Thaimaan kalastusta upeissa paikoissa
23.2.2025 Päivitys
Taas on aurinko taittanut taivalta ja eipä tässä ihmeesti kuulumisia ole. Tai no sen verran, että pari päivää sitten teimme aamukävelyn ja kuinka ollakaan avasimme erään oven. Taisi olla hieman hintava ovenavaus, sillä nyt meillä on asunto odottamassa Pattayalla lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtien.
Sitä ei aina tiedä, mitä ovia availlaan ja mitä suljetaan. No keskiviikkona suljetaan tämän asunnon ovi viimeistä kertaa ja viikonloppuna avataan asunnon ovi Kiuruvedellä.
Kick.com kanavaa pidetään yllä ja tervetuloa sinne toljailemaan. Eipä tässä kummempia.
18.2.2025 Päivitys
Bangkokin kalastusreissu on takana ja meillä meni kyllä todella hyvin. Jokainen sai kaloja ja osa vielä ennätyskokoakin.
Kiitos kalapaikoille, uskon että tänä vuonna vielä nähdään. Kick.com kanavalla on videoita nähtävillä meidän touhuista.
Käykäähän katsomassa. New Bungsamran
13.2.2025 Päivitys
Paljon on vettä virrannut Mekong-joessa viime päivityksestä. Ei ole mitään ihmeitä tapahtunut. Suomesta on porukkaa, joiden kanssa on käyty kalassa ja muuten vietetty aikaa.
Huomenna lähdemme Bangkokiin ja siellä on lauantaina ja maanantaina kalastuspäivät. Niitäkin voi parhaiten seurata kick.com kanavaltani.
Pari viikkoa vielä asumista Thaimaassa ja sitten suomi (tarkoituksella pienellä) kutsuu. Alkaa pilkkihommat, joita kuvataan liveen joka käyntikerta. Kannattaa ottaa tuo kanava haltuun, jos tahtoo nähdä mitä tehdään ja miten.
4.2.2025 Päivitys
Viimeinen kuukausi avattu Thaimaassa ja kalastuksen merkeissä on menty. Ja mennään vielä räväkästi, kunnes Suomen pilkkijäät kutsuvat.
Eilen kävimme Bungburapha -järvellä, joka oli uusi tuttavuus minulle. Todella upea paikka, jossa kalaa on niin että livettää. Ja livetinhän siellä minäkin, sen päivän voi katsoa tästä. Bungburapha
Oppaana oli aina mahtava Tor ja seassa pari englantilaista kalastajaa sekä pari Tor:n apuopasta sekä tietenkin Harry The Fish.
Omalla kohdalla käytin 14 kalaa laiturilla. Ei mitään monstereita, mutta kivoja siimannokassa.
Tästä jatketaan Tighlines Fishing Park:ssa kalastusta 9.2 (TLFP). Tunnettuja kalamiehiä Suomesta tulee isompi joukko, joten katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, palataan kupille.