sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Nuoret kalassa

Perhot pelaa ja homma rulaa

Perhot ovat olleet viime päivinä pääosissa jaetta kala Oscareita. Eräs tietty perho on saanut peliaikaa melkoisesti, sillä eihän voittavaa pelaajaa laiteta vilttiin vähässä kummassa. Ja tänäkin aamuna pääsimme nuoren kalamiehen kanssa päästelemään perhoa reilun viisikiloisen lohen suusta irti. Ja pitäähän sitä kala saada kaverillekin, joten uutta laskua tekemään. Ja kuinkas ollakaan, nappasihan se juuri merestä noussut, täinen titti kiinni perhoon. Ei enää samaan, mutta melkoisen paljon samanväriseen. Joten hittiperho on löytynyt, ainakin tälle viikolle. 
Ohessa hieman videopätkää tältä aamulta. Pahoittelen kuvausta, sillä kamera oli vasemmassa kädessäni ja haavi oikeassa. Yksi video on eiliseltä illalta, siinäkin taistelimme vasten aurinkoa ja kuvaus voi olla vähän sieltä tännepäin. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti