perjantai 24. toukokuuta 2019

Lohikesä 2019

Lohikiimaisia kalahenkilöitä!!



Tornion-Muonionjoki kutsuu kalastajia kesälle 2019. Kattilakosken lohilaskuri on nakuttanut ensimmäiset lohet nousseeksi jokeen ja tahti on kovassa nousussa tällä hetkellä. Nyt voisikin vitsillä kysyä, joko kalahenkilöillä alkaa lohikiima heiluttaa karvoja tai karvanjuuria. 
Nykyisin ei voi oikein kalamiehistä tai lohimiehistä puhua, sillä varsin paljon jokivarsilla seisoo vapa tanassa naisia, joten ollaan tasapuolisesti kalahenkilöitä. 
Olkoon siis mies eli nainen, poika tai tyttö, lohenkalastus kun yhdistää, se on tärkein elementti tässä jutussa. 

Aikainen kevät - minkälainen kesä?

Tulvat olivat ja menivät. Jäät läksivät Väylästä melkoisen aikaisessa vaiheessa. Muutamissa mutkissa näkyy jääröykkiöitä, jotka varmaankin sulavat paikoilleen. Mitään jälkitulvaa nyt ei ole tiedossa. Pienet sateet, joita satunnaisesti ennen kauden alkua (1.6.2019) jokivarressa ja latvavesillä tulee, eivät kovin suurta tulvaa tee. Ja tietojen mukaan latvoilla ei ole luntakaan ihmeemmin, joten sitä juhannustulvaakaan ei taida olla tulossa. Ellei vettä sada aivan kaatamalla useamman päivän. 
Uudet tuulet kuitenkin omalla osalla puhaltaa lohenkalastuksen saralla. Lähes elinkautinen on Tenolla lusittu ja vapauduin ilman ehdollista kesällä 2018 (siitä tarkemmin näiltä sivuilta löytyy kyllä juttua). 
Pääsin jo maistelemaan hellekesän aikana soutua Pellossa ja olihan se lähes yhtä kuivaa kuin pellossa. Elokuussa homma virkistyi hieman vedennousun ja -viilenemisen ansiosta ja pääsin lohimiesten kirjoihin, joten katkoa ei saamapuolella tullut sitten vuoden 1992, jolloin ensimmäisen loheni sain, Tenosta. Sen jälkeen joka kesä on lohessa pysytty ja uskon että tämäkään kesä ei sitä putkea katkaise. Olen miettinyt, että jospa 30 vuotta putkeen saisi lohia, niin jokohan sitten riittäisi. Voisi kenties laittaa veneet ja lohikamppeet myyntiin. Mitä pitemmälle tässä on asiaa miettinyt, sitä vakaammin asia on takaraivoon jumiutunut. No aika näyttää, mennään nyt kesä kerrallaan kuitenkin.

Uusia kamppeita ja ideoita

Tulevana kesänä viehearsenaali uusiutuu melkoisesti. Olen talven aikana hävittänyt Tenolla hyvin toimineita vaappujani melkoisen määrän. Kokemuksesta tiedän, että jonkin verran erilaista kampetta lohille pitää syöttää Väylällä verrattuna Tenoon. Värimaailma on erilainen osittain ja samoin uintimaailma. Toki ristiin saadaan kaloja, mutta isoimmat linjat ovat erilaisia. Älkää kuitenkaan lukeko tätä kuin piru raamattua, sillä tämä juttu ei ole raamattu, enkä ole kaikkitietävä. Tarkoitus on nyt kokeilla uusia vieheitä, joten yllä olevassa kuvassa olevat Puijari -vaaput saavat peliaikaa varsin paljon. Lisäksi on tulossa Purhulta uusia kokeiltavia, JN -pelti lähetti testiin mallit 45 ja 51. Myös muutamia muitakin viehevalmistajia on laittanut viestiä mahdollisista kokeiluista ja sitä mukaa kun niitä tulee postilokeroon, sidotaan laitteita siimaan.
En myöskään unohda vuosien takaisia ottivaappuja, joita ovat mm. Wäylä, J.A.N, Valhalla, Joonas, Huuskimus, Muuras jne. Pakistani luulisi löytyvän jokaiseen keliin ja säähän ottikampe. Suurin työ on osata etsiä ne siimaan. Mutta sitä vartenhan sitä joella käydään, että opitaan lisää.

Lohensoutua
https://www.arcticfishing.fi/ on kalastusmatkailupalveluita tarjoava yritys, jonka lipun alla allekirjoittanut ottaa lohenkalastuksesta kiinnostuneita asiakkaita veneeseen. Palvelemme kollegani Antti Koiviston kanssa Pellossa, SMK Camping:n alueella (ent. Pello Camping) Nivanpääntie 58. Helppo tulla ja löytää. Tarjolla on majoitusta ja vuokraveneitä myöskin. 
Jäniksenkäpälät tuovat onnen myös lohestajille

Itselläni on lohensoudusta kokemusta 27 kesältä ja kalastanut olen todella aktiivisesti yli 50 vuotta. Uskon että pystyn antamaan asiakkaalle jotain alustusta lohiuransa alkutaipaleelle. 
Kannattaa kysellä vapaita aikoja, palvelemme Antin kanssa mielellämme mihin vuorokauden aikaan tahansa. Silloin mennään joelle, kun olosuhteet ovat otollisia.
Näihinkin olosuhteisiin löytyy lääkkeet ammattisoutajalta

Arctic Fishing

Arctic Fishing on räätälöityjä kalastuselämystuotteita asiakkaille järjestävä yritys. Toimimme napapiirin pohjoispuolella Skandinavian alueella. Lohenkalastusopastus on päätuotteemme. Toimimme Pohjois-Norjan lohijoilta Tornion-Muonionjoelle. 
Tornion-Muonionjoella pääpaikkamme on Pellossa, tarkemmin SMK Camping Pello, Nivanpääntie 58. Tornionjoella me tarjoamme lohensoutupalveluja, lohensoutukoulua ja rantakalastusopastusta. Kauttamme löytyy myös majoitusta ja lohiveneitä vuokralle. 
Kalastusoppaina mm. Kala-Harri Matikainen sekä Antti Koivisto vuosikymmenten kokemuksella. 
Tiedustelut Kala-Harri 0503302550, Antti Koivisto 040 3603191. Majoitus Aimo Heinonen 0400907600. 
Arctic Fishing
Hiekkaharju 6, 96190 ROVANIEMI
+358505959850
Antti Koivisto on pitkän linja lohimies ja käytettävissä lohioppaana
Kala-Harri ei esittelyjä kaipaa. Isojen lohien mies henkeen ja vereen



Tässä hieman viime elokuun touhua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti