perjantai 30. syyskuuta 2022

Hirvilokakuu 2022


 Jahti alkakoon

29.10.2022 Päivitys

Eilen olimme jahdissa tuolla Halsuan Lestijärven rajalla. Rocky hakuun alueen rajalta ja koira löysi sateisen yön jälkeen jonkun huonosti haisevan jäljen. Sitä poika yritti selvittää ja tarjoutui muutamaan otteeseen tien yli itäpuolelle aluetta. Sanoin jahtipomolle, että pitää päästää koira itäpuolelle, vaikka siellä ei ole passeja. Mutta siellä on hirviä. Niinpäs Rocky pujahti sitten alueen itäpuolelle ja kohtahan sieltä hirvet löytyivät. 
Vasavaami, jotka läksivät liikkeelle. Menivät passiketjusta myötätuuleen sellaisesta kohdasta, ettei passimies voinut turvallisesti ampua. Sitten koira kiinni kaukaa tienylityksestä. 
Uuteen hakuun, mutta kävipä niin, että tarttui yölliseen jälkeen, jonka olivat nämä hirvet tehneet. Sitä jälkeä selvitti 7 km verran ja kulkeutui löytöpaikalle. Joten päivä olikin siinä. 

23.10.2022 Päivitys

Tänään ei jahtia. Koira toipuu viikon kolmesta jahdista, joista kaksi kaatoa ja joka päivä löydöt. Minä taas eilisestä voimaleuanvetokisasta. Tässä Turpaanvetotalkoot kokonaisuudessaan, jossa ajassa 1.15 alkaa tiukka leuanveto. 
Olipahan sekin kokemus. 
Mutta hirvijahtiin palataan vasta viikon päästä, niin koira ja ukko on tikissään sitten. Voimaleuanvetoa

22.10.2022 Päivitys

Nuolen kohdalta löytyi hirvi

Nyt on etäseurannat seurattu Rockyn suhteen. Eipähän sitä mussuttajilta vältytty kuitenkaan. Etäviisaus on sitä parasta viisautta ja siihen kun yhdistyy eräänlainen katkeruus koiraani kohtaan, niin tietäähän sen, että tulkinta koiratöistä menee päin persettä.
No mutta jos kritisoija on onnellinen tulkinnassaan, niin mikäpäs siinä.
Tänään sai koiraa myös seurata ja edelleen tulkinta meni niin pahasti metsään kuin vain voi.
Eka hakulenkki oli puurtamista, sillä vanhat jäljet löytyivät. Niitä Rocky seuraili kohti vierasta aluetta vajaa 7 km ja lain mukaan koira on haettava vieraalta alueelta pois mahdollisimman pian ja muita häiritsemättä.
Sitten yritettiin uudesta paikasta ja siellä vajaa 3 km hakua ja vieraalle alueelle ja koira tien ylityksestä kiinni. 
Makkaratulet maistuivat hyvältä ja vielä päätettiin yrittää yhtä vetoa. Rocky hakuun ja siinä tuli ainoa tiekiitäminen, noin satametriä. Takaisin metsään ja sitten näki, että jälki tuoksuu. Kiertelyä ja kaartelua, eli siis jäljittämistä, kunnes vauhti nousi ja hirvi liikkeelle.
Edessä oli yksinäinen vasa tai erittäin pieni mulli. Sellainen ei pysähdy vähässä kummassa koiran edessä ja kun suunta oli taas vieraalle alueelle, sain hälytettyä yhden passimiehen koiran eteen. 
Se oli sellainen päivä siis ja nyt viikko lepoa. 
Ei ole meidän jahtialueella kyllä kovin paljon hirviä. Tuo yksinäinen on aiemmin ollut kiusana koirille, se pitäisi saada ennen talvea katolleen. 

20.10.2022 Päivitys


Olihan se mahtava jahtipäivä. Tosin melkoisen sumuinen ja tyyni. Ilma oli siis aivan tyhjä hajuista. Yön muutaman asteen pakkanen saattoi paketoida jälkiä ja ainakin ensimmäinen haku oli puurtamista kun jälki ei kunnolla haissut. 
Selvästi näin, että jälki on alla, mutta piti tehdä varmistuslenkkejä. Tosin Rockylla on tapana ottaa hyvinkin vanha jälki työstöön, jos tuoreempaa ei löydy. 
Vajaa 8 km sitä katsottiin ja sitten saatiin koira kiinni. 
Uuteen kohteeseen ja siellä Rocky nosti nokkansa ylös ja läksi. Jälki on oli tuore ja varmaan jossain kohdassa mullikka tai joku muu juoksija tarttui eteen. 
Yli 8 km mentiin ja sain koiran sähkölinjan ja tienristeyksestä kiinni. 
Tuli komennus jahdivoudilta yhteen vetoon ja Rocky hakuun. Muutama kilometri tyhjää ja sitten vauhti kiihtyi. Hirvi liikkeellä, tulee passiin! Ja sieltähän tuli rauhallisesti 12 piikkinen sonni ja se sai luodin rintakehästä sisään. 
Rockylle matkoja n. 21 km ja 82. hirvi. 

19.10.2022 Päivitys

Huomenna torstaina voi taas seurata Trackerin kautta Rockyn hirvijahtia. Meillä ei ole mitään hajua alueen hirvikannasta. Laitetaan Rocky vaan johonkin kylmään hakuun ja katsotaan mitä tapahtuu. 
Kahtena syksynä olemme ko. kohteessa käyneet koira-apuna ja muutamia hirviä sieltä on Rockyn töihin ammuttu. Mutta nyt on uusi syksy ja koira vuotta vanhempi. Jäädään odottamaan mielenkiinnolla. 
Jahtikeli pitäisi olla hyvä. Ei pakkasta yöllä, joten jos jälkiä on tehty, niin niiden pitäisi tuoksua koiralle kiihottavasti. 
Palataan myöhemmin asiaan. 

17.10.2022 Päivitys

Yöllä oli kameraan tullut kuvat tuplavasoista. Siispä julkisesti Rocky kameran luokse ja siitähän jälki löytyi. Pitkän matkaa olivat kulkeneet makuupaikalle, mutta tiesihän sen että koira ne löytää. 
Löytöpaikalla lähtökiljaisu ja muutama kilometri ravia kunnes haukku räjähti kuuluviin. 
Siitä nätisti kävelytin hirviä hitaassa haukussa kohti passiketjua. Vähän ennen passimiestä haukku kiinteytyi ja yksi vasoista näytti kylkensä sellaisella seurauksella, että ampuja pääsee maksaa paistamaan. Rockyn 81 hirvi näki päivänvalon katoavan sateiselle taivaalle. 
Rocky jatkoi vaamin kanssa, joka jätti toisen vasansa johonkin tiheikköön. 
Sitten olikin työ saada riittävän kova karkko, että saisi koiran pois. Huusimme ja mölysimme, mutta ei vaan karkkoa meinannut saada millään. 2½ tuntia kertyi haukkua, kunnes pääsin vaamin viereen ja karmeasti (kuulemma) mölyten sain sen verran eläimen juoksuun, että kaveri pääsi autolla pellonreunaan koiran eteen. 
Sitä hirveä ei miedolla ilmeellä tapeta


16.10.2022 Päivitys

Ei ole enää kuin alle 5.000 lukukertaa, niin miljoona tulee täyteen. Kun se miljoona täyttyy, pitää keksiä joku kiva arvonta johonkin. Seuraa facea, minut löytää sieltä monella nimellä, sillä varaprofiileja pitää olla, kun innokkaat fanit käyvät niin kuumana että välillä pitää minunkin käydä banaanilaivalla. 
Nyt jos seuraatte Hirvenmetsästys koirilla -faceryhmää, niin siellä on taas jotain uutta tarjolla. On siis syytä pysyä ajan hermolla. 
Niin ja joo, tänään emme lähteneet hirvijahtiin kun osa porukasta on sokerista. Ulkona sataa nimittäin vettä. 
Mutta ensi viikolla käydään jahdissa joko maanantaina, torstaina ja lauantaina. 

15.10.2022 Päivitys

Lähdettiin etsimään kaikenlaisia hirviä. Rocky kylmään hakuun ja eipähän siinä pitkään nokka tuhastellut kun jälki löytyi alle. Lähellä paukkuivat lintukiväärit ja haulikot. 
Iso naarashirvi läksi juoksuun ja suoraan tietenkin omalta alueelta naapurin alueelle. 5 km juoksun jälkeen hirvi tuli auton edestä tielle ja siitä koira kyytiin. 
Se oli sitten sellainen päivä. 
Huomenna taas yritetään toiselta alueelta pelkkää vasaa. 

14.10.2022 Päivitys

Eilen yritettiin taas vasaa. Lainakoira oli käytössä, Rocky -vanhus sai huilia. 
Istuskelin rauhassa passissa, kun selän takana rasahti. No siellähän seisoi emä ja vasa. Alle 50 metrin päässä, mutta kielletyllä alueella. Eivät lähteneet tulemaan omalle alueelle. 
No lainakoira löysi yksinäisen naaraan, joka kulki sitten vierestäni. Ei voi ampua vasana aikuista. 
Koira juoksi perässä ja kohta ilmestyi eri hirven kuva minun riistakameralle. Naapuriseuran alueelta tuli sonni meidän puolelle passimiehen vierestä. 
Koira oli vaihtanut naaraan tappisarveen, joka tuli passimiehen viereen. 
Kaikkiaan 8 eri hirveä oli liikkeellä alueellamme, mutta ei vaan laillista yhtään hollille. 
Semmoista se on hirvijahti joskus. 
Huomenna lauantaina kokeillaan Rockyn kanssa toiselta alueelta. Siellä ei hirvitiheys ole kovin kummoinen, katsotaan löytyykö mitään. 

12.10.2022 Päivitys

Lähdettiin vasaa etsimään. Rocky kylmään hakuun ja niin vain sonni löytyi passimiehen vierestä. No sen tietää, että melkoisen suorilla lähdettiin karkuun. Reilu 5 km ja sain koiran pois tien ylityksessä. Sitten toiseen kohtaan ja siitä löytyi varmaan pari vuorokautta vanha jälki, jota poika yritti kaivella tuoksuvammaksi. Sain otettua koiran kiinni taas tien ylityksessä ja kolmanteen paikkaan.
Siitä lähdettiin vastatuuleen ja oiskohan alle kilometrin mennyt kun nelipiikkinen sonni antoi lähdössä haukkua ja sitten juostiin. Passimies sai koiran kiinni pellolta hirvenjäljiltä. 
Että semmoinen vasajahti meillä taas tänään. 

9.10.2022 Päivitys

Tänä aamuna lähdettiin etsimään vasaa ammuttavaksi. Rocky pääsi hakemaan klo 8.45. Ja sieltähän hirvi löytyi ja haukku jämähti alkuun löytöpaikalle klo 8.57 eli hakuaika 12 minuuttia. Sitten lähdettiin kulkemaan jostain syystä ja noin 4 km jälkeen sain koiran pois ennen valtatietä. Passimies näki hirven ja totesi sen aikuiseksi, ei palanut ruuti.
Sitten uutta hakua ja kovasti poika teki töitä. Joku jälki oli alla, mutta otin tien ylityksessä kiinni, kun tuli tieto vasavaamin jäljistä tältä aamulta. 
Siispä makkaranpaiston jälkeen Rocky jäljille ja siitä vajaa 500 metriä kajahti haukku. Hirvet tekivät ihmeellisen saikkauksen ja ilmeisesti siinä vaami jätti vasan, sillä passimies näki enää yksinäisen naarashirven. Sitten pitikin aloittaa koiranmetsästys, turha juosta väärän eläimen perässä. 
Että sellainen vääränhirven päivä tänään. Kaksi löytöä kuitenkin erittäin tuulisessa säässä. Jälkivainullapa hyvinkin. 
Nyt lepoa koiralle, tuli liki 20 km mittariin tälle päivälle eilisen noin 7 km lisäksi. Varsin hyvin vanhus jaksoi, kunto on hyvä näköjään ikään nähden. 
Tuolta löytyi ja tiukassa mutkassa varmaan jätti vasan ja veti koiran mukaansa. 


8.10.2022 Päivitys

Koko yön aamuun asti satoi vettä. Laitoin koiran kylmään hakuun, yhdelläkään kameralla ei ollut kuvia hirvistä. Tietä myöten juoksemaan, kuten tavallista. Kohta vastatuuleen vinkkeli ja siitä kulkua kunnes hirvi löytyi. Melkoisen tarkasti 16 minuuttia irtilaskusta. Vähän kyllä kävi mielessä, että kuinka jälki haisee. Mutta näkyi haisevan, taas. 80 hirvi Rockylle.
Ylivuotinen mulli. 
Huomenna yritetään löytää vasa. 

3.10.2022 Päivitys

Jatkoimme sunnuntaina jahtia. Seuruumme toinen koira Vikke, sai nyt vastuuta enemmän ja nuorempi sankarpoika täytti leiviskänsä huippuhienosti. 
Irtilaskusta kului 45 minuuttia kun hirvi oli nurin. Hienoon haukkuun jäi eilinen nuppa ja siitähän se oli helppo keikauttaa katolleen. Ja minkälainen nuppa se olikaan. Ruhopaino 235 kg oikeasti punnittuna. 
Vot miten tuli pakastimeen lihaa, kylhä mie pärjään loppuvuoden. 
Hyvin on alkanut tämän syksyn jahdit. 

1.10.2022 Päivitys

Ennakoin vähän lokakuuta, mutta huomenna ei taida joutaa jorisemaan. Joten hirvihommia aloitellaan ankarasti. 
Kolme ja puoli kuukautta intensiivistä jahtia. Tai sitten vain pari viikonloppua ja homma on bueno. Ehkä kuitenkaan ei, sillä onhan se siellä lumessa ja pakkasessa kiva jahdissa kulkea. Tietää ansainneensa halvat hirvenlihat sitten. 
Katsotaan kuinka homma etenee. 
Hyvinhän se eteni. Rocky hakemaan klo 9.00 ja klo 10.09 löytyi hirvet. Löytöpaikalle, tai muutaman kymmenen metrin siirtymän jälkeen jäi haukkuun ja siitä kaveri pääsi vasan tinttaamaan katolleen. Rocky jatkoi vielä yli 2 tuntia emän kanssa, kunnes saatiin pitkien karkotusten jälkeen koira kiinni. 18 kilometriä työmatkaa ja 3½ tuntia haukkua. Osa haukkuajasta jäi varmaan laskurista pois, sillä haukkulaskuri lopetti toimintansa. Oikea haukkuaika on 3 tuntia 33 minuuttia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti