tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hampaaton viikko

Lohi puree perhoa ainakin

Lohi pudottaa hampaat joessa ja on huono ottamaan, sanovat. En sitten tiedä, pudottaako lohi hampaansa, mutta joka kesä sileäleukaisia lohia olen saanut. Kuten eilenkin yhden lohiluokan kalan, jolla oli kaksi pientä piikkiä suussa, muuten leukaluut sileät. 
Ja sitten sanovat, ettei lohi hampaattomalla suulla mielellään vaappua pure, mutta saattaa hennosti käydä sopivaa perhoa puistelemassa. 
No sekin tuli koettua, että perhoa puisteli kyllä, mutta pahus vie, terävät koukut jäivätkin pysyvästi leukaan ja kala tuli tiukan väännön jälkeen veneeseen. Alla videot väsytyksestä, joten annetaan niiden pohjalta Miikalle tilaisuus näyttää. Onnea hänelle ennätyskalasta. 
Lisäksi saimme kolme tittiä, joilla kaikilla oli kylläkin hampaat. Kojamotitit olivat juuri merestä nousseet, joten ei olleet vielä käyneet hampilääkärillä tekareita tilaamassa. 
Kaikki kalat haksahtivat perhoihin. Eilisillan kaksi kalaa Lohduttaja -perhoon, joka iltapäivästä tupsahti postilaatikkoon. Ja tämän aamun titit Sirma Hailanteriin tai johonkin sentapaiseen. 



Vesi laskee, lämpötila optimi

Kovassa tulvassa ollut joki on alkanut tasoittua. Vesi on kääntynyt laskuun ja odotukset kalantulolle on kovat monissa veneissä. Osa kalastajista on tulvan aikana saanut kyntää melkoisen hedelmätöntä peltoa, mutta kuka on tulvasoudun omaksunut, on päässyt lohenrasvaa suupielistä pyyhkimään. 
Nyt vielä kalat uivat lähellä rantoja, etsien helppoa virtaa uida ylös. AlaTenolla kaloilla on vauhtia melkoisesti ja otti on ollut heikkoa. Räväköitä tärppejä on monissa veneissä koettu, mutta kalat ovat menneet puis. 
Näkisin että lähiviikot tuovat helpotusta soutuun kun vesi jatkaa laskuaan. Lohilla reviirialueet pienenevät ja tällöin yhteentörmäyksiä vieheiden kanssa tulee entistä useammin. 
Vesi on vielä varsin ruskeaa, sellaista jaloviinan ja konjakin välimuotoa. En ole kuitenkaan maistellut, lieneekö maku sama. Yläjuoksulta kuitenkin tulee monenlaista lientä jokeen, joten saattaisi kolmen tähden jallun veroista jopa ollakin. Pysyn purkitetuissa tai pullotetuissa juomissa, kiitos vain. 
Vielä en ole kuullut oikein isojen saanneista, siis päälle 20 kiloisista. Iso vesipatja suojelee niitä, mutta kuinka käy kun vesi katoaa päältä. Ukkoherrat alkavat liikehtiä etsiessään parempia suojapaikkoja ja silloin joella oleva voi joutua kokemaan elämänsä tappelun. Niitä isoja nimittäin varmasti on isolla vedellä päässyt sopivasti hiipimään koloihinsa. Niitä odotellessa katsotaan näitä videoita. 
 Miika Liimatainen ja 8,770 kg ennätyslohi
Aamun titeille kelpasi Sirma Hailanterin muunnos.






Hampaita löytyi

Käväisin pienen laskun tekemässä ja kappas vain, sieltähän löytyi lohi. Pienenä vinkkinä suvannoilla soutaville, kokeilkaa poikkivirran soutua perhoilla ja melkoisella vauhdilla. Viistättäen ja sitten tiukka käännös ja heti toiseen suuntaan. Nyt viisi viimeistä kalaa tällä viikolla on ottanut samanlaiseen soututyyliin. Sopivan ripeästi poikkivirtaan karikoiden ja rantapenkkojen reunoille ja siellä napakka käännös. Ei mitään valuttelua tai pudottelua. Näyttää että kovaa vauhtia nouseva kala tarvitsee perhoissa jonkun ärsykkeen ja ehkä tämä on se. Tai ei sitten sinnepäinkään, mutta kokeileva ei tieltä eksy.
Akin perho koitui tämän kohtaloksi


Eräs ystäväni tahtoi kokonaisen lohen, joten tässäpä se sitten on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti