maanantai 18. kesäkuuta 2018

Onko Suomessa tasa-arvoista oikeutta asumisen suhteen

Pieni ihminen vastaan Ely-keskus

Suomi on kaukana tasa-arvoisesta maasta asumisen suhteen. Tässä alla on yksi esimerkki siitä. Ja näitä esimerkkejä löytyisi varmasti paljon lisää, jos olisi voimia penkoa. Lukekaa ajatuksella tämä ja mikäli olette tukena, osoittakaa se esimerkiksi ottamalla kaikkiin mahdollisiin tahoihin jakamalla tätä kertomusta. Tämä tiedote on lähetetty Eduskunnan oikeusasiamiehelle, lakimiehille, Valtioneuvoston Oikeuskanslerille, medioille, kansanedustajille jne. tahoille, joiden tämä pitää nähdä. 
Kaikki tässä kertomani asiat ovat tapahtuneita ja minä olen rehellisin keinoin selvittänyt asumiseni täällä Utsjoella. Hyviä lukuhetkiä!


Hyvät kansanedustajat ja tiedotusvälineen edustajat. Olen joutunut melkoisen ajojahdin kohteeksi Utsjoella ns. vakituisen asumiseni epäilijöiden (jäljempänä ilmiantajat) johdosta. Alla tulen selvästi kertomaan maanantaina 11.6 alkaneen tapahtumaketjun. Toivon kuitenkin että tämä asiani pääsee etenemään sillä jo vuosia Ely-keskus on käyttänyt Utsjoella Tenon lupa-asioissa käsittämätöntä mielivaltaa. Tiedossani on tapauksia, joissa yrittäjiä ja kansalaisia on pompoteltu siihen pisteeseen asti, että ihmisen on pitänyt luovuttaa. Itse sitä en tule tekemään, vaan taistelen loppuun asti.
Utsjoella aikoinaan oli paljon ns. kesätenolaisia. Siirsivät kirjansa toukokuussa Utsjoelle, kalastivat paikkakuntalaisen halvalla luvalla (5 euroa koko kesä) ja elokuun lopussa siirsivät kirjansa takaisin kotikuntaansa. Asuntona heillä oli asuntovaunuja paikallisen osoitteen myötä tai kaverin asunnossa. Se oli keinottelua ja kikkailua ja siihen Ely-keskus laittoi stopin. Se oli oikein.
Minun tapauksessa ei ole kyse kikkailusta, sillä vuokrasin asunnon kunnalta ja se osoite on ollut pysyvänä koko tämän 13 vuoden ajan. Muutin pysyvästi tänne Utsjoelle aikoakseni kuollakin täällä.
Sanottakoon että olen Utsjoella muiden tahojen myöten täysin paikkakuntalainen. Metsästän hirviä paikkakuntalaisen luvilla. Minulla on tunturijärviin paikkakuntalaisen verkko-oikeus. Myös paikkakuntalaisen maastoliikennelupa on taskussani. Maksan veroni Utsjoelle. Samoin käytän kaikkia paikkakunnan palveluita, kuten terveyskeskusta ja muita kunnan palveluita paikkakuntalaisena. Olen paikkakunnan eräseuran jäsen myöskin. Ainoa joka ei minua paikkakuntalaiseksi miellä, on juurikin Ely-keskus. Tämäkin on varsin ihmeellistä. Varsinkin kun olen välillä 2005 – 2017 täyttänyt heidän mielivaltaisen ja erittäin epäselvän asumisvelvoitteen täysin. Ja täyttänyt sen nytkin entiseen tapaan, mutta Ely-keskus ei tunnu mitenkään hyväksyvän nyt selvityksiäni (alla näkyviä).
Työskentelen nykyisin verkkokauppa e-villen tuotepäällikkönä ja teen paljon etätyötä Utsjoelta käsin. Samoin välillä työni vie minut tehtaille Kiinaan ja Thaimaahan. Onko työmatkatkin kiellettyjä ja työstä tulevat veroeurot. Mikäs se Ely-keskuksen toimenkuva olikaan? No ei ainakaan elinkeinojen kehittäminen.
Ely-keskuksen omien sanojen mukaan, jos joku tai jotkut tekevät ilmiannon jonkun ihmisen asumisesta Utsjoella, vaikka nimettömänä, on heidän asia selvitettävä. Yleensä se menee niin että he pyytävät selvitystä ilmiannon kohteeksi joutuneelta. Alla tulee tämäkin selvitettyä, siitä ei enempää.
Tenon paikalliskalastuslupa voidaan myöntää ihmiselle, joka on vakituisesti Utsjoella asuva, vakituisessa asunnossa. Ely-keskuksen keksimässä säännössä tuo vakituinen asuminen on kestettävä kalenterivuoden aikana (siitäkin on nyt heillä kaksi tulkintaa, se selviää alempana) 7 kk. Sitä, miten tuo lasketaan, ei taida tietää herrat itsekään, sillä niin kirjavaa on heidän tulkintansa. Joskus se tuntuu olevan niin, että fyysisesti on läsnäolopakko ja toisaalta voihan siinä matkustella ja sairastella tai käydä töissä ja opiskelemassa kunnan ulkopuolella. Missään ja koskaan ei Ely-keskus ole pyynnöistäni huolimatta toimittanut mitään selvitystä, kuinka pitkään ihminen saa matkailla tai sairastaa. Liikkumista on siis rajoitettu ja sairastaminen kielletty Ely-keskuksen toimesta. Lopussa on Maistraatin määritelmä vakituisesta asumisesta ja Ely-keskuksen oma sääntö. Ne ovat punaisella maalattu.
Toivoisin että Te tutustuisitte tähän materiaaliin ja omalta osalta selvittäisitte, kuka tässä on toiminut oikein ja kuka väärin. Ely-keskus on viikon vetkutellut tämän asian tiimoilta ja sopivasti jättivät vielä asian viikonlopun yli, etten vain pääsisi kalastamaan. Joka on tavallaan ollut ammattini jo lähes 30 vuotta. Olen kalastustoimittaja ja eräkirjailija (http://www.kalaharri.net/p/kirjat.html) ja jos nyt minulta viedään oikeus kalastaa Tenolla, samalla viedään osa elinkeinostani. Tänä kesänä oli tarkoitus kuvata kolmas elokuva Kala-Harrin Tenopäiväkirja DVD sarjaan. Ely-keskus epäämällä kalastuslupani vaikeuttaa tämän elokuvan suunnittelua. Lisäksi työssäni e-villen tuotepäällikkönä minun tehtävä on testata myyntiin tulevia kalastustarvikkeita ja kuinka sitä voin tehdä kun kalastus on kielletty.
Vaikka päätöstä luvasta ei ole tehty ja olkoon päätös mikä tahansa, tahdon että Ely-keskuksen toimintaa tutkitaan, sillä alla olevan selvityksen lukemalla näkee sokee-reettakin, että herrat ovat ylittäneet toimivaltansa. He ovat pyytäneet selvityksen ja olen sen toimittanut heille monta kertaa. Silti päätöstä pitää odottaa yli viikon. Jonka voi tehdä nopeammin kuin mitä he vastailevat sähköposteihin, erittäin virkamiesmäisesti ja jankaten yhtä ja samaa asiaa. Aikaisempina vuosina sähköpostilla lähettämäni selvitys on ratkaistu muutamassa tunnissa ja lupa on myönnetty. Asumiskuvioni ei ole niistä ajoista muuttunut yhtään.
Eli tässä alla olevasta alkaa selvitä, mistä on kysymys. Olkaa hyvät.
Ely-keskus vaati minulta asumisselvitystä, vaikka olen asunut vakituisessa, talviasuttavassa rivitalokaksiossa vuodesta 2005 lähtien. Alussa sain paikkakuntalaisen Tenonkalastusluvan aina vuoteen 2012 saakka. Vuodesta 2013 vuoteen 2016 piti asumisesta tehdä selvitys, sillä perusteella että Ely-keskus vaati 6 kk vakituista asumista, jotta voi saada paikkakuntalaisen luvan. Koskaan ei tullut perusteita, mitä tuo 6 kk pitää sisällään. Vaikka kysyin heiltä mm. kuinka pitkä matkustaminen esim. ulkomaille tai kotimaassa sallitaan ilman, että vakituinen asuminen katkeaisi. Jossain vaiheessa tuo asumisaika nostettiin 7 kuukauteen, eikä vieläkään tullut mitään perusteita miksi ja miten sitä tulkitaan. Selvityksiä vain piti antaa. Minulla on tallessa nuo kaikki selvitykset ja ne ovat erittäin suppeita, verrattuna siihen, mitä nyt jouduin tekemään ja silti tämä uusin ei tunnu kelpaavan.
No, noina vuosina tein selvityksen sähköpostilla ja lupapäätös tuli viimeistään seuraavana päivänä. Vuonna 2017 ei asumisselvitystä tarvittukaan. Sain luvan ja maksoin sen 150 euroa.
Nyt taas vuonna 2018 menin ostamaan lupaa. Sitä ei kuitenkaan myyty minulle, vaan  taas olisi pitänyt tehdä kirjallisena asumisselvitys. Olin juuri toipunut vakavasta sairaudesta ja edellisenä päivänä oli äitini kuollut. Melkoisen tunnekuohun vallassa en ottanut vastaan osoitettua asumisselvityspaperia, vaan sanoin etten tule sitä täyttämään. Tein kuitenkin jälleen sähköpostilla selvityksen. Joka ei kelvannut, eikä kelvanneet seuraavatkaan. Ja tässä onkin sitten sähköposteja, joita olen lähettänyt elykeskukselle. Ja samalla vastauksia, mitä herrat ovat siellä kertoneet. Sähköpostikeskustelut ovat vinolla kirjoitettuja. Alustus keltaisella.
Viestittely on alkanut 11.6 maanantaina sen jälkeen kun sain kielteisen päätöksen saada lupa Utsjoen toimipisteestä.
14 vuosi samassa osoitteessa pitää riittää jo ja en tee tämän enempää selvitystä.
Viime elokuussa sairastuin vakavasti ja jouduin olemaan Kuopiossa ja Rovaniemellä sairaalassa. Koko talvi meni toipuessa eikä vieläkään ole täysin terve. Olen jatkuvasti joutunut ajamaan Utsjoki-Rovaniemi-Joensuu väliä. Äitini tila paheni talvella ja hän joutui kokonaan vuodepotilaaksi. Hänen asioita olen joutunut hoitamaan myöskin ja ihmiselle taidetaan sallia käydä kotikunnasta liikkuminen mm. läheisiä katsomassa. En kerta kaikkiaan ole ehtinyt näyttämään naamani joka päivä näille ilmiantajille täällä kylällä, kuten Ursula Waltari, luvanmyyjä Utsjoen toimipisteessä, viime vuonna antoi neuvon.
Nyt keväällä sain uuden työn ja sen tiimoilta olin mm. viime viikon Riihimäen Erämessuilla. Kun sieltä läksin yötä myöten ajamaan kotiini Utsjoelle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! niin sain kuulla että äitini oli sunnuntaina nukkunut pois. Joten minun puolesta saatte pistää ne paperiselvitykset nyt ja tulevaisuudessa ihan mihin tahdotte. En tule tekemään yhtään selvitystä asumisestani enää koskaan. Vaikka kun en saanut nyt lupaa, niin aloitan kalastuksen kuitenkin tällä viikolla. Soittakaa valvojat perään, ei vaikuta yhtään. Mennään sitten oikeuteen, niin saan ainakin selville nämä ilmiantajanne, sillä hehän joutuvat todistamaan minun asumiseni. Nyt on mitta täysi!!!!!!
Tämä on vainoa ja ihmisarvoa alentavaa touhua ja säälin teitä kun olette lähteneet tälle linjalle. Minä voin todistaa selkeästi vakituisen asumiseni Utsjoella, asunut samassa osoitteessa vuodesta 2005 lähtien, todistakaa ilmiantajienne kanssa toisin.
jk. valvojille tiedoksi, että Sirmassa on veneeni ja siellä kalastan. Eivät tarvitse viattomia tarkistella. Kun näitä kesätenolaisia täällä on ja heille lupa näköjään kopsahtaa kuitenkin.
jk2. näinä vuosina olen maksanut tästä ”halvasta” paikkakuntalaisen luvasta yli 80.000 euroa pelkkinä asunnon vuokrina. Halvemmaksi olisi tosiaan tullut asua muualla ja ostaa vain turistilupia jokaiselle päivälle. Joten käyttäkäähän nyt järkeä, että olenko minä joku lupakeinottelija, kuten teidän ilmiantajalle varmaankin kertovat. Niitä lupakeinottelijoita on, sen tiedän. Mutta minä en semmoinen ole. Joka vuosi metsästän hirviä Utsjoella paikallisena. Miksi sitä ei sitten kielletä ja vaadita selvityksiä. No nythän teille tuli tässä vinkki, alkakaa tutkia asiaa. Kuten huomaatte, olen poissa tolaltani, mutta pelleily kustannuksellani loppuu muuten tähän.
Tässä välissä soitin Kare Koivistolle ja kerroin että aion tehdä rikosilmoituksen ely-keskuksen toiminnasta, mikäli asiaa ei ratkaista sovinnolla. Tämän jälkeen lähestyin jälleen sähköpostilla.
Kare Koivisto, kerroit että teidän puolesta voidaan mennä oikeuteen tämän minun asumiseni suhteen. Näin se tulee sitten menemään. Se passaa minulle erittäin hyvin, sillä samalla saan teidän ilmiantajanne selville.
Voin vain kertoa, että tämä prosessi ei nosta teidän arvostusta, joka on nollassa, täällä Utsjoella eikä koko maassa. Se on varmaa että tästä tehdään sitten todella julkinen asia. Minä tässä tapauksessa olen todella vahvoilla. Minulla on tallessa kaikki aikaisempien vuosien selvitykset, joiden mukaan luvan olen sitten saanut. Näkisin näin ollen että läksitte nyt väärän henkilön kanssa naukumaan.
Nytkin se teidän vaatima 7 kk on tullut täyteen tätä ns. vakituista asumista varsin kevyesti. Se tulee jo kesän kalastuksesta ja syksyn hirvijahdista. Lisäksi talvella Utsjoella asumisesta. Ihminen saa matkustaa ja sairastaa. Kun te lähdette tuolla verukkeella laskemaan niitä poisso-olopäiviä, olette heikoilla. Täältä muuten muutkin ihmiset matkustavat ja jopa asuvat ulkomailla osan vuodesta. Myös sairastavat ja joutuvat olemaan sairaalahoidossa. Minun tapauksessa on pitkä sairaus, joka on pitänyt minua sairaalassa sekä hoidossa muualla, on varmasti oikeudessa pätevä todistus olla poissa vakituisesta asunnosta. Vai meinaatteko että sairaanakin pitäisi olla läsnä täällä. Siinä pomppasi pahemman kerran. Kerran jo kysyin, mikä on se raja, jossa se teidän vakituinen asuminen katkeaa esim. matkustamisen tai sairauden takia. Ei ole tullut siihen vastausta. Nyt se oikeudessa sitten varmaan tulee sekin selväksi. Tietääpähän nämä muut matkustajat tilata sopivan mittaisia lomia ja sairastaa vain vähän aikaa.
Mutta olette linjan valinneet ja niin olen minäkin. Kohta laittelen veneen siihen kuntoon, että vien sen rantaan ja aloitan soudun. Voitte sanoa tarkastajille, että yhdelläkään ihmisellä ei ole sitten asiaa veneeseeni sisäpuolelle eikä oikeutta tarttua yhteenkään kalastusvarusteeseen. Rikokseni ei ole sitä luokkaa, että tarvikkeita ja venettä voidaan tulla takavarikoimaan. Siinä tuleepi sitten erreys lupatarkistajille.
Vielä ehditte muuttaa asennettanne, kello ei ole 19.00.
Tämä tiedote julkaistaan Facebookissa ja jatkossa sitten muissa medioissa. Ely-keskuksen mielivalta täytyy saada loppumaan. Kiitos.
Ei tullut vastausta klo 19.00 mennessä, joten seuraavana päivänä lähestyin ely-keskusta jälleen.
Lienen riittävän selvityksen tehnyt asumisestani, joka on edelleen samalla tasolla kuin nämä aikaisemmat 13 kesää. Olen tästä puhunut myös lakimiesten kanssa ja heidän mielestä tilanne on sellainen, että voin viedä asian eteenpäin, mikäli lupa lopullisesti evätään. Tulen voittamaan jutun.
Eilen sattumalta valvontavene ajoi minut kiinni joella ja heidän kanssa käytiin asiallinen keskustelu. Osasivat ihan etsimällä etsiä juuri veneeni.
Ihan nyt järkevästi ajateltuna, sama ralli on ollut vuosia päällä. Eikö teillä mene jo kaaliin, että jos maksan pelkkinä asumiskuluina yli 6.000 euroa vuodessa, niin ei tässä ole mitään asumiskikkailua. Tuolla rahalla kalastaisin tämänhetkisillä luvilla 100 päivää turistina. Äly hoi, älä jätä.
Itse en nyt ole voinut sille mitään, että olen ollut vakavasti sairaana ja en ole voinut koko aikaa fyysisesti käydä näyttämässä naamaani kylillä. Tilanne oli niin paha, että elokuussa piti lähteä etelään ja sieltä kahden sairaalan kautta lopulta läheisten luokse toipumaan. Teidän älyttömän säännön mukaan minun olisi pitänyt olla Utsjoella ja kenties kuolla tänne. Ja sillä perusteella te sitten menette lankaan jonkun ilmiantajan löpinöiden johdosta ja olette eväämässä minulta lupaa.
Nyt teemme niin, että klo 12 mennessä joko kirjoitatte minulle kalastusluvan, tai olen pakotettu viemään asian oikeuden käsiteltäväksi. Tämä sopii minulle monessakin mielessä, sillä näin saan selville todistajana toimivat ilmiantajat. Se on minulle tärkeä tieto. Samalla myöskin saadaan selville, saako ihminen matkustaa työmatkoillaan ulkomailla ja kotimaassa ja kuinka pitkään. Myös sairastamisen katto tulee selvitettyä samalla. Odotan vastaustanne pikaisesti.
jk. kalastamista en lopeta kuitenkaan, se on varma.
Sain vastauksen Koivistolta, jossa on yksi virhe. Olen edellisissä viesteissäni kertonut asumisestani heille, mutta sitä ei ole edes huomioitu kun Koivisto kertoo etten ole selvitystä tehnyt. Ja näin hän vastaa. Tässä vaiheessa eletään tiistaita 12.6 aamupäivää.
Hei,
Olemme pyytäneet sinulta ohjeemme mukaisesti tarkempaa selvitystä asumisestasi Utsjoella. Asumisesta on määrätty laissa kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta (41/2017, 9§).
Olet ilmoittanut Utsjoella luvanmyyjälle ja sähköposti viesteissäsi ettet tee tarkempaa selvitystä asumisestasi. Voimme tietysti ratkaista asian myös ilman selvitystä.
Ja vastasin tähän sähköpostiin näin.
Olen teille toimittanut selvityksen. Luitko ollenkaan eilen sähköpostia. Minä tiedän nuo lait. Ja tiedän että asumisessani ei ole mitään uutta. 2013, 2014, 2015 ja 2016 olen tehnyt selvityksen. 2017 sitä selvitystä ei tarvinnut. Ja nyt taas. Eikö tuo tosiaan ole jo vähän yliammuttua. 2005-2012 ei tarvinnut selvityksiä.
Olen ollut vakavasti sairaana pitkään ja kai minä saan hakea apua etelästä kun sitä täällä ei sairauteeni löydy. Ja siksi en todellakaan ole ollut kylällä näyttämässä naamaani. Olen myös teille selvittänyt että uusi työni on tuottanut kaksi ulkomaanmatkaa ja matkoja ympäri  Suomea. Eikö saa tehdä työtä kun pitää olla naama näkyvissä tuossa Uulan kaupan edessä. Tai pitääkö pahimmassa tapauksessa kuolla yksin tänne kun ei saa hakea apua etelästä. Siksi en todellakaan ole joka hetki ollut tekemässä jälkiä lumeen. Mutta näistä sairauksista ja matkoista huolimatta jälleen kerran vaatimanne ajan asumiseni oli vakituista. Kuten se on aina ollut. Vakituinen asunto ja vuositasolla vuokria maksan 6.000 euroa. Mitähän kikkailua se on. Järjetöntä ja kallista, jos sitä kikkailuksi sanotaan.
Mutta tehkää se ratkaisu, mikä tahansa tänään klo 12 mennessä. Kalastusta ei ratkaisut hidasta eikä estä.
jk. metsästän kuitenkin joka vuosi paikkakuntalaisena ja siitä ei ole koskaan tullut mitään selvityspyyntöä lupaa haettaessa. Siellä onkin tosin eri ihmiset toimessaan. Outoa että he pitävät minua paikkakuntalaisena, te ette.
Vastaus tuli jälleen jankkauksena, eli näin.
Hei,
 Niin, me halutaan tarkemmin nyt tietää, että mitkä kuukaudet olet siellä Utsjoella asunut, että voimme tehdä ratkaisun lupa asiassasi.
Seuraava viesti Koivistolta oli näin.
Hei,
 Sinulle ei ole asetettu mitään aikarajaa ELY:n puolelta. Olet tainnut sen itse itsellesi asettaa.
 Me nyt selvitetään tätä asiaa ja siihen mennee jonkin verran aikaa. Rahat voit käydä hakemassa takaisin me ei tehdä niillä tässä kohden mitään. Voimme ne tietysti laittaa tulemaan kirjatulla kirjeellä. Lupaa sinulla ei siis ainakaan vielä ole, joten jos menet kalastamaan ilman sitä Tenojoelle, niin se on luvaton kalastus.
Johon vastasin näin.
Minä asetin teille aikarajan tähän päivään klo 12. Jos siihen mennessä ei ole lupaa minulla, teen teistä rikosilmoituksen. Ja sitä tässä olen juurikin tekemässä. Ja kalastan varmasti joka päivä aina elokuulle saakka. Oikeus on minun puolella kun mennään raastupaan. Joten pelleikää ihan keskenänne siellä, minä en sitä katso pitempään. Tulen myös tekemään valituksen toiminnastasi ylemmille tahoille virastossanne. Tämmöinen tyhjänpäiväinen pelleily saa loppua. Soittele lisää kalastuksenvalvojia perääni. Eilen oli nopeaa toimintaa, 59 minuuttia vesillä ja valvojavene oli luonani.
Rahoja ei tarvitse lähettää, en ota niitä vastaan. Ne ovat merkkinä siitä, että olen maksanut minulle kuuluvan kalastusluvan, jota sinä et ääliömäisyydessäsi ole minulle myöntänyt. Mitään perusteita teillä ei ole evätä minulta lupaa. Ja se teidän pitää pystyä muuten oikeudessa todistamaan, että minä en ole vakituisesti Utsjoen asukas.
Ja jatkoin näin.
Kuinka monta kertaa teille täytyy kertoa, että olen sairaana joutunut olemaan pitkiä aikoja poissa Utsjoelta, jossa minun sairauteeni ei ole ollut hoitoja. Jos tämä on se peruste, millä katsotte että asumisoikeuteni ei ole täyttynyt, niin kyllä olette heikoilla. Oikeutta varten löytyy lääkärinlausunnot terveydentilastani. Kun sitten osittain toivuttuani pääsin matkustamaan, onko ulkomaanmatkat myös sellaisia, jotka katkaisevat asumisen. Ja työmatkat niinikään.
Nyt kun jonkun ajan päästä joudun taas lähtemään hautaamaan äitini, katkaiseeko tulevaa kesää ajatellen myös asumisen. Ja kun tämän sairauden vuoksi joudun menemään Rovaniemelle sairaalaan, katkaiseeko sekin. Kertokaa nyt kaikki kerralla, niin tietävät toiset kuntalaiset olla sairastamatta ja matkustelematta ettei vain lupa pala.
Tässä välissä otin yhteyttä Ylijohtaja Jaakko Ylinampaan, joka on Kare Koiviston esimies ja viesti menee näin.
Olen asunut vakituisesti Utsjoella vuodesta 2005 lähtien. Kare Koivisto on kalatalousasiantuntija tai mikä lie. Hänen sormien alla on Tenon paikallisluvat. Vuodesta 2005 vuoteen 2012 sain paikallisluvan aivan normaalisti. Sitten 2013-2016 minun piti tehdä joka vuosi kirjallinen selvitys asumisestani, vaikka asunto on pysynyt näinä vuosina samana. Selvityksen jälkeen kalastuslupa minulle myönnettiin. Vuonna 2017 selvitystä ei tarvittu, vaan lupa kirjoitettiin. Nyt tänä vuonna jälleen piti tehdä selvitys ja sitä en tahtonut enää kirjallisena tehdä. Lähetin Koivistolle sähköpostia (voin laittaa ne teille luettavaksi) jossa kerroin että en enää suostu sätkyukoksi, sillä asumiseni luulisi olevan jo näiden 14 vuoden aikana melkoisen vakituista. Ja samassa kerroin vielä, että sairastuin vakavasti elokuussa 2017 ja jouduin olemaan aikoja poissa Utsjoelta, sillä sairauteeni ei ollut täällä hoitoedellytyksiä ja jos olisin noudattanut Koiviston ohjetta asua fyysisesti koko ajan kotona, minut saisi haudata sunnuntaina menehtyneeni äitini kanssa. En olisi yksin täällä vakituisessa asunnossani selvinnyt hengissä.
Nämä selvitykset ja niiden tekeminen on seurausta ilmiannoista, joita minun asumisestani on tehty. Katson että se täyttää rikoksen tunnusmerkit, sillä 2013-2016 saadut luvat kertovat, että ilmiannot ovat olleet perättömiä. Olen pyytänyt ilmiantajien nimiä Koivistolta, en ole niitä saanut.
Näkemykseni on että Koivisto on käyttänyt virkamiesasemaansa todella pahasti väärin. Joko siinä, että ilmiannosta huolimatta on myöntänyt luvan tai sitten siinä että nyt tälle vuodelle lupani on evätty. Vailla mitään perustetta tai faktaa.
Olen miettimässä rikosilmoitusta kohteena Lapin Ely-keskus tai sitten virkamies Kare Koivisto. Asian tahdon tuoda tiedoksenne, että virkamiehenne ei toimi tasapuolisesti eikä lain kirjaimen mukaan. Vaikka teillä jossain sanotaan, että kotikuntalaki ei ole Tenon lupa-asioissa voimassa, niin se ei muuta mitenkään sitä, että kotikuntani on Utsjoki. Sillä paikkakuntalaisena saan vapaan metsästysoikeuden kunnan alueelle. Samoin maastoliikennelupa tulee paikkakuntalaisena minulle. Niistä päättävätkin järkevät ihmiset, ei Kare Koivisto.
Takaan että jos tahdotte lähteä oikeusprosessiin, takanani on tuhansia ihmisiä ja media. Silloin tulemme taustajoukkojen kanssa tekemään kyllä täyden päivätyön että tämmöinen mielivalta, mitä alaisenne Kare Koivisto harjoittaa. Hän on saanut erään matkailuyrittäjän lopettamaan täällä Utsjoella toimintansa. Sekö on Ely-keskuksen tehtävä. Minuakin Ely-keskus koettaa ajaa kunnasta pois, vaikka tähän kuntaan olen tuonut paljon rahaa ja näkyvyyttä. Sekö on teidän tehtävä.
Ylijohtaja Jaakko Ylinampa, odotan vastaustanne ennen kuin ryhdyn jatkotoimiin.
Johtaja Ylinampalle, anteeksi Ylijohtaja Ylinampalle laitoin vielä tämmöisen viestin. Huomioitava on, että en pidä tarkkaa päiväkirjaa, se ei taida olla Suomen laissakaan pakollinen, jos se vaikka ely-keskuksen laissa onkin pakollinen.
Tässä hieman menneeltä vuodelta selvitystä, jota ei Koivisto ole huomioinut ollenkaan vaan tuijottaa ilmeisesti ilmiantajien lausuntoja, joiden pitävyyttä voi kyseenalaistaa melkoisesti. Minä taidan loppupelissä parhaiten tietää, missä olen ollut ja missä en.

Touko, kesä, heinä, elokuu rautupilkintää ja  lohensoutua. Välissä Alaskan kalamatka, työmatka sekin. Syyskuussa hirvijahtia (sairaana pystyin vain olemaan koirani ohjaajana, en ampujana edes) ja sairaalassa oloa eteläsuomessa. Utsjoella ei ole sairaalaa. Lokakuussa vähän hirvijahdissa (sama tyyli kuin em.), osa ajasta sairaana. Marraskuussa hirvijahtia (sama tyyli kuin em.)ja sairaana. Joulukuussa matkoilla ja sairaana. Tammikuussa osa aikaa kotona ja sairaana. Helmikuussa matkoilla. Maaliskuussa Utsjoella ja sitten matkoilla. Huhtikuussa matkoilla ja Utsjoella. Toukokuussa Utsjoella alkukuussa ja sitten sairastuin pahasti ja etelään hoitoon. Kesäkuussa eli nyt viime viikolla Riihimäen Erämessut ja aamuyöstä kotiin. Siitä voi laskea, mitä ihminen saa tehdä ja mitä ei. Että onko sitä oikeus paikalliseen lupaan vai ei. Uusi työni vie entistä enemmän minua matkoille. Pitääkö minun sittenkin irtisanoutua että saisin sen halvan paikallisluvan.  Joka on minulle maksanut jo pelkkinä vuokrina yli 80.000 euroa näiltä vuosilta mitä olen täällä asunut. Tai pitäisikö vaan pysyä terveenä, ettei tarvitse olla hoidossa kotikunnan ulkopuolella.
Elokuussa sairastuin kun vasemmasta korvasta tuhoutui tasapainoaistin hermo. Se sairaus ei ole vieläkään täydellisesti ohi. Alussa meni todella pitkään että tarvitsin jokapäiväisessa elämässä toisen ihmisen apua. Sitä ei Utsjoelta löytynyt, joten jouduin olemaan etelässä hoidossa pitkiä aikoja.  Vatsan tähystyksestä löydettiin maksasta kaksi löydöstä joita tutkittiin lopulta magneettikuvin. Näitäkin tilanteita varten piti liikkua kotikunnan ulkopuolella melkoisesti.
Kun hitaasti toivuin, sain työtarjouksen ja se vei minut neuvotteluihin ulkomaille kaksi kertaa. Toisen matkan jälkeen jälleen sairastuin ja olin ensin Utsjoen terveyskeskuksessa hoidossa, mutta sitten oli lähdettävä etelään kun yksin en olisi pärjännyt kotona. Lisäksi piti aloittaa uudessa työpaikassa työskentely ja valmistautuminen Riihimäen Erämessuille. Josta tulin maanantaina aamuyöstä kotiini ja matkalla sain kuulla äitini poismenosta. Tässä vuoden aikana olen joutunut hänenkin asioita hoitamaan fyysisesti Joensuussa, niitä ei voi etänä hoitaa. Ja pääsin vielä vierailemaan hänen luonaan pari päivää ennen kuolemaa. Joten katson kyllä että Koivisto on takertunut liiaksi lillukanvarsiin, eli näihin ilmiantoihin, eikä ajattele mitä ihminen on kärsinyt. Ja minkä vuoksi olen joutunut olemaan pitempiäkin aikoja poissa kotoa. Sairauksia kun ei voi ennalta ehkäistä ja sanoa että äläpäs sairastu, sinua kytätään asumisesi vuoksi. Pidän tämän vuoksi Koivistoa erittäin epäpätevänä ihmisenä hoitamaan Ely-keskuksen puolesta asioita, joissa hänen pitäisi olla ihmisten puolella eikä vastaan. Minä tuon kuntaan omalta osaltani vaurautta ja olen tuonut sitä matkailun suhteen paljonkin. Ja näinkö Ely-keskus toimii, että tuhotaan vain kaikki. Mikäs se teidän toimenkuva muuten onkaan, mistähän se Ely on lyhenne.
Näin mentiin tiistai 12.6 ja hypätään keskiviikkoon 13.6.
Tässä alkaisi olla aika jo katsoa tämä tilanne päätökseen. Eli saako ihminen Utsjoella sairastua ilman että häneltä evätään kalastuslupa. Ja saako ihminen matkustaa Petsikon eteläpuolelle, ilman että häneltä evätään kalastuslupa. Ja onko ilmiantajat se taho, johon uskoa, vai ihmisen oma todistelu. Voitte etsiä Kuopion Yliopistollisesta sairaalasta, Utsjoen terveyskeskuksesta ja Rovaniemen sairaalasta sairaskertomukset, minä en niitä jaksa toimittaa. Äitini hautaan saattaminen on tässä nyt tapetilla.  
Ja seuraava viesti jälleen Ely-keskukseen Jaakko Ylinampalle, Kare Koivistolle ja Pentti Pasaselle.
Nyt alkaisi olla aika saada jo vastauksia, kalastanko omalla luvalla vai tällä Ely-keskuksen luvalla. Vai onko niin paljon ilmiantoja, että jokainen tiedonhippu pitää käydä läpi. Ihmettelen suuresti ja tiedän että varsin moni ihmettelee suuresti Ely-keskuksen toimintaa. Hyvässä muistissa on kuinka Ely-keskus tuhosi Lohirannan toiminnan. Kuitenkin yrityksessä oli takana melkoisesti maallemme mainetta ja kunniaa tuoneita urheilijoita. Joiden vetovoima Utsjoellekin oli melkoinen. Minä en ole samaa luokkaa, mutta silti perään oikeuksiani, joita tässä nyt poljetaan melkoisen syvälle. Vastauksia siis pikaisesti, tänään taas joelle.

Jälleen virkamiehen taidottomuutta ja pakoilua pykälien taakse. Ylijohtaja Ylinampa lienee siirtänyt suoraan sähköpostini roskiin, sillä vastaus on varsin tyhjänpäiväinen.
Hei

24.3.2017 tuli voimaan laki kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta.Lain perusteella Lapin ELY -keskus on toimivaltainen viranomainen. Sopimuksen voimaan saattamislain perusteella toimivaltaisen viranomaisen pitää myös valvoa paikkakuntalaislupiin oikeutettuja.
Epäselvissä tilanteissa viranomainen voi pyytää henkilöltä selvitystä hänen tosiasiallisesta asumisestaan Tenojoen vesistöjen jokilaaksoissa.
Nopein tapa päästä asiassa ratkaisuun on että teet selvityksen asumisestasi kalastuskautta edeltävän vuoden osalta.
Sitten Ely-keskus otti yhteyttä facebookin Utsjoki sivujen ylläpitäjään ja pyysi julkaisemaan tiedotteen. Siinäkin hyökättiin juurikin minua kohtaan, vaikka nimeltä ei mainittu. Ja väitettiin valehtelijaksi, kuten tekstistä käy ilmi. Mutta muuten taas pakoiltiin heidän laatimien sääntöjen ja pykälien taakse. Myös he kirjoittavat että asianosaisen on myötävaikutettava vireille panemansa asian ratkaisuun. Mitähän minä muuta olen tehnyt kuin myötävaikuttanut, kuten edellä jo nähdään. Kuinka monta selvitystä olen lähettänyt.
Hei,
Sivuillanne on ollut keskustelua ja osin väärääkin tietoa nk. Tenojoen paikakuntalaisten kalastusluvista ja etenkin niiden saamisen ehdoista, joten julkaisemme poikkeuksellisesti seuraavan tiedotteen asiasta.
Suomen ja Norjan välisessä sopimuksessa, Tenojoen kalastussäännössä, ja sopimuksen voimaansaattamislaissa on määritelty Tenojoen jokilaaksossa vakinaisesti asuville oikeuksia, jotka poikkeavat muun väestön kalastusoikeuksista. Lapin ELY-keskuksen velvollisuuksiin kuuluu tarvittaessa selvittää, onko paikkakuntalaisen kalastuslupaa hakeva henkilö siten oikeutettu saamaan paikkakuntalaisen kalastusluvan vai ei. Tällaisissa tilanteissa asiakkaalle annetaan kirjallinen selvityspyyntö, jossa pyydetään selvitystä vakinaisesta asumisesta. Tarvittaessa Lapin ELY-keskus voi selvittää asiaa myös muulla tavoin, kuten pyytämällä tietoja maistraatista, lisäksi on mahdollista kuulla asiassa todistajia. Selvitysprosessin jälkeen lupa-asia ratkaistaan. Kielteisistä lupapäätöksistä tehdään hallintopäätös, jossa on valitusosoitus.
Myös asiakkaalla itsellään on hallintolain 31 §:n perusteella velvollisuus antaa luotettava selvitys asumisestaan, sitä pyydettäessä.
Alla ovat asiaan vaikuttavat lain kohdat:
Tenojoen voimaansaattamislain (41/2017) 9 § vakinainen asuminen Tenojoen vesistön jokilaaksoissa
Kalastussäännön 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna Tenojoen vesistön jokilaaksoissa vakinaisesti asuvana pidetään henkilöä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 §:ssä tarkoitettu kotikunta on kalastuskautta edeltäneen kalenterivuoden viimeisenä päivänä ollut Utsjoki tai Inari ja joka on tosiasiallisesti asunut Tenojoen vesistön jokilaaksojen varressa kalastuskautta edeltävän vuoden aikana vähintään seitsemän kuukauden ajan.
Hallintolain (434/2003) 31 §:n mukainen selvittämisvelvollisuus . Viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.
Asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.
Terveisin, Lapin ELY-keskus
Tähän akkamaiseen tiedotteeseen vastasin näin. Tuossa lopussa mainituista rahoista, että olen vienyt käteisellä Ely-keskuksen Utsjoen toimipisteeseen kalastusluvan hinnan 150 e. Katson että kalastusoikeus kuuluu minulle ja se kuuluu myös maksaa.
Nyt te tempun teitte ja käytätte facea minua vastaan. Utsjokisivut laittoi näkyville viestinne ja tässähän te käännätte kaiken minun syyksi. Eikö jumaliste teille mene kaaliin, että olen varsin selvät selvitykset tehnyt useaan otteeseen.
Nyt on tilanne se, että minulta loppuu mittarista kolikot.
Seuraava askel on, että teen rikosilmoituksen Ely-keskuksen toiminnasta tässä asiassa. Ja kalastan muuten aivan varmasti elokuun 18 päivään asti. Lähettäkää poliiseja ja rajavartiostoa paikalle. Ei haittaa. Minä saan sakot ja nekin katsotaan loppupelissä oikeudessa. Johan tämä menee kummalliseksi touhuksi. Teille varmaan sopii myös että järjestän sanomalehtiin ja muihin medioihin tietoa tästä toiminnastanne. Tahdotte varmasti juurikin tämmöistä julkisuutta. Arvatenkin kun kolme päivää pitää tutkia minun, varsin selkeitä selvityksiä. Lähettämäni rahat saatte pitää, vaikka omiin asianajokuluihinne.
Lukutaidottomuus vaivaa ainakin Kare Koivistoa, sillä hän jälleen lähestyi virkamiehen tyyliin.
Hei,
Odotamme edelleen kirjallista selvitystä asumisesta, mikäli sen haluat tehdä ja allekirjoittaa. Sekalaiset sähköpostit eivät riitä, vaan edellyttää selkeän selvityksen.
Odotamme sitä ensi maanantaihin (18.6) klo 16.00 asti ja viimeistään sen jälkeen teemme asiasta päätöksen.
Näin oli pakko jälleen kerran vastata.
Voi hyvänen aika. Vastaat viestiin, jossa alla on yksi selvitys monista. Ja tällä koivistolla on niitä monta. OLEN SIIS SELVITYKSET TEHNYT!!!!!
Olen sanonut että tämän enempää selvityksiä en teille lähetä. Kun ei ole enempää selvitettävää. Turha noita pykäliä minulle laittaa, ne kyllä tiedän. Tämä asia ei todellakaan tule jäämään tähän mikäli tätä vielä pompotellaan. Lakimiesten mukaan te toimitte nyt toimivaltanne rajamailla. Ja tämä loppupelissä katsotaan niin pitkään kuin tarve vaatii. Aina vaikka EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen saakka. Ja tulen viemään asian myös julkisuuteen.
Kun selvitystä on tivattu, niin vielä kerran sen lähetin.
Vielä kerran, josko sieltä joku lukutaitoinen löytyy.
Vuodesta 2005 lähtien olen asunut samassa osoitteessa. Kesät kalastan lohta ja syksyt metsästän hirviä. Sujuvasti vuosikaudet. Talvella käyn ulkomaanmatkoilla eikä niistäkään ole ollut sanomista. Keväällä istun rautupilkillä. Vuosia sama rituaali.
Vuosi 2017 meni entiseen malliin aina elokuulle saakka, jolloin vasemmasta korvasta meni tasapainoaisti. Lääkärinkirjoista löytyy diagnoosit, mutta kansankielellä yli puoli vuotta kuljin kännissä selvin päin. Minun oli pakko olla sairaalahoidossa välillä ja välillä läheisten luona sillä yksin en pystynyt selviytymään alkuaikoina edes vessakäynneistä. Kun aloin toipua, pääsin kotiini ja jopa koiraa viemään hirvijahtiin. Itse en tunturiin uskaltanut lähteä, vaan minulla jahtikavereita, jotka hoitivat metsästyksen.
Samaan aikaan maksastani löydettiin tähystyksessä löydöksiä, joita tutkittiin Utsjoen ulkopuolella, eli Rovaniemellä. Siinäkin jouduin olemaan jonkin aikaa poissa kotoa. Mutta jälleen palasin kotiini ja pääsin käymään metsällä em. tavalla. Koiraohjaajana ja muut hoitivat metsästyksen. Vuoden vaihteen jälkeen olin kotona ja välillä hoitoa saamassa ja kun vointi parani, pääsin käymään ulkomailla. Sitten taas kotiin ja kun sain uuden työtarjouksen, kävin tekemässä ulkomailla sopimuksen työstä. Ja vielä kerran sairastuin vaikeasti parasiitin aiheuttamaan, erittäin vaikeaan ripuliin, jossa lopulta jouduin tiputukseen.
Uusi työ vei kesäkuun alussa minut Riihimäen messuille ja kun sieltä palasin, kuulin että äitini oli menehtynyt. Että tämmöinen vuosi on ollut.
Jos nämä sairaudet ja matkat vähentävät asumisaikaa, silloin teillä on vaikea rasti tutkittavana. Utsjoelta aika moni sairastuu ja matkailee. Tutkitteko te kaikkien päiväkirjat ja sairaskertomukset.
Mielestäni tämä on varsin aukoton selvitys, että asumiseni on edelleen samalla vakituisella tasolla kuin jo 2005 oli ja senkin jälkeen.
Sitten kysyin seuraavan kysymyksen, mutta vastausta en ole saanut kirjallisena.
Tahdon jatkoa ajatellen tietää, kuinka pitkään ihminen saa olla esim. matkoilla pois kunnan alueelta, ettei se katkaise asumisaikaa. Samoin jos käy työmatkoilla kunnan ulkopuolella, kuinka monta päivää se saa kestää ilman asumisajan katkeamista. Sitten sairaus. Miten pitkään ihminen voi olla sairaalassa tai hoidossa ettei asumisaika katkea.
Minä olen vuonna 2017 toukokuun kalastellut rautuja täällä pohjoisessa. Kesäkuun, heinäkuun ja elokuun olen kalastanut lohta. Elokuussa sairastuin, syyskuu, lokakuu ja marraskuu sairastelua ja hirvijahtia. Mitäs se tekeekään kuukausissa. Taitaa tulla jo 7 kk ellette tosiaan laske noita sairastumisia asumista vähentäväksi tekijäksi.
Näillä tiedoilla olette jo heikoilla kun asiaa aletaan oikeasti viemään eteenpäin. Ja tuohon ei ole laskettu tammikuuta, helmikuuta, maaliskuuta ja huhtikuuta.
Mutta kiitos, tahdon tarkat ajat, minkä verran saa em. asioiden vuoksi olla poissa.
Kun sitten soitin Ylijohtaja Ylinampalle ja kysyin, lyhentääkö matkustelu ja sairastelu asumisaikaa, hän vastasi että ei. Ja tottahan se onkin. Muuten Ely-keskus voi kieltää kokonaan sairastelun ja matkailun. Pitää nököttää kunnanrajojen sisällä. Jälkeenpäin hän on kieltänyt näin sanoneen, mutta vaimoni on kuullut tämän keskustelun ja vahvistaa että näin on puhuttu.
Kun nämä sähköpostiviestit olivat näkyvissä mm. facebookissa ja kalastus.com nettisivuilla, minua alettiin nimettömästi herjata ja haukkua. Niskaani satoi paskaa todella rankasti. Lähetin jälleen ely-keskukselle viestin.
Olette tällä toiminnallanne saaneet aikaa herjausten ryöpyn minua kohtaan. Sekö on Ely-keskuksen tehtävä. Saada lannistettua ihminen, joka ei pompikaan teidän pillin mukaan, vaan pitää oikeuksistaan puolensa.
Tämä on oikein mukavaa kun samalla koetan saada äitiäni haudan lepoon. Kiitos teille ihanille virkamiehille tästä. Teille ei riitä kymmenenkään selvitystä, vaan asiaa pitää vetkuttaa ja vetkuttaa.
Mutta takaan että minun selkärankaa ette katkaise. Kun saan äitini haudattua, tulen entistä vahvempana kimppuunne. Sen takaan. Jotain oikeuksia pitää olla ihmisellä, joka on kaiken asumisen tehnyt kuten pitääkin. Ilmiantajien sanako painaa enemmän kuin minun, joka oikeasti täällä asuu. Eikä kikkaile millään tavalla. Olen pettynyt, vihainen ja surullinen. Te suorastaan ajatte ihmisen epätoivon partaalle.
Sitten hieman tulkintaa. Jokainen voi miettiä, mitä tämä tarkoittaa. Ylijohtaja kuitenkin sanoi, että ajanlasku lasketaan toukokuusta toukokuuhun, minun mielestä tuota voi tulkita toisinkin.
Teidän ”laissanne” sanotaan näin: Kalastussäännön 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna Tenojoen vesistön jokilaaksoissa vakinaisesti asuvana pidetään henkilöä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 §:ssä tarkoitettu kotikunta on kalastuskautta edeltäneen kalenterivuoden viimeisenä päivänä ollut Utsjoki tai Inari ja joka on tosiasiallisesti asunut Tenojoen vesistön jokilaaksojen varressa kalastuskautta edeltävän vuoden aikana vähintään seitsemän kuukauden ajan.


Siis kalastuskautta edeltävänä vuonna. Siis vuonna 2017 tammikuusta vuoden loppuun. Nyt tämä muuttui vieläkin paremmaksi minun kohdalla. Minä laskin toukokuusta alkaen, jossa jo siinäkin tuli 7 kk täyteen, mutta nythän tuossa lasketaan kevättalvi mukaan. En mitenkään ole voinut olla poissa edes noiden sairauksien takia 5 kuukautta.
Vuonna 2017 olen ollut kevättalven lähes kokonaan Utsjoella. Vain Thaimaassa reissu helmikuussa ja Espanjassa reissu huhtikuussa. Molemmat matkat jäivät yhteensä 11 päivään.
Laskekaas siitä, kuinka paljon yli 7 kk tuleekaan. Ja te vaan tutkitte ilmiantajien touhuja. Hienoa työtä. Mitäs tuossa liitteessä lukee vakituisesta asumisesta.
Ja tosiasiallisesti olen asunut pitkään ja missään teillä ei noissa säännöissä lue paikallaolopakkoa. On vain että on asuttava vakituisesti. Asuminen ja läsnäolopakko ovat eri asia.
Nyt mennään jo torstaina puolenpäivän hetkiä ja vielä kerran koetimme vaimoni kanssa muistella hieman tarkempia ajankohtia liikkumiseni suhteen. Kun kerran liikkuminen on kortilla.

Tämä selvitys kertonee kaiken asumisestani. Oikeustajuuni ei mene että miten tästä ei saada 7 kk täyteen. Toukokuusta elokuuhun tulee jo 4 kk. No en laske noita enää, laskekaa itse.

Toukokuu 2017. Rautupilkkiä ja veneen tervausta
Kesäkuu lohenkalastusta
Heinäkuu lohenkalastusta, välissä matka Alaskaan
Elokuu lohenkalastusta 10 päivään asti, jonka jälkeen sairastuin vasemman korvan tasapainoaistin hermon tulehdukseen. Menin käymään etelä-suomessa ja 19.8 jouduin ambulanssilla Iisalmen sairaalaan, josta ambulanssilla Kuopioon. Tuon jälkeen jouduin olemaan vaimoni luona hoidossa, sillä en selvinnyt päivittäisistä toimista yksin alkuun.
Syyskuu. Sain apukuskin 1.9 ja palasin Utsjoelle. Olin koiranohjaajana ja saimme kaksi hirveä. Kaverini ampui, itse toimin nuotioukkona. Olin Utsjoella 15 päivään ja veimme hirvet Kuusamoon. Samalla jatkoin matkaa Savoon, jossa kaverini otti oman autonsa ja jatkoi kotiinsa.
Loppukuun olin Savossa ja Joensuussa mm. äitini ja poikani sekä vaimoni luona. Sairauteni ei ollut vielä parantunut.
Lokakuu. Kavereiden kanssa takaisin Utsjoelle hirvijahtiin ja olin edelleen nuotioukkona ja koiranohjaajana. En voinut tasapainoaistin toimimattomuuden vuoksi kävelemään metsässä enkä tunturissa lainkaan.
Saatuamme hirvi kaadettu, veimme sen etelään. Yhdellä hirvijahtireissulla menin koiranhaukulle ja hirvi hyökkäsi päälleni. Silloin murtui selästäni kaksi kylkiluuta ja olkapäähän tuli kaksi repeämää (jotka todettiin Rovaniemellä lopullisesti toukokuun alussa 2018). Näiden vammojen vuoksi kävin Utsjoen terveyskeskuksessa marraskuussa ja sieltä tuli lähete pitkän kaavan mukaan magneettiin.
Marraskuu. Utsjoella hirvijahdissa kavereiden kanssa, edelleen toimin nuotioukkona sairauteni vuoksi. Lisäksi lokakuussa hirven särkemä olkapää vaivasi myöskin.
Lumitilanne meni hurjaksi ja lopetimme marraskuun puolivälin jälkeen jahdin ja vein koirat etelään hoitoon. Lisäksi kävin siellä fysikaalisessa hoidossa muutamia kertoja. Ja hoitamassa Joensuussa äitini asioita, sillä hän joutui kokonaan vuodepotilaaksi. Samalla tietenkin kävin muita läheisiäni tapaamassa.
Joulukuu. Etelässä toipumassa sairaudesta ja fysikaalista hoitoa. Joulun vietin pitkästä aikaa perhepiirissä ja joulun jälkeen kävin lyhyen lomamatkan Ruotsissa.
Tammikuu alussa kävin poikani luona Thaimaassa lomamatkalla. Sen jälkeen tulin Utsjoelle. Samalla kävin Rovaniemellä mahan tähystyksessä ja sain magneettikuvaukseen ajan.
Helmikuu kävin etelässä toisen poikani luona Joensuussa ja äitiäni katsomassa. Sairaus alkoi olla voitettu, mutta tasapainoaisti oli edelleen epävakaa.
Maaliskuu alussa Utsjoelle ja matkalla kävin mahan magneettikuvissa, jossa löytyi kaksi löydöstä maksasta ja 24.3 lähdin Meksikoon lomamatkalle.
Huhtikuu alussa menin Thaimaahan tekemään työsopimuksen ja sen jälkeen palasin kotiin. Olin saanut kehon sisälle jonkun parasiitin ja sairastuin vesiripuliin.
Toukokuu Jaksoin olla kotona viikon, kunnes kävin vapun aikana vaimoni luona. Ripulointi jatkui, joten palasin Utsjoelle Rovaniemen sairaalan kautta (em. magneettikuvaus) ja suoraan tiputukseen terveyskeskukseen.
Kun sain vahvat lääkkeet, olo alkoi korjaantua ja pystyin tervaamaan veneeni toukokuun puolivälin jälkeen Utsjoella. Ja työn vuoksi vielä kerran etelään ja sieltä Riihimäen Erämessuille ke-su 6-10.6 ajaksi. Sitten suoraan Utsjoelle ja matkalla sain kuulla äitini menehtyneen.
Että tämmöinen päiväkirja.
Aivan tarkkoja päivämääriä en muista, sillä en pidä päiväkirjaa. Se on tyttöjen hommia.

Torstaina jatkoin viestillä näin.
Ylijohtaja Ylinampa kertoi puhelimessa ettei sairaus tai matkustelu katkaise asumista. No mitä muuta minä olen tämänkin ajan aikana tehnyt. Ollut kotona, matkustellut ja nyt ikävä kyllä sairastellut. Eli näin ollen asumisaika on tasan 12 kk. Mitä virkaa tuolla teidän 7 kk on. Ainahan sitä vakituisesti asutaan ja jos ei olla kotona, ollaan matkoilla, kalassa, marjassa, sairaalassa, sukuloimassa, autoa katsastamassa jne. Kun ne eivät katkaise asumista, niin asuminen on aina vakituista. Ette te kyllä nyt tästä luistele mitenkään. Siitä pidämme kyllä huolen. Teette itsestänne koko ajan naurettavimpia, mitä enemmän asiaa vetkuttelette. Että taida tietääkään kuinka monta sataa ihmistä nauraa noille teidän tempuille. Minä säälin moisia virkamiehiä. Mitä virkaa tuollaisilla on, kun yhden ihmisen asiaa pitää viikko vatuloida. Ensi talvena tulee tuhannesta ihmisestä ilmianto, niin saatte todella pyydellä selvityksiä.
Koiviston lukutaidottomuus jatkuu
Hei,
Odotamme edelleen kirjallista selvitystä asumisesta, mikäli sen haluat tehdä ja allekirjoittaa. Sekalaiset sähköpostit eivät riitä, vaan edellyttää selkeän selvityksen.
Odotamme sitä ensi maanantaihin (18.6) klo 16.00 asti ja viimeistään sen jälkeen teemme asiasta päätöksen
Johon vastasin jälleen näin.
Ihan vain muistin virkistämiseksi, vuonna 2013, 2014, 2015 ja 2016 Kare Koivisto osasi vielä lukea sähköpostilla lähetettyjä selvityksiä, jotka eivät olleet näinkään seikkaperäisiä. Joten paskapuhetta on, etteikö nyt kelpaisi. Tämä ihan tiedoksi myös herra Ylijohtajalle. Pompoteltu on ennenkin ja selvitykset on lähteneet sähköpostilla. Ne ovat tallessa tietenkin.
Joten siitä vaan uusia juonia punomaan.
Tullaan perjantaihin, eli tähän päivään. Näin jälleen lähestyin
Kun kaikki aikaisemmat selvitykset ovat kelvanneet paljon suppeammin kirjoitettuna sähköpostilla, niin tämän tarkempaa en voi tehdä myöskään paperille kirjoitettuna. En omista tulostinta ja käsialani ei ole tuon tasapainoaistin vian vuoksi kovinkaan selvää. Tuskin se paperille kirjoitettu stoori tuosta mihinkään paranee tai pahenee.
Odotan päätöstä tänään, kiitos. jk. korostan vielä, että vuodesta 2005 alkanut asuminen on vakituista ja Ylijohtajan kanssa käymämme keskustelu vahvisti, ettei matkustelu ja sairastelu katkaise asumisaikaa, joten näin ollen joka vuosi asumiseni on ollut 12 kk. Järkikin sen sanoo, että jos ei ole kotona fyysisesti, on jossain matkustelemassa. Joskus se matkusteluaika on pitempi, joskus lyhyempi. Missään säännöissänne ei ole läsnäolopakkoa.
Kysyin vielä tänään päätöksenteon kiireellisyyttä näin. Olihan tulossa viikonloppu, jolloin olisin tahtonut jo viimeistään lähteä luvallisesti kalaan.
Kun puhelimessa herra Ylijohtaja sanoi, että kun saamme selvityksen, teemme päätöksen pian, että saamme asian päiväjärjestyksestä pois. Niin tahtoisin kysyä, mikä on virkamiehen pian. Tietenkin tahdotte tarkoituksella vetkutella virka-ajan yli, että viikonloppukin menisi rannalla. Onneksi ei mene.
Tätä prosessia seuraa aika paljon ihmisiä ja hekin odottavat ratkaisua
Vastaus tuli, ei kovinkaan nopeasti.
Hei,
Joudumme tässä vielä selvittelemään asioita, niin päätös menee ensi viikon puolelle, todennäköisesti maanantaille.
T. Kare Koivisto
Kalatalousasiantuntija
0400-211898, vaihde 0295 037 000
Pakko oli vastata näin.
Selvittelemään asioita selvässä asiassa. Aika ihmeellistä. Peräti outoa. Ei tuon selvempää selvitystä voi tehdä. Ja edelleen palaan ylijohtajan kertomaan. Matkustelu ja sairastelut eivät katkaise asumisaikaa. Eli tällöin kun tämä asuntokaan ei ole liikkunut kovillakaan tuulilla yhtään, niin vakituinen asuminen on vuodessa kestänyt 12 kk. Perin kummallista tämä nyt alkaa olla.
Tämän jälkeen soitin Koivistolle ja hän kertoi ettei Ylijohtaja Ylinampa ole maininnut minulle, että matkustelu ja sairastelu ei katkaise asumisaikaa. Pitää tästä päätellä tosiaankin niin, ettei Utsjoelta voi liikkua kunnanrajojen ulkopuolelle ilman pelkoa menettää paikallisen kalastuslupa. Ja voiko virkamies valehdella näin härskisti, sillä kuten olen kirjoittanut, vaimoni todistaa että Ylinampa sanoi puhelimessa, ettei matkustelu ja sairastelu katkaise asumisaikaa.
Ja vielä lähetin heille viimeisen viestin tänään perjantaina 15.6.2018
Ai tämmöistä peliä. herra ylijohtaja selvästi minulle puhelimessa sanoi, että matkustelu ja sairastelu ei katkaise asumisaikaa. Siinä ei pitäisi ollakaan mitään epäselvää. Mutta nyt kuulinkin, että näin ei minulle ole sanottu. Miksi minä sellaista keksisin. Sillä ihmisellä on Suomessa vapaa liikkumisoikeus eikä sitä älykeskus voi rajoittaa.
Silti, vaikka päätätte että matkustelu ja sairastelu katkaisee asumisajan, minulla vuoden aikana täyttyy selkeästi 7 kk asumisaika ja siinähän se luvanmyöntämisraja on.
Nyt perjantai-lauantaiyönä, kun en saa nukuttua tämän pyörityksen ja surun vuoksi, keräsin vuosilta 2013-2016 asumisselvitykset Ely-keskukselle. Kaikissa korostuu sama vänkäys Ely-keskuksen puolelta. Selvitä sitä, selvitä tätä. Vinot kirjoitukset ovat kirjoittamani sähköpostit Kare Koivistolle. Ja kuten näkyy, niiden selvitysten perusteella lupa on myönnetty. Vaikka ulkomaanmatkoja on ollut reilusti enemmän kuin mitä tässä vuoden 2018 selvityksessä.  Alla tekstiä.
Tässä selvitys 2013 ja lupa tuli
Kun tätä minun asumista näin tarkkaan tutkitaan, pyydän saada tietooni kenen kaikkien muiden asumisia näin tarkasti tutkitaan. Ja myös tahdon tietooni nämä ilmiantajat. Vain asia tuomalla julkiseksi, saadaan tämmöinen pelleily loppumaan. Ja mikäli ei lopu, tulen tekemään kaikkeni että tämä tehdään niin julkiseksi kuin vain voidaan. Siihen minulla on kanavia enemmän kuin tavallisella talliaisella. Toki voin tämän hoitaa viranomaistietä myöten, eli rikosilmoituksen kautta perättömistä ilmiannoista ja haitanteosta (sitä kautta ilmiantajat joudutaan tuomaan esille) tai ihan vapaaehtoisesti. Ei tämä ole ihmisarvolle sopivaa toimintaa enää. Olen joka vuosi, eli vuodesta 2005 joutunut selvittämään asumistani, vaikka osoite on ollut aina tämä sama.
Olen paikallisessa hirviporukassa seitsemättä vuotta ja siinä pitää myös olla paikallinen asukas. Eipäs ole hirviluvan myöntäjä kysellyt asumiseni perään. Samoin minulla paikallinen maastoliikennelupa ollut aina täällä asuessani. Tiedän että määrätyt tahot tahtovat savustaa minua pois Utsjoelta, mutta se onnistuu vain kuolleen ruumin yli. Ja eipä taida sekään onnistua ihan heti. Kunto on varsin hyvä ja pää pelaa.
Tässä selvitys 2014 ja lupa tuli.
Olen antanut selvityksen jo kertaalleen talvella lähettämälläni emaililla, että olen asunut toukokuun-toukokuun välillä vähintään 7 kk vakituisesti Utsjoella (touko, kesä, heinä, elo, syys, loka, marras ja joulukuusta osa, sekä vielä tämän vuoden puolella tammikuussa) ja minulla on siellä vakituinen asunto. Mitä muuta selvitystä tässä vielä pitää tehdä. Tiedän aivan hyvin että lupani on ihan yhtä itsestäänselvyys kuin esim. Uula Tapiolan tai kenen tahansa ”alkuasukkaan”, jotka niin ikään matkustelevat maailmalla tai käyvät töissä ulkomailla tai kotimaassa, mutta ei Utsjoella. Moni lohenkalastaja käy koko vuoden töissä mm. Norjassa, silti heiltä ei varmasti tulla kysymään mitään selvityksiä.
En tahdo tämmöisistä riidellä, mutta asumiseni ei ole muuttunut siitä mihinkään, mitä se oli kun muutin Utsjoelle 2005. Matkoja oli silloinkin ja on nytkin. Olen saanut sinulta sähköpostin, jossa selkeästi sanotaan että 7 kk asuminen riittää paikallisen kalastuslupaan. Olkoon tämä selvityksenä ja riittäköön se. Meillä varmasti on kummallakin muutakin tekemistä kuin tarttua tämmöisiin, sanoisinko itsestäänselvyyksiin.
Tässä selvitys 2015 ja lupa tuli
Ja tarkennetaan ihan viikkojen tarkkuudella, jos kerran niin tarkasti pitää tehdä tätä. Samaa sitten vaadin kaikilta, esim. norjassa töissä kävijöiltä. Heillähän päivässä vähintään 8 tuntia on ulkomailla olemista ja sehän on poissa vakituisesta Utsjoella olemisesta. Vaikka heillä, kuten minullakin, on vakituinen asunto täällä. Minun ulkomaanmatkat ovat vaan vähän kauempana ja sekös näitä risoo. Samoin moni viettää useita kuukausia ulkomailla, omistusasunnoissa vielä siellä.
Oukei. Viime vuonna olin Utsjoella koko toukokuun ja kesäkuun. Se tekee 2 kk. Sitten heinäkuussa olin 2½ viikkoa Utsjoella ja 1½ Alaskassa (työmatka, missä suhteessa ne huomioidaan poissaoloksi ja paikallaoloksi. Sillä tässä taas tähtään näihin muihin Norjassa työskenteleviin tai Petsikon tuolla puolella kävijöihin).
Elokuussa olin Utsjoella 2½ viikkoa ja sitten läksin kouluttamaan koiria Etelä-Suomeen. Aivan kuten moni koiraihminen käy jopa Saksassa asti astuttamassa koiraansa tai käyvät koirakokeissa Norjassa jne. No tähän asti tulee asumista jo 3 kk 1 vko. Syyskuussa kävin työreissuilla eri puolilla Suomea. Aivan kuten moni muukin alkuasukas käy työreissuilla kunnan rajojen ulkopuolella. Lokakuussa ja marraskuussa olin hirvijahdissa Utsjoella. Siitä löytyy jopa poliisikuulustelupöytäkirja, kun yksi näistä kateellisista teki rikosilmoituksen metsästysrikoksesta. Jossa on yhtä paljon voimaa kuin näissä teille tulleissa ilmiannoissa minun asumisesta. No okei, eli lokakuussa ja marraskuussa tuli asumista 7 vkoa. Kokonaissaldo siis 5 kk 1 vko. Puuttuu vielä n. reilu kuukausi. Kun teidän ohjeissa on n. 7 kk vaadittu. No kaivellaanpas sekin aika esille.
Joulukuussa olin eri puolilla Suomea työkeikoilla ja käväisin myös Puolassa. En lomalla, vaan työreissulla.
Tammikuussa olin 2 viikkoa Utsjoella ja sitten läksin Thaimaahan. Työreissu. Eikä minulla ole siellä taloa, kuten eräällä utsjokisella on ja tuskin hän tarvitsee koskaan tehdä tämmöisiä selvityksiä. No nyt on 5 kk 3 vkoa kasassa.
Helmikuussa on Nicaraguassa ja sekin oli työreissu. Maaliskuussa palasin em. matkalta ja tulin suoraan Utsjoelle, eli kotiin. Maaliskuussa läksin Kiinaan 23. päivä eli asuin kotona 2½ viikkoa. Nyt on kasassa 6 kk 1 ½ vkoa.
23.4 tulin Utsjoella, sillä olin etelässä tutkituttamassa kolarissa särkynyttä kättä yksityisellä lääkäriasemalla, kun Utsjoella ei ole mm. magneettikuvauslaitteita. Siitä asuin kotona 15.5 asti eli 3 vkoa. Nyt on kasassa 7 kk ½ vkoa, eli n. 7 kk taitaa olla kasassa. Kuten teidän ohje kuuluu.  Kun näin päivälleen näitä katsotaan.
Nyt tullaankin siihen kysymykseen, eikö täältä tosiaan saa käydä matkoilla, jotka liittyvät ammattiini. Miten suhtaudutaan alkuasukkaiden työmatkoihin siis Norjaan. Tiedän monia, jotka käyvät Norjassa töissä päivittäin. Miten suhtaudutaan siihen tilanteeseen. Ei mitenkään kun heistä ei ole tehty näitä kiusantekoilmoituksia. Missä muuten sanotaan, milloin alkaa aina asuminen ja milloin se katkeaa (tarkoitan, että kuinka monta lomapäivää saa viettää kunnan rajojen ulkopuolella ilman että siitä pitää tehdä kirjallinen selvitys). Onko se viikko vai kuukausi.
Tämä on 11 vuosi kun olen lupaa ostamassa. ASUMISESSANI EI OLE MIKÄÄN MUUTTUNUT AIKAISEMMISTA VUOSISTA.
Tämä pelleily on kerta kaikkiaan loputtava. Tämmöinen, kateuteen ja katkeruuteen perustuva ajojahti ei saa jatkua. Olen keskustellut tästä asiasta jo muutaman kansanedustajan kanssa ja mietimme miten tämmöinen mielivalta, jota tässä prosessissa käytetään, saadaan poistettua. Luulisi teidän olevan helppo sanoa näille ilmiantajille, että Matikaista ette saa edes kirvelläkään sieltä pois, joten heittäkää moinen länkhätys pois. Ovat ne koettaneet pelotella, mutta taitavat olla liian pieniä nämä vänkyrät siihen hommaan.
Asunto on edelleen sama kun se on ollut vuodesta 2005 lähtien. Eikä tule heti muuttumaan. Vaikka nämä ilmiantajat tekevät kaikkensa. Ja eikö teidän päässä ole käynyt sellainen ajatus, että savustamista tämä kaikki on ollut.
Tällä viikolla aloitan soudut ja samoin ryhdyn kuvaamaan ensimmäisiä otoksia tuleviin ohjelmiin. Joten toivon pikaista tiedonantoa lupatoimistoon että saan paperille printatun luvan käteeni.
Tässä selvitys 2016 ja lupa tuli
Tehdäänpäs taas selvitys asumisesta. Tilanne ei ole muuttunut mitenkään näiden 11 vuoden aikana. Osoite on edelleen sama ja asumiskuukaudet on täytetty nytkin. Olen ollut ulkomailla, Tsekki, Ruotsi, Norja, Etelä-Afrikka, Swasimaa, Kenia ja ensi viikolla vielä Thaimaa, mutta väliajat on pakko ollut asua kotosalla. Toki kotimaassa on matkusteltu mm. lääkäreissä, työreissuilla ja sukuloimassa sekä äitiäni hoitamassa hänen sydänleikkauksen jälkeen. Sekin lienee sallittua.
Joten näillä tiedoilla kesäkuussa aloitellaan lohensoutelu entiseen malliin.

Vuosi 2017

Tyhjää, ei tarvinnutkaan antaa selvitystä. Mistäs tämä johtui.

Minulla on tallessa kaikki nämä vuodet, joiden aikana Ely-keskus on pompotellut ja vaatinut selvityksiä. Teittekö jonkun virheen vuonna 2017 kun ei selvitystä vaadittu.
Ja nyt taas on selvitystä vaadittu ja se on tehty. Eipä se poikkea mitenkään oikeastaan aikaisemmista. Olen joka vuosi kysynyt, kertokaa missä kulkee raja, minkä verran saa matkustella maailmalla ja Suomessa. Saa käydä sukulaisissa, sillä minun läheiset kaikki asuvat varsin kaukana kun tänne olen kaukaa muuttanut vakituisesti asumaan. Vaatiiko Ely-keskus että läheiset on unohdettava kokonaan, että pysyisi kalastusluvissa. En ole koskaan saanut teiltä minkäänlaista vastausta siihen, mikä aika matkailussa katkaisee asumisen. Ja kun katsotaan noita aikaisempia, niin enemmän minä silloin olen maailmalla mennyt kuin esimerkiksi nyt. Ja valehtelustaan huolimatta Ylijohtaja kertoi minulle puhelimessa, ettei matkailu ja sairastelu katkaise asumisaikaa. Vaimoni kuuli puhelun aivan selvästi ja todistaa valan velvoittamana että näin on puhuttu. Siitä olen myös sähköposteihin heti kommentoinut. Ei riitä kekseliäisyys sellaisia keksiä, valheesta jää aina kiinni.
En myöskään löydä mistään teidän säännöistä, mikä aika sallitaan matkailla A, kerralla B, monella kerralla. En myöskään löydä mainintaa, kuinka pitkään voi olla sairaana toisella paikkakunnalla. Kotipaikkakuntalaki kertoo että jopa vankilassa voi olla vuoden, sen vaikuttamatta asuinkuntaan. No sitähän oikeaa lakia te ette kunnioita, vaan käytätte omaa sääntöä, jossa ei ole näistä tärkeistä asioista mitään mainitaan. Sanotaan vain, että vakituista asumista pitää olla 7 kk. Minun mielestä vakituista asumista on 12 kk kun ihmisellä on vakituinen asunto ollut pitempään kuin vuoden. Minulla käynnistyi juuri 14. vuosi samassa asunnossa.

Tässä vielä ihan muistin virkistämiseksi eräs tapaus asumiskuvioista. Hyviä päätöksiä teille. https://yle.fi/uutiset/3-5238110
Nämä ovat lainauksia sähköpostiviesteistä ja menen valalle että näin kohdallani on käynyt.

Nyt herää kysymys, onko Ely-keskuksen kalastussääntö vahvempi kuin kotikuntalaki. Missä kulkee se raja, kuinka monta päivää, viikkoa tai kuukautta ihminen saa matkustaa tai sairastaa tai olla töissä kotikunnan ulkopuolella. Ely-keskuksen keksimän säännön mukaan se näyttäisi olevan vuoden aikana 5 kk. Mutta miten se aika jakautuu. Ja katkaiseeko Suomen lain mukaan sairaalassa olo tai matkustaminen vakituista asumista missään päin maata. Kuitenkaan kukaan ei ole selvittänyt tämän perusteita. Eli jos ihminen sairastaa ulkopaikkakunnalla 5½ kk, hän Ely-keskuksen mielestä menettää Tenon paikalliskalastusluvan. Kotikuntalaki sallii vuoden sairastamisen yhtäjaksoisesti. Ely-keskus ei ole koskaan toimittanut minulle dokumentteja, joissa tämä poissaolo mainittaisiin. Ja kun ylijohtaja Ylinampa puhelimessa kertoi, etteivät matkustelu ja sairastelu katkaise asumista, tämä muuttuu todella mielenkiintoiseksi. Tosin hän oli takkinsa kääntänyt jossain vaiheessa ja kertonut Koivistolle, ettei näin ole lausunut. Joku tässä nyt valehtelee ja pahemman kerran. Minulla on todistaja, joka menee valalle että Ylinampa on puhelimessa minulle kertonut em. asian kuten sen tässä kirjoitan. Tämän kaiken tahdon selvittää. Tahdon myös selvittää noiden alla pykälien tarkoituksen, mitä ja ketä ne koskevat ja milloin.
Selvennyksenä vielä tässä Ely-keskuksen sääntö ja maistraatin pykälät.
Kalastussäännön 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna Tenojoen vesistön jokilaaksoissa vakinaisesti asuvana pidetään henkilöä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 §:ssä tarkoitettu kotikunta on kalastuskautta edeltäneen kalenterivuoden viimeisenä päivänä ollut Utsjoki tai Inari ja joka on tosiasiallisesti asunut Tenojoen vesistön jokilaaksojen varressa kalastuskautta edeltävän vuoden aikana vähintään seitsemän kuukauden ajan.

Kotikunnan muutoksen rajoitukset maistraatin kertomana

Henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa:
1) enintään yhden vuoden kestävästä työtehtävästä, opiskelusta, sairaudesta tai muusta näihin rinnastettavasta syystä;
2) hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla;
3) merillä olosta laivaväkeen kuuluvana;
4) rangaistuksen suorittamisesta rangaistuslaitoksessa;
5) eduskunnan tai valtioneuvoston jäsenyydestä taikka julkisesta luottamustoimesta; tai
6) asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittamisesta.
Tahtoisin tietää, miten tuota Ely-keskuksen sääntöä tulkitaan. Ylijohtaja Ylinampan mukaan tuota aikaa aloitetaan lukemaan toukokuusta ja se jatkuu seuraavan vuoden toukokuuhun. Mutta kun tuota Ely-keskuksen pykälää katsotaan, niin sanamuoto näyttäisi tarkoittavan vuoden lopusta taaksepäin 12 kk. Minun asumiseen tällä ei ole vaikutusta, sillä kummassakin tapauksessa asumiseni on vakituista ollut jo vuodesta 2005 lähtien täysin 12 kk. Edellyttäen että matkustelu ja sairastelu ei vähennä asumispäiviä. Ja vaikka vähentäisi, joka vuosi on silti tullut se 7 kk täyteen kevyesti. Herää myös kysymys, onko Ely-keskus toiminut mielivaltaisesti ja vailla johdonmukaisuutta, myöntäessään minulle 2017 kalastusluvan ilman selvityspyyntöä. Kun neljänä aikaisempana vuonna se selvitys on vaadittu ja tehty. Ja jälleen piti 2018 tehdä selvitys, vaikka asumistilanne ei ole muuttunut miksikään. Tämäkin seikka ihmetyttää.
Myös hämmästelen sitä, että kuinka esim. Tuupovaarassa tai Mäntsälässä asuva voi nauttia kaikista paikkakuntalaisen oikeuksista ja matkustella maailmalla, Suomessa tai sairastaa kotikuntansa ulkopuolella menettämättä asumisoikeuttaan. Myös monessa etelän kunnassa on kuntalaisilla kuitenkin parempia nautintaoikeuksia omiin palveluihin ja kalavesiin sekä metsästysmaihin. Eikä asukkaiden siellä tarvitse tehdä asumisestaan mitään selvitystä. Tämäkään ei ole tasapuolista.
Ely-keskus varmasti koettaa vääntää tästä jotain edukseen, mutta ainoa peruste heillä on käyttää näiden ilmiantajien lausuntoja todisteena, joita pidän todella epävakaina. Ely-keskus on sanonut minulle, että ilmiantajia on nimettömiä ja jotkut ovat omalla nimellään tehneet ilmiannon. Kuinka suuri painoarvo voi olla jollakin ilmiantajalla, joka ei välttämättä näe minunkaan jokapäiväisiä liikkeitä. Syksyisin vietän paljonkin aikaa tuntureilla metsästämässä. En ole kylänraitilla naamaani päiväkausiin näyttämässä. Ja kuuluuko ihmisen olla tyrkyllä tuijotettavaksi, että ”katsokaa, täällä olen”. Nykyisin täysin perätön ilmianto voi johtaa isoihin tutkimuksiin, kun joku tahtoo kiusata toista henkilöä.
jk. tässä on vanha uutinen, mutta tukee asiaani melkoisesti. Tuolloin TE –keskus, nykyinen Ely-keskus on toiminut myös mielivaltaisesti vaikka ihmisen asuminen oli aukotonta. https://yle.fi/uutiset/3-5238110


Utsjoella 15.6.2018 Harri Matikainen toimittaja/kirjailija ja asunut osoitteessa Rievanradnu 3 B 5 99980 Utsjoki vuodesta 2005 lähtien.

HUOMIO!!!

Ely-keskus on tänä päivänä, eli 20.6.2018 sivuuttanut Suomen lain ja noussut Jumalankin yläpuolelle. Ely-keskus on evännyt kalastusluvan, josta yllä on väännetty koko alkukesän. Ja tällä päätöksellä samalla kertoo koko kansalle, että matkustaminen Utsjoen kunnanrajojen ulkopuolelle kielletään tai menettää asumisoikeutta. Samoin sairastaminen on kiellettyä, mikäli se vaatii sairaalahoitoa kunnanrajojen ulkopuolella. 
Tässä vielä Ely-keskuksen sähköpostilla lähettämä päätös. Jokainen voi lukea yllä olevasta, onko minun asumiseni ollut vakituista vai ei!

Jatkoa. Tänä päivänä, eli 25.6.2018 tuli Ely -keskukselta perustelut.  Myös heidän todistajat selvisivät. Lienevät myös niitä ilmiantajiaJa lupaukseni mukaan nimet tulevat esille. Kovin ovat heppoiset perustelut, jotka murskaamme oikeudessa hyvinkin nopeasti. Ely -keskuksen todistajat ovat Mika Aikio, Vesa Länsman, Sauli Sarre ja Jari Kuusela. Heidän kaikkien lausunnot ovat joko toisenkäden tietoja ja sitten sellaisia, jotka perustuvat tyhjiin löpinöihin ja puhtaisiin valheisiin. Jotka voimme todistaa oikeudessa helposti. Mutta hyvät herrat, leivättömän pöydän ääressä tavataan. Muistakaa vala velvoittaa.


Hei,

Olemme ratkaisseet lupahakemuksesi.

Päätös on kielteinen. Et ole oikeutettu saamaan Tenojoen paikkakuntalaisen vapakalastuslupaa kalastuskaudelle 2018. Perusteena on, ettei tosiasiallisen asumisen vaatimus täyty 7 kuukauden keston osalta. Päätös ja sen perustelut sekä valitusosoitus tulevat sinulle saantitodistuksella postin välityksellä.

T. Kare Koivisto

Kalatalousasiantuntija
0400-211898, vaihde 0295 037 000

2 kommenttia:

  1. miksi missään ei lue ely-keskuksen perusteluja sille että et saanut lupaa? onko syynä lie se kun olet vuokrannut utsjoen asuntoasi eteenpäin?

    VastaaPoista
  2. En ole vuokrannut tätä asuntoani koskaan enkä mihinkään. Ely -keskuksen perustelut tulevat julkiseksi sen jälkeen kun olemme voittaneet oikeudessa tämän souvin. Joten älä levitä väärää tietoa

    VastaaPoista