keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Lisäravinteet mukaan salille


Punttitreeniin potkua – kofeiinin kanssa vai ilman


Tavalliset kuntosalikävijät hyvin harvoin mitään lisäravinteita ovat hankkineet ja suurin syy on tiedonpuute. Markkinoilla on purkkia ja purnukkaa sen sataa erilaista. On kirjainyhdistelmiä ja ulkomaalaisia nimiä aineille, joten selvää on, ettei perusharrastaja niistä kovinkaan paljon tiedä ja hyvä onkin, ettei lähde setelitukon kanssa randomina ostelemaan.
Mitään terveysopin luentoa ei tässä aio järjestää, siihen ei kerta kaikkiaan ammattitaito edes riitä. Enemmänkin tuon esille omia kokemuksia kuntosalitreenin ohessa käyttämistäni lisäravinteista ja mitä itse katson sopivaksi käyttää apuna tehostettaessa harjoittelua astetta kovemmalle tasolle. Onhan jokaisella siellä salilla käynnissä kuitenkin joku tavoite. Isompi hauis, leveämpi selkä, litteämpi vatsa, kiinteä peppu tai jotain muuta kehoa muokkaavaa. Tai miksei se voi olla vain seurustelua toisten samanoloisten kanssa, siinä sivussa vähän vatsalihaksia treenaten. Jotkut voivat toki miettiä, että siellä sitä tirkistellään vähissä vaatteissa treenaavia naisia. No niin muuten tirkistellään. Itsehän ovat vaatteensa valinneet ja silmät kiinni on vaikea niiden laitteiden välissä kulkea. 
Valotan pientä taustaa omalle urheilu-uralle ja tälle nykyiselle treeni-innolle. Poikasena 1970 –luvulla tuli aloitettua painiharrastus, joka jatkui ihan aikuisiälle saakka. Kun vammoja alkoi tulla siihen malliin, että kirurginveitsi oli sahannut enemmän kuin pari kertaa kroppaa, matolta siirryin valmennuspuolelle ja aloin käymään punttisalilla huvikseni.
Sitten kuvioihin tuli mukaan joukkuelajit, kuten jalkapallo ja kaukalopallo. Niissä sarjapeleissä menikin sitten melkoisen pitkä rupeama. Punttitreenit jäivät välillä vuosikausiksi todella vähäisiksi ja kun aktiiviura jalkapallossa, kaukalopallossa ja salibandyssa sai jäädä, kehoni muistutti enemmän kukkakeppiä kuin entistä painijaa. Jotain oli tehtävä. Tuo herääminen tapahtui vuonna 2008. 
Kerran urheilija, aina urheilija, ei voi olla paikoillaan, joten sain uuden kipinän lähteä punttisalille. Ja voin sanoa, että hävetti katsoa, kuinka jopa naiset nappasivat rautaa enemmän penkistä ylös, kuin mitä minä. Vaikka omat ennätykset huiteli reilusti yli 100 kilon silloin reilut parikymmentä vuotta aiemmin, niin 2008 nousi komiasti peräti 50 kg penkistä. Mutta jostain se on aloitettava ja asetin itselleni tavoitteita. Tuolloin painoin 74 kg ja kun pituutta on 180, niin tosiaan kukkakeppi oli lähin oikea vertaus. Asetin itselleni tavoitteen, että 10 kg pitää saada kroppaan tavaraa ja se ei saa tulla mahankohdalle. Lisäksi viimeistään keväällä 2009 pitää saada oman painon verran penkistä jo ylös. Tuo kymmenen kilon lisäys kroppaan kesti kyllä jonkun vuoden, mutta 2009 keväällä jo tyrkkäsin 80 kg penkistä kevyesti. Vielä siis 50 vee ukko pystyy kehittymään, tuolloin ajattelin. 
En ollut tuolloin 2008 kovinkaan paljoa tutustunut lisäravinteisiin. Normaaleita vitamiineja saatoin napata purkista jos toisesta, mutta suurta käsitystä ei proteiineista, kreatiineista ja treeniboostereista ollut pääkopassa.
Muistan kyllä painiuran jälkeen joskus 1980 –luvulla, kuinka salilla liikkui sellaisia aineita, että tuloksia kyllä syntyi. Ympärillä äijät niitä käyttivät täysin avoimesti, mutta kiitän onneani ja silloista vaimoani, etten yhtään piikkiä kehooni tunkenut. Tuskin olisin tätä nyt kirjoittamassa, jos sille tielle olisin lähtenyt. Sillä varsin tehokkaasti on niittokone naksuttanut niissä piireissä kuolonviljaa.
Sain joskus käsiini bodylehtiä ja mainoksissa näkyi sallittujen lisäravinteiden upeita korulauseita. ”Isommat haukkarit kuukauden treenillä, kun ostat meidän lisäravinteita”. Ja hintalapussa numeroita aivan mielettömästi. Kyllä, ja vielä parikymmentä vuotta sitten proteiinit ja muut lisäravinteet maksoivat maltaita. Kilpailua ei ollut merkeissä kovinkaan paljoa, verkkokauppoja ei ollut, tuotteet myytiin kivijalkakaupoista. Tokihan itsekin sitten piti luontaistuotekaupasta kantaa proteiinisäkkejä ja muita palkkareita, vitamiineja ja hivenaineita. Mutta tuolloin ei ollut tietoa aminohapoista ja vahvoista treeniboostereista kovinkaan paljoa.  

Hauiskäännössä otin käyttöön tehostetun liikkeen ja se todellakin toimii. Video vuodelta 2015 


Tehokkaampaa treeniä aloiteltiin 2015, ohessa videoita tuolloisesta treenistä.

Tavoitteeni oli kuitenkin selvä, paksummat hauikset, leveämpi selkä ja voimoo niin maan perhanasti. Sekä elopaino 86 kiloon. Kokemuksesta tiesin, että pelkkä kotiruoka ei isostikaan syötynä nostaisi muualle paksuutta kuin mahankohdalle. Joten kun lisää tutkin lehtiä ja myöhemmin nettiä, alkoi selvitä, että mitä tehokkaampi treeni ja sen jälkeen nautitut lisäravinteet oikeassa mittasuhteessa, alkoivat tuottaa tulosta. Mutta ongelmana oli, että vaikka sen tunnin jaksoi salilla paiskia hommia, tehokkuus kärsi kun voimat alkoivat ehtyä puolivälissä saliaikaa. Siihenkin löytyi sitten apu, sillä huomasin että kehoni tarvitsi piristysruiskeen. Ei kuitenkaan mitään ruiskepiikkiä, vaan laillisia treeniboostereita, joita saisi tilattua kotiin verkkokauppojen laajoista valikoimista. Ja naps, olin myyty heti kun ensimmäinen lähetys tuli kotiini. Otan tähän väliin pienen vertauksen. Ihmiskehoa voisi jotenkin verrata autonmoottoriin. Normisäädöillä se käydä raksuttaa kyllä ja tuottaa määrätyn tehon pyörille jaettavaksi. Jos autoon vaihdetaan tehokkaampi moottori, samoille pyörille tulee enemmän tehoa. Mutta ihmisen moottoria on vaikeampi vaihtaa, joten emme lähde vaihtamaan autossakaan moottoria, vaan otamme helpommat keinot käyttöön. Vaihdetaan notkeammat öljyt moottoriin. Puhdistetaan imukanavat. Käytetään korkeaoktaanisempaa polttoainetta tai laitetaan polttoaineen sekaan tehostavia lisäaineita. Voidaan laittaa turboahdin tai vaikkapa ilokaasulaitteisto. Ja miten tämä sitten liittyy ihmiskehoon? No minähän jo tuossa sen paljastin. Syötetään kehoon lisäravinteita ennen treeniä, jolloin saadaan kehon voimavarat paremmin käyttöön. Ja pitempikestoiseksi. Eli napataan annos treeniboosteria, jolloin verenkierto tehostuu ja lihaksiin tulee reilummin happipitoista verta. Lihas ei väsy, vaan jaksaa työskennellä sen koko tunnin täyteen. Tällöin puolen tunnin treeni onkin täysipainoinen tunnin treeni. Ja jokainen tietää mitä se tarkoittaa kehityksen suhteen. Tulee puolet nopeammin tuloksia.

Kofeiinilla vai ilman

Tässä käyn näitä treeniboostereita kokemusperäisesti läpi, sillä useamman valmistajan tuotteita olen kokeillut ja jonkinlainen näkemys oman kehon suhteen tuotteiden tehoista löytyy.
JaskanTestit -blogi ja KalaHarri.net ovat aloittaneet yhteistyön https://voimaravinteet.fi/ kanssa ja kevättalven aikana on tarkoitus esitellä lisäravinteita ja testata kuinka kehomme niihin reagoivat. Tässä ensimmäisessä osassa paneudumme juurikin ennen harjoitusta käytettäviin lisäravinteisiin ja sitten palautumiseen. Molemmat todella tärkeitä kuvioita tehokkaan treenin uppoamiseen ihmiskehoon.
Minulla ja Jaskalla on hieman erilaiset lähtökohdat lisäravinteiden käytössä. Olenhan jo kohta 60 vee ja Jaakko hieman yli 30 vee. Lisäksi Jaakko on kahvinjuoja ja minä taas en lainkaan juo kahvia. Eli kofeiini on yksi avainsana, pistäkää muistiin. Elopaino itselläni on n. 90 kg ja Jaakolla n. 95 kg. Kehonsisäisesti olemme perusterveitä suomalaisia miehiä. Vammoja toki tukirangassa ja lihaksistossa kummallakin on ihan kehua asti. Ne osaltaan vaikeuttavat treenien suunnittelua, mutta näillä mennään.
Oma treenikuvio menee pääsääntöisesti niin, että pyrin käymään salilla 4-5 kertaa viikossa. Se tunti kerrallaan on riittävä näillä kymmenillä. Treenaan hauiksia, ojentajia, selkää, vatsaa, olkapäitä ja jalkoja vuoropäivin vaihtelevasti. Kuuntelen, sillä on pakko, kehoa ja sen mukaan teen treenin. En pidä mitään treenikirjaa, selkäytimessä on miten ja millä painoilla. Ei tässä mister Universe kisoihin enää yritetä. Pidetään huoli, että kroppa on katu-uskottavassa kunnossa ja ilkiää rannalla vielä paidankin riisua päältään.
Ennen treeniä otan annoksen treeniboosteria. Lisäravinteiden rakkaalla lapsella on monta nimeä. Puhutaan  tehonlisääjä, treenilaturi tai PWO (Preworkout). Käytän jatkossa tuota treeniboosteria kuitenkin. Tehonlisääjät on suunniteltu tehostamaan harjoittelun aikaista suorituskykyä, lisäämään lihasten pumppia sekä parantamaan keskittymiskykyä.
Ennen treeniä nautittavat tehonlisääjät sisältävät useita aineosia, joiden avulla tehostetaan suorituskykyä.  Yksi tehonlisääjä ei käy kaikille, vaan treenilaturi tulee valita tavoitteiden, taustan ja muiden yksilöllisten tekijöiden pohjalta. Tässä tullaan taas kohtaan, kofeiinilla vai ilman. Periaate on, että hyvä tehonlisääjä auttaa saavuttamaan sen kehityksen kannalta olennaisen ylimääräisen sarjan, toiston tai suuremman painon käytön. Lisäksi treenilaturien ominaisuuksiin kuuluu aina lihaksen verenvirtauksen lisääminen, jolloin lihakset saavat kovemman pumpin sekä enemmän ravinteita palautumiseen ja kehittymiseen.
Näiden boostereiden lisäksi on treenin aikana käytettäviä pumppituotteet, jolloin puhutaan lihaksille tuotettavasta typpioksidista. Typpioksidi laajentaa verisuonia ja tätä kautta treenin aikainen verenvirtaus voimistuu. Verenvirtauksen voimistuessa pumppi kovenee sekä lihakset saavat tehokkaammin ravinteita.
Nyt tässä ensimmäisessä osassa tutustumme näihin kumpaankin tilanteeseen ja tutkimme, kuinka tehokasta treeniä saamme aikaan valitsemillamme tuotteilla. Ja nyt tullaan siihen kofeiiniin!
Suurimmassa osassa treeniboostereissa on kofeiinia ja melkoisen paljon. Jokainen kahvinjuoja tietää, mitä kofeiini on ja miten se vaikuttaa. Vaimoni sanoo, ettei illalla voi juoda kahvia, se valvottaa. Allekirjoitan tuon satasella, sillä vasta eilen iltapäivällä nappasin treeniboosterin, jonka annoksessa oli kolmen ison kahvikupin verran kofeiinia. Ihan testimielessä. Ja kyllähän se pöhisi kehossa komiasti ja treeni sujui melkoisen upeasti. Jaksoi ja jaksoi. Ja mikä merkillepantavaa, kun olin treeniboosterin ottanut, ajatukset päässä alkoivat olla sosiaalisia ja positiivisia. Sitä oikein odotti, että nyt päästään treenaamaan. Teki mieli soitella kavereille ja kysellä kuulumisia. Kehossa kihelmöi ja kroppa oli kuin viritetty jousi.
Ja treenin jälkeen jaksoi katsoa jonkun oudon elokuvan ja sängyssä sai pyöriä aamuyölle kahteen asti, ennen kuin hitaasti kadonnut kofeiini antoi armahtavan unen. Että eipä ihme, ettei vaimonikaan kahvia illalla juo. Onneksi https://voimaravinteet.fi/kauppa/tehonlisaajat-ja-pwo/ löytyy myös kofeiinittomia treeniboostereita ja nyt tilasinkin https://voimaravinteet.fi/tuote/citrulline-malate-100-200g/ purkin. Monissa kofeiinia sisältävissä boostereissa on tätä sitruliinia, mutta tässä ei ole nyt kofeiinia lainkaan. Tarkoitus on, että otan ennen treeniä sitruliini kanssa kreatiinia https://voimaravinteet.fi/tuote/bad-ass-crea-300g-57-annosta/ ja odotan kuinka alkaa pöhisemään.
Tarkoitus olisi, että lihakset treenin aikana jaksaisivat työstää täydellä teholla, joten täydennän hörppimällä https://voimaravinteet.fi/tuote/blade-amino-edge-400g/ ja sitten heti treenin jälkeen kaadetaan käkättimeen komiasti https://voimaravinteet.fi/tuote/refectio-2/. Tarkennan, että nämä kaikki aineet ovat laillisia ja menisin dopingtestistä positiivisesti, eikun siis negatiivisesti läpi. 
Näitä aineita meillä kummallakin on käytössä ja tutkimme tahollamme, kuinka tuotteet alkavat toimia ja onko kehoissamme eroja. Meillä treenikuviot kuitenkin hieman poikkeavat toisistaan, Jaakon treeniohjelman voi katsoa http://jaskantestit.blogspot.com/ 
Kofeiini todellakin näin kahvia juomattomalle tekee tilanteen, että keho ottaa sen todella vahvasti vastaan. Olen huomannut jopa joskus energiajuomia, näitä retpulleja ja batteryitä juodessa, että vipinää kyllä tulee. Nyt nähdään kuinka ilman kofeiinia olevat tuotteet pistävät pöhinää tötteröön ja maistuuko treeni miltä. Kokemuksiin palaan hyvin pian, jaksakaa odottaa. 




Syksy 2018 leuanvetoa



Tänään hieman treenasin habaa


Selkiä myös vähän


Maailman paras selänleventäjä

Ja lopuksi hauista ihan pikkaasen

Illalla on vielä salibandyä loppuverryttelyksi. Katsotaan vaikka parin viikon päästä, miten homma rullaa uusilla lisäravinteilla. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti