keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Kuoleman jälkeen on elämää

 BenuTree Muistopuu lemmikille


Tiki toimi mentorina nuorelle Rockylle, josta kasvoikin vertaansa vailla oleva hirvikoira

Tiki oli uskollinen hirvikoira ja monet monet hetket saimme kokea erämailla yhdessä.

r
Rocky ylväänä, uransa alkuvaiheessa. Ura olikin häikäisevä


Kuolema voi olla uusi elämä

Onko kuoleman jälkeen elämää? Näin isossa kirjassa kerrotaan ja toisaalta vanhan uskomukset kertovat jälleensyntymisestä. Jälleensyntyminen eli reinkarnaatio tarkoittaa ihmisen syntymistä kuoleman jälkeen uudelleen toisessa ruumiissa. Esim. vanhojen uskomusten mukaan ihmiset kuoleman jälkeen syntyvät uudestaan vaikkapa eläimiksi.

Mutta voisiko miettiä tilannetta siten, että kuoleman ja tuhkauksen jälkeen kasvaisikin puuksi, jämeräksi koivuksi, sitkeäksi kuuseksi tai taivaita hipovaksi ikihongaksi.

Omasta elämästä ja sen loppumisesta olen päättänyt, että maalliset jäännökseni tuhkataan. Aikoinaan mietin, että tuhkani siroteltaisiin korkean tunturinlaelta tuulen mukaan, mutta ajatukseni ovat muuttuneet hieman.

Poikani Antti Matikainen on mukana Benutree -nimisessä yrityksessä, jonka toimialana on tuhkauurnat. Ei aivan mitkä tahansa tuhkauurnat, vaan 100 % biohajoavat uurnat, joiden mukana tulee Muistopuu. Muistopuu, jonka juuret saavat minusta voimaa ja kasvattavat varmasti yhtä sitkeän ja myrskyjä pelkäämättömän ikihongan, omalle maalle, rakkaiden lemmikkieni viereen.

 

Hautajaiset – surujuhla vai uuden syntyminen

 

Useita hautajaisia, mm. vanhempieni hautaaminen, kokeneena, tiedän sen surun ja elämän katoamisen olevan todella raskas taakka kantaa. Monelle jopa ylivoimainen kestää yksin.

Haudoilla käynti voi olla ylivoimaista vuosien ajan. Sieltä ne muistot tulvivat pintaan ja ainakin itse olen kovin vähän käynyt läheisten haudoilla. En sen vuoksi, että ettenkö välittäisi, vaan siksi että välitän liikaakin. Jo pelkkä ajatus lopullisesta erosta saa tunteet pintaan. Vain pelkkä kylmä kivi, siinä kultaisin kirjaimin nimi ja elämän kesto vuosina, siinä kaikki mitä rakkaistani enää jäljellä.

Ihmisellä on myös muita rakkaita, mm. lemmikeissä. Olen vuosikymmenten aikana joutunut hautaamaan monta metsästyskoiraani. Menetykset koskettavat ja en ole voinut käydä niidenkään haudalla. Vaikka lähin hauta on rakkaan Tiki -koiramme leposija, aivan pihasaunan takana omalla maalla.

Nyt kevättalvella sitten Rocky -koiramme menehtyi vakavan sairauden murtamana ja hautapaikka on Tikin vieressä.

Olenkin päättänyt, että Rocky jatkaa ”elämää” sitkeänä mäntynä. Sitkeänä, kuten itsekin oli hirvihaukussa. Kymmenet ja kymmenet yöt valvoin jahtimailla öitä, kun Rocky haukkui hirveä sitkeästi ja väsymättä. Tahdonkin että Rockyn uurnan päällä tulee kasvamaan BenuTreen Mänty. Uskon että siellä puun luona on minunkin helppo käydä. Sitten kun suurin suru hellittää. Vielä ei ole sen aika.

Muistopuun mukana jatkuu lemmikin elämä.


Rockyn viimeinen jahtisyksy tuotti vielä monta mahtavaa hirvihaukkua ja saalistakin saatiin. 

Ja sitten joskus, jos minä kuolen, tahdon että pääsen kasvamaan jämeränä puuna lemmikkieni viereen,
tuhatvuotisena ikihonkana vähintään.

Hautaa uurna ja istuta Muistopuu. Hoida hautaa ja seuraa kuinka elämä jatkuu puun muodossa, muistoissa ja lähellä sinua.

Muistopuu korostaa elämän jatkumista tavallaan. Puu on kuulunut ihmisten elämään vuosituhansia. Puuta on käytetty sadoilla, ellei tuhansilla eri tavoilla. Ilman puuta ei olisi ihmisiä. Mutta ilman ihmisiä voi olla puita. Puu on elämän symboli. Jatkuvuuden merkki.


Siinä Tikin ja Rockyn Muistopuut ryhtyvät kasvamaan jykevyyttä

Kun mietimme läheisten poistumista joukosta, miksi emme antaisi heidän jatkaa elämää tätä kautta. Olla voimana puuntaimelle, elämälle.  Muistopuu linkistä voit lukea lisää tietoa puuhautauksesta. 



Läheisen ja lemmikin hautaus omalle maalle

Omalle maalle hautaaminen on yleistymässä. Suosituimpia hautapaikkoja hautausmaan sijaan ovat oma piha, kesämökin piha-alue tai vesistö. Tarvitaanko läheisen  tuhkan hautaamiseen lupa? Et tarvitse aluehallintovirastosta lupaa, jos yksityistä hautapaikkaa ei muodosteta. Lue lisää https://benutree.fi/lainsaadanto/

Yksityinen hautapaikka ihmisille ei muodostu, jos tuhkan hautauspaikalle ei laiteta hautamuistomerkkiä tai muuta näkyvää merkkiä haudasta. (risti, hautakivi, tunnuslaatta, patsas). Muistopuun voi istuttaa haudalle, sillä puu ei täytä yksityisen hautapaikan tunnusmerkistöä. 

Lemmikin hautapaikalle voidaan yksityismaalle pystyttää Muistopuun lisäksi risti tai muu muistomerkki. 


Muistopuut toimitetaan kotiin helposti kulkevassa laatikossa. Tässä Tikin ja Rockyn Muistopuut


Lue lisää puuhautauksesta tästä linkistä Puuhautaus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti