Juhannusaatto

Nuoren miehen lohi

"Siitä kylältä 20 km Nuorgamia kohti ja auto parkkiin oman autoni viereen levikkeelle ja kävelette rantaan". Noilla ohjeilla ohjeistin juhannusaaton asiakkaita samalla kun paistelin rantanuotiolla makkaraa. 

Sain rauhassa paistella toisenkin makkaran, ei vaan kyytiläisiä näkynyt. Sitten pirahtaa puhelin. "Olemme Sirman kylällä, tässä on vanha kauppakin. Ollaankohan menty jo ohi?". 

Ohi ja yli, sanotaanko sillä matkalaiset olivat harhautuneet Norjan puolelle. "Voi hitto sentään, ajamme takaisin kylälle ja siitä sitten oikeaa rantaa pitkin venerantaan. Tullaan vauhdilla juu".

Mutta lopulta päästiin veneeseen ja nuori herra Miki pääsi elämänsä ensimmäiselle lohensoutureissulle. 

Ajoimme veneen Suvikosken yläpuolelle ja vieheiksi olin virittänyt parhaat mahdolliset. Perhoja ja vaappuja sopivassa määrin. 

Mikin kasvoilla paistoi selvä jännitys, saadaankohan me lohi ja kuinka iso. Äityliini höpötti keulassa niin ikään hermostuneena. Sainkin pitää soudellessa pienoisen oppitunnin lohen sielunelämästä aina setsuaalisesta lisääntymisestä isoksi loheksi kasvamiseen. Kuinka ja miksi lohi ottaa vieheeseen. No sitähän minä en tiedä, kuten tuskin kukaan, mutta kun keksitään hyviä kysymyksiä, osaan keksiä niihin hyvät vastaukset. 

Näin höpötellessä mentiin Suvikosken ottipaikat tarkasti, mutta ei vaan Mikin ensimmäistä lohta kuulunut. 

Aurinko paisteli kuitenkin kauniisti, joskin Norjan tuntureiden takaa näytti tulevan melkoisen harmaa pilvi päälle. Sadekuuro olisi siis tiedossa. 

Vetelin veneen lähemmäksi Norjan rantaan ja kohtahan ensimmäiset pisarat kopsahtivat veneen lattialle. Samassa vedenpinta alkoi kiehua rankan sateen pieksäessä vettä. Ja silloin se tapahtui! Perävapa alkoi heilua tärpin merkiksi ja lohi oli tarttunut kiinni. 

Kelasin toiset onget pois ja otin kalavavan käteeni. Miki sai toimia kelausmiehenä ja minä varmistin vavasta vain, että kaikki sujuu hyvin. 

Pienen väsytyksen jälkeen näin että meillä on titti kiinni Huuskimus vaapussa. Vuosivaappuvärissä vielä. "Annahan äityliini haavi meille, otamme Mikin kalan veneeseen". 

Pienet ravistelut, pomput ja kohta kala olikin haavissa. Eleettömän iloisesti nuorimies käsitteli ensimmäisen lohensa saantia. Tai no olihan miehen sisällä käynnissä melkoinen myllerrys. Istua epämääräisen kuuluisan Kala-Harrin veneessä ja näyttää ukolle kuinka kaloja hoidetaan himaan. 

Vetelin veneen rantaan ja sitten kuvattiin.

Kun sitten jälkeenpäin kyselin, että onko äityliini huomannut kuvata väsytystä videolle, niin vastaus oli että ei, kun jännitti niin. 

No Mikin ilmeestä näki, ettei lohi tulisi jäämään viimeiseksi. Ja jospa ensi kesänä tavataan jälleen. Kun äityliinikin lienee ne juhannustait tehnyt ajoissa. 

Kiva juhannusaattoilta olikin elämysten täyttymys ainakin yhdessä perheessä. Selvä juhannus lapselle ja yhteinen kalaretki. Varmasti jää mieleen loppuelämäksi. Hienoa Satu, Mikistä kasvaa lohimies vielä.