Tulvassa alkaa lohikesä
31.5.2021 Päivitys
Ei mulla mitään asiaa ole. Veneen nakkasin veteen ja ajoin testilenkin. Hyvältä vaikuttaa. Vaaput laitettu valmiiksi siimoihin ja aamuyöstä kun vanhanmiehen herätyskello toimii, niin lähden käväisemään.
Vipinää kämppärillä on ja varmasti vilkastuu. Lapin Kansa kirjoittaa, että Tenon lohestajat tulevat sankoin joukoin Väylälle. En usko, sillä eihän Tenonmies mutalohta tule onkimaan. Tenonjäärien suutkin on niin herkät, ettei Väylänlohi siihen taivu.
Pakko oli hei vähän heittää. Routa on hävinnyt, joten hiekkaa on saatavilla esinahkan alle vaivatta.
Ruska -vaatekaupasta saa upeat flanellipaidat. Kelpaa soudella
Perkuupaikka valmistuu SMK Campingin huoltorakennuksen päätyyn. Kalat saa alueella perata vain tässä paikassa.
Siinä se pojottaa valmiina lähtöön
30.5.2021 Päivitys
Vesi hieman noussut. 3 cm, ei enempää. Eikä näillä näkymin kovin suuria muutoksia ole tulossa. Mutta tilanne elää ja sitä seurataan livenä päivittäin.
Kävin kämppärillä ja lohimiehiä alkaa paikalle ilmestyä. Pystytimme Jounille vaunun eteen teltan lämpenevässä aamussa.
Keli on todella hieno, voi kun niitä lohia olisi muutama tuhat jo tullut. Olisi tiistaina komiaa lähteä joelle. Mutta lähdetään sinne kuitenkin, onhan se yksi lohi kuiten noussut. Katsotaan kuka sen saa.
Suomi rallattelee kohti Maailmanmestaruutta kiekossa, vai rallatteleeko. Komsi komsaa. Jos peli ei parane, tulee kylmät. Latvia ja Kanada peli näyttää lopullisen tason. Jos niissä helisee vastustajan päässä ylämummot, on lupa odottaa metallia kaulaan.
Näihin kuviin lopetellaan pikkuhiljaa tätä kuukautta.
Saatiinhan se teltta pystyyn
Jouni jo asettuu taloksi kämppärille.
29.5.2021 Päivitys
Pieni kyläkierros jälleen. Joki virtaa edelleen, mutta lasku hiipuu. Onko se hyvä merkki, sen näkee tiistaina aamuyöstä kun käväisen soutamassa. Vapa voi taipua, mutta tuskin sitä nousulohi vielä taivuttaa tällä korkeudella.
Ilmassa on kuitenkin kesäisiä merkkejä. Yö oli vielä viileä, mutta tästä viikoksi eteenpäin on luvattu aivan säällisiä kelejä. Lämmintäkin niin, että voep palttoon nakata narikkaan. Palttoosta puheenollen, kävin tilaamassa Ruska -kaupasta flanellipaidan. Sellaisen vanhankansan tyylisen.
Olipa tullut myös postin mukana uusi Justiina -vaappu, mielenkiintoisen värityksen kera.
Veneeseen laittelin pohjateljot paikoilleen ja nostokoukuille on omat paikat tehty. Myös papille on saarnastuoli valmiina. Eihän tuosta enää mitään puutu, tankkikin on täynnä menolientä. Jos vaikka huomenna pudottaisi paketin ojaan ja kävisi testaamassa kuinka moottorinkorotuspala toimii. Kölilinja potkuriin nähden pitäisi olla kyllä oikea, mutta vasta kokeilu kertoo pitääkö mitenkään säätää.
Näihin kuviin, kivaa viikonloppua ja lohikauden alun odotusta. Uskon että siellä on moni lohestaja jo lähtökuopissa.
Justiina sai uuden puvun päälleen
Onpas huono kuva, mutta olkoon.
Tämmöinen paituli on tulossa, hieman eri värisenä vaan.
Tämmöiset Puijarit tulevat kesälle testiin. Voin vaan sanoa, että nam nam
Erikoisväriset hileKikulit, joita ei saa mistään. Nahkahousumies on kaivanut nyt kyllä kovaa tavaraa, en sano mistä.
28.5.2021 Päivitys
Vesi laskee, mutta ei enää niin hurjasti. Keli viileni eilisestä taas ja lepää kunnes huomenna alkaa lämmetä kunnolla. Se näyttää, kuinka viikon lämpöjakso sulattaa Ruotsin tuntureita. Oma veikkaus on, että lasku voi pysähtyä, mutta tuskin kummoista tulvaa enää niiden pohjalta tulee. Vesisateita ne tulvat ovat ennenkin tarvinneet.
Vilkas päivä tänään muuten. Kävin tutustumassa uuteen Ruska kauppaan ja tapasin viehemestari Seilolan seilaamassa isossa kaupassa. Teetäkin tarjottiin ja upeita ladyihmisiä ja -eläin oli myös paikalla. Näin osa-aikapoikamiestä ihan hemmoteltiin silmäruokailulla.
No joo. Kävin syömässä melkoisen hampurilaisen paikallisella grillillä. Sillä jaksaa iltaan asti varmasti.
Laittelen saunan tuleen tuossa iltamassa, joten jos on kuulolla kavereita, niin kylpemään vaan. On mahtavat löylyt saunassa ja nollaolutta tarjotaan.
Käväisin myös PS vaaliteltalla ja ajatukset puolueella on hyvät. Kuten minullakin ja otimme komian kuvankin J-P Heinosen kanssa. Tulevat valtuutetut siinä pönöttävät kuin kennenkäpoijjaat.
Eilinen kipupiikki käteen alkaa vaikuttaa ja jospa siitä vielä soutukäsi tulee. Tuollaiset tuhellukset ovat ikäviä näin soutukauden kynnyksellä.
Muuten pientä tietoa elokuun Kala-Harri soutupepefesteihin liittyen. Joudumme rajoittamaan osanottajamäärää. Ei minkään höpöflunssa vuoksi, vaan meidän organisaation pienuuden vuoksi. Tarjoamme kuitenkin lohikeittoa, karhukauriskäristystä ja grillimakkaraa, niin joki tyhjenee lohista ja metsät elukoista, jos otamme kaikki halukkaat mukaan. Laitan ilmoittautumisesta tietoa faceen Tornion-Muonionjoen lohenkalastus ryhmään ja omaan faceprofiiliin, mikä nyt sattuu olemaan käytössä eli ei bannissa. Mutta otamme 65 nopeinta ilmoittautunutta osallistujaa mukaan. Huippupalkinnot odottavat ja mahtava festivaali. Näihin kuviin se on moro.
Kävinhän minä sen luvan ostamassa. Ei tarvinnut tehdä selvitystä, missä sitä ollaan oltu
Ruska -myymälässä on Muuraksia. Maanantaina Seilori Seilola on uittamassa vaappuja myymälässä ja turisemassa mukavia.
Mitäs me tulevat valtuutetut
27.5.2021 Päivitys
Vesi laskee ja aurinko paistaa yölläkin. Pimennysverhot on hyvä keksintö.
Tänään puhdistin rannasta loput rankaläjistä. Oli yläjuoksun "metsurit" olleet kyllä ahkeria. Kyynärvarsi kipeytyi todella polttavaksi, joten piti käydä hakemassa kipupiikki ja tuhelluslääkkeet terkkarista. Meinasivat laittaa flunssapiikin tähän höpsötykseen, mutta eipähän nuo hentoiset sisaret pärjänneet painissa. Laittamatta jäi.
Kämppäri uudistuu jonkin verran. Uutena ja hienona palveluna on huoltorakennukseen päähän tuleva kalanperkauspaikka, jossa voi kalan käsitellä vakuumiin ja pakastimeen asti. Pieni maksu palvelulle tulee, sillä ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Mutta rannassa perkaaminen ja niiden suolien jättäminen pusikoihin haisemaan on KIELLETTY. Sitä jos havaitaan, siivousmaksu napsahtaa niskaan. Pidetään ympäristö siistinä ja haisemattomana. Ja onhan se itsellekin hienompi saada mukaan bakteeriton kala vakuumissa. Kunhan paikka valmistuu, niin näpsäisen kuvan.
Muutenkin siivouksia mökkeihin tehdään täyttä päätä, joten tervetuloa vaan joukkoon mukaan.
Vakiokalastajat alkavat myös liikehtiä ja eiköhän sitä pölkkybaarissa taas nähdä.
Joki pakenee kohti keskivirtaa ja antaa tilaa rantaviivalle.
26.5.2021 Päivitys
Kävin siivoamassa kämppärin rantoja. Oli yläjuoksulla rantatonttien isännät olleet ahkeria. Kovasti rantapajukoita oli raivattu ja hupsista, rangat olikin tulvavesi tuonut kämppärin rantaan. Varmaan myös monien muiden alajuoksulla olevien rantaan.
Kun toisen omaan ei saa kajota ottamistarkoituksessa, oli pakko laittaa ne kadottajalle takaisin. Pahus vain, virta oli toista mieltä ja nappasi rytöläjät haltuunsa. Pyydän anteeksi rankojen kadottajilta. En voinut mitään tälle onnettomuudelle.
No vesi laskee nätisti koko ajan. Laitoin vesimittarin mittaan +22. Näkee vähän mitä vauhtia joki kapenee.
Uittelin rannassa myös uusia testivaappuja ja voin sanoa, että muutamissa oli aivan mielettömän upeita käyntejä. Pakko oli ottaa äkkiä vaaput pois joesta, muuten joku nousulohi olisi käväissyt vaapun suuhunsa. Noilla jos en lohta saa, mörökölli minut vieköön. Lopetan siihen paikkaan ja siirryn mato-ongintaan meidän pihalampeen. Siinä on sata ruutanaa, ehkä niistä saan jonkun pepeiltyä kuiville.
Rantapepet varmaan kiivaasti toivovat tulvia ja soutupepet taas kiivaasti toivovat vedenlaskua. Hauska kuvio. Eihän se koskaan kaikille voi olla hyvä keli eli vesi. Mutta maailma ei ole tasapuolinen kaikille.
Katsotaan mihin tuon mittarin pinta asettuu huomenna.
22 cm on taso nyt tämän mittarin mukaan. Seurataan tätä nyt muutama päivä
25.5.2021 Päivitys
Vesi laskee melkoista vauhtia. Nyt on 75 cm tullut alas ja koko ajan laskee. Kelitkin kaunistuvat hyvää vauhtia.
Vene on viety kämppärille ja kone perässä. Pientä hienosäätöä vielä ja viikon päästä ehkä pääsee surffailemaan joelle.
Ei ole vielä paljon enempää päiviteltävää. Kavereita on käynyt morjestamassa ja punttisalillakin on ehtinyt käymään. Siinä ne päivät menevät, tasaisesti.
Kone paikoillaan ja kulmaa hieman säätelin. Lopputuloksen näkee kun joella lyö hanat kaakkoon
24.5.2021 Päivitys
Tulva ei ollut pitkäikäinen ja vesi laskee vauhdilla. Ja sehän on hyvä, eikö vain. Joki puhdistuu, virtaama vähenee ja viikon päästä päästään kenties kastamaan airot vedessä. Jokivedessä, jossa ui sakeasti lohia.
Näin toivotaan, että tänä kesänä jokeen sujahtaa kymmeniä tuhansia lohia, oikein isoja vielä. Sellaisia, että kenenkään ei tarvii kehua entisillä. Vaikka kuinka kivaa olisi muistella niin kymmenen vuoden takaisia suurlohia, olisi se tuore 20 kg vonkale maininnan arvoinen.
22.5.2021 Päivitys
Tulvahuippu on tasaantunut. Ilman viileni ja sade loppui. Nyt vesi kääntyy nopeaan laskuun, näin uskoisin.
Paljastetaan hieman kesän ajatuksia.
Lohivieheitä uutuusväreissä on saapunut postilaatikkoon ja lisää tulee nousuviikolla. Niistä tulee esittelyjuttu kesäkuun Jahdissa&Kalassa nettilehdessä. Täältä etusivulta löytyy linkki juttuun ja muihinkin juttuihin.
Kesän aikana uitetaan testivaappuja sekä toki myös niitä perinteisiä kortonpoistajia. Jos vaikka se Väylän ennätyslohikin hyppäisi veneeseen. Minullahan se täällä on vaatimaton, vain 13,5 kg. Siinä on kesän tavoite, saas nähdä kuinka äijän käy.
Elokuussa sitten soudetaan Kala-Harrin soutupepefestit, puolivälissä elokuuta. Lähiaikoina laitetaan ilmoittautuminen käyntiin, sillä joudumme rajoittamaan osallistujamäärää. Viime vuonna oli yli 50 osallistujaa ja se alkaa olla jo melkoisen työlästä ruokkia ja hoitaa koko revohka kunnialla edes viikon päästä festeistä kotiin. Jos pidämme määränä 70 osallistujana. Pidämme kokousta tässä lähiaikoina.
Tuossa pihassa muuten tepastelee pyrstötön harakka. Se on mun kaveri. Kiva katsoa sen touhuja.
No eipä nyt muuta, salikortti on hommattu ja lähden tästä urheilemaan. Että jaksaa kesän kiskoa.
Kala-Harrin soutupepefestien palkintopöytä viime vuonna
21.5.2021 Päivitys
Lumi kurahti maahan, kuten oli ennustettu. Kävin myös katsomassa kämppärillä jokea ja olihan se tarjoutunut kenturalle myös. Eli viime vuotta korkeammalla mennään nyt.
Sitä roskanmäärää, joka viime keväänä tarttui rantapuihin, sitä ei ole vielä näkynyt. Puunrunkoja ja muuta rojua.
Sauna on jälleen saaressa. Ei ole pitkä matka uimaan
Ei ole vaunukenttä kovin houkutteleva.
20.5.2021 Päivitys
Näin se taas meni. Kevät alkoi tulvassa ja nyt vaan odotellaan milloin lohenselkiä myöten päästään kyläsaareen karatee laulamaan.
Ei ole kelit kovin rapoisat, mutta heinäkuussa pari päivää paistaa aurinkokin. Joten positiivisin miettein mennään kesää etiäpäin.
Nyt ei tämän enempää kun ei ole vielä kalastettu päivääkään täällä. Uskon että saadaan kovaa settiä aikaiseksi tänäkin vuonna. Uusi vene pääsee tositoimiin ja uusia testivaappujakin lähtee uimaan jonkinlaisia settejä.
Muistakaa myös Kala-Harrin soutupepefestit elokuun puolivälissä. Rajoitettu osanottajamäärä ja huippupalkinnot. Sillä itsehän osallistujat tuovat palkinnot mukanaan. Mutta on siellä myös tarjolla ihan oikeitakin palkintoja, mm. upea kiertopalkinto jonka Tommo Nevala nappasi komealla lohella viime vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti