sunnuntai 1. elokuuta 2021

Lohielokuu 2021

Elokuun lohta 2021

15.8.2021 Päivitys 

Ville Seilola ja Teemu Rundgren koppaavat ensimmäisen sijan


Palkintojenjakoa upeassa säässä


Soutupepefestit on pidetty. Tilaisuus oli mahtava ja kalaakin tuli. Samoin tuli lopetettua oma kalastus tältä kesältä Väylällä, mutta se jatkuu muissa merkeissä muilla vesillä. Mm. huomenna lähden Tuiskusen ja Rautu-Reiskan kanssa Pyhännän Iso Ahvenjärvelle kirjolohia etsimään. 
En siis jouda nyt ihmeemmin päivittelemään asioita, mutta lupaan että keskiviikkona palaan astialle kunnolla kuvien ja muiden turinoiden kera. Kiitos ja anteeksi rakkaat lukijani. 

13.8.2021 Päivitys

Kolmastoista päivä ja perjantai oli epäonnen päivä, lohille. Aamulla taas possupierasua ennen olimma nivanniskalla. Ja vajaa 10 minuuttia vapa taipui. Kikulia vietiin rumasti. Tässäpä video. Reken Kikulimarjas
Sitten ajelimme Kullekorvaan ja kokeilimme, onko paikka aivan tyhjä. No ei ollut ja kesän ensimmäinen kossi oli tosiasia. Puijaria se puraisi ja vihaisesti väänteli vapaa aluksi. Tässä video Reken kossi

Soutupepefesteille rakennettiin kisakeskus. Siinä ruokaillaan ja jaetaan palkinnot. 

On se seppä

Kikuli rokkaa

Puijarin kossi


12.8.2021 Päivitys

Aamulla ennen sianpierasua oltiin upealla joella. Aurinko ahdisteli nousuaan ja vedenpinta oli tyyni. Valitsin vaaput juurikin taivaan ja vedenpinnan mukaan. 
Ehdimme soutaa alle 10 minuuttia kun Puijari oranssipyllyä vietiin melkoisen rivakasti. Piti jopa yksi siima katkaista ja katsella kuinka vaappu aloitti matkan kohti Torniota. Tosin se ei ollut kalasiima, vaan kalasiimaan sotkeutunut. 
Reiska otti kalavavan käsittelyyn ja minä soutelin pelastamaan kelluvaa vaappua. Sentään eilen kalan antanut Kikuli oli kyseessä. Sain vaapun veneeseen ja loppu voidaan katsoa videolta. Seiskan marjas

Ajoimme rantaan kuvaamaan kalaa ja kun aamu ei ollut edes alkanut, päätimme yrittää kojamoa tai soudella vain ihanassa aamussa hupia. 
Ehdimme lasketella ehkä kolmesataa metriä kun Valhalla Prutkua vietiin entistä vihaisemmin. Otteista näki, että nyt voisi jopa kojamo olla kyseessä. Tämä oli toinen kojamo, joka tuli Prutkulla korjauksen jälkeen. Elvytys onnistui siis erinomaisesti. Eipä tästä enempää jorista, katsokaa video. Reken kojamo


Kelpaa pönöttää


Puijari oranssipylly pelaa 

Valhalla Prutku toimii kojamoille
Nyt alkavat tyhjänpyytäjät sen iänikuisen vollotuksen tummista, jopa mustista lohista. Me emme kuitenkaan anna sen häiritä, sillä emme syö kalankuoria, vaan sen värikkään sisuksen. Näistä elokuun kaloista on se ällöttävä lohenrasva sulanut kivasti ja minä en ainakaan lohenrasvasta pidä lainkaan. Nämä ovat paistettuna kyllä kelpo evästä, mitä nytkin olemme ruotoja paistelleet. 
Lohta on joessa todella paljon, ihan ongittavaksi asti. Silloin sitä voi ottaa ilman omantunnontuskia. Kun lohta on vähän, silloin sitä otetaan vähemmän. Näillä eväillä kalastetaan vielä kaksi päivää, perjantai ja soutupepefestit lauantaina. Siihen loppuu sitten lohestus omalta kohdalta. 

11.8.2021 Päivitys

Heräsimme klo 4.00 ja läksimme ongelle. Eihän siinä olekaan mitään ihmeellistä, mutta läksimme kuitenkin. 
Kullekorva edelleen hiljainen, joten nivalle sitten. Siellä oli yksi vene, jota piti hieman opastaa lohensoutukuvioihin. Lohensoutuun kun ei kuulu ylävirtaan soutu, varsinkaan silloin kun muita on laskemassa samaa kohtaa. Hyvässä hengessä opastus ja laskettelimme alaspäin. 
Eka lasku ei tuottanut mitään ja kaluston vaihtoa rannassa. Uusi lasku ja Kikuli oli uimassa "ahneenongessa". Siihen Kikuliin tulikin tärppi, räväkkä isku, mutta eipä tarttunut. 
Siitä hieman alaspäin ja sitten sama vapa taipuikin ketterästi ja lohi otti hyvän etumatkan alavirtaa kohti. Ja videossa loput, olkeepa hyvä Villi kutonen Kutosen koukkaus
Tulipyllyparoni Kikuli

Kylläpä ikeniä naurattaa



10.8.2021 Päivitys

Jaksoimme aamulla herätä ennen sianpierasua. Ja kannatti lähteä. Nyt löytyi kala ja tieto missä ne lohet tällä hetkellä ovat. 
Puijari oranssipylly löytyi tämänkin kalansuusta. Sillä vaapulla on tullut melkoisen monta lohta jo. 
Pientä videopätkää tässä, kala tuli koukattua kyllä. Reiskan kutonen
jk. nyt tuli hieman huonoja uutisia, kun oranssipylly Puijarin leukalappu on irti. Sitä vaappua ei enää voi käyttää. Mutta toisaalta, onhan tuo vaappu roikkunut varsin monen lohensuussa tänä kesänä, joten joutaakin telakalle. Etsitään toisia tuuraamaan. 
Tämän päivän soutu-urakka on ohi, aamulla uudestaan. Sitä isoa kojamoa yritetään, noita pikkulohia vaan tuppaa tulemaan kesken yritysten. 
Olemme Reken kanssa käyttäneet Banaani Leenan kikkaa ja kaksi kalaa on saatu banaania syöden. Iiron kanssa toimi vesilämpömittari, joten kalamiehillä ja -naisilla on monenlaisia taikoja. 
Hyvin oli kiinni

Ei ammuttu, vaikka siltä näyttää. Rimpuili koukussa muutaman sekunnin


9.8.2021 Päivitys



Viimeinen lohiviikko alkaa harmaissa merkeissä ja pienessä sateessa. Eli onkin tulossa oikein lohentappoviikko. Näin ennustan ja odotan omaan veneeseen myös kesän suurinta lohta. Se on eri asia sitten tuleeko sellainen, mutta kovasti Rautu-Reiskan kanssa yritämme löytää sellaiset madot koukkuihin, joihin kojamo jysäyttää luisen leukansa kiinni. 
Viikonloppuna osallistuimme Lohikuninkuuskisaan, mutta eipä siitä ole paljon kertomista kellee. Pellon alueelta ei punnituspaikoille tainnut kovinkaan moni tarvinnut mennä. Suurin osa kaloista saatiin Kolarin puolelta. 
Helteessä soudeltiin kuitenkin se 10 tuntia siimoja suoraksi tulevaa viikkoa varten. 
Viimeinen lohiviikko huipentuu Kala-Harri soutupepefesteihin lauantaina. Sunnuntaina nostetaan vene ylös ja jätetään Pellon kesäkoti tältä vuodelta. Ensi vuodesta ei ole mitään tietoa, missä ollaan ja miten. 
Lohiveneeni on osoittautunut kuitenkin kalaveneeksi. Lohia on siihen nostettu melkoinen määrä, joten hyvin onnistui veneenteko näin noviisilta. 
Toivotaan hyvää lohiviikkoa kaikille lohestajille. 
Jatkoa
Kävimme Reiskan kanssa sadeongella. Olipa sattunut siimaan ainakin yksi hyvä syötti ja tässäpä video tapahtumista sitten loppuun asti. Reiskan kasiysi Kasiysin koukkaus
Muuras toimi nätisti




6.8.2021 Päivitys

Eilen illalla ei jaksanut lähteä ongelle. Pitkä päivä Rovaniemellä eläinlääkärissä. Viikko sitten irtokoira hyökkäsi koiramme kimppuun, kun vaimo oli kävelyttämässä Rockya. 
Yhteenotossa Rockylta murtui yläleuka ja kaksi hammasta piti leikkaamalla poistaa. Saas nähdä tuleeko hirvikoiraa tuosta kumppanista vielä. 
No tänä aamuna läksin joelle ristiriitaisissa tunteissa. Laittelin siimoihin sellaisia testivaappuja, joilla en ole kalaa saanut. Mietin, että huono kenraaliharjoitus tuottaa hyvän ensi-illan (huomenna on Lohikuninkuuskisa). Joten en tahtonut edes saada lohta. Mutta toisaalta toivoin että vapa taipuisi, jolloin kisaan löytyisi kenties Jokeri -vaappu paljon lohia antaneiden kaveriksi. 
No yhteen Kikuliin rumautti lohi, mutta vapa vain räväkästi taivahti, teline rumahti ja kala ei tarttunut. Paikasta, jossa tiedän asuvan jonkinkokoisen kojamon. 
Sitä varmaan on kisassa yritettävä, jos sekaan sopii soutamaan. 
Nyt odotellaan Rautu-Reiskaa saapuvaksi ja keskitytään huomiseen kisaan. Nyt jos koskaan voisi rämäyttää se vaapunsärkenyt äijä,  ehjätty Prutku on käytössä. 
Vesi on 15,4 astetta ja laskusuunnassa koko ajan. 

5.8.2021 Päivitys

Säätieteilijät eilen osasivat kertoa, että illaksi tyyntyy. Niinpä se tyyntyikin ja soutelin Kullekorvan pienessä alatuulessa, mutta puolivälissä soutua sekin tyyntyi. 
Ajelin Lampsuvantoon ja siellä oli useita veneitä soutamassa ja pari rannalla odottamassa. 
Odottelin omaa vuoroa ja katselin upeaa auringonlaskua. 

Toistaviikkoa sitten Valhalla Prutku sai kokea elämänsä julmuuden ison kojamon suussa ja vaapun keho kuoleentui. 
Käynti Valhallassa auttoi ja mestari puhalsi Prutkuun uuden elämän. Ja samalla vaappu pääsi avauskokoonpanoon näyttämään, mitä uudelleensyntyminen merkitsee.
Omalla vuorolla pääsin soutamaan ja ehdin lipotella airoilla pienoisia reikiä tyyneen vedenpintaa varmaankin sen 8 minuuttia kun Prutkua vietiin. Ei isosti, mutta kivasti. 
No kertokoon video loput, kyllä se iloksi lopussa muuttuu. Kasin kojamo Kojamon koukkaus
Tänä aamuna olikin kova sumu, joka hitaasti painui alavirtaan

Pikkunätti 8,040 kg ja 90 cm kojamo

Kyllä tätä väriä onkii lisää mielellään

Kojamo niputti itsensä ja taisi hukuttaa samalla 


4.8.2021 Päivitys

Tänä aamuna tuuli sen verran kovasti ja tuulee edelleen, että mukavuudenhaluinen pullukka röllöttää sohvaurheilijana kotona. 
Jännä ilmiö kuitenkin, että aika vähän lohia on kannettu rannalle, vaikka vesi on viilentynyt. Mistähän sekin johtuu. 
Ehkä vieheiden uintia pitää jälleen muuttaa. Lämpimän veden uinti ei ehkä toimikaan. Jos illaksi tyyntyy, häätyy lähteä kokeilemaan mihin liikkeeseen ottaa, vai ottaako mihinkään. 
Nyt joku varmaan älähtää, että taas se tietää kaikesta kaiken. Mutta jos osaa lukea, niin edellisessä lauseessa juurikin kirjoitin, että pitää lähteä kokeilemaan mihin se ottaa jos ottaa. Eli en tiedä, mutta uskon tietäväni. Ja niitä tietoja omassa soudussa aion jalostaa. 
Vesi on kirkasta ja vähän. Vaapunväritys alkaa korostua, sillä kala näkee kaukaa lähestyvät pärisijät. Itse panostan näkyvään ja kuuluvaan häirikköön ja sen perässä tuleviin yllätyksiin. 
Kosseja en aio yrittää, joten valitsen siimoihin isompia lohia viehättäviä vaappuja. Vaikka tämän kirjoituksen jälkeen illalla tietenkin siimanpäässä riehuu kossi. Tämä on koettu ennenkin, vaikkakin niitä isoja on osattu onkia täsmäkalastuksena. 
Katsotaan miten loppukausi etenee. 
jk. Kala-Harrin Soutupepefestit ovat reilun 2 viikon päästä. Näin upeaa pääpalkintoa lähtee tavoittelemaan yli 30 venekuntaa. Soudun jälkeen syödään lohisoppaa ja kauriskarhupaistia ja fästit jatkuvat palkintojenjaolla, saunomisella ja muulla kivalla touhulla. Reppuhan ei ole tietenkään tyhjä, vaan sisältä paljastuu ihania yllätyksiä, tietenkin.


3.8.2021 Päivitys

Eilen rauhoituksen jälkeen kävin joella, mutta ei siinä kaaoksessa viittinyt pitkään sestoa. Siellä ajeltiin moottoreilla miten sattuu, eräs aloitti kalastuksen 18.45 (rauhoitus loppuu klo 19.00) ja muutenkin tuntui etten sovellu ruuhkajoelle omalla kalastusetiikalla. 
No tänä aamuna heräsin 3.30 ja aamupalan jälkeen istahdin autolle ja siitä veneeseen. Tai siis kävelin loppumatkan veneelle, en ajanut autolla vaikka sekin olisi onnistunut. 
Soutelin Kullekorvaa ja kun tulin tuttuun paikkaan, perävapa taipui rohki vauraasti syvään. Ensi otista näkyi, ettei kossi ainakaan ole kyytillä. 
Videot kertokoon koko paletin, mutta kivaa oli vääntää vähän vauraampaa tovin verran. Kojamo 11 Kojamon koukkaus

Veden lämpötila oli 16,7 astetta. Ehkä sentin oli noussut vesi. Roskia ei pahemmin kulje ja vesi on kirkasta. 

Facebookissa Tornionjoen lohenkalastus -ryhmässä on huima Kala-Harri kala-arvaus menossa. Käykäähän katsomassa ja osallistumassa. 
Tähän aamuun oli upea lähteä onkimaan

SMK Camping Pello tarjoilee upeat puitteet lohenkalastukseen

Puijari pelaa upeasti


Siinä se on, 11,180 kg ja 105 cm


1.8.2021 Päivitys

 Aamuyöstä sateli vettä, joten me sokeripojat käänsimme kylkeä. Jouduimme joelle vasta klo 7 jälkeen aamulla. 
Mutta mitäpä sillä on virkaa, kun soudellaan 10 minuuttia ja napataan kala veneeseen. Silloin voi nukkua vaikka hieman pitempään. 
Puijaria taas kurmootettiin ja ohessa video Iiron seiska
Vesi on siinä 17 asteen tietämissä. Jäähtymään päin kuitenkin. Kirkkaita lohia edelleen tarjoillaan kultareunaisilta lautasilta. 
Näihin kuviin lopetetaan tämän viikon soutu ja maanantaina uudestaan. 

Mustaoranssi Puijari on antanut jo 4 kalaa viikon sisään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti