Harrastukset vaihtuvat
Elämässä tulee eteen tilanteita, joissa pitää tehdä ratkaisuja. Rockyn kohdalla ratkaisu oli tämä. Maksaan edennyt kasvain aiheutti koiralle kovat kivut ja keinoja oli vain yksi.
Itsellä keinot ovat myös vähissä. Uutta koiraa meille ei enää tule. Joten metsästysharrastus, joka oli kyllä samalla myös työtä, jää nyt pysyvästi pois.
Joudun myös perumaan lupaukseni hirvijahdeista tulevalta syksyltä. Ei ole koiraa, ei ole voimia eikä ehkö myöskään kohta aseita. Pyydän suuresti anteeksi, sillä oletin lupauksia antaessani, että Rocky vielä jaksaa palvella yhden syksyn hirvijahdissa. Näin ei käynytkään, joten...
Koiratarha ja kaikki koiravarusteet on myyty. Seuraavaksi lähtee myyntiin aseet.
Koiratarha ja kaikki koiravarusteet on myyty. Seuraavaksi lähtee myyntiin aseet.
Upea Sauer 202 kahdella piipulla, kahdella äänenvaimentimella ja kahdella Zeiss .kiikaritähtäimellä pikajalkoineen. Lisäksi tulee alumiinisalkku, joka on lukittava sekä paljon patruunoita ja oheistavaraa.
En tiedä, mihin tie vie ja elämä heittää jatkossa. Loppukesästä sekin varmaan selviää, joten odotellaan rauhassa seuraavaa siirtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti