maanantai 3. maaliskuuta 2025

Kalastusta maaliskuu 2025

 Icefishing in Finland

15.3.2025 Päivitys

Olipas kova keli jäällä. Lumi juoksi jäänpintaa vauhdilla eli tuulta löytyi. Mutta löytyi rohki isoja ahvenia. Ristus notta olikin isoja, sillä kilo rumahti rikki omalla kohdalla ja frouva kiskaisi 840 g ahvenen jäälle. Kalat uivat välivedessä. Tempaisut olivat kerralla kunnolliset ja tasuri komiasti suussa. Harvassa olivat kalat, mutta nuo kruunasivat päivän. Noiden jälkeen joudimme kotiin, sen verran kova keli oli jäällä. Kun ei ole mikään pakko. Ehkä huomenna uudestaan.
 
1060 g ahven
Frouvan  840 g
Pommi ja Nilsu olivat isojen ateriat
Kun iskee, niin iskee kunnolla

13.3.2025 Päivitys

Pakkasta aamulla 10 astetta, mutta eipä tuo kovin kylmältä tuntunut, enää. Talveen on siis jo tottunut jälleen.
Ajelin pilkille Juntille ja kelihän oli todella kiva. Ei tuullut yhtään. 
Aamupäivästä tuli ajoahvenia jääkannen alla ja niitä sain neljä houkuteltua tasuriin. Suurin 670 g. Sitten loppupäivä olikin pelkkää ongintaa ja etsintää. Eikä löytynyt enää yhtään mitään. 
No tämmöistä se välillä on. 

10.3.2025 Päivitys

Eilen pilkillä ja keli on paljon siedettävämpi kuin lauantaina. Kalaakin tuli, mutta ahvenkoko sujahti pienemmäksi. Tosin suurin ahven edelleen komia, 670 g, mutta haukia jälleen riesana riittävästi. 
Tasurihauki tässä malliksi yksi. 
Nyt on viikko putkeen käyty pilkillä ja edessä on pakkasviikko. Taidamme hieman huilata nyt onkitouhuissa. Ensi viikolla onkin pilkkiturnee keskisessä Suomessa kavereiden kanssa. Siitä tarkemmin sitten lähempänä. 
Tuon isoimman hauen väsytystä tässä Potra hauki


8.3.2025 Päivitys

Olipa myrskypäivä pilkillä. Ja myrskyä oli jään allakin, sillä komia rötkylää pukkasi jäälle. Röhkö
Eipä muuta, näihin kuviin juu. 





5.3.2025 Päivitys

Eilen karmeassa ja kauniissa kelissä ongella. Kolmas päivä peräkkäin ja edelleen isoa ahventa tarttui pilkkeihin. Nyt ei kilo mennyt rikki, mutta Pasi sai pari vajaata 900 g ahventa ja muutenkin saimme melkoisen nipun päälle 550 g ahvenia. 


Keli tosiaan oli vaihteleva. Välillä tuli lunta vaakatasossa ja kova tuuli pyyhki jääkantta. Sitten iltapäivällä aurinko ilmestyi näkyviin, mutta tuuli kiihtyi vaan. 
Paistelimme pahimman myräkän välissä heinäsorsan täkkälihoja  jäällä ja hyvä ruoka parempi mieli -teemalla aloimme kiskoa ahventa jäälle. Kolmas päivä peräkkäin, kun yli 500 g ahvenia on saaliiksi tullut. Ei hyönö, sanoisin.
Täältä voi katsoa pienen leikkeen kaloista Isoa ahventa Pyhäjärveltä

3.3.2025 Päivitys

Nyt on pilkkikausi avattu Suomessa ja millä tavalla. Eilen käytiin Juntinselällä frouvan kanssa ja het rytkähti kunnolla. 
Peli avattiin komiasti puolen kilon ahvenella ja pitkään en ehtinyt paistatella, kun frouva kiikutti kameran eteen 1,010 kg ahvenen. 


No en lannistunut, vaan näpistelin jään alta 730, 600, 580, 550 g ahvenet ja joukon hieman pienempiä. Yhtään pientä ei tullut. Lopuksi taiteilin vielä 2,2 kg hauen kastuneen hihan kera jäälle. 


Tänään sitten yöllisen lumisateen jäljiltä kokeilin samoilta paikoilta, mutta vain yksi 520 g kala tuli jäälle.

Lumikerros jäällä toppasi ruokahalun ahvenilta. Yksi hauki kävi puistelemassa itsensä irti jääkannen alla. 
Huomenna jatketaan ja näitä tapahtumia voi seurata Kick.com/kalahartsa kanavalta livenä. 730 g ahven

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti