Sadekelissä

Viisi ihanaa minuuttia

Vettä sataa, taivas on pilvessä, mutta vedenpinta tyyni. Ajatuksissa soutumiehellä on lohen saaminen, vaikka isommankin. 

Katse hakeutuu viehepakkien sisältöön, löytyykö se oikea viehe juuri tähän keliin." Pari vuotta sitten taisi tuo perho olla sadekelillä toimiva, laittaisikohan sen. Ei mutta tuossa vieressä on paremmannäköinen, jospa se toimisi sittenkin".Lohimies miettii, tutkii perhorasioita ja katselee taivaalle. Sadoista perhoista on vaikea valita ne kaksi ottavinta. Lohimies on päättänyt koettaa onkia kahdella perholla ja kahdella vaapulla. Vaappujen valinta käy tottuneesti, sillä lohimies on omasta mielestään melkoinen tekijä vaappujen soutajana. Mutta nuo perhot, jotka tulivat käyttöön vasta muutama vuosi sitten. Pakosta kun viereltä toiset kiskoivat perhoilla kalaa ja lohimies vain harvakseltaan vaapuilla. Isompia tietenkin kuin perhokalat, mutta joku viehätys alkoi lohimiehen päässä pyöriä perhonsoudun suhteen. "Onhan se semmoista lilluttelua, herkkää ja hienoa. Lierauttelee vaan perhot virran vietäviksi ja mietiskelee mukavia" lohimies itselleen perustelee perhojen tulemista soutuvalikoimaan.

"No laitetaan kuitenkin KH 56 synttäriperho kun se vielä uutuuttaan hehkuu komeana ja sitten tuo tuttu sadekelin laite, joka on antanut joitain lohiluokan kaloja sateella, mutta ei yhtään jalkaa tai tittiä. Lienee niin rumankaunis, ettei pienet kalat sitä suuhunsa huoli" päättää lohimies vatuloinnin.

Lohimies ajaa moottorilla Suvikoskeen ja laskee ensin perhot virran kieputettavaksi. Sitten vaaput ja napakat kädet tarttuvat airoihin. Ties monennenko tuhannen kerran alkaa tuo rytmikäs liike. 

Lohimiehen silmät pelaavat koko ajan virran pinnalla. "Nyt tuohon monttuun, siitä joskus on tarttunut ja sitten lierautus virranreunaa". Näin mennään Suvikoski alas ja vielä kopaistaan koskenalusmontut. Mutta ei taivu vapa, vaikka parhaan taitonsa mukaan lohimies kääntelee venettä tyynessä kelissä. Vesipisarat ropsahtelevat harvakseen lakin lippaan ja silmälasit saavat ohuen vesikalvon pintaansa. Speden keksimät silmälasinpyyhkijät olisivat nyt kova sana. Vaikka suvanto on jokaiselta kiveltä ja montulta tuttu lohimiehelle, joten puolisokeanakin soutu onnistuu kyllä. 

Veneranta tulee ohitettua ja mieleen tulvahtaa muutaman vuoden takaisin suurlohi siitä venerannan läheltä. Aina se vaan suurlohi, kerran saatu, iskee mieleen. Jospa semmoinen tulisi uudelleen, vaikka vähän isompikin. 

Suurlohen monttu jää taakse, kun virta hieman kiihtyy. Tullaan kuumille paikoille, kohtaan josta useita lohia on lohimies saanut tarttumaan vieheisiin. Soutu tarkentuu ja lierautukset terävöityvät. Ikään kuin tiedossa olisi ottava kala jossain alapuolella. No ei tietenkään mitään tietoa kaloista lohimiehellä ollut, mutta omaa mielenrauhaa pönkittääkseen ajatukset äijällä katoilevat jo tulevaisuuteen. "Jospa siellä montuissa jo ensi viikolla olisi lohia", ajattelee soutaja kunnes jarrun rääkäisy ja vavan taipuminen juurta myöten katkaisee ajatukset. "Olipas sittenkin ja taitaa olla melkoinen junttura. Vapa pysyy mutkalla ja nopeasti katoaa siimaa kelalta. "On sitä siimaa, antaa mennä vaan" tuumii äijä ja kelailee rauhassa muut kamppeet veneeseen. Koko ajan kala kiskoo siimaa alavirtaan ja sitten lohimies saa vavan käteensä. Kala pysähtyy kaukana veneestä ja lähtee kiertämään ylävirtaan veneen sivulta. Lohimies kelaa siimaa sisään ja lohi sujahtaa vauhdilla veneen ohi kohti ylävirtaa. Kohti määränpäätään, mihin sitten olikin menossa. Karasjoelle, Osmaan vai Palosuvantoon? 

Lohimies kuitenkin päätti että nyt se meno pysähtyy Sirmansuvantoon ja lohimiehen pakastimeen. 

Lohi ei käy pinnassa, eikä temppuile kuten titti tai jalka tekee. Lohen tekemisessä on määrätietoinen vahvuus, se kulkee kuin juna veden alla. Tai eihän lohimies edes tiedä kuinka juna veden alla kulkee, mutta sellainen ajatus päähän jostain sujahtaa. Olkoo sitten vaikka sukellusvene, jos kertoisi lukijoille paremmin lohen tekemistä.

Lohi ottaa jälleen pitkän syöksyn ja lohimies pitää helläkätisesti kalaa siimassa. Perho ei ole suuri ja eihän sitä tiedä kuinka hyvin kala on kiinni. Onko vain suupielestä, vai onko perho syvällä kurkussa. 

Syöksy päättyy ja lohimies alkaa taivutella kalaa lähemmäksi venettä. Taistelu ei tulisi olemaan ohi, sillä lohimies uskoi lohella olevan varastossa useita syöksyjä sekä muita keinoja ravistella ikävä perhoinen nipistämästä. 

Lohimies ei ehdi kovin montaa vetoa suostutella kalaa lähemmäksi kun perho irtoaa kalansuusta. "Se oli sittenkin suupielessä heikoisti kiinni". Ei tullut ärräpäitä, eikä muitakaan manauksia. "Se vaan meni ja kala alkoi kasvaa heti irrottuaan. 

Lohimies toipui nopeasti menetyksestä ja ajoi moottorilla hieman ylemmäksi ja uudelleen vieheet veteen. Ei lohimies sitä karannutta enää pyytänyt, mutta jospa sillä olisi kavereita matkassa. 

Sama ottipaikka hieman toisenlaisella kuviolla soudettuna ei tuottanut mitään. Eikä tuottanut Sirmankoski ja Maggasuvantoon lohimies lopetti soudun. 

Oli lohella kavereita matkassa, sillä venerantaan ajaessaan lohimies näki useita hyppyjä. Siellä ne loikkivat kuin ivatakseen lohimiestä. "Me täällä vapaana kirmaamme, et sinä meitä saa nalkkiin".

Lohimies päätti mielessään että uusintaottelu otetaan illalla. "Katsotaan miten suu sitten pannaan, vieläkö loikitte?". 

Tähän perhoon lohi otti.