Hirvitreenit käynnissä - hirviä näkyy
Syksy on saanut ja minäkin. Nimittäin kuulla hirvihaukkua komiasti. Nähtykin on hirviä, viime torstaiaamuna turhankin läheltä Varkauden tien varressa. No onneksi on hyvät valot ja nopea jarrujalka. Sitä en kerro, piirtyikö jarrutusjäljet alushousuihin saakka.
Rocky on saanut metsää kivasti ja hirviäkin on löytynyt.
Elokuun 22 päivä työskentelyä. Pitkän jäljen päästä löytö ja hieman haukkua kunnes hirvet säikähtivät ajokoiramiehiä ja sitten koira tienylityksestä kiinni.
Olemme lähteneet syksyn treeneissä siitä liikkeelle että pitkiä haukkuja ei pyritä tekemään, vaan enemmän juoksua. Kylmää hakua ja sitten jos ja kun hirvi löytyy, niin hieman haukkua ja karkkoja. Näin saadaan koiralle kuntoa kasvatettua, sillä haukkuahan Rocky osaa ja intoa on metsästää. Etsitään se juoksukunto kohdalleen, niin karkoissa hirvet eivät karkaa ja varmuus lisääntyy.
Viime yönä haukkuaikaakin tuli kun koiraa ei saanut aiemmin pois. Tosin tuli niitä kilometrejä, joten treeni oli erittäin hyvä. Rocky sai nauttia siitä mistä se tykkää. Hirvi oli erittäin levoton, mullikka, ja siksi siirtyvää haukkua tuli mittariin. No vauhdit olivat 2-3 km/h, joten melkoista hissutteluahan se on ollut.
Tästä jatketaan lepopäivällä ja torstaina uudelleen metsään. Pyrin kolmesti viikossa käyttämään sellaisilla alueilla, missä ei tiettävästi hirviä ole. Tässäkin koira vaan tahtoi hirven löytää ja laajensi hakua melkoisesti. 16,9 km oli hakumatka kunnes hirvi löytyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti