keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Koira kirjailijana!

Rocky - ensimmäinen koira kirjailijana?


Hirvikoira kun ryhtyy kirjoittamaan elämänkertaa, niin lopputulosta voi pitää melkoisena saavutuksena. Mutta näin on nyt tapahtunut Suomessa, ehkäpä ensimmäistä kertaa kirjahistoriassa. 
Allekirjoittanut oli sen verran apuna, että työstin Rockyn tuottaman tekstin ihmissilmälle sopivaan muotoon, eli ostin muutaman vokaalin ja viljelin konsonantteja siihen malliin, että noin 230 sivua tuli tekstiä kansien väliin monen vauhdikkaan värikuvan kera.
Aloitimme kirjaurakan metsästyskauden jälkeen, eli joulun tietämissä. Istuimme pitkät päivät päätteen ääressä ja välillä väsähdimme kumpikin. 
Kirjailija väsähti välillä

Teimme todella pitkiä päiviä ja nyt on kirja painoa vaille valmis. Moneen kertaan muokattuna, sillä kirjailija oli todella vaativa työnjäljestä.


Kirjassa on, kuten tuo takakansi kertoo, Rocky kehitystaipaletta 7 ensimmäisen vuoden ajalta. On vammojen hoitoa, on käyty kuolemanporteilla, on haukuttu hirviä ja seikkailtu ympäri Suomea. Kirjan loppuun allekirjoittanut kirjoitti muutaman jahtijutun, mitä Rockyn kanssa käytiin läpi melkoisella ruminalla ja vauhdilla. Kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, kenenkään ei pidä lukea liian vakavien lasien läpi. Eiköhän se avaudu muutaman sivun jälkeen ja tarina tempaisee mukaansa. 
Kirjaa voi tilata suoraan Harri Matikainen puh. 0503302550 tai harri.kala@kolumbus.fi Hinta postimaksuineen on 32 euroa, kiitos postin "palvelevan" hinnaston. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti