keskiviikko 31. elokuuta 2022

Hirvisyyskuu 2022

 Hirvet löytyy

21.9.2022 Päivitys


Viimeinen treeni ennen kuin jahti alkaa. Jälleen ajatuksena, että antaa hieman hakea ja juosta ja sitten otetaan koira pois. Ettei löytäisi hirviä. 
Mutta kun alueella on hirviä, niin löytäähän se. Idioottivarmasti löytyy. Tyhjästä metsästä ei löydy, kuten viikko sitten Hankasalmella kokeissa. Yli 20 km hakua, eikä tuoretta jälkeä, niin hakupisteille jäi. Ensimmäistä kertaa oikeasti koehistoria aikana. Kuitenkin 14 ykköstä haukuttuna, mutta eipähän hyväkään koira osaa synnyttää alueelle hirveä.
No nyt jäi löytöpaikalle emä ja vasa, haukkua 46 minuuttia. Sitten karkko ja viiden kilometrin jälkeen uusintahaukku. Se ei kestänyt pitkään, sillä karkottaja oli lähes vieressä ja saatiin hirvet juoksemaan minua kohti ja sain tien ylityksestä koiran kiinni. 10,7 km tuli treenimatkaa, joten nyt puolitoista viikkoa lepoa ja sitten tositöihin. 
Tarkkaa työtä jälkivainuinen koira tekee. Mutta varmaa.

Tämmöinen pikkupökkelö käy tuhlaamassa riistakameran sim kortin saldoa. Läpi vuorokauden rassaa tuossa. 

9.9.2022 Päivitys

Ilmoitin Rockyn 14.9.2022 Suonenjoelle hirvikokeeseen. Saadaan sitten 10 vuoden koeputki täyteen. Sitä varten käytiin tänä aamuna tekemässä tyhjennysharjoitus. Ajatus oli, että jos 10 km saisi juoksua hakulenkillä, ilman löytöä. Mutta ajatukset eivät aina toteudu, sillä taas löytyi hirvi ja matkoja kertyi kaikkiaan 18,5 km. 
Tapaili välillä haukkua, mutta pakkasaamu rapistutti lehtiä puista ja autontorvea soittelin, että saataisiin koira pois, niin eipä se hirvikään pitkäksi aikaa jäänyt haukkua kuuntelemaan. 
Mutta näköjään kunto kantaa vanhalla koiralla tosi hyvin, sillä maasto on aivan karmeaa. Ihmettelen näitä metsänhoitajia. Raivataan risukkoa ja jätetään kaikki sinne ristronkkeliin. Ihminen ei pääse kunnolla etenemään, saatikka matalampi koira. Hirvihän kyllä rytistelee menemään, kuten aamulla muutamaan otteeseen kuultiin. No tämmöinen kiemura siitä tuli karkkoyritysten kanssa. 
Rocky läksi hakulenkille kuvan alareunasta ja Haukkumasuolta löytyi pelikaverit


3.9.2022 Päivitys

Kirjoitin tämmöisen "avautumisen" facebookiin ja siellähän se läksi lentoon. Joten laitetaan se tännekin ja kuvana käyköön tuo ohrapellossa tallustava hirvipoika, joka oli kuvituskuvana facen jutussakin. 
Oletteko miettineet, mitä mahtaa tämmöinen aikuinen hirvi painaa. Kannattaisi miettiä. Veikkaan, että tämä tuolla maantiellä osuessaan muuttuu erittäin painavaksi. Tässä tämä eläin kävelee rauhallisesti noin 400 kg elopainollaan. Tähän kun tömäyttää maantiellä 80 km/h tuntinopeudella, painoksi voidaan aivan hyvin laittaa vaikkapa 4.000 kg hirven osuessa auton tuulilasiin tai keulaan.
Me metsästäjät suojelemme teitä autoilijat. Myös teitä vihreiden edustajat, jotka surffaatte liikenteessä niillä söpöillä sähköautoillanne. Se sähkövatkain ei väistä hirveä, eikä suojele yhtään enempää kuin dieselautokaan. Eikä vähempääkään.
Te vihreät desantit, terroristit, aktivistit. Teitä me suojelemme, ikävä kyllä. Ja mitä te teette. Tahdotte kieltää meiltä teidän suojelun. Eikös se ole, miten sanoisin sen lempeästi, vähän hullunkurista. Ai miksi te kiellätte suojelun. Siksi kun kiellätte tai vaikeutatte näiden ja muidenkin eläinten metsästystä. Kyllä se karhu tai susikin autonne keulaan mosahtaessaan tekee ikävää jälkeä. Voi vaikka keskeyttää matkanne padelhallille tai vihreän teen maistajaisiin. Joudutte vielä jalkautumaan luontoon, kävelemään läheiseen taloon soittamaan apua. No se olisikin ainoa luontokokemus teille, kävelymatka muualla kuin kaupungissa.
Nyt me tänä syksynä vielä kuitenkin suojelemme maantiellä liikkujia. Mikäli metsästystä vielä paljon rajoitetaan, ehdotankin että kaikki eläinkolarissa loukkaantuneet ja menehtyneiden omaiset suuntaavat katseensa vihreään liikkeeseen ja hakevat sieltä korvaukset. Kiitos ja anteeksi, teidän metsästäjänne ja suojelijanne Harri Matikainen, valkoihoinen lihaa syövä metsästäjähetero.

1.9.2022 Päivitys

Ei se vaan onnistu. Koiran juoksuttaminen ilman hirvilöytöä. Tänä aamuna vein Rockyn sellaiseen paikkaan, josta ei ole koskaan hirviä löytynyt. No, mitäpä teki koiranpoikanen. Otti suunnan pohjoiseen ja sieltähän se alle tunnin hakulenkin jälkeen hirvi löytyi. 
Hakumatkaa kertyi reilut 2 km ja sitten yökenttää piti selvittää parin kierroksen verran. Lopullinen työmatka oli 7 km ja hirven perästä koira kiinni. Lupaa hyvää kuukauden päästä alkavaa jahtia ajatellen. Ei paina 11 vuotta näköjään, oli karkossa vauhdit kuitenkin 17 km/h välissä.

On niitä hirviä alueella. Vasat yksinään kivellä keskellä päivää. Yöllä olivat sitten äitinsä kanssa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti