läjäpäin kiskonut veneeseen. Sillä suomalainen on mielenkiintoinen ihminen. Jos itse en saa mitään, ei muutkaan saa saada. Tai se toinen saamamies tekee varmasti jotain vilppiä ja väärää. Jos ei muuta, niin koukkaa lohensa väärin. 
Koettakaa rauhoittua, ehkä se lohi joskus teillekin nappaa. Niin, juuri teille jotka olette vetäneet huopahatun liian syvälle päähän. 
jk. vesi on muuten todella kylmää. Kun tuohon rantaan menee ilman paitaa, joelta oikein huokuu kylmä rintama. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kännissä ei kannata lähteä noin isoon virtaan seikkailemaan. Ei ilman liivejä, eikä liivien kanssa. Vaikka viina olevinaan lämmittää kehoa, tuo virtavesi viilentää sen kehon nopeammin kuin käsi kerkiää viinaa kurkkuun kaataa.

Päivitys klo 14.00

Vesi alkoi nousta nyt reippaasti. Useita senttejä aamusta noussut ja uskon että nousu jatkuu nyt useamman päivän. En lähde ennustamaan enempää, vaan mietin että pitääkö vaunua siirtää vai ei. 
Kauhea tuuli pyyhkii joenpintaa myöskin, eli sateita tekee. Sitä näyttää myös ilmanpainemittari.

3.6.2020 sadepäivä

Ei ilmanpainemittari ollut väärässä. Yöstä lähtien on vettä ropostellut vaunun kattoon ja siitä voisi tajuta, että maahan ja veteen niitä pisaroita osuu myöskin. 
Kävin sateen välissä rannassa ja aamusta alkaen on vesi alkanut nousta. Eikä mikään ihme, sen verran taivas itkee.

Onneksi päivityksiä pystyy tekemään näin ikkunan takaa lämpimästä vaunusta. Nimittäin eilen oli ulkona 26 astetta lämmintä ja nyt ainoastaan 10,6 astetta. 
Ankara vahtikoira on myös varsin valppaana, kun ei tarvitse emäntää viedä lenkille. 
Kiirettä ei ole viedä venettä rantaan. Sen verran kuitenkin olen tehnyt, että vaihdoin siimoja keloihin. Vaikka alajuoksulta kuuluu kalauutisia, ei näin vanha jaksa pomppia saatujen kalojen perään. Tiedän kyllä että niitäkin on, jotka saatuja kaloja lähtevät onkimaan. Onnea vaan yrityksille. 
Vesi tulee varmasti nousemaan vielä kovasti, ilman ennustajalahjoja. Ja sitä myötä roskia, risuja ja puunrunkoja tulee myös voimakkaan virran mukana. Lykkyä pyttyyn, ketkä joelle uskaltavat mennä.
Iltapäivitys. Vesi on nyt noussut korkeimmilleen, mitä olen täällä Pellossa ollut. Tulvahuipun ennuste on laskenut 50 cm:llä, joten elämme mielenkiintoisia aikoja.
Myös tulvahuipun saapuminen on myöhästynyt muutamalla päivällä. Sadekin loppui, toistaiseksi.

4.6.2020 päivitystä

Vesi on noussut eilisestä jonkin verran. Täällä ollessa vesi on nyt korkeimmillaan ja ennusteen mukaan enää puolimetriä pitäisi nousta. Pähkäilen tässä, pystytänkö asuntovaunun etuteltan vai en. Jos pystytän, vesi nousee vaunulle. Jos en pystytä, vesi ei nouse. 
Roskaa kulkee entiseen tapaan heinistä puunrunkoihin. 
Näin yhden lohiveneen soutamassa, joten joku innokas on kauden avannut. Itse meinasin tänään käydä ostamassa polttoainetta veneen moottoria varten. Venettä on pesty sisäpuolelta. Valmiina kauteen sinällään ollaan, melkein.
Kämppärillä tehdään rakennushommia ja siivouksia. Kun lohiporukat sitten tulevat, pitäisi paikkojen olla käytössä. 
Muistakaa muuten tämä kisa, Kojamon Kiusaus kilpailu pidetään la.13.6.20.klo.8.00-19.00.Osallistumiskortteja myydään merkityillä lähtöpaikoilla.Kilpailualue Puruskosken niska-Jouttensuvannon veneenlaskupaikka poijulla merkitty.Kilpailukeskus/punnitus Mäntyrannan patsas/puisto.
TERVETULOA!


Iltapäivitys 4.6.2020

Vesi nousee vielä. Hitaasti mutta varmasti. Tänään on maalattu, siivottu ja laitettu paikkoja kuntoon lohestajia varten. 
Joelle ei todellakaan ole kiire. Siksi käsittelin veneenteljot, ettei edes tulisi mieleen lähteä roskien sekaan sestomaan. 



Siistiä tulee 

Päivitys 5.6.2020


Vesi on eilisestä noussut 7 cm. Nyt saadaan tarkkoja mittoja, kun laitoin tarkan mitan kertomaan vedenkorkeuden. Lämpömittarinkin laitoin, mutta yöllä näkki oli vienyt sen. 

Pelloon tuli kova tuuli ja sehän tietää sadetta. Näin kertoo myös ilmanpainemittarikin. Tunnin sisällä alkaa sataa.

Edelleen vene odottaa rannalla, kaukana vesirajasta, töihin pääsyä. Ehkä ensi viikolla sekin päivä koittaa. Viikonlopuksi on luvassa sadetta ja erittäin kovaa tuulta. Näin mukavuudenhaluinen (laiska) ei tahdo lähteä joelle inhottavassa kelissä. Kun ei ole pakko. Sen vedonlyöntilohen ehtii kyllä kalastaa, vielä on kesää jäljellä. 

Nyt on hyvää aikaa käydä Pellon Fysikaalisen hoitolaitoksen https://www.facebook.com/pellonfysikaalinenhoitolaitos/ punttisalilla kasvattamassa habaa, että kun se haltialohi sitten nappaa, niin voimanpaskoo on nostella semmoinen monsteri veneeseen. Siihen ei riukuranteilla pysty. 


Iltapäiväpäivitys 5.6


Vettä sataa ihan maahan asti. Eli silloin se osuu myös jokeenkin. Vesi on noussut mellevästi ja ei ole vesiraja kaukana enää vaunukentältä. 


Tästä ei tarvii kovin paljoa enää nousta, kun alkaa nurmikenttä kastumaan. Nuo roskat ovat ikäviä. Minkä tulva tuo, sen tulva vie. Näinhän se menee.


6.6.2020 päivitys aamulla


Koko yön on satanut vettä. Vesi on kuitenkin noussut eilisestä vain 2 cm. Katsotaan kuitenkin huomenna, mihin korkoon se oikeasti nousee. 

Rannat puhdistuvat kovaa vauhtia ruohoista, joten kun vesi alkaa laskea, ei pitäisi soutajille olla roskista tänä kesänä ihmeitä riesoja. 

Kojamon Kiusaus -kisa käydään tulvavedessä kuitenkin viikon päästä lauantaina. Kisassa jos saadaan kalaa, voittokala painaa reilusti yli 10 kg. Näin olen päättänyt. 

Iltapäivitys


Aurinko saapui sateen jälkeen kurkkimaan ja toivotti uusia kalaporukoita kämppärille tervetulleiksi. Vesi on korkeimmillaan tänne tuloni aikana, mutta ei nouse enää. Roskia kulkee vähemmän, mutta silti siellä valuu todella vankkaa puutavaraa välillä alaspäin. 

Lohia on saatu jo Kolarissa asti, joten kalaa joessa on. Se on muuten isolla vedellä aina sitä, että kala pyyhkii kauheata vauhtia ylöspäin. Joskus menee liiankin ylös ja sitten kesän aikana valuskelee takaisin oikeille kutupaikoilleen. 




Naapureitakin tuli ja kovat odotukset on ihmisillä päästä jo lohta soutamaan. Onhan takana pitkä, flunssainen talvi ja kevät, joten mikäs se onkaan parempi paikka mennä karanteeniin kuin vapaana virtaava joki.
Uskon että kun vain vaaput menevät roskattomina muutaman sata metriä, niin vapa voi raskaastikin taipua. Nyt kannattaa suunnata autonkeula Pelloon ja lohta yrittämään.


7.6.2020 aamupäivitys

Vesi oli yön aikana noussut 3 cm. Aamulla alkanut sade alkaa hellittää tai pitää pientä paussia ainakin. Kun aurinko kattoikkunasta meinaan silmään killottaa.
Joella on ollut hiljaista, yksi asiakasporukka kävi illalla soutamassa ns. löysät pois. Virta kuljettaa kuuleman mukaan venettä varsin vauhdikkaasti alaspäin. Roskia ei venekunta ihmeemmin saanut kerättyä veneeseen. Johtuiko roskattomuus tästä Plastmoden uudesta roskankerääjästä, https://verkkolehti.jahdissakalassa.fi/en_US/20148/274164/hy%c3%b6dyksi_%26_iloksi_3.html
Itselläkin on näitä ihmevempeleitä ja tulen niitä testaamaan kesän aikana ja myöhemmin lehdessä tulee lisää käyttökokemuksiin perustuvaa juttua.


Evening uptading


Koneessa ei toimi se kirjain, jossa on a kirjaimen kera pari tippaa katolla. Siksi tuo on kirjoitettu toisella tavalla.

Mutta. Vesisade on jauhanut maata koko valoisan ajan.
Ankean harmaata on ulkona ja vaunualue on veden vallassa. Vaunumme katto on ropissut varsin runsaasti. On muuten tosi vaikea kirjoittaa ilman tuota puuttuvaa a kirjainta pilkuitta. 
En siis kovin montaa lausetta viitsi laatia. Vesi on noussut 3 cm ja varmasti tulee nousemaan huomiseen kovasti. Jatketaan aamulla, jospa saisin jotenkin toimimaan koneen nappulat. 

8.6.2020 aamupäivitys


Sateet loppuivat. Ja näppäimistö toimii. Ja vesi on noussut vaunukentälle. Sen verran hurja oli yli vuorokauden sade. 

Kun tästä alkaa vesi laskemaan, se hurahtaa tuolla virtaamamäärällä melkoisen nopeasti siedettäviin lukemiin.


Nyt ei kestä paljoa enää nousta ja ollaan kriittisillä mitoilla. 
Tänään on rauhoituspäivä ja voipi olla että illallakaan ei ole tunkua joelle. Roskia kulkee joessa todella paljon. Ja niin tosin kulkee lohiakin ja isoja. 
Tästä viikosta voi tulla melkoisen hyvä, kun vesi kunnolla liikahtaa laskulle. 
Vielä vaan nousee vesi. Päivitys klo 13.00
Wäylä -vaaput ovat saapuneet kämppärille myyntiin. 
Pitihän se vene laittaa rantaan ja kokeilla moottoria. Hyvin kiekuu Jahaman porekattilan kaikki 15 heppaa. Vesi on aamusta noussut vielä 5 cm ja nyt tuossa rantatiellä joki virtailee jo nätisti. 


9.6.2020 aamupäivitys

Tulvahuippu uhkaa jo vaunualuetta. Tai sanotaanko näin, että suurin osa vaunualueesta on veden alla. 
Joella on muutamia soutajia käynyt ja roskaralliahan se on ollut. Kalahavaintoja ei ole ehtinyt tulla roskien seasta. Kertokoon alla oleva video kaiken oleellisen tämän hetken tilanteesta. Jatketaan iltapäivällä lisää 



Iltapäivitys 9.6.2020

Jos osasin oikein katsoa vesimerkkiä, näytti ihan siltä että vedennousu olisi pysähtynyt. Saisi näin ollakin, sillä meiltä loppuu vaunupaikat ja telttapaikat. Toisaalta taas nyt on tarjolla hienoja paikkoja omalla uima-altaalla. 
Pitäkäämme peukkuja, että vedennousu pysähtyy tähän iltaan. Ja kun virtaus on joessa yli 2500 kuutiota sekunnissa, se tietää sitä, että laskukin on sitten melkoisen nopeaa.

Tämmöistä näkymään nyt klo 21 maissa. Nousua päivän aikana ehkä 1 cm verran.

10.6.2020 aamupäivitys

Meillä on sauna saaressa. Ihan pienesti yön aikana vesi on noussut. Eli nousu on hidastunut ja toiveissa olisi että jopa tänään kääntyisi laskuun. 
Lohikuulumisia ei ole tältä korkeudelta vielä. Annetaan roskien hävitä, niin sitten aloitetaan soutelu.