Lohtako, ihan kohtako?
20.8.2024 Päivitys
Taas lässyttäjä Harrastaja aukoo päätään. Outoa stalkata ja mielipahoittaa mielensä. Suosittelen hankkimaan vahvempia lääkkeitä. Ja mitä tulee tuohon taimeneen, niin kala oli kiertänyt siiman kolme kertaa kiduksiensa ympäri ja kun saimme tuulessa kalan rantaan, niin se tulikin jo maha ylöspäin. Ja mitä taas tulee kalan tunnistamiseen, taidan tuntea kalalajit kautta maailman paremmin kuin mtpotilas Harrastaja.
Joka vuosi olen noita joutunut vapauttamaan ja muutama on jäänyt kellumaan hengettömänä jokeen. Kun pihdeillä joutuu irrottamaan koukut joskus syvältäkin (taimenet ottavat ahneesti, kun ovat ns. syövää kalaa) kurkusta.
Saattaa selvitä, mutta saattaa olla että ei. Kuvanotossa ei mene kymmentä sekuntia pitempään ja kalaa ei tarvita pyöritellä hiekassa. Taimen on vapautettava elävänä tai kuolleena. Se on vain sääli, sillä tänäkin kesänä taimenia kävi veneessä tai rannalla omalla kohdalla enemmän kuin lohia.
Mutta nyt on kalastukset joella loppuneet, joten potilas Harrastaja pääsee suoli24 palstalle volisemaan. Seuraavat päivitykset tulevat olemaan normaalia elämää, joten täällä ei ole mitään katseltavaa mt potilaille. Kiitos kesästä, ei taaskaan jääty ilman lohta. 10 lohivääntöä, joista 4 kalaa veneeseen. Aika yllättävän paljon oli siis irronneita. Ehkä se oli kesän trendi.
Normaaleille kivaa syksyä ja talvea. Koettakaa pärjätä talven yli, meikä ainakin tarkenee taas kerran.
Näihin näkymiin
19.8.2024 Päivitys
Ei vaan pysy. Viikon soutu ja 4 kertaa vapa vääntyi lohen painosta ja 4 kertaa söimme tärppikeittoa. Eilen viimeisin Kullekorvassa Puijarissa.
No jospa tänään tarttuu jo kiinni. Facessa volisijat itkevät edelleen mustista lohista, vaikka en eläissäni ole yhtään mustaa lohta nähnyt, saatikka saanut. Nytkin Pepefesteillä oli kirkkaita lohia saaliina useita ja samoin muutenkin on saatu todella napakoita kaloja, jotka eivät edes huonoilla silmillä näytä mustilta. Mutta kohta loppuu lohestus taas, joten pitkän kaamoksen aikana nämä volisijat saavat korjata mielenterveyttään, että taas ensi kesänä jaksavat jatkaa samaa volinaa. Yllättävää ei ole se, että määrätyt volisijat ovat niitä, jotka eivät itse ole lohta taaskaan saaneet. Joten jätän tämän tähän.
Illalla vielä ja kerran huomenna aamulla yritetään ja sitten leiri puretaan. Pääsee pakkaamaan matkalaukkua ja lento lämpimään talveksi. Ei ole kaamosta siellä.
jk. edelleen tälle Harrastajalle. älä lue kun menetät mielenterveytesi. Ja turhaan koetat kommentoida, niitä ei julkaista. Minä kirjoitan täällä faktoja ja tiedän että ne satuttavat vähä-älyisiä ja muuten henkisesti vajaita.
jk. 3 minuuttia ehdittiin illalla soutaa, kun kolmatta vapaa Reiska oli laskemassa ja kala tempaisi vaapun suuhunsa. No hetken ilo vaihtui hieman toisenlaisiin tunnelmiin, kun kala paljastui yli 5 kg taimeneksi. 77 cm pitkä.
Muuta ei illalla tapahtunutkaan.
Tiedä sitten selviääkö?
Osaa se tuo iso taimen hypätä melkoisen korkealle.
Lohikala ilmassa tässä komiaa molskahdusta.
17.8.2024 Päivitys
Soutupepefestit ovat alkaneet kovassa räiskeessä. Kalojen suhteen nimittäin. 5 kalaa tällä hetkellä klo 9.04 käynyt puntarilla.
Kelikin suosii, on tyyni ja aurinkokin lämmittää.
Soutupepefestit 2024 Tulokset
1. Kaisa Ruotsalainen 12,340 kg
2. Anne Savukoski 7,8 kg
3. Jarno Piippolainen 7,17 kg
4. Arttu Vähänen 7,14 kg
5. Veli-Pekka Tyni 7,0 kg
6. Pekka Ahola 6,09 kg
7. Risto Kuivaniemi 5,85 kg
8. Sari Huovinen 5,3 kg
9. Ville Heinonen 2,7 kg
10. Mika Varjo 1,84 kg.
Osallistujia 35 kaikkiaan.
Kaisa voittokalan kanssa
Kisan kakkoskala vasemmalla ja kolmoskala oikealla.
Sitten me jaettiin palkintoja
15.8.2024 Päivitys
Kävimme aamusoudulla. Melkoinen alatuuli oli, joten eipä tarvinnut paljon airoja heilutella. Ekalla laskulla kuitenkin kojamo kävi vaapun kimppuun. Kolmesti vapa vääntyi ja kala ui samalla myös venettä kohti. Viimeinen vääntö ja sitten irti. Voi pahus, kun sen kerran huolii vaapun suuhunsa, niin ei tartu kiinni kunnolla. Tyypillinen kojamon otti, ottaa vaan vaapun leukojensa väliin ja kuljettaa sitä palan matkaa ja pthyi, sylkee pois. Usein sain saman kokea Tenollakin.
No mustaoranssi Puijari sai tuon kokea ja jospa se viimeistään Soutupepefesteillä annetaan meille.
Pekka ja Leena läksivät meidän jälkeen yrittämään ja niinhän sieltä kojamo napsahti
14.8.2024 Päivitys
Illalla oli komia keli. Siihen se sitten loppuikin. Ja aamulla karmea sumu ja lähtö viivästyi pitkälle. Mutta aivan sama, joki tuntuu unohtaneen meidän vaaput. Vielä on kuitenkin kesää jäljellä, joten tänään päivällä salilla mavea ja sitten saunaan. Illalla käymme katsomassa jälleen auringonlaskua. Meneehän se aika näinkin.
Sai rauhassa katsella auringonlaskua. Perseitä ei nähty
13.8.2024 Päivitys
Eilen illalla ehdimme Rautu-Reiskan kanssa soutaa noin 10 minuuttia, kun vasen laitavapa vääntyili ankarasti. Mutta samassa lohi meni puis. Sitten loppuilta olikin ahventen irrottelua.
Kelihän oli hieno. Täysin tyyni ja auringonlasku hieno.
Tänä aamuna pientä sumua ja täysin tyyntä. Mutta ei kalaa liikkeellä, ei niin yhtään mitään.
Päivällä kävin vielä saksanvieraan Reinhardin kanssa Kullekorvan soutamassa ja näimme kojamon pinnassa. Se ehkä ärsyyntyi hieman vaapuista, sillä toisenkin kerran kävi elvistelemässä. Mutta ei jaksanut vielä purra luree.
Ehkä illalla saattaa purra tai sitten ei. Lämmintä se on pitänyt kuitenkin.
12.8.2024 Päivitys
Eilen näkyi joella varsin kivasti jo pintakäyntejä. Vaikka omassa veneessä meillä Reiskan kanssa jäätiin isoon ahveneen ja koukun irrottamiseen vapamiehen kämmenestä. Se muuten lähtee syvälläkin ollut koukku, kun järeällä pihdillä kiskaisee.
Mutta tulihan sieltä tuloksia, kun lohikunkku Topi nappasi tietopaikasta komian lohen.
Topi ja 11,76 kg. Tämän sulhanen nähtiin aiemmin päivällä käyvän komeasti möyrähtämässä pinnassa.
11.8.2024 Päivitys
Rautu-Reiska laskeutuu Pelloon tunnin päästä. Saas nähdä, jaksaako mestari lähteä heti joelle, vai vaatiiko 12 tunnin yöjunamatka kauneusunet.
Eilen tosiaan oli karmea keli. Naapurit tuossa kuitenkin useamman tunnin kävivät soutamassa. Oli kuulemma melkoisen rankka reissu.
Nyt on tuuli tasoittunut ja vähän vettä nakkelee silloin tällöin. Pieni sade ei haittaa, tuuli se on pahinta.
Mutta katsotaan tilanne, miten tämä päivä etenee. jk. facessa on kyllä vollottajia asiasta kuin asiasta. Te kuitenkin seuraatte tätäkin, joten sanon vain; älkää lukeko kirjoituksiani kun kerran pahamieli pahoittuu. Säästätte omia verisuonianne sekä minun aikaa, kun pitää olla estelemässä volisijoita. Kiitos taas.
10.8.2024 Päivitys
Kyyhkyjahti on alkanut. Oma metsästysura alkoi tasan 50 vuotta sitten juurikin kyyhkyjahdilla ja muistan, että sain ammuttua yhden kyyhkyn FN puoliautomaattihaulikollani, jonka isäni oli ostanut 15 vee synttärilahjaksi.
No jahtikuviot on ohi, ei enää lähdetä metsästämään, vaan mietitään lohikuvioita. Mutta kun vaunun kattoon iski karmealla jytkeellä vedenpisaroita, niin käänsin ansiokkaasti kylkeä sängyssä ja nautin lämpimästä sängystä.
Tänään ilmeisesti tulee kalsaripäivä, sillä vettä tulee ankarasti ja tuulee. Ei näin vanaha jaksa tuollaiseen ilmaan lähteä.
Yöllä joku kalastajaporukka oli tästä kämppärin kohdalta nostanut lohen veneeseen. Onnittelut vaan kalasta, kuka sitten oletkin. Olihan ilta ja yö varsin upea pilvisyydessään pitkän aurinkoisen aikajakson jälkeen soudella. Ja nytkin varmasti saattaisi lohi purra luree, joten jos joku ei ole sokerista, niin ongelle vaan.
Rautu-Reiska hyppää yöjunaan Turusta tänään, joten aamulla ollaan reippaina Pellon asemalla vastassa ja ehkäpä päästään jo sestomaan joelle. Toivottavasti tulee hyvä viikko. Tässä vielä maistiaisia meidän lohihommista Väylällä.
Lohielokuva
9.8.2024 Päivitys
Isoja ahvenia vaan pukkaa. Mutta nyt on useampia asentokaloja näkynyt pinnassa. Eivät tosin pure luree, vielä ainakaan. Mutta onhan tässä vielä viikko aikaa kalastaa se isoherra.
Eikä myydä venettä vaikka ei tulisikaan. Vesi on sormituntumalla suhteellisen viileää. Pienessä laskussa toki on, sillä ei ole sateita ollut eikä liene tulossakaan.
Näillä joudutaan menemään, onneksi kohta kausi on ohi ja pääsee pakkaamaan laukkua talvea varten. Lämpö kutsuu.
8.8.2024 Päivitys
Olipa kova sumu, kun ilma oli vain 7 asteista ja vesi kuitenkin sellaiset 18 astetta. Pari lohihavaintoa pintakäynnin suhteen ja pari ahventa räpisteli vaapussa.
Ohutta liehuheinää valuu alavirtaan ja niitä pitää poistella tietyin välein.
Vesi laskee hissukseen, mutta vielä on vettä ajella koneella hyvin.
Komeita ahvenia tulee
7.8.2024 Päivitys
Kaunis ilma jatkuu ja suvannot huokuvat autiuttaa. Soutajista ainakin. Yksi saimme tänäkin aamuna taas soudella.
Nyt sentään kojamo kävi kuittaamassa vaaput, kun olimme herran makuuhuoneen ohittaneet. Joten ainakin yksi kala on eräässä tietopaikassa. Tuttu kohta aiemmilta vuosilta kylläkin.
Kullekorvakin kokeiltiin ja ahven siellä siimanpäässä lopulta räpisteli.
Vesi on viileää, tarkkaa lukua en voi kertoa. Lämpömittarimme alkoi elää omaa elämää. Virallisesti se on jotain 17 asteen luokkaa ja sormenpäätesteri vahvistaa tämän. Uimaan en lähtisi kyllä, on se niin viileää jo.
Ei tässä muuta, huomenna aamulla seuraava yritys. jk. soutu on hyvää palauttavaa, sillä eilen vetäisin reilun tunnin treenin salilla ja kun rauta tuntui köykäiseltä, niin innostuin ehkä vähän liikaa. No tänään palautellaan, ei siis salia.
6.8.2024 Päivitys
Kävimme onkimassa helkkarin mustan lohen. Niinhän ne aasintuntijat volisevat. Tähän aikaan saa vain mustia lohia. Ja mikä parasta, punamustalla vaapulla vielä. Mustat lohet siis tykkäävät punamustasta.
Nätti aamu oli erittäin kylmän yön (9 astetta) jälkeen. Tyyni keli.
Voisitko Harrastaja jättää seuraamatta tätä sivustoa. Vai oletko masokisti, joka tulee kasvattamaa kyrpää omaan ohtaansa ja sitten tulee pahamieli. Kommenttejasi ei koskaan julkaista täällä, joten turhaan yrität kommentoida. Jos sinulla on asiaa, tule suoraan tänne vaunulle kertomaan juttujasi.
Musta lohi
Punamusta vaappu (Muuras)
Ja kaunis aamu
3 minkkiä oli lähtenyt aamu-uinnille
5.8.2024 Päivitys
Uusi, toiseksi viimeinen lohiviikko omalla kohdalla alkaa. Aurinkoisena ja lämpimänä tämä päivä ainakin.
Eräs Harrastaja jaksaa vängätä, vaikka hänen kommentit kadotan bittitaivaaseen. Sillä sen verran väärää informaatiota hän koettaa tuputtaa. Emme täällä julkaise vääriä tietoja.
Lohet eivät ole mustia tällä hetkellä ja niiden liha on erittäin kiinteää ja hyvänmakuista. Lohet eivät myöskään vielä valmistaudu kutuun, sillä merestä tulee koko ajan uutta kalaa jokeen. Lohi kutee joessa loka-marraskuussa ja nyt on elokuun alku. No tämän tietävät normaalit ihmiset kylläkin.
Joten kannattaa käydä joella soutamassa, ehkä sieltä kalan, hyvälihaisen saa. Alkukauden nousijat ovat toki väriä ottaneet, mutta mustia ne eivät ole. Tai pitää olla värisokea.
Tänään teen poikkitieteellisen kokeen. Teen kaksi laskua ja kaikissa siimoissa on pumu. Kuvan kapuloista valitaan 2x5 setit siimoihin.
4.8.2024 Päivitys
Eipä olen lohta tällä alueella. Kyllä se on uskottava. Lohikuninkuus -kisassa kyllä saadaan kalaa, mutta ei tältä alueelta.
Sen verran tässäkin on soutajia, ettei kokemus ole ihan omakohtainen. Kaikki tässä ovat tyhjää soutaneet. Kun edes näkisi lohia, varsin vähäistä on näköhavainnotkin.
Sitä tässä on mietitty, miksi nämä varmat paikat loistavat tyhjyyttään. Ja silti Kolarin puolella tulee aivan hurjasti lohta.
Voitte tietenkin kumota tämän kirjoitukseni, mutta pysyn sanoissani. Kalaa on tällä kohdalla olemattoman vähän tai ei ollenkaan. On tässä sen verran kokemusta lohestukseen ja soudettukin päivittäin. Mutta katsellaan maisemia vaan.
jk. Harrastajan ei kannata lähetellä kommentteja, niitä ei julkaista. Et osaa kuin vittuilla. Ja mulle ei vittuilla. Säästät omaa aikaasi ja minun aikaa, kun katoat tältä plogilta. Täällä ei ole sinulle mitään. Kiitos. Ja sama muuten muillekin, joiden pääasiallinen tehtävä on etsiä toiminnastani vain virheitä. Tiedoksi, joessa ei ole koskaan mustia lohia. Joten niitä ei voi silloin kalastaakaan.
2.8.2024 Päivitys
Vesi vaan jäähtyy, nyt oli 16,1 astetta. Vedennousu on pysähtynyt. Mutta se on vaan kumma, ettei tällä alueella lohi pure luree. Ylempänä kiskovat lohta kuin suokuokalla, täällä ei edes näe lohia. Paitsi tänä aamuna nousulohi kävi pinnassa ja jatkoi matkaa keula kohti pohjoista ja jonkun pääkoukkaajan nostokoukkua.
Hartsa on taas saanut löylyä, kun kirjoitti, ettei suosittele koukkaamaan lohta päästä, vaan keskeltä kalaa. Hartsa perusteli käytöstä pitkällä kokemuksella ja kertomuksilta toisilta lohestajilta, miten ovat koukanneet päähän ja katkoneet ainoastaan siimat tai vaapun irti suusta. Ja onhan se kylki pikkaisen isompi kohde osua koukulla kuin pää. Varsinkin kun Hartsa kalastaa isoja lohia ja nostokoukut ovat sellaisia häävimmän kokoisia Hartsan veneessä.
Mutta antaa ulinan jatkua, ei vaikuta Hartsan toimintoihin edelleenkään. Koukatkoon vaikka persereiästä.
No huomenna on Lohikuninkuus -kisa, joten tyhjänsoutu jatkunee.
Tämänkokoosella on pää sen verran kova, etten vähässä kummassa lähtisi koukulla hosumaan päähän. Joten otinpas järeällä koukulla keskeltä kalaa ja tulos tässä.
1.8.2024 Päivitys
Vesi jäähtynyt 16,7 asteeseen. Pienoista nousua vielä vedenpinnassa kuitenkin.
Käytiin kuitenkin soutamassa ja Kullekorvassa ei tapahtumia ja alatuuleen sai soutaa. Lampsuvannossa taas tuuli puhalsi niskaan, joten airoja sai iskeä taajempaan vedenpintaan.
Ei siis kiva yhtään soudella rauhallista aamusoutua, joten nivan puolivälissä Muurakseen tarttuneeseen, noin 400 g ahveneen oli hyvä lopettaa.
Ylempänä lohi puree jo hyvin onkeen, ehkä viikonloppuna täälläkin. Aurinkokin pitkästä aikaa kurkkii pilvenraosta.
Tämmöisiä iltoja odotellessa