maanantai 3. tammikuuta 2022

Jahtitammikuu

Hirvijahtia ja vähän muutakin

16.1.2022 Päivitys

Nyt se jahti on ohi. Eilen vielä yritettiin mutta lunta oli hurjasti ja koiralla eteneminen oli enemmän uimista, kuin oikeaa seuraamista. 
Minäkin pienessä kuumeessa siellä yritin jäljittää hirveä, mutta eläin oli ehtinyt kiertää passiketjun ja saalis jäi saamatta. 
Upeassa säässä saatiin kuitenkin päättää hirvikausi ja käännetään katseet jossain vaiheessa uutta hirvikautta kohti. 
Kaksi hirveä oli yöpynyt odottamassa suolausta. Eivät kuitenkaan tahtoneet päästä lopulliseen suolaukseen. Nyt on uusi kivi paikoillaan, joten siitä vaan marinoitumaan syksyä varten. 


Tämmöinen ukkeli meitä katseli, kun aamulla jahtiin lähdettiin.

9.1.2022 Päivitys

Eilen löytyi hirvenmakuu, tänään ahmanmakuupaikka. Yksi autokunta näki ahman juoksevan tiellä. Melkoista lenkkiä moinen lyllerö siellä painaa menemään. Hyvähän se on autojälkeä juosta. 
Hirvikin löytyi, mutta 10 km koira seurasi, välillä sai haukkua, mutta eipähän tuo kameli tullut tiellä olevien passimiesten eteen. 
Pakkaslumi narskui kyllä melkoisesti jalkojen alla, hirvi kuulee sellaisen kilometrin päähän. Viisas iso sonni oli kierroksessa. 
No näin tällä kertaa, keskiviikkona ja lauantaina vielä voidaan kokeilla. Sitten se kausi on ohi. 
Ahma oli ottanut yöunet siinä

Pakkastaivas halkeaa

Näyttää kylmältä ja tuntuu kylmältä


8.1.2022 Päivitys

Tuossa se makasi ja kohta se oli Rockyn edessä

Metsänomistaja kiittää. 

Ukkeli katselee jälkiä. Eivät tulleet tuohon pistolle, kääntyivät naapurin puolelle

Kävimme jahdissa -25 oli pakkasta, mutta eipähän tuo haitannut jahtia. 6,5 km Rocky meni sonnin perässä, mutta naapurin puolelle. 
No koira saatiin tieltä kiinni ja ilman vaurioita. Ei se pehmeä lumi vaikuta ja lämmintähän se lumessa on mennä. Sitä minäkin kokeilin ja saapi siellä tämmöinen tynkä paarustaa. 
Huomenna uusi yritys, tiedossa on hirviä omalla alueella. 
Tässä laumassa oli useita hirviä, sonni erkani ja sitähän koira läksi seuraamaan. Kuten yleensä, Rocky rakastaa sonneja jostain syystä. Ja ei ole tarkkaa tietoa, miten lähekkäin lauma oli toisiaan. Tuon makuun vierestä koira läksi jäljille.

6.1.2022 Päivitys



Tänään käytiin hieman hirviä yrittämässä. Ja kun tuoreita jälkiä löytyi, niin toimiva koira löytää hirvenkin. 
Saimme yhden urosvasan kaadettua. Ei huono päivä lainkaan. 
Rockyn edestä kookas sonni karkasi vieraalle alueelle ja koira saatiin helposti tieltä kiinni. 
Vielä parina päivänä ainakin yritetään, muutama lupa on jäljellä. 

4.1.2022 Päivitys







 Vuosi on vaihtunut ja uusin kirjani posahtaa näillä näppäimillä kirjapainosta ulos. Aivan uutta genreä, suosittelen tutustumaan. Kirjaa voi tilata suoraan minulta, harri.kala@kolumbus.fi
Mitä tulee taas jahtihommiin, niin hirvijahtia ollaan jatkettu. 
Lauantaina tehtiin taas pitkä päivä, pimeästä pimeään. Rockylla oli hirvi työstettävänä, mutta niin vain hirvi kävi kuittaamassa kaikki passimiehet ja lopulta pimeässä livahti karkuun vieraalle alueelle ja koira saatiin tieltä kiinni. 
Lunta on alueella jo kovasti ja autoilu sellaista off road hurjastelua. 
Torstaina tällä viikolla jahdataan seuraavan kerran ja sitten lauantaina. Sunnuntaina lähden eteläiseen Suomeen peurakytille. 
Sitten onkin alkutalven jahdit varmaankin jo ohi ja alamme keskittyä pilkkihommiin. 
Mutta pysykää linjoilla, aina sitä jotain hauskaa keksitään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti