tiistai 1. marraskuuta 2022

Hirvi marraskuu 2022

 Sudet riesana

27.11.2022 Päivitys

Treenailtu on koirien kanssa, sillä pitäähän koirien saada liikuntaa. No eilen Dooris-Reissunainen oli nimensä veroinen. Löysi nopeasti hirvet ja haukkuakin saatiin aikaiseksi. Tuttu vasavaami, joka taas jätti vasansa ja läksi viemään koiraa huitsinnevadaan. Dooris luopui kokemattomuuttaan jäljityksessä, mutta törmäsi vasaan ja saisi siitä vielä hieman peliaikaa. Yli 20 km nuorelle koiralle työmatkoja, joten ihan hyvin. 
Tänään oli Rockyn vuoro ja sama vasavaami löytyi taas, vaikka löysäsin koiran aivan muualta hakemaan. Jälki löytyi ja sitä piti vääntää yli 5 km kunnes koira muuttui punaiseksi. Samat lenkit hirvillä, kuten eilenkin ja taas vasa jäi johonkin pusikkoon. 13,8 km jälkeen sain Rockyn kiinni tienylityksessä. 
On se kumma vaami. Useita kertoja tehnyt saman tempun sen jälkeen, kun siltä ammuttiin toinen vasa. Pysyy alueella, mutta ei anna kuin vähän aikaa haukkua, kun jättää vasan ja lähtee koiraa kuljettamaan. 
Yöjälkeä mennään

Näitä myös riittää meillä

24.11.2022 Päivitys

Tuli sijoituskoiraksi Doris-Reissunainen ja käytin sitä treenillä. Koira asuu meillä jatkossa jahtikaudet ja lepoajat oikeassa kodissaan. Näin saadaan jatkumo, kun meidän Rockysta aika jättää. 
Nyt loppukauden aikana on tarkoitus käydä joku hirvikoe, kun ensin saadaan koira tutustumaan uuteen "kotiin". 
Näkyy tytöllä olevan vauhtia ja nenäkin toimii. Hakulenkille läksi niinkö nakki sämpylästä. Niin vain pitkän haun jälkeen haukku alkoi. Kun kokemusta karttuu, niin työskentelyvarmuus kasvaa. Uskon että tästä tytöstä vielä kuullaan. jk. ei oikein haukku pysynyt paikallaan, kun tukkirekat hakivat kuorman tuosta lenkinpäästä. Vähän hirvet taisivat arastella sitä kolinaa.
15 minuuttia eka haukku.

Tämmöisen pelikaverit

Sitten meitä vähän väsyttää

Rocky sai leikkikaverin


20.11.2022 Päivitys

Se oli mahtava viikonloppu. Tänään saatiin eräksi vasa ja vaami. Eri henkilöt vielä ampuivat, joten homma toimi hienosti. 
Jahti on sitten tältä syksyltä ohi ja nyt ehtii kouluttaa nuorta koiraa tuleville syksyille. Kiitos myös seuraajille täällä,  nyt ei tule enää verisiä kaatotarinoita. Saatan jotain kirjoittaa nuoren koiran treeneistä, mutta muuten keskitytään ensijäiden pilkkireissuihin. Kohta sinne jäälle jo pääsee. 
Oli tosi iso vaami. 

Melkoisen kookas urosvasa

Koittakaahan vetää nyt


19.11.2022 Päivitys

Olipa se hirvipäivä. Rockylle tuli mittariin 27 km ja edessä oli ensin alkuun vasa ja tappisarvisonni! Ei ollut emää matkassa. Mutta hirviä risteili vähän siellä ja täällä, joten ovat voineet mennä sekaisin, kun toisella koirallamme oli hyvä haukku ja siitä lopulta vasa saatiin eräksi. 
Minun päivä meni koiran perässä suolla ja kuusikoissa juostessa. Sanovat että selkävaivoihin auttaa kävely. Voisin sanoa sellaisille tietäjille, että haistakaa kukkanen, jonka lehmä eilen söi.
Kun lisäksi tasapainovammainen koettaa taiteilla parhaat päivänsä nähneillä pitkospuilla, niin olihan varsin täydellinen karkotusreissu. Mutta saatiin hirvi haukusta liikkeelle ja sitten ajeltiinkin vähän kilometrejä mittaristoon ja lopulta juoksin metsässä väsyneen koiran kiinni hirvenjäljiltä. 
jk. susista ei ole havaintoja enää muutamaan viikkoon. Kun metsäpeurat läksivät alueelta, niin sudet niiden perässä erämaihin.
Hirvi ovelasti kuki ojanpohjaa. Ja tuolla Hartsa kasteli kenkänsä myös. Ei kestä neva miestä yhtään. 

Mennäänpäs tuon suon yli että heilahtaa. 


13.11.2022 Päivitys

Ei tullut paraatimarssia palkintopöydälle Eräkellari -haukuissa. Nyt ei voi syyttää edes huonoa arpatuuria, sillä maasto löytyi kisapaikan vierestä ja alueella tiedettiin olevan hirviä. 
Myrskytuuli ja aamuun asti jatkunut vesisade tietenkin laittoi oman hankaluutensa, mutta emme pitäneet sitä kovin pahana. 
Hyvin Rocky haki, teki kaikkensa kyllä. Sen mitä vanha koira jaksaa metsässä mennä. Varsinkin kun joutui juoksemaan eteen sattuneen hirven perässä pitkien hakulenkkien lisäksi kaksi kertaa 
Molemmat tilanteet vielä niin, että viereisessä maastossa ollut koira oli löytänyt juoksuhirvet ja nehän eivät olleet pysähtyneet sen koiran eteen. Hirvet, kahteen otteeseen juoksivat meidän alueelle ja tokihan Rocky tarttuu tuoreeseen jälkeen. Koesääntöjen mukaan vaan pitäisi koira ottaa pois toisen koiran hirveltä ja ekassa tempaisussa se onnistui vasta pitkän juoksun jälkeen tienylityksessä. Ja toisessa tilanteessa hirvi tuli peltoon ja siinä pääsin koiran eteen. Tässä tilanteessa Rockyn perässä tuli hirven kaukaa juoksuttanut narttujämy, joka jatkoi hirven seuraamista sääntöjen mukaan.  
Eli hyvät hakupisteet tuli, sillä vanhus liikkui hyvin hakulenkeillä. Pisteitä kertyi 15,5 ja sijoitus kisassa 16/21. 
Jokohan se nyt riittäisi koehommat jo. Keskitytään tämä, ehkä viimeinen syksy, jahtihommiin ja lenkkeilyyn. 
jk. facessa jälleen alkoi paskamyrsky, että minä selittelen mustaa valkoiseksi. Tiedoksenne etäviisaat, ettei minun ikinä tarvitse selitellä mustaa valkoiseksi. Mutta kun te rakkaat etäviisaat teette omat johtopäätökset perin surkeilla tiedoilla ja yleensä vielä mollaten minua ja koiraani. Me olemme aina tuoneet esille asiat, kuten ne ovat tapahtuneet. Uskoisin, että se ei ole selittelyä tai kaunistelua. Se on raadollista totuuden kertomista. Vaikka nytkin harmitus on suuri, sillä Rocky teki kaikkensa löytääkseen hirven, mutta kun 25,1 km vetelee pitkin metsiä, niin kyllä se alkaa olla 11 vuotiaalle koiralle aivan maksimimäärä jo. 
Tässä vasemmasta reunasta alkoi hirven seuraaminen, jonka oli toinen koira juoksuttanut meidän koealueelle

Tämmöiset hakulenkit kirjattiin paperille

11.11.2022 Päivitys

Viikonloppuna ei ole metsästystä, mutta huomenna Rocky lähtee Kaustisille Eräkellari -haukkuihin, eli siis hirvikokeeseen. 
Pari vuotta sitten kävimme ko. kokeessa ja silloin sijoitus oli huonolla tuloksella 13/29. Nyt yritetään vanhuksen kanssa parantaa tulosta ja samoin myös sijoitusta. 
Nyt kehossa on sellainen kutina, että Rocky onnistuu. Viikko on levätty edellisestä ja silloinhan hirvet löytyivät hienosti ja haukku raikui. 
Pidetään peukkuja ja se alku ratkaisee kaiken. Kun saadaan toiselta lenkiltä löytö nopeasti ja löytöhaukku jää paikoilleen, sen jälkeen voidaan sanoa, että Rocky taidoilla liikutaan varmasti isoissa pisteissä. Haukkuääni on kuuluva ja komea. Karkossa koira ei jätä hirveä. Ja tuurilla voidaan saada koirakin kiinni viimeiseltä karkolta. 
Katsotaan kuinka käy. 

5.11.12022 Päivitys

Ajateltiin tänä aamuna juoksuttaa koiraa ja vietiin se sellaiseen kohtaan, ettei tiedossa ainakaan ollut hirviä. Niinpä niin. Silti hakukuviosta kohta näki, että joku jälki tuoksui nokkaan. 
Eikä mennyt pitkään kun vauhti kiihtyi ja sitten koiranjälki muuttui punaiseksi. Vähän alussa siirtyvää, kunnes parinsadan metrin jälkeen jämähti paikoilleen. 
Siinä nakutettiin 70 minuuttia ja sitten tuli karkko. 
Vajaa 10 km karkkoa seuraten ja autontorvea soittaen saatiin hirvet kääntymään kohti peltoa ja sieltähän tuli ensin vasa, sitten vaami ja perässä kaksi aikuista. Yhteensä 4 hirveä oli työn alla. Tuskin kuitenkaan alussa muita kuin tuo vasavaami, jota muutama viikko sitten Rocky haukkui ja siitä toinen vasa saatiin. Nämä kaksi muuta lienevät tarttuneet tokkaan siinä vaiheessa kun haukku hitaasti siirtyi muutaman satametriä löytöpaikalta ja sitten lähdettiin juoksuun. 
No hyvää kuntotreeniä, 11,2 km juoksua ja haukkuaikaakin plussana. 

2.11.2022 Päivitys

Nyt tuleekin taukoa jahdissa. Alueellemme tuli pari sutta ja ne jo ahdistelivat yhtä koiraa. Onneksi ei sattunut vahinkoja, koiralle.
Lisäksi pimeät päivät ja musta maa vetää mielen matalaksi. Siispä olen ryhtynyt taas kirjoittamaan uutta kirjaa. 
Ja muuten viikot täyttyvät punttitreeneillä ja iltaisin vahditaan televiissiosta jääkiekkoa. Parin viikon päästä onkin sitten täysiä päiviä, kun jalkapallon MM -kisat alkavat. Päivässä tulee neljä peliä, joten persaukset ovat kuukauden verran kovilla penkkiurheilijalla. 
Niin että ei mulla tässä muuta. jk. voisimme kyllä tulla auttamaan hirviporukoita Rockyn kanssa, jos omat koirat eivät jaksa ja hirviä jää metsään.