tiistai 7. toukokuuta 2024

Kesäkalastus 2024

 Avovesikausi alkakoon 2024

18.5.2024 Päivitys

Ei ole ihmeitä tapahtunut. Tai sen verran on, että naputtelin uuden kirjan, Kalastajan täyttä elämää, valmiiksi ja lähetin sen kustantajalle. Ehkä kesällä saadaan kesälukemista painotalosta ulos.
Lisäksi aloitin toisen kirjaprojektin, Jokikalastajan unelmia, jossa kerron 20 tarinaa eri puolilta maailmaa, jokivesiltä, joissa olen käynyt kalastamassa. Sitä varmaan työstetään syksyyn saakka ja joulumarkkinoille pitäisi saada se ulos. 
Vene on vielä pukkien päällä, ei ole oikein joutanut kuhia kalastamaan. Jospa ensi viikolla voisi käydä kokeilemassa. 
Muuten on salilla treenattu pirun kovaa, en tiedä oikein edes syytäkään. Sitä vaan tuntuu hyvältä rääkätä itseään. Ja jos totta puhutaan, näkyy se kyllä kehossakin, vielä näillä kymmenillä. En vaan tykkää, että maha pönöttää ja on ensimmäisenä ovesta menossa ulos. 
Näinpä tässä vislataan menemään päivä kerrallaan. Ai niin, vuokrasin asunnon Pattyalta. Tosi kivasta paikasta kaksion. Lokakuusta helmikuuhun, joten Aasia kutsuu talveksi jälleen. Kun sehän on ollut aikoinaan suunnitelmissa ja viime talvi meni hienosti lämpimässä. Kevääksi tullaan sitten pilkille taas.

7.5.2024 Päivitys

Kyllä ne pilkkihommat on ohi. Varsinkin kun nämä kelit menivät höpsöiksi. Ei vanha viitti rassata huonolla säällä. 
Kotijärvestä on jäät lähes tyystin lähteneet, joten kunhan kovimmat tuulet hellittävät, niin kuhaa käydään soutelemassa. 
Siitä sitten kesäkuun alussa suunta Pelloon ja valmistaudutaan Rautu-Reiskan kanssa lohihommiin. 
Taitaa olla 34 kesä kun lohta kalastetaan. Ja mikä parasta, yhtään tyhjää kesää ei ole lohihommissa tullut. 
Joten ollaanpas kuulolla, mitä kaikkea kivaa tapahtuu tänä kesänä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti