tiistai 10. toukokuuta 2022

Kalastus toukokuu 2022

 Kesäkausi on aloitettu

Päivitys 31.5.2022

On lohenkalastuskauden aatto. Kalastajia on saapunut jo valmiiksi, mutta tuskin kovin suurta kiirettä joelle on. 
Vesi on kääntynyt ripeään laskuun. Roskia siellä kuitenkin kulkee koko ajan, heinää ja oksia, kokonaisia puunrunkojakin. 
En lähde ennustelemaan tulvaa, mutta joenlatvoilla on kovasti vielä lunta ja jäätä. Kyllä nekin sulavat aikanaan, tavalla tai toisella.
On ennustettu hyvää lohivuotta, siihenkään en ota kantaa. Se nähdään omalla kohdalla 20.8.2022, oliko lohikesä hyvä. Tai ehkäpä jo aiemminkin ja siksihän täällä teidän kannattaa käväistä vaikka päivittäin, sillä tämä on todella oikea paikka saada tietoa lohestuksesta. 

Kävin paikallisessa kalastustarvikeliikkeessä. Suosittelen pysähtymään ja lompakkoon värikkäitä paperilappusia, joita voi jättää sitten siihen tiskille. 
Monenlaisia lohivaappuja ja muita käikäleitä katsella ja ostella asti. 
Sikaa ei tarvii ostaa säkissä (kuvan henkilö ei siis kuulu asiaan), vaan vaaput voi koeuittaa isossa uittoaltaassa.
Ostin kalakaverilta Ursuitin pelastuspuvun, sillä 5 vuotta sitten kadonnut tasapainoaisti vasemmalta puolelta ei ole palannut takaisin, vaan tilanne on heikentynyt. Kun tuolla yksin välillä sestoo, ei ole kiva jos se ukon heittää huonommalle puolelle venettä. On sen verran värikäs puku, että pelastajat löytävät kellumasta alavirrasta helpommin. Ja ukko pysyy kuivana. Tehän tiedätte sanonnan. Jos mieheltä kastuu munat kalareissulla, se on melkoisen kädetön silloin. Muilla reissuilla munat saavatkin kastua. 
Mutta näillä kuvioilla eteenpäin, sanoi kameli Saharassa. 
Ursuit upean ukon yllä

Päivitys 27.5.2022



Pelloon on saavuttu ja leiri saatu pystyyn. SMK Camping Pello on tukikohtana tämän kesän. Asuntovaunuasumista taas, yhden välivuoden jälkeen. Mutta eipä se haittaa hyvässä seurassa ja sillee.
Ostimme vanhan vaunun ja siinä oli etuteltta mukana. Eilen olikin mielenkiintoinen ja parisuhdetta koetteleva päivä. Yli 4 tuntia koetimme saada etutelttaa kasattua osilla, joista osa oli rikki ja osa käymättömiä. Nippusiteillä, klemmareilla, kirosanoilla ja hikoilulla saimme kuitenkin teltan ns. kasattua. Eräs kaverini sanoikin pätevästi kuvan nähtyään, että sehän seisoo kuin pultsarien maja kaatopaikan reunalla. No eipä sekään kovasti metsään mennyt ja kavereita ollaan vieläkin.
No huomenna on arkipäivä ja saamme teltan sisälle sisustuskaluja. Pari sohvaa sinne on tulossa. Matot lattialle tietenkin ja grilli, ruokapöytä ja tuolit. Kyllä tästä koti kolmeksi kuukaudeksi tulee aivan hyvin.
Aimo poika Heinonen jaksaa vaan puurtaa, vaikka paikan tulevaisuus on enemmän kuin hämärän peitossa. En jaksa ymmärtää, miksi kunta ei tahdo millään tavalla panostaa Pellon komeimpaan ja suosituimpaan leirintäalueeseen. 
Tapasin Aimon tänään rantoja puhdistamassa ja siinä juteltiin kämppäriä koskettavista asioita. No antaa Aimon jossain vaiheessa kesää tai syksyä tiedottaa tarkemmin, mutta kyllä me kalamiehet ja sadat turistit tahtoisimme, että SMK Camping eläisi vielä pitkään meidän kanssa. 
Vesi nousee hieman joessa, mutta alempana se on kuin parina viime vuonna tähän aikaan. 
Kesäksi voi tulvia tulla, Tornioälven latvoilla on lunta ja jäätä todella paljon vielä. 
Beduiinileiri alkaa olla kasassa, useat vaunut sojottavat odottamassa alkavaa lohikautta. Pysykäähän kuulolla, täällä alkaa taas juttua riittää lohikesästä 2022. Tiukkoja siimoja kaikille, ongithan lohia, solepokamikhän.
Aimo puhdisteli rantoja heti sunnuntaiaamuna

Beduiinileiri taustalla 

Pystyssä viimein, voi helevettiläene

"Sehän on kuin pultsarien maja kaatopaikan reunalla"

Pientä tulvaa, ei paha.



Kalastuslehti täältä löytyy ensimmäisen avovesikalastuksen juttu. Olipa mahtava reissu, kerrankin. Jos tästä vaan saldo saaliin suhteen paranee, niin odotettavissa on kaikkien aikojen kalakesä.
Lohikisojakin on tänä kesänä. Kojamon Kiusaus tutulla paikallaan. 

Kannattaa huomioida myös Pepefestit, jotka järjestetään tänäkin kesänä. 
Lisäksi on 6-7.8 Lohikuninkuuskisat Tornionjoella. 
Lohikesästä odotetaan isojen lohien kesää. Saas nähdä miten omassa veneessä ropisee. 33 vuotta on lohta soudettu ja lohetonta kesää ei ole kohdalle sattunut. Tuskin siis sattuu nytkään.
Pysykää kanavalla, kohta alkaa tapahtua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti