13 vuotta hukkaan?

Teno - Euroopan paras lohijoki 

Näihin tunnelmiin Kettumäeltä

 Vuoden 2005 toukokuu oli kylmä ja sateinen. Tenossa vesi juoksi kohti Jäämerta tummana, isona ja vihaisena. Olin täynnä intoa kuin pikkupoika hiekkalaatikolla uuden rattorin kanssa.
Olin juuri muuttanut Utsjoelle, saanut muuttokuorman purettua, veneen varusteltua ja suunnittelin ensimmäistä lohensoutua kotijoellani, Joella, jonka uskoin olevani loppuelämäni kotijoki.
Nyt 13 vuotta myöhemmin sää on kolea, Tenon vesi juoksee kirkkaana kuin kyynel poskella. Muuttokuorma on jälleen tehty, vene kärrillä ja edessä siirtyminen pois kotoa. Lopullisesti, nurkkaan ajettuna ja häpäistynä. Yhdessä yössä murrettiin ihmiselämä, joka oli Utsjoella kestänyt 13 vuotta ja yhden kuukauden. Siinä se oli. "Lähde pois, mene eläkä edes katso tänne!" Ja vieläpä kuntapäättäjän toimesta tämä "häätö" oli laitettu liikkeelle.
En odota torvisoittoa, mutta en toivonut pilkkahuutoja, joita nyt saan lukea netistä. Lyötyä on helppo lyödä, sehän makaa jo maassa. Ja maassa totisesti olen. Koko viime syksyn ja kuluneen talven sairastelin, vaikka Ely -keskus on sen kieltänyt. Koetin hieman matkustella uuden työni suhteen, mutta sekin oli väärin, Ely -keskuksen mielestä. Kun äitini kuoli, olisin toivonut että Ely -keskus olisi estänyt senkin. Mutta niin ei käynyt ja nyt mielessä on muuton lisäksi äitini saattaminen viimeiselle matkalle. Mutta viimeinen matka taitaa itselläkin olla edessä. Lähtö upeasta kotikunnastani, Utsjoelta. En tahdo ihmisistä puhua pahaa, mutta määrätyistä yksilöistä en löydä hyvääkään sanottavaa. Kuittaankin asian vain ylistämällä luontoa, jokea ja upeita kavereita sekä ystäviä. Niitäkin täällä minulla on, vaikka netistä lukemalla näin ei todellakaan voi tulkita.
Kun puhuin viimeisestä matkasta, se on kuvaannollinen. Onhan minun tultava hautajaisten jälkeen hakemaan loput tavarani täältä. Täältä juuri, sillä istun keittiön pöydän ääressä, joka sekin on myyty ja noutaja tulee kohta, ja katselen edessä avautuvaa Ailligas -tunturia. Melkoisen tuttu näky, joka aamupalaa syödessäni on saanut katseeni kääntymään sen tuhannet kerrat. 13 vuoteen kyllä kuuluu tuhansia kertoja, vaikka minä en olekaan ilmiantajien mielestä kotonani. Olkoon niin tai näin, juridisesti olen ollut utsjokelainen, paikkakuntalainen 13 vuotta. Sitä ei mikään tai kukaan voi muuksi muuttaa.
Kuitenkin nyt perjantaina, eli ylihuomenna on tavallaan viimeinen matka. Ja se matka ei tunnu mukavalta. Sydän itkee verta varmasti Petsikolle asti. Ehkä sen jälkeen voin osin kasvaneen napanuoran katkaista Utsjoen kuntaan. Ja tahdonkin että se katkeaa, mutta koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt yksi taistelu on hävitty, mutta sota jatkuu. En anna periksi, vaan katson loppuun asti, miten ihmistä saa potkia päähän.

Teno antoi paljon. Paljon enemmän kuin osasin tänne muuttaessani odottaa. Jo ensimmäinen kesä näytti että osaan saada isoja lohia. No ehkä sana osaan voi olla tuossa vaiheessa vielä yliampuva, ehkä tuurit vaan oli kohdallaan. Joki tahtoi juurruttaa ukon itseensä.
Tässä kuvakavalkadissa on 10 suurinta lohtani Tenosta. Ne muistot ovat osin kirjoissa, osin elokuvissa ja osin pääkopassa sekä myös kuvina täällä.
Näihin tunnelmiin jätän hyvästit kodilleni, Tenolle ja Utsjoelle. Jos olisin joku Svartsenneggeri, sanoisin, I'll be back! Sitä en uskalla sanoa, sanonkin vain saman herran sanoin, hasta la vista, baby!