lauantai 18. heinäkuuta 2015

Nuorten kalastuskuvakilpailu

                       Kesän kalastuskuvia kehiin 

Kalaharri.net järjestää yhdessä verkkokauppa e-villen kanssa nuorille kalastajille (alle 15 vee) kalastuskuvakilpailun. Palkintoina on kolme haspelikelaa (olleet ERÄ -lehden testissä Jari Tuiskusen toimesta). Palkintoraatina toimiikin toimittaja Jari Tuiskunen, tuotepäällikkö Antti Matikainen verkkokauppa e-villestä ja allekirjoittanut. 
Kilpailun säännöt ovat sangen yksinkertaiset. Näppää kuva mistä tahansa kalastusaiheisesta tapahtumasta. Voi olla iso tai pieni kala, maisemakuva kalareissulta, kuva kalakaverista tai ihan mistä tahansa kalastustapahtumasta. Enon viiskymppisiltä otettu kuva aamuyöstä ei ole kalastustapahtuma, vaikka ehkä siellä pilkittäisiin.
Lähetä kuva Kala-Harri Matikainen facebook -sivulle erikseen näkyvälle saitille. Tuomaristo arvioi kuvat ja valitsee kolme palkittavaa. Kuvat eivät siis välttämättä ole parasta mahdollista A -luokkaa, vaan katsomme kokonaisuutta. Lisäpisteitä tietenkin tulee runsaasta tykkäysmäärästä, joten kannattaa avata mummollekin facesivu, että pääsee tykkäämään kuvasta. Yksi kuva/kilpailija. Antakaa kuvalle myös joku nimi. Esim. perho pikkusiskon korvassa.
Ohessa valokuva palkinnoista. Kelat eivät ole täysin uusia, sillä kalastustoimittaja Tuiskunen on niitä käyttänyt kesän aikana. Yhdellä keloista on väsytelty jopa yli kuuden kilon kuha. 
Nyt siis äkkiä kaivamaan iskän ja äipän vanhat tai uudet kamerat esille, ja miettimään kalastusaiheista kuvattavaa. 

Kilpailun palkinnot tässä

jk. kuvan ei tarvitse olla siis huippulaadukas, vaan tärkeintä on sen kertovuus.

HUOMIO HUOMIO!!!!!

KALAKUVAN OTTAJAN PITÄÄ OLLA ALLE 15 VEE. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti