maanantai 23. joulukuuta 2013

Joululohta ruokapöytään

Monessa taloudessa syödään tänäkin jouluna lohikalaa suolattuna. Olkoon se vapaana elänyttä tai kassissa kasvatettua, kala täytyy laittaa oikealla tavalla suolaan jolloin sen maku hivelee kielenkärkeä ja tuottaa parasta nautintoa syödessä.


Tässä tapauksessa lohi on ongittu Tenosta ja on täysin villiä Atlantin lohta. Kala on ollut kesästä asti folioon ja vakuumiin laitettuna ja ennen valmistamista otettu jääkaappiin sulamaan pari päivää ennen suolaamista. Hyvä suolausalusta on Eskimon Paistovuoka, jolloin nesteet eivät karkaa pöydille ja suolakin ripotellessa asettuu oikeaan kohtaan.

Itse suolauksessa käytän karkeaa merisuolaa ja murskattuja katajanmarjoja.
Katajanmarjat antavat kalalle pikantin maun ja korostavat sen villiä, luonnon makua. Kun kala on suolattu, pyöräytetään vahvaa foliota kalan ympärille ja se voidaan pistää vakuumipussiin vielä uudelleen. Tällöin paine ajaa suolan ja katajamaun paremmin kalan sisään. Mitään tönkkösuolattua kalaa ei pidä tehdä, joten 12 tuntia suolautumista jääkaapissa riittää.

Sen jälkeen kala otetaan pussista ja raavitaan ylimääräinen suola ja katajanmarjat pois pinnalta. Leikataan ohuiksi siivuiksi ja sitten ääntä kohti. Maistuvaa ja herkullista.

Näyttää katajasuolattu lohi maistuvan hirvimiehillekkin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti