keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kalastus kesäkuu 2022

 Lohikausi avattu 2022

30.6.2022 Päivitys

Voin sen verran kertoa, että joelle ei ole mitään asiaa. Ei edes ahvenet näillä helteillä iske vaappuihin. Lohensoudusta puhumattakaan. Joten menkää kalastamaan Miekojärvelle kuhia.
Vesi lienee jo paljon yli 20 asteista, ei siis lohenkalastukseen soveltuvaa. 
Eipä tässä muuta, ottakaa aurinkoa. 

29.6.2022 Päivitys

Enpäs ollut aamusoudulla. Ja tuskin menen päiväsoudulle ja iltasoudulle. Ei ole mitään järkeä tyhjää soudella, punttisalilla saa paremmin tuloksia. 
Nousukäyrätkin kertovat karua kieltään. 18.000 lohta vähemmän noussut kuin mitä viime kesänä. Melkoinen notkahdus ja siihen kun lisätään laskeva, lämmin vesi, niin just ja joo. 
Harmittaa niiden matkailukalastajien puolesta, jotka ajattelivat pitää kalastuslomaviikon tällä viikolla. Se kannattaa nostaa vene kärrille ja mennä Miekojärvelle kuhaa soutamaan. Varmasti parempi tulos tulee. 
Mutta tälle käristyskupolille, helletappaa -ilmiölle emme voi mitään. Tuo eilinen kuva kertoo paljon. Veneet ovat rannassa, eikä joella. 

28.6.2022 Päivitys


Tämän aamun rykäisy olikin kuntosoutua. Ei ollut kalatapahtumia, mutta pari kalaa kuulin saadun Pellon korkeudella. Soutajien lukumäärään nähden siis lähes ei mitään. 
Ja tiedämme kyllä syyn. Vesi on lämmennyt lähelle 20 astetta ja silloin heikosti kala ottaa onkeen. Vaihdoin jo pieniin Beggarin tirisijöihin, mutta eipä lohi niitäkään huolinut. 
Nyt kannattaa satsata virtojen soutuun ja uintiin voi laittaa tirinää ja pienempää hakua. Ehkä se kova uinti ei enää toimi niin tehokkaasti kuin mitä viime viikolla. 
Väreissäkin voi kikkailla, sillä vesihän on melkoisen kirkasta. Kokeilemalla ja ennakkoluulottomasti nyt joelle, kenellä intoa riittää. Minulla soudut vähenevät reippaasti, makoillaan sohvalla vain. 
jk. olen luvannut olla ennustamatta, mutta kun katsoo Torniojoenlatvojen sääennustetta, niin mikäli se toteutuu, niin joessa vesi alkaa nousemaan. Ja samalla viilenee, joten...
Eilen illalla oli namu keli, mutta eipä vaan...
Salmonriver on tutustumisenarvoinen sivusto. Kala-Harri on yhteistyössä sivuston kanssa ja katsotaan mitä kaikkea saamme aikaan. Pysykää kuvioissa mukana. 



27.6.2022 Päivitys

Hellettä pukkaa, kuulemma. Vaunussa sitä ei tunne, kun ilmastointilaite pöhisee kivasti. 19 asteessa ollaan pidetty, niin kiva nukkuakin.
Moni pelkää jo veden lämpiävän liikaa. En ole ikinä onnistunut ennusteissa, joten en ennusta nytkään. Mutta pekuloin hieman. 
Sain valokuvia Torniojoen latvavesiltä ja tuntureilta. Siellä on täysi talvi vielä. Nämä helteet ja ukkossateet varmasti, ilman ennustajanlahjoja, sulattavat lumet ja siitähän muodostuu kylmää vettä. Kuinka paljon ja kuinka pitkälle ne alavirtaan tulevat kylminä, sitä ei tiedä vanha eikä nuori Erkkikään. Kaverini Erkki kylläkin ajelee tänään Lappeaan, joten pitää pirauttaa puolivälissä viikkoa hänelle, onko sitä tietoa. 
No joo. Vaihtoehtoina on siis kylmää vettä tulvaksi jokeen, tai sitten lämmintä vettä ja vähän joessa. Itse tahtoisin uskoa ensimmäiseen ja laitankin pitkävetoon kympin tuolle vaihtoehdolle. 
Mitä tulee lohensoutuun, lähden kyllä illalla soutamaan. En varmaankaan suvantoja souda, mikäli vesi on lämmintä. Nyt aloitan nivansoudun, siellä on hapekasta ja viileää vettä. Ja tykkään muutenkin soutaa nivoja, saa heilutella airojakin eri tavalla. 
Aloitan tämän päivän nyt ensin kuitenkin punttisalilla, eli viikon soutujen jälkeen on kiva lähteä rautoja siirtelemään. Ehkä ensimmäisen vartin vain katselen puntteja ja toisen vartin saatan jo käyttää henkiseen lähestymiseen. Mutta sitten, jos luoja suo, räppään tankoon peräti 40 kiloa ja tuijotan sitä paheksuvasti hetken ja siirrän tankoa lineaarisesti tai vertikaalisesti, uskoisin. 
Salin jälkhen saunaan, sitten hyvää ruokaa, iltapäiväunet ja valmistautuminen joelle. 
Tänään töihin joutuvat Saita -vaaput, Puijarit ja saatan kastaa myös Kikulia. Mulla on vankka visio, mutta voin paljastaa sen vasta kun tulokset ovat tulleet. 
Kivaa lohiviikkoa, varatkaa paljon aurinkorasvaa mukaan ja juomista. Sellaista kuperkeikkajuomaa ei kannata ottaa mukaan. Liikaa on veneitä kaatuillut, vaikka normijuomilla on porukka ollut vesillä. Jos siihen lisätään prosenttijuomat, ei hyvä heilu. 
Tulee haastavat kelit, mutta aina sieltä joku kairaa lohenkin. Nousumääriä emme tiedä, mutta eilen ainakin ennen rauhoitusta oli näkynyt erittäin paljon pintakäyntejä Pellon korkeudella. Eli kalaa tuntuu juoksevan ylös. 
Oho, tulihan tästä melkoinen tarina, mutta sehän meillä kirjailijoilla on paheena. Tekstiä enemmän kuin ajatusta. 

26.6.2022 Päivitys



6 tuntia soudeltiin ja aurinko helli kauniisti kehojamme. Tähän voisi tietty lopettaa päivitystä, mutta kirjoitetaan nyt muutama lause. 
Yöllä olisi pitänyt olla joella. Sieltä kiskottiin komeita lohia veneisiin. Nyt meidän ajoitus meni pitkäksi, mutta eipä haittaa. Reiskan kanssa saimme 4 kalaa, joista kolme varsin kookkaita. 13, 14, 15 kg lukemissa oli painot. Kyllä noilla voi röyhistellä rintaa, mutta siitähän ei taaskaan somelässyttäjät tykkää. Tietenkin liian laihoja, pitkiä, väärin varmasti kalastettu ja koukattu. Väärillä vieheillä ja mikä tärkeintä, väärään veneeseen. 
Antaa niiden lässyttää, ei vaikuta minun kalastukseen. Nahka on sen verran paksua. Mutta nyt taitaa helle pistää kalansuun kiinni ja ei tarvii paljon joella käydä. 
Vesi on muuten 17 asteista jo. Pinnasta. Syvällä kylmempää ja nythän kannattaa soudella virtoja ja syviä kohtia. 

25.6.2022 Päivitys

Kylläpäs tuo hyppykuva sai taas lässyttäjät heräämään. Olen sen tuhat kertaa pyytänyt, että jos meikäläisen jutut nostattavat kyrpääohtaan, niin kannattaisiko jättää lukematta. Mutta ei. Aina löytyy joku uikuttamaan. 
No aamulla käytiin kevyt 5 tuntinen upeassa kelissä soutamassa. Kerran kävi joku vääntämässä vapaa ja yksi hauki rimpuili vähän aikaa siimanpäässä. Siinä tärkeimmät. 
Nyt tuulee ja on helle päällä. Ei joelle siis. 
Jos tänä iltana käydäänkin yösoudulla. Ei ole tänä kesänä sitä vielä harrastettu, joten aika olisi jo. 
Näillä näppäimillä ja sillee. 
Uhanalainen lintunen purjehtii tässä kämppärin edessä

24.6.2022 Päivitys



Olipa se aamu. Oltiin hieman jopa myöhässä ja Janne Niva nappasi meidän takaa kovan taistelun jälkeen 11,6 kg lohen. Saatiin videolle, joka näkyy tässä, Jannen lohi
Mentiin videoinnin jälkeen Lampsuvantoon ja tuttu Puijari pääsi parin päivän vilttikomennuksen jälkeen avauskokoonpanoon. 
Hieman soutelua ja sitten vääntyi vapa. Videolta näkyy tärkeimmät tapahtumat, mutta Kala-Harrin arvauskilpailuun tuli taas uusi lukema, 15,270 kg ja 120 cm. Kojamon väsytys. Tässä hieman toisesta kamerakulmasta samaa tolskausta, Kojamo tolppakamerasta

15,270 kg ja 120 cm
Kyllähän sitä vähän hymyilyttää


Kämppärille kannetaan lohta lotokkanaan. Pupo ja Jamppa taistelivat vajaan 4 kg kalan kanssa ja Antti sitten 6,5 kg kalan kanssa. 




23.6.2022 Päivitys

Eipä ole paljon kerrottavaa aamusta. Soudimme kahdesti Kullekorvan ja kerran Lampsuvannon. Ei havaintoja kaloista yhdessäkään veneessä, ei edes meillä. 
Joten nyt syödään talkkunapuuroa, sateen ropistessa vaununkattoon ja sitten köllähdetään mahan viereen unille. 
Katsotaan mitä tapahtuu sitten iltapäivällä. Tai illalla, tai huomenna aamulla tai...
Toisilla nykii, johtunee siitä, että ovat käyneet joella. Me pojat vaan makaillaan vaunulla. Mutta kunhan päiväsauna on kylvetty, niin illalla voidaan käydä soutamassa hieman. 
Tässä mallia nuorenmiehen saavutuksesta. 13,4 kg marjas ja ylpeät kalamiehet.
Kun tarkkaan katsoo, voi nähdä ottivaapunkin kuvassa

Myös lohivaapun tekijä Pekka Pöyhtäri kävi uittamassa omia Beggar -vaappuja. Tuloksena komea juhannuskala, nam. 
10,080 kg lohi söi ahneesti Beggar -vaappua
Beggarin kalanväri, ei hyönö...



22.6.2022 Päivitys

Eipä ole aamusoudusta paljon kerrottavaa. Joki tuntuu aivan kuolleelta Pellon korkeudella. Kalaa varmaan on joessa, mutta ei se vaan pure. Sen mitä 4 tunnin aikana itsellä ja muiden veneitä katselimme. 
Saimme vielä tuulen kanssa vettäkin niskaan melkoisen ketterästi. 
Iltapäiväksi tyyntyy, joten käymme sitten uudelleen. Katsotaan onko meillä mitään kerrottavaa kalarintamalta. Helleaaltoa odotellessa, palathan asiaan.
No niin, nyt palataan astialle jo näin nopeasti.
Minäpä kerron teille tarinan, joka on täysin totta. Olipa kerran eräs Antti Koivisto, joka souteli meidän alla Putaanreikää. Antti otti onget ylös ja läksi ajamaan kohti kämppäriä. Katsoimme Reken kanssa, että ei näköjään Antilla nykäissyt. Mutta sitten mies pysäytti veneen ja kääntyi ajamaan alaspäin. Tuumasin Rekelle, että Antilta unohtui jotain. "Joo, taisi unohtaa lohen veneestä" Reke heitti.
Nostimme omat onget ylös ja ajoimme pettyneinä vaunulle. Siellä odotti kaurapuuro ja salamisämpylät. Antti laittoi viestiä, että nyt nousee kalaa, sillä hänellä oli veneessä 14,5 kg kojamo. 
Kaurapuurot katosivat nopeasti käkättimiin ja äkkiä joelle. Sitä saatu kalaa onkimaan, tai uutta. Nimittäin 3 muutakin venettä väänsivät Antin kanssa lohta veneeseen. 
Ajoin pikaisesti Kullekorvan niskalle ja Reke sai vaaput uimaan. Pari lyhyttä käännöstä ja vaaput saavuttivat Kullekorvan kähyn. Sitten oikea laitavapa vääntyi hennosti, sitten vähän vahvemmin. "Kehvetti, meillähän on kala kiinni".
Reke sain nätisti muut vavat pois ja alkoi väittelemään siimasta oletetun lohen kanssa. Kala ei tuntunut isolta, vaan uiskenteli syvällä. Potrapoika väänsi kammesta kuitenkin sen verran halukkaasti, että lohen oli tultava lähelle venettä. Siinä huomasimme, että siellähän on raavas kala vaapunkoukuissa kiinni. 
Mehän emme uittele kalaa pitkään ja noin 7 minuutin jälkeen kala oli koukun lähellä ja tempasin nostokoukun leveään kylkeen. Sellaiseen minäkin osun hyvin.
No Väylän ennätyslohi oli saatu ja sitten olikin seuraava tehtävä pelastaa veneensä kaataneiden varusteita joesta. Miehet onneksi pääsivät märin munin rantaan, mutta kelat ja vavat ovat nyt Kullekorvan lähtöpaikan edessä pohjassa. Jos löytyy, ottakaa yhteyttä vaikka minuun, niin toimitellaan omistajille kamppeet takaisin. 
Ai niin. Myös lohiarvauksen lukemat ovat muuttuneet. Nyt paino on 14,7 kg ja pituus 115 cm. 
Näihin kuviin, sillä videokamera ei suostunut kohmeisena lähtemään tulille. 
Vähän ukkoa ihmetyttää

Ai millä tuli. Prutkulla näköjään

Kyllä näitä jaksaa kaksi äijää justiinsa kannatella

Vapamiestä hymyilyttää

21.6.2022 Päivitys

Tästä se lähtee kesä kääntymään syksyyn. Joku kesäpäivän seisokki nyt lienee. Sen huomasivat lohetkin, sillä meidän 4 tunnin aamurykäisy ei tuottanut edes kunnolla roskia vaappuihin. 
Sen sijaan näimme maratonväsytyksen, jossa kala määräsi suunnan ja vauhdin. Ja lopputulos näytti kalastajien kannalta onnettomalta, mutta tarkkaa tietoa siitä ei ole. Ehkä saamme siihenkin vahvistuksen tässä myöhemmin. 
Jotenkin vaisua oli joella. Soudimme Kirakan alta aina tullirannan kohdalle. Ei mitään tapahtumia, kuten ei siinä meidän edellä olevillakaan. 
Sitten vielä Haapasaari, jossa tämä em. episodi nähtiin. 
Vesi on laskenut kovasti. Uusista lohennousuista ei ole tietoa, mutta jotenkin hiljaista oli tänä aamuna. Eilen tunnetut lohimiehet, Riku ja Aku, ei sukua toisilleen, saivat komeat lohet. 
Nämä Puijarit ovat olleet suosittuja värejä lohille


20.6.2022 Päivitys

Näin rauhoituspäivänä voi katsella vaikkapa muiden saamista kaloista kuvia Lohijoki sivulta. 
Vaappuja on uitettu laiturilla iltaa varten ja nyt mennään mielenkiintoisilla systeemeillä. Katsotaan kuinka äijien käy tässä kokeilussa. 
Eilinen ottivaappu jatkaa avauskokoonpanossa kuitenkin. 
Vesi on kääntynyt laskuun ja lohilaskuri kääntynyt nousuun. Mitäpä mieltä olette tästä yhtälöstä. On mulla ajatus olemassa tästä myöskin. En sitä vielä paljasta, ehkä huomenna. 

19.6.2022 Päivitys

Kisat ohi ja herättiin uuteen aamuun. Hieman meni pitkäksi, vasta klo 4.30 sai silmät auki. Ja sitten vankka aamupala ja joelle. 
Ensimmäinen lasku Kullekorvassa ja sinisen talon kohdalla perävapa vääntyi. Puijaria vietiin nätisti ja kohta kala hyppäsi haaviin. Kiva 3,5 kg lohi ja kohti uutta laskua. 
Päästiin vapaaseen jokeen soutamaan jälleen ja kuusiaidan kohdalla sama vaappu sai oikein kunnolla kyytiä. Tärpistä näki, että nyt ollaan hyvässä menossa.
Rautu-Reiska väsytteli vankasti ja videolta nähdään, kuinka kala pyörähtää ennen koukkausta ja tulee huteja. Reken 13 kg Ja tässä sitten video pienemmästä, Reken pikkulohi
Mutta lohi on erittäin hyvin kiinni ja kohtahan se tuleekin nätisti kyytiin. Tällä hetkellä arvauskisan virallinen paino on 13,060 kg ja pituus 109 cm.
Nyt ollaankin loppupäivä jokipakolaisia ja voidaan ottaa vaikka aurinkoa. Näihin kuviin, video tulee myöhemmin.
Puijari 70 mm oli molempien kalojen surma

Helppo ajella kotirantaan

Potrat pojat ja kauniit tytöt



Meidän kanssa joella olleet herrasmiehet saivat tartutettua komean lohen. Piiiitkän taistelun jälkeen kala saatiin veneeseen ja puntari kertoi painoksi 15,7 kg ja pituutta oli 117 cm. Kalaharri.net onnittelee vielä näinkin saajia.

Käytiin Haapasaaressa kalan kää

18.6.2022 Päivitys

Kisa-aamu alkoi upeasti niillä, jotka eivät kisaan osallistu. Ja eilen kenraaliharjoituksissa kisailijat onnistuivat myös isojen kalojen myötä hienosti. Meillä Reiskan kanssa harjoitus meni nappiin, emme saaneet kalaa. Joten tänään on paljon petrattavaa.
En jouda enempiä jorisemaan, pitää keskittyä olennaiseen. Tällä 16,5 kg kalalla juhlistetaan tätä päivää.

Taas muuten pystyttiin Reiskan kanssa väistelemään kisakalat. Meidän alapuolelta kyllä otettiin kaloja kyytiin. Kahden päivän sisällä veneeni alapuolelta, eli siis aiemmin lähteneet ovat 6 kertaa saaneet lohen tarttumaan kiinni. Eipä ihme, ettei niitä meille ole riittänyt. 
Mutta eipä haittoo, senhän tiesi jo. Jatketaan aamulla lohestusta ilman kilpailua. Tänään soutua kuitenkin se 10 tuntia. 
Siinä sitä odotellaan lähtölaukausta

17.6.2022 Päivitys

Hyvää syntymäpäivää minulle. Toivottavasti sitä juhlistaa myös veneeseen nouseva lohi. Tosin ensin on uitettava oikeat vaaput kalan eteen ja sitten toivottava että se kala pysyy kiinni kunnolla. Mutta nehän ovat tässä juhlahumussa sivuseikkoja. 
Odottelen kyytiläistä veneeseen, vaikka taidettiin nukkua onnemme ohi. Sieltä Kullekorvasta tuotiin rantaan 6,35 kg, 12,5 kg ja 7,1 kg, mitkä ovat tiedossa. 
Vesi on noussut liki 40 cm. Roskia kulkee virrassa tietenkin eikä eilinen kova tuuli helpottanut tilannetta. Puista lenteli monenlaista moskaa veteen ja osaahan ne tarttua myös siimaan ja sitä myötä vaappuihin. Roskankerääjiä en käytä, näköjään kerevää roskia ihan riittävästi nuo vaaput ilmankin.
No menemme kohta soudulle ja ukkoa vaihtuu veneessä kuin pipoa. Pitäkää nyt ihmeessä vaikka varpaita ristissä, että saisimme jonkun lohikalan. 
Palataan myöhemmin asiaan jos siltä tuntuu. jk. Rautu-Reiska laskeutuu tänään Pelloon. Nimmareita jaetaan iltapäivästä alkaen SMK Camping Pello ala-aulassa johonkin aikaan.

16.6.2022 Päivitys

Kun läksin aamulla klo 2 jälkeen soudulle, tuli rantaan saamamiesten venekunta. Nuoret miehet olivat olleet taas onnistuneesti ongella. 
Lisäksi eilen illalla oli saatu 15,1 kg ja yli 18 kg lohi tästä pelipaikoilta. Siispä oli odottava tunne kun veneen luiskahuttin virran vietäväksi. 
Enkä ehtinyt soutaa kuin 5 minuuttia, kun perävapa taipui. Tutusta lohipaikasta, Siperianmännyllä. En ole kyllä varma, mikä kala siellä oli, sillä kun sain vavan käteeni, yksi jumpsautus ja kala irtosi. Kikulia puri, mutta varsin kehnosti.
Sitten sainkin soudella rauhassa melkoisen tovin, mutta Haapasaaren reunalla Kikuliin rumautti rohki vauras lohi. Vapa taipui vankasti, kala pintaan ja irti. Että semmoinen aamu oli se. 
Vesi on noussut ja roskia tulee hieman. Tuulee myös melkoisen hurjasti. Ei pysty ihan joka kohdassa soutamaan nautinnollisesti.
Nuorissa miehissä on kalastuksen tulevaisuus. Me ukkoiässä olevat kelpaamme kohta enää logistiikkapuolelle

Tässä Kikulissa on varsin kookas lohi kiinni


15.6.2022 Päivitys

Ajelin veneellä kohti aamusumua. Ei ollut odotuksia, kuten rannassa parille kaverille sanoin. Soutelin Kullekorvan, ei tietenkään nykyäkään. Vaihdoin vaaput rannassa ja läksin Putaanreikää soutamaan. Pari kolme käännöstä ja laitavavassa mulkuttanut Kikuli maistui naaraalle. 
Katsoin tärpistä, että iso taimen, kun pärski pinnassa. Kunnes sitten vapa vääntyi ramakammin mutkalle ja kala syöksyi ylävirtaan.
Sain muut onget nätisti pois ja sitten pientä eli keskivahvaa vääntöä. 
Veneen vieressä näin kuinka mahakoukku irtosi kalansuusta ja takakoukusta oli enää kiinni. Kun kala tuli lähelle venettä, vetäisin nostokoukun vauhdissa kalaan kiinni. Vesi siinä vähän pärskähteli, mutta näistä näpeistä ei ole ennenkään nostokoukku irronnut. 
No niin, eli kausi auki kalankin suhteen. Minullahan on facessa Tornionjoki -ryhmässä arvauskisa kauden suurimmasta kalasta. Lupasin oikeasta vastauksesta 100 e lahjakortin voittajan valitsemaan liikkeeseen. 
Arvauksia tuli tarkalleen 908 ja seassa oli tyhmyytensä näyttäneitä nolla-arvauksia muutamia. "Harri ei saa kalaa, munat menee pataan, 0 g". Yli 30 vuotta lohta kalastaneena ei ole yhtään kesää ollut, ettenkö olisi lohta saanut. Mutta satanen on pieni raha ja ennemmin on tyhmä kuin tahtoo yrittää arvata oikeaa painoa. Joka tällä hetkellä on 8,240 kg ja 95 cm. Sillä painolla on nyt kiinni satasessa, mutta vahva tuntuma on, että ei jää suurimmaksi. Tai jos jää, niin onnittelut oikein arvanneelle. 


8,240 kg ja 95 cm vs. 87 kg ja 180 cm

Olipa tällä kalalla joku vamma mahapuolella. En lähde enempää miettimään, joku voi tehdä johtopäätöksiä tai sitten ei. 

Nyt on SMK Campingin punnituspaikalle tullut tänään melkoisen paljon lohia. Yli 15 kg kala suurimpana ja sitten paljon 8 kg pinnassa olevia kaloja. Täytyy siis sanoa, että lohet ovat saavuttaneet Pellon korkeuden. Nyt ongelle ihmiset. 


14.6.2022 Päivitys

Lohi odottaa ottajaansa minun veneessä. Onneksi oikeita ottajia joella on ja saadaan kalakuvia tänne SMK Pello Campingin puntarille. 
Ensin Antti Koivisto toi 11 kg kalan ja sitten Jouni Kurtti peräti 14,7 kg kalan. Joten on isoa kalaa, mutta vähän. 
Oma aamusoutu tuotti kaksi ahventa ja yhden harjuksen. Soutelin vähän siellä sun täällä. Kun ei nykäise tutuista paikoista, soudellaan randomina sitten missä sattuu. 
Taikuri seisoo sumussa

Sumun hälvettyä aurinko paistoi Jounin veneeseen 14,7 kg paineella

Rantaa on tullut näkyville melkoisesti jo. Vesi on kyllä todella makeassa korossa. 

13.6.2022 Päivitys

Vähän ennen ukkosta 

Kesäinen päivä viettää rauhoituspäivää. Joten kävimme katsomassa puusta tehtyjä kaloja. Saantia se on sekin, katseella onkiminen.
Tämä viikko voi olla eräänlainen kulmakivi alkukauden nousutilannetta ajatellen. Vesi on onneksi vielä viileää, mutta sitä on melkoisen vähän ajankohtaan nähden. 
Mitä tämä keli ja sää tekee nousevalle lohelle, sitä voidaan miettiä ihan porukalla. Tuskin siitä hullua hurskaammaksi tullaan, se on vaan pekuloitava ja odoteltava. 
Illalla voi olla joella jonkin verran porukkaa. Siellä pusikossa kun odottelee soutuvuoroaan, suosittelen käyttämään Offia. On meinaan noita pikkuisia lintusia, jotka ikävästi pistävät. 
Kireitä siimoja kaikille, ei ilmeitä vaikka vapa ei taivukaan. 
Tätähän ne viherhiipijät julkisesti toivovat kalastajille. 

Näen upean naisen yläosattomissa kiskovat mahtilohta. Sitä en tiedä, miksi tuo ukko särkyneessä veneessä istuu kuivin jaloin vielä

12.3.2022 Päivitys

Vesi laskee kovaa vauhtia. Ja ne vähät kalat ovat passivoituneet. Ei mitään tapahtumia joella. Ei itsellä ja ei näköjään monella muullakaan. 
Ainakin Tenolla oli tilanne se, että kun vesi vaan jatkoi vähenemistään, lohi laittoi suunsa kiinni. Se vain jäi ihmettelemään montuissa päältä katoavaa suojakerrosta. Uskon että täällä on sama tilanne. 
No mutta säilyypä lohensuku verkkomiehille sitten. Ainakin Perämeren kalastajat myyvät lohta jo 7.50 euron kilohinnalla. Täällä joella siitä maksetaan satoja euroja kilolta. 
Vuosikausia olen toitottanut sitä, että jos lohta ei pääse jokeen, loppuu se kohta mereltäkin rysistä. Kas kun tämä lohi on kala, joka kutee eli lisääntyy vain joessa. Mutta eihän sitä näe niin pitkään kun rysään lohi ui. 
Mutta kelihän olisi aivan huippu onkia lohia täällä Pellossa. Tyyni, pientä sadetta välillä ja pilvessä. Jos vain olisi lohia, sillä kovin isoa määrää jokeen ei ole sitä kalaa tullut. Sanovat, että kevät on myöhässä, mutta nythän on jo kesä. Katsotaan mihin tämä menee. 
Poikkeus vahvistaa säännön ja Panu sekä Mikko saivat 9,5 kg pötkylän aamulla.
Tunnettu lohi- ja taimenmies Aku Isomäki kävi päiväunien jälkeen joella. "No en minä oikein meinannut, mutta päätin käväistä. Siitähän se tutusta paikasta räppäsi ja ajattelin, että hauki siellä on. Kelasin sukkana veneen viereen, kun kala hyppäsi veneenlaitaa vasten ja sitten lähdettiin".
No semmoista se on. Käväistä vaan, kun toiset soutavat peräpukamat vertavuotaen tuntikausia. 

Failure -vaappu petti tämän kojamon

14,2 kg ja 116 cm. 



11.6.2022 Päivitys

Ei imaise minun kikulia kalaeläin ei. Mutta voin sanoa, että näin elämäni suurimman lohikalan, kun valtava mönkäle nousi kolme kertaa pintaan. Hylkeeksi ensimmäisellä kerralla luulin, mutta kun se tuli lähemmäs, niin olihan se valtava lohi. Sentään olen 25 kg lohen saanut ja se on poikaanen tämän näkemäni kalan rinnalla. Voi hesus, kenelle tuo tarttuu kiinni, niin ei riitä haltialohen 6 tunnin väsytys alkuunkaan. 
Eli läksin 2.30 joelle, kun en saanut unta. Kaikenlaisia asioita keikkui yöllä päässä ja ei riittänyt naapurin lampaatkaan laskea. 
Sumussa soutelin siinä Putaanreiän ja Kullekorvan. Sen ison kalan näin Leipiösaaren kärjessä. Sitten soudin uudelleen Kullekorvan ja randomina sitten vähän siellä ja täällä. Kun ei kala osu minun veneeseen, niin otin kuntoilun kannalta ja nyt kädet huutavat hoosiannaa. 
Onhan se tuurin jossain vaiheessa käännyttävä, en eppäile yhtään. 
Jospa Rautu-Reiska tuo tuurin tullessaan. Niinhän se on monesti näin kääntynyt. 
Nyt pitää käydä sänkyyn, joskoon uni armahtaisi. Palataan asiaan jos siltä tuntuu. 

10.6.2022 Päivitys

Taimensarjassa ollaan edelleen vahvasti mukana. Aamusoudulla Kikulia puri taimen. Ja näin majavan. Joo, eikä ollut naapurinrouva naku-uinnilla, oli ihan eläinkunnan lattahäntä majava. 
Ja pöllö lenteli, muutama räkätti, pääskysiä. Mutta lohta ei ropsahtanut omiin onkiin. 
Eilen Jouni Kurtti tarjoili Kikulia oikealla tavalla ja 6,7 kg lohi nousi veneeseen. Ja joku muukin lohi oli Pellon alueelta saatu illalla.
Nousukäyrät näyttävät heräävän henkiin ja jokivesi laskee ja lämpiää kovaa vauhtia. Hyvä vai huono yhtälö, sen voi jokainen itse päättää. Roskia ei tule enää paljoakaan. Muutamalla puhdistuksella selviää kolmen tunnin soudun. 
Iltapäivällä salille ja ehkä illalla käväisen mutkan ojalla. Vieraitakin käy vaunulla, mutta ne kuuluisat uintiopettajat loistavat poissaolollaan. Nämä vieraat ovat tasalaatuisia ja normaaleita ihmisiä. 
Kuulin että se punttihomma sitten on loppunut Matkakoskella. No mikäpä siinä, aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Vesi on laskenut noin 140 cm siitä, missä se oli kun saavuimme Pelloon
Jorma Ojanperä kävi soutamassa uusia Wäylän värejä ja niinhän se vapa taipui ramakasti. Ja taipui toinenkin, sillä lohi otti mukaansa ylimääräisen siiman. 
Lopulta käsin väsyttämällä tämä komea marjaslohi joutui koukatuksi. On siellä niitä, jos on ottajia. 

Jorma Ojanperä ja 10,6 kg nousulohi. Onnittelemme saajaa



9.6.2022 Päivitys

Vettä sataa ja joki on tyhjä. Ainakin kalastajista. Taitavat olla äijät sokerista. Tai ehkä odottavat lohiparvien saapumista Pellon korkeudelle. Taidan siirtyä samaan moodiin ja odottelen milloin joki täyttyy kaloista. 
Lukaisin River Ranger "perhopäivityksiä" ja hieman nauratti. Onko ne suukalat punttipepeillä niin harvinaisia tosiaankin, että niistä muutamista saaduista kaloista pitää ihan kuvien kera todistella, että suussahan se perho on. Näköjään kuitenkin siellä kielessä, Ruotsinrannan puolella näkyi koukku olevan. Eli juurikin se siimaefekti, josta olen kirjoittanut. Osuuhan se koukku silloin joskus suun sisäpuolellekin. Naurettavaa tästä tekee myös se, että kauhealla huudolla pitää puolustella punttitoimintaa. Kun jokainen järjellä varustettu tietää lajin todellisen tarkoituksen. 
Vesi laskee varsin ripeää vauhtia ja roskat vähenevät. 
Näillä eväillä jatketaan, ehkä illalla tulee uutta päivitystä. Puen nimittäin Ursuitin päälle ja lähden jossain vaiheessa tuonne sateen sekaan. 
Kävin kuitenkin ongella ja taimen räppäsi Puijariin. Jotain 4 kg luokkaa, ainakin yli 3 kg, vähintään 2 kg, mutta yli 1 kg. 

8.6.2022 Päivitys

Eilisen riemu muuttui tämän aamun murheeksi. Tietenkin aamusta joella oli lähes koko beduiinileirilaivasto. Mutta ei edes nykyäkään kenelläkään. Ja kun katsoo nousukäyriä, eipä tuota tarvii ihmetellä. 
Jopa Simojoelle näköjään nousee päivässä enemmän kalaa kuin Väylälle. Mistä tämä johtuu, eipä tuota tiedä. Näillä nousumäärillä tuo soutelu on enemmän kuntosoutua. 
Lohet tietenkin makoilevat isoa vettä arastellen jossain rauhallisessa kuopassa. Tai jotain muuta. 
Vesi kuitenkin laskee hyvää vauhtia. Roskia tulee ja ei tule. Riippuu vähän missä soutaa. 
Palataan asiaan, mikäli jotain asiaa ilmenee. 

7.6.2022 Päivitys

Kämppärinrantaan tuotiin sitten ensimmäinen lohi ja sehän alkoikin melkoisen isolla kalalla. Pantse narutti upean kaunokaisen tarttumaan vieheeseen tuolta joelta ja lopulta tiukan väännön jälkeen 14,4 kg ja 116 cm lohi päätyi veneeseen. 
Lohet ovat siis saavuttaneet Pellon. Ja mikä mielenkiintoisinta, Pantse sai viime kesän ensimmäisen lohen juurikin tänään.
Nythän me loput onkimiehet lähdemme tietenkin pyytämään jo saatua kalaa. Niinhän se aina menee. 
Onnittelut tätäkin kautta, julistan lohikauden 2022 avatuksi tällä upealla lohella.

Vesi on kääntynyt laskuun. Roskia kulkee jonkin verran, mutta ei häiritsevästi. Kovat tuulet lennättävät kuloheinää ja lehtiä jokeen. 
Uskon että tänä iltana on porukkaa jo joella. Tieto kaloista laittaa ukkoja liikkeelle. 
klo 19.35 tuli 14,1 kg kala kämppärinrantaan. Eli isoa möykkyä liikkuu.

6.6.2022 Päivitys

Rauhoituspäivä ja monenlaista askaretta ohi kalastuksen. Käytiin jo ulkomailla shoppailemassa. Muutamat elintarvikkeet todella halpoja, osa sitten kalliimpia kuin Suomessa. Tarkkaan valikoiden 40 euroa jäi Ruotsiin. 
Jouni keitteli mahtavan lohikeiton ja pitihän sitä maistella. Voin sanoa, että hyvvee oli. 




Mutta mennääs vielä tuohon Matkakoskeen. Ensinnäkin on hyvä, että se touhu loppuu tällä viikolla. En ole ollut näkemässä, mutta useampi henkilö on kertonut kuinka kyljestä ja suun ulkopuolelta olevia kaloja on kannettu puntarille ja autoon. Ja sehän pitäisi olla kiellettyä touhua. 
Sitten nämä samat sankarit kovassa uhossa ovat tulossa minua uittamaan joessa kun tästä asiasta olen kirjoittanut julkisesti. Voin sanoa, että tervetuloa vaan yrittämään, veikkaan että siinä ui silloin joku muukin. Mutta kuviokellunta onkin vielä kokematta, joten siitä vaan.
Siellä Matkakoskella on oikeita kalastajia, joiden tyyli on pykälien mukaista. Se on hyvä, sillä monimuotoinen kalastus on upea asia. Mutta nämä ns. pro-miehet, jotka ovat muiden yläpuolella ja ovat samalla kovimpia huutajia facessa, näiden paikka ei ole mielestäni lohijoella. 
Nämä persereiät pilaavat oikeiden spinflugakalastajien maineen ja tällöin koko laji saa paskalastin niskaansa. 
Lohilaskurissa ei ole ihmeitä tapahtunut. 500 kalaa ohittanut laskurin. Se ei ole paljoa, mutta onhan lohella pitkä matka uida mereltä jokeen. 
Mutta ne lohet, jotka ovat jokeen saapuneet, ovatkin erittäin isoja. 15 kg kahtapuolta olevia kaloja on saaliiksi saatu useita jo. 
Vesi nousi eilisestä jonkin verran. Roskia tuli sateiden ja kovan tuulen vuoksi jonkin verran enemmän kuin alkuviikosta. 
Tänään varmaan beduiinileirin laivasto suuntaa Puthaanreikään ja Kullekorvaan. Toivotan meille tiukkoja siimoja. 
Tämmöisellä setillä lähdetään iltaan. Puijarit pääsevät uinnille. 

5.6.2022 Päivitys

Tyhjänpyynti jatkuu, mutta mikäs ihme se nyt on. Täällä Pellon korkeudella on lientä kuitenkin vähien kalojen uida ohi noista vaaputtimista. 
Mutta jokainen aironpisto on lähempänä sitä lopullista organismia eli räikänrääkäisyä. Eihän tässä ole vielä kesä ehtinyt kunnolla alkaa. Elokuussa on suupielet olleet lohenrasvassa moneen otteeseen. 
Hieman rupesi tuuleskelemaan, mutta aamulla kävin ennen sianpierasua pari tuntia ja äsken tunnin sutaisun. Vähän testailin vaappuja. Aamulla oli Puijari -setti perässä, nyt Huuskimus -setti. Nättejä uinteja ja somia värejä, mutta kun ei, niin ei. 
Joku päivä tuossa keulassa pötköttää lohi. Ihan varmasti.
jk. Kiuruvedellä Mela ja Meisseli huolsi tuon vakavanhan Jahaman porekattilan ja kylläpä kiekuu iloisesti 2006 ostettu V-max. Ykkösellä käyntiin ja hanat kaakkoon. 

Päivitys 4.6.2022

Vesi laskee, kaloja ei vielä näy Pellon korkeudella. On ollut hyviä kelejä kuitenkin soudella. Nousulukemia ei ole muutamaan päivään näkynyt lohilaskurissa, varmaan viikonloppu vaikuttaa asiaan. Tai sitten taas kaloja on noussut tuhansia, joten laskemisessa menee aikansa. Katsotaan nyt kun arki koittaa. 
Kävin aamusoudun nakkaamassa. Kivat 3½ tuntia soutelin yksinään joella. Ei tapahtunut mitään. Jonkin verran roskia kulki, niitäkään ei paljoa enää. 
Illalla, jos keli suo, käväisen soutamassa. Se on sellaista terapiasoutua ja eihän se lohi tähän vaunulle hyppää, jos on hyvinkin aktiivinen. 


Päivitys 3.6.2022

Vesi laskee koko ajan. Ja roskat vähenevät selvästi. Nyt kun kävimme testaamassa uusia pukuja, niin kolme kertaa tarvitsi puhdistaa vaaput roskista. Suurimman osan ajasta vaaput uivat puhtaana.
Lohia emme saaneet, mutta yksi hyppy sentään tuli havaittua. 
Lohilaskuri on hyvin herännyt henkiin ja kyllä sieltä niitä tulee. Nyt soutu on enemmän terapiasoutua pitkän talven jälkeen. 
Tuon Ursuitin pelastuspuvun kanssa pystyy todella hyvin soutamaan. Ei ahdista eikä ole jäykkä. 
Katsellaan taas, milloin seuraavan kerran käydään joella.
jk. punttipepet ottavat kovia kierroksia somessa. Siinä on kyllä sellainen porukka, ettei niille voi kuin nauraa. Seassa on toki aivan tolkun kalastajia, mutta ne pro -miehet ovat kyllä pellehermannista seuraavia. Varmaan lapsena leikkineet hiekkalaatikolla ilman housuja ja nyt vielä sepeli kaivertaa esinahkan alla. 
No antaa niiden vaahdota, kohta se loppuu heidän mesominen Matkakoskella. Ja ei pidä luulla, että olisin kateellinen. Kun en tässä elämässä oikeastaan ole kateellinen kuin sille yhdelle saksalaiselle, joka voitti yli 100 miljoonaa eurolotossa. Enkä sano, että tuo punttipepetouhu olisi rokastamista. Pois se minusta. Se on vaan kalastusmuoto Matkakoskella, johon en ikinä voisi kuvitella sortuvani. Enkä sorrukaan. Olen mieluummin soutupepe, siinä ei kasva kyrpä ohtaan. Mutta kivoja heittokelejä pepeille, teidän kesäloma alkaa viikon päästä, meillä vasta elokuussa. 
Pelastuspuvun kanssa on muistettava käyttää paukkuliivejä tai muita kelluttavia liivejä. Kuivapuku estää vedenpääsyn keholle, ei kelluta yksinään.

Päivitys 2.6.2022

Ensimmäiset lohet ovat ilmestyneet Luken lohilaskuriin Tornionjoella. Joten nyt ne ovat saapuneet Euroopan suurimmalla ja parhaimmalle lohijoelle. Nythän se on vain käydä ottamassa omansa pois. 
No ei vainenkaan, ei niitä lohia sieltä oteta noin vain. Joskus se teettää töitä paljonkin. 
Vesi vaan laskee, mutta roskia kulkee kovasti. Ajattelin käväistä pienen lenkin kopaisemassa, samalla näkee että moottori toimii ja kaikki on kunnossa oikeata aloitusta varten. 
Siellä se Kullekorva köllöttellee ilta-auringon loisteessa

Rantapajut alkavat vapautua veden alta

Oli niin kaunis päivä, että pitihän se käydä kalustoa testaamassa. Pieni soutu ja tsekkaus roskatilanteesta. Roskia kulkee kyllä, mutta ei ylivoimaisen paljon. Vesi laskee hitaasti, mutta varmasti. Lohia tai muitakaan kalaeläimiä emme päässeet kättelemään. 
Nyt rupesi tuulemaan kun kello on 18.14. Ajattelin että kävisi pienen soudun, mutta enpäs kehtoo. Sadettakin luvassa, pilvet ovat sitä väriä. 
Mutta näin vanha mies herää aamulla neljän jälkeen ja jos joenpinta on tyyni, niin arvatkeepas minne lähden. No tietenkin vaunun taakse piipille. Ja sitten vasta joelle. 
Beduiinilaivasto valmiina taistoon




Päivitys 1.6.2022

Lohikausi on alkanut Väylällä. Innokkaimmat soutukalastajat ovat jo joella käyneet ja saalistakin on tullut. 
Omalla kohdalla kausi ei vielä alkanut ja voi mennä loppuviikkoon tai ylikin, kun laitan vieheet uimaan. Vaikka vesi on laskussa, sitä on sotkea airoilla vielä nokko. 
Mutta Matkakoskelta todellinen lohenkalastaja Ville "Muuras" Seilola kävi "hakemassa" lohen. Upea 8,6 kg kala nappasi tietenkin Muuras -vaappuun, yllätys  yllätys.
Tässä Pellon kohdalla kulkee roskia vielä reippaasti ja lohitärpeistä ei ole tietoja viime yöltä. 
Mutta kaikkiaan tilanne on odottava ja eiköhän beduiinileiriin napsahda lohikin lähipäivinä. Täällä on lähes kaikki beduiinit jo koolla. 
Tästä se lohikesä käynnistyy. jk. komeaa on Väylänlohen väri. Kuka enää erottaa Tenonlohesta näitä. 

Olemme sisustaneet asuntovaunun etuteltan nyt siihen kuntoon, että kalakaverit voivat saapua vieraaksi. Mottoni on, että tarjotaan parasta veneessä ja maalla. No maalla emme tämän parempaan pysty, mutta uskon että Rautu-Reiska ja muut kaverit nauttivat majoituksesta. 





5 kommenttia:

  1. Terve, hyviä kirjoituksia teet. Millaiseen uintiin on pellossa lohi ottanut viime vuosina? Lisäksi, viritätkö vaappua ikinä maha- tai perälenkistä, vai ainoastaan vetolenkistä ja uintiläpästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut monenlaisia uinteja. Hullua hakua, tirinää ja kovaa potkua. Ajankohdasta ja kalojen aktiivisuudesta riippuu paljon, mitä uintia tarvitaan. Alkukaudesta kylmässä vedessä kovaa potkua ja saa olla hakua. Loppukaudesta ottaa hyvin tirinään ja hortoilevaan, mutta ei kovaan potkuun. Viritän tarpeen mukaan kaikista lenkeistä, mitä voi vähänkin taivutella. Pääasiassa kuitenkin vetolenkistä, sillä käyttämäni vaaput ovat todella hyviä uimareita jo valmiiksi. Pientä hienosäätöä korkeintaan teen. Kiitos Haukiheikille, kirjoitustapani on tämmöinen, en kiertele enkä kaartele, enkä nuolaise kenenkään juunou...

      Poista
  2. Kiitoksia kattavasta vastauksesta!

    VastaaPoista
  3. Peltiä puree, toki se on monelle "lohestajalle" liian vaativa laji. Vaappuja vetäessä voi ihailla maisemia ja katsella lintujakin välillä, toki ei sekään ehkä huono asia ole. On siellä näköjään pientä lohtakin liikenteessä kun pari 2 kiloistakin saatu. Tai sitten joku ei tunnista lajikkeita. Toivotaan että on laittanut suomunäytteet LUKE:lle. Niin opastavat jatkossa jos näin on käynyt. Ehkä tulee myös pieni muikkari mukana.

    VastaaPoista
  4. En usko minäkään, että nousulohia olisi ne kaksi pientä olleet. Sehän selviäisi helposti, kun valokuvan julkistaisi kaloista. Olen niin fakkiintunut vaapunsoutaja, että suuri kynnys on pistää peltiä välkkymään. Ei ole kuitenkaan nuo lohet enää niin tärkeitä elämässä. Tänäkin aamuna viirupöllö lenteli äänettömin siivin usvan seassa. Sekin on luontoelämys. Ja uskon, että kyllä omassa veneessä vielä tapahtuu, sitten kun on sen aika. Kunhan Rautu-Reiska tulee, niin saatamma huonolla hetkellä kokeilla peltiäkin.

    VastaaPoista