Reettala Tiki 14.6.2005 - 21.12.2018

Tiki nukkuu - kivut on poissa

Joulu 2011

Kilometrit on takana, nyt ei koske jalkoihin enää. Tiki, meille niin rakas hirvikoira on päässyt ikiuneen ja olo on todella surkea. En jaksa paljoa kirjoittaa. Lainaan tähän yhdestä kirjastani luvun, jossa Tikin kanssa jahtasimme hirviä. Eikä se ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen. Kaikkiaan Tikin kanssa saimme 70 hirveä kaadettua. Osan kaatoi jahtikaverini, jotka muistavat Tikin aina ystävällinen ja lempeänä kotikoirana, mutta metsässä intohimoisena pyyntikoirana. Osan kaadoin minä monenlaisten vaiheidenkin jälkeen. Lepää Tiki rauhassa, et katoa sydämistämme koskaan. 

Tikin hirvet

Teno virtaili koskipaikoissa virkeänä, mutta suvantojen kohdilla jääpeite oli voittanut hennon virran. Alkavan talven sääoikut olivat muotoilleet jääkannen aivan uuteen kuosiin. Ahtojäätä, kai sitä siksi voi kutsua, oli kasautunut matalikkojen kohdille ja tehnyt joesta kuin kynnöspellon.

Ei hirvetkään vähässä kummassa tohtineet pitkäkoipiaan tunkea epävarmalta näyttävän jääpeitteen päälle. Niinpä pari viikkoa saimme koiran kanssa kulkea tyhjiä maastoja, sillä määrättyyn aikaan omat hirvet on ammuttu yhettömiin ja Norjasta ei jäätilanteesta johtuen täydennystä tullut. Se on joka vuosi samanlaista. Mutta sitten, kun jääpeite on hirvien mielestä sopiva, niin joka yö kirjavoituu uudet jälkijotokset joen yli, siitä jokivarren tien yli suoraan kohti Kevoa. Osa jää päiväksi pariksi einehtimään poroaidan varteen, suurimman osan loikkiessa poroaidan yli kohti parempia ruokamaita.

Hiljaiselosta huolimatta ajoin jokapäiväisen jälkilenkin kylältä Kaavaan ja takaisin. Muutamat poronjäljet saivat jarrutusrefleksin pelaamaan, mutta toivo häipyi nähtyäni pyöreän sorkanjäljen toivomani suippokärkisen sijaan.

Päivät menivät muuten lenkkeillessä koiran kanssa ja käytiin sitä joku kerta muutaman tunnin lenkki tyhjässä maastossa kuntoa ylläpitämässä. Kun ei mikään suuri hoppu ollut hirvihommiin, sillä aikaa oli ja omat lihat käpertyivät pakastimessa entistä enemmän kyykkyyn.

Punttisalitreenit olivat itselle päivän kohokohta ja illalla kuumaan löylyyn. Voisiko sanoa, että entisaikojen luppoa tuli vietettyä hieman nykyaikaisemmin.

Joku päivä, mikä lie ollut, käväisin taas salilla kiskomassa hien pintaan. Sauna odotti jo valmiina, joten suoraan suihkun kautta löylyihin. Rauhassa siellä yksinäinen äijä sai nakella tervantuoksuista vettä kuumille kiville ja maistella löylyn rentouttavia kosketuksia rasittuneella keholla.

Saunan jälkeen tanakka proteiinijuoma ja puolivaloilla jonkun tympeän elokuvan katselua. Tikille vielä hyvänyön toivotukset ja olinkin valmista kampetta lakanoiden väliin.

Aamusta heräsin tekstiviestin piipitykseen, mutta kun kelloradio näytti hieman yli kuutta, päätin kääntää topakasti kylkeä ja ottaa kadonneesta unesta nopeasti kiinni. Herätäkseni parin tunnin päästä uudelleen, nyt vaativasti käikättävään soittoääneen.

No mikä ihme tähän aikaan soittaa? Eri soittaja näköjään kuin tekstarin laittaja. ”No huomenta, mikäs hoppu se nyt on?” Tuntemattomille ei tosin noin vastata, mutta näin soittajan olevan Petterin, hirviporukkamme pomon. ”Siitä on kuule mennyt ainakin neljä hirveä Mantokuolpunaan, vanhan kaatopaikan kohdalta”.  Säpsähdin hereille kuin menninkäinen päivänsäteen nähdessään ja tarkistin vielä kuulemani uudelleen. ”Siiskö tuosta aivan meidän läheltä, siis tästäkö, tästä talomme takaa?”

”No siitä juuri. Mutta en pääse jahtiin, kun on päivän ohjelma jo laadittu, mutta jos käyt, niin katsotaan sitten tilannetta”.

Olin jo viimeisiä lauseita kuunnellessani menossa pukeutumaan ja huutelin joo joot ja nakkasin puhelimen kiinni. Päivä oli jo valjennut ja pukeuduin pikaisesti jahtivaatteisiin. Mietin taktiikkaa ja päätin lähteä ilman reppua vain aseen ja koiran kanssa jokivarren polkua kohti jälkiä ja katsoisimme mihin eläimet siitä suunnistaisivat.

Kuljimme vastatuuleen ja Tikillä oli täysi työ pysyä housuissaan. Selvästi se haistoi jotain, joten päätin löysätä koiran irti. Kumppani läksi kuin tykin suusta ja katosi pian sakeaan metsikköön. Näyttää kartan mukaan painuvan juuri Mantojärven rantaan ja nyt menee jo järven itäpuolelle. On varmaan jo jäljillä, sillä vauhtia on melkoisesti.

Seurasin vielä tovin siinä polulla kännykän kautta koiran liikkeitä ja päättelin hirvien olevan aivan koiran lähettyvillä. Sitten vauhti toppasi ja haukkulaskuri alkoi esitellä toivottuja lukemia. Vielä soitto koiralle vahvisti haukun olevan päällä.

Pistelin takaisin kämpille kuin Lätsä-Pekka niin, että ylisuuri karvareuhka ei meinannut pysyä vauhdissa mukana lainkaan. Vaikka Lätsä-Pekalla se hattu taisi kyllä kaikki kilpailut vauhdissa pysyä mukana.

Vaihdoin kämpällä asetta enemmän lähitaisteluun sopivaksi ja hyppäsin autoon. Ajatuksena oli ajaa hirvien eteen Skallun tielle, sillä suunta oli juuri sinne. Itään ne eivät lähtisi, sillä jyrkkä rinne olisi ollut hirvillekin tekemätön paikka. Ja toisella sivustalla oli Mantojärvi, joten tuskin ne aukealle jäällekään lähtisivät. Soittelin matkalla apuvoimia, mutta yksikään jahtikavereista ei joutaisi heti aamupäivästä. Kyllä vetoapua löytyisi, mikäli elukkaa kenttää suoltuisi.

Niinpä yksin oli tehtävä päätökset ja seurattava tilanne loppuun saakka. Koira oli löytöhaukun jälkeen siirtynyt eläimien kanssa kolmesataa metriä ja nyt se haukkui kapeassa uomassa järven ja vuoren välissä.

Ajelin haukun kohdalle ja siitä oli 700 metriä haukulle matkaa. Haukku pysyi koko ajan samassa paikassa, joten arvelin tilanteen jäävän siihen pitemmäksi aikaa. Skallun tielle olisi matkaa liki kymmenen kilometriä, joten päivännäöllä ei tuolla tahdilla hirvet sinne ehtisi. Joten auto parkkiin tien sivuun ja menoksi suoraan haukulle.

Lunta oli maassa ja puissa melkoisesti ja haukku tuskin kuului kunnolla sivutuuleen. Mutta mitä lähemmäksi pääsin, sitä selkeämmin haukku kuumotti kumeasti lumisten puiden välistä.

Hirvien täytyy olla tuossa erittäin tiheässä ryteikössä. Siitä oikealle on männikköä, jossa näkyvyys on  muutamia kymmeniä metrejä. Vasemmalla on rääseikköä, eikä siinä pääse edes kunnolla kulkemaan.

Tuuli oli suotuisa minulle ja varsin reippaasti kävelin viimeisiä satoja metrejä. Nousin jäältä rinteeseen ja siitä pehmeässä lumessa oli helppo hiipiä viimeinen sata metriä.

Haukku kuului nyt selkeästi ja kiihkeästi. Tosin en nähnyt vielä koiraa, enkä haukuttavia. Katsoin kartasta vielä etäisyyttä koiraan, ja 70 metriä oli meillä välimatkaa.

Niin se ääni hämää, sillä luulin olevani aivan koiran vieressä. Hiivin väistellen lumisia puita ja tähystin etumaastoon. Metrit vähenivät näytöllä ja lopulta nakkasin puhelimen taskuun. Nyt pitäisi alkaa pikkuhiljaa näkyä koira, sillä melkoinen konsertti tervehti etumaastossa hiipijää.

Tuossa, tuossa on Tiki! Oranssi liivi välähtelee lumisessa maastossa. Mutta missä on hirvi tai hirvet? Petteri oli maininnut, että ryhmässä pitäisi olla kaksi vasaa ja kaksi lehmää. On siinä lihaa, jos koko joukon tuohon kompsin.

Lumisten puiden välistä näen jotain mustaa. Siinä se on se hirvi, aivan selvästi tuossa seisoo hirvi. Tarkistan kiikarin linssit puhtaiksi ja olen valmiina ampumaan. Pääsen muutamia metrejä hirveä kohti, mutta se muuttuukin äkkiä kallioksi. Näinkö suuren metsästäjän edessä hirvikin kivettyy?

No ,olisihan tuo aika kaukaa haukkunut, sillä koira paahtaa vasemmalla tiheään pensaikkoon. Ja sitten näenkin lehmähirven pään. Se katsoo koiraa synkkänä, minä etsin jo eläimen korvallista tähtäimeen. Tuohon olisi hyvä lisauttaa, mutta muistan ilmoituksen vasanjäljistä.

Siispä lasken aseen ja haen katseella vasaa. Juuri sitä, mitä koira haukkuu. Vasa on kuin onkin siinä tiheässä pusikossa. Eikä siihen ole ampuminen, mutta ei tässä mitään hätää ole. Tuuli on puolellani, eivätkä hirvet minua näe.  Liikkumaton ukko lumipuvussa, lumisessa metsässä.

Tiki takoo täysillä ja sitten vasa liikahtaa. Koira pyörähtää vasan ympärillä ja vasa ottaa muutaman askeleen tiheiköstä esille. Samalla se saa kymmenestä metristä kuuman kuulan keuhkoille. Veret purskahtavat hangelle ja vasa pyörähti kyljelleen lumeen. Lehmä pyörähti myös samaan suuntaan, mutta pysähtyi kun Tiki hyökkäsi sen eteen haukkumaan. Sain lehmän kaularangan tähtäimeen, varmistin koiran sijainnin ja päästin kuulan kohteeseen. Hirvi tipahti siihen paikkaan ja Tiki oli kärppänä pistämässä kampausta eläimeltä uuteen muotiin.

Kiirehdin hirvien luokse ja kehuin Tikiä runsain mitoin. Annoin koiran turkistaa eläimiä tovin ja sitaisin sitten läheiseen puuhun jahtikaverin kiinni. On parempi heilua puukon kanssa, kun herkkä kirsu ei ole tulilinjalla.

Ennen suolistamista soittelin parit puhelut, että hirviä olisi pari kappaletta nurin. Löytyykö apuvoimia ja kelkkaa?  Annoin koirapannan olla päällä, että kaverit osaisivat sen pohjalta tulla paikalle.

Sitten nakkasin ensin vasalta mahan pois ja kääntelin siinä varsin kookasta lehmää tovin parempaan asentoon. Kun ei ollut reppua, niin köyttäkään ei löytynyt yhtään matkasta. Yleensä köydellä olen takajalan sitonut puuhun, niin pääsee paremmin suolistamaan.

Jotenkin se kuitenkin onnistui ja hirvet odottivat noutajia.

Kavereilla menisi vielä jonkin aikaa, joten otin Tikin hihnan ja sitaisin sillä vasan kiinni. Nakkasin elukan kyytiin ja hoitelin sen yksinään järvenrantaan. Samalla kuuluikin kelkan porina kun Eki ja Jouni sieltä tulivat hakemaan hirviä valtatien varteen.

”Täällähän on näköjään jo vasa rannassa odottamassa”. ”Joo, nappasin sen kyytille, kun ei teitä alkanut kuulua. Mutta nyt olisi kelkkamiehen heitettävä kelkki tuosta jyrkästä penkasta rinteeseen ja toinen hirvi odottaa tuolla jonkun matkan päässä. Tästä voisi jopa noustakin, hyppäytätkö Eki sinä pailakan tänne? Jätetään reki tähän rantaan, sen kanssa on turha tiheikköön painua”, opastin kavereita noutoon.

Tottuneen kelkkamiehen lailla Eki nostautti kelkan jyrkästä rantapenkasta rinteeseen ja puiden välistä pujotteli kaatopaikalle. Jounin kanssa taapersimme perässä ja lopulta saimme lehmähirven kiinni kelkan vetokoukkuun. Kevyesti Lynksi kiskaisi hirven matkaan ja jälleen yksi taaperrus lanattua jälkeä jäälle.

Ketterästi eläimet nousivat kolmeen mieheen rekeen ja Jouni kelkan sarviin. ”Aja vain tuloreittiä toiselle rannalla ja sieltä nousee joku tiepohja, josta päästää autoille. Me Ekin kanssa tulemme koiran kera perässä, anna mennä vain”.

Sinne katosi kelkka hirvineen, joskin kohta me saimme moottoripelin kiinni. Vastarannalla oli upottavaa lunta ja sinnehän kelkka lasteineen kosahti. Eipä mennyt kuin tovi, kun taas saimme miehissä kelkan matkaan. ”Anna vain hanaa, kyllä se menee”, vielä huuto loittonevan kelkan perään. Lyhytkin ohje on parempi kuin ei mitään, menipä se sitten perille eli ei.

Kävelymatkan aikana sain sovittua nylkijät hirville, sillä katsoin tehneeni kuitenkin oman osani tässä leikissä. Iltapäivä oli jo varsin pitkällä ja maha muistutti, että ilman aamupalaa tai evästä tuli lähdettyä reissuun. Koirakin oli ruokittava ja huollettava, joten luvan kera sain lähteä kämpille, kyllä nahkat hirvistä kuulemma irtoaa toisten toimesta.

Illan pimetessä, saunanlauteilla oli kiva muistella päivän tapahtumia ja toivoa samanlaisia puhelinsoittoja lisää.

jk. Tiki oli todella hyvä "isä" Rockylle. Suojeli, kun Rocky oli pieni. Antoi Rockyn olla laumanjohtaja, kun Rockylle tuli ikää. Tiki oli ihmisille todella lempeä. Ei niin pahasti voinut Tikiä myllyttää, että sillä olisi hampaat paljastunut vihasta. 

https://www.youtube.com/watch?v=SCU4IckE8ns&index=3&list=PLKybcG03cHl-O_zh6UWWJOg9vzCgei7-H&t=0s

Kala-Harri 60 V juhlavaappu

Vuosi 2019 on merkittävä vuosi

Vuonna 1959 kesäkuussa syntyi kaljupäinen pikkupoika Kuusankosken sairaalaan. Miehen alussa oli seikkailijan verta, sillä jo parin päivän päästä hän läksi matkoille. Kotikaupunkiin Joensuuhun, jossa tämä ylivilkas ja räväkkä poikanen aloitti myös kalastajanuransa, joka on jatkunut aina näihin päiviin saakka. 

Tuosta syntymästä tulee siis kuluneeksi ensi kesänä 60 vuotta. Voi hyvä hevonen, mitä kaikkea tuolle ajalle on ehtinyt sattua ja tapahtua. Niistä saisi kirjan tai kaksi. No pöytälaatikossa on sivukaupalla elämänkertaa, joka täydennetään sitten joskus. Mennään päivä kerrallaan, eihän tässä mikään kiire ole lähteä pois. On oikeusjuttuja ja muita tärkeitä asioita vielä kesken. En aio päästää vasikoitakaan liian helpolla, joten pakko on sinnitellä ainakin siihen asti, että paha saa palkkansa. No siitä ei enempää, taustoja löytyy täältä plogilta viime kesältä.

Nyt kuitenkin Jarkko Puitti, Puijari -vaapun isä, on valmistanut väritoiveistani vuosivaapun 2019. Teeman mukaan 60 numeroitua vaappua ja ne myydään tilausjärjestyksessä.

Vaapun hinta on myös teeman mukainen, 60 euroa ja vaaput toimitetaan upeassa lahjarasiassa. 

Kun nuo 60 numeroitua vaappua on myyty, tuota väriä ei tulla enää saamaan sen jälkeen mistään. Väri rauhoitetaan seuraavaksi sadaksi vuodeksi valmistajan toimesta. Puijari on tehnyt kaksi erikoisväriä, jotka arvotaan näiden 60 juhlavaapun tilaajan kesken. Mitä enemmän ostat vaappuja, sitä enemmän sinulla on arpanumeroita. 

Arvottavat vaaput kaikkien tilaajien kesken

Nyt voi moni ajatella, että Kala-Harri meinaa rikastua nopeasti. No ehkä välillisesti rahaa tulee, mutta juhlavuonna sitä myös menee. Vaapun tuotto laitetaan tuottamaan hyvää. Kesällä 2019, syntymäpäivän aattona järjestetään Pellossa Tornionjoella Kojamon Kiusaus lohenkalastuskilpailu. Tuossa kilpailussa on erillinen Kala-Harri juhlasarja, jossa on huippupalkinnot. Siihen menee tämän vaapun tuotosta osa. Lisäksi kesällä etsitään jokin nuorten kalastusharrastus, johon käytetään tätä tuottoa myöskin. Ja lisäksi maaliskuussa järjestetään Kala-Harrin syntymäpäiväjuhlat, johon järjestelyihin varataan pieni osa myöskin. Ihminen yleisesti ottaen täyttää kerran elämässään 60 vuotta. Lähes 20 vuotta sitten oli erittäin lähellä, että näitäkään juhlia ei olisi suunniteltu. Tuolloin "kuolin" kertaalleen, mutta hyvät ystäväni saivat minut elvytettyä ja sen jälkeen on elämäntarkoitus ollut hieman toisensuuntainen. Ja vuosi sitten taas tuli vakava sairastuminen ja siitäkin selvittiin jotenkin elävien kirjoihin. No vielä on mm. magneettikuvaus, jolla varmistetaan että kaikki on konehuoneessa kunnossa. Siihen luotan että on. Mutta tuolloin, tänään tarkalleen 16 kk sitten loppui alkoholin käyttö ja se päätös tulee pitämään lopulliseen lähtöön saakka. Joten viinaakaan ei näiden vaappujen myyntituottoa käytetä, joten ei kannata siitäkään olla kateellinen. 

Tilatkaa vaappu, tällä värillä ja uinnilla saatte lohia. Sen takaan. 

Puijari -vaaput on vielä uusi valmistaja, mutta kuten huomaatte työnlaadusta, tästä merkistä tullaan kuulemaan vielä paljon. Viime kesänä pääsin jo kokeilemaan Puijari vaappua Tornionjoella ja niinpäs vain sieltä lohi kopautettiin kyytiin. 

Puijari -vaappu lohensurmana kesällä 2018

Tilaukset voi toimittaa vaikkapa sähköpostiini, harri.kala@kolumbus.fi tai soittamalla numeroon 0503302550. 

Selkäväri on aivan mielettömän upea

Hirvisyksyä mennään

Hirviä kaatuu, Rocky rallattaa

Kun lohikausi loppui elokuun puolivälin tietämissä, alkoi valmistautuminen hirvisyksyyn. Rockylle hirvisyksy olisi kuudes ja totista metsästystä neljäs. Ensimmäinen syksy meni korvia kasvattaessa, toinen syksy käytiin hakemassa käyttövalion titteli, joka kopsahti 15 kk ikäisenä. 

Kolmas syksy alkoi murheellisesti, kun ensimmäisellä treenilenkillä tunturissa tuli takajalkaa murtuma. Sitä paranneltiin koko syksy ja vasta joulun jälkeen päästiin kunnolla metsään. Hirvilupia ei ollut, mutta yksi hirvikoe käytiin ja reilu 80 pisteen ykkönen napsahti. Joten koira oli kunnossa sittenkin.

2015 eli neljäntenä elinsyksynä aloimme sitten totisen metsästyksen ja siitä alkoi melkoinen menestys koiralla. Nämä neljä syksyä on mennyt 100% löytötehokkuudella ja hirviä on kaatunut 56. Tänä syksynä Rocky on päässyt 30 kertaa tätä kirjoittaessa irti metsään ja hirviä on löytynyt se 30 kerralla. Eli joka irtilasku edelleen täydellä löytötehokkuudella. 

Kaatoja ja juoksuja

Elokuun 20 päivä päästiin aloittamaan hirvitreeni Jalasjärvellä ja ensimmäisenä aamuna kajahti hirvihaukku nopean löydön seurauksena. Päätin, että annan haukkua löytöpaikalla pari tuntia ja sitten karkottelen. Sitä kuntoa oli tarkoitus kohentaa, ja haukkuminen ei paljon kehitä kuin keuhkoja, jos niitäkään niin vallan mahdottomasti.

Parin tunnin haukkumisen jälkeen menin haukulle ja siellä olikin melkoista mölinää ilmassa. Pääsin lähelle katsomaan ja haukussa oli emä vasan kanssa ja vasalla oli kovia liikkumisvaikeuksia. Ilmoitin asiasta hirvipäällikölle ja hän pyysi ottamaan videota ja tarkistamaan vasan tilanne. 

Menin haukulle uudelleen ja nyt vasa oli makuulla. Emä karkkosi lähestymistäni ja vasa ei päässyt perään. Menin siihen viereen ja näin, että takajalka oli vasalta pahasti murtunut. Otin leukun tupesta ja lopetin vasan siihen. Se oli eläinsuojelua, tarpeeton kärsimys nopeasti pois.

Siitä Rocky sain heti syksyn alkutreeneihin intoa ja hirvet löytyivät ja kunto saatiin kasvamaan monen sopivan juoksumullin ansiosta. 

Kun jahti lokakuun puolivälissä alkoi, heti ensimmäisenä jahtipäivänä Kiuruvedellä kaatuikin vasa 

Rocky ja vasa Kiuruvedellä

Rocky hienon työskentely päätteeksi. Ja muutama päivä väliä ja pääsin näppäämään tappisarvisonnin Rockyn edestä kenttään. 

                                                       Rockyn tappisarvi

Näiden jahtien jälkeen siirryttiin Jalasjärvelle, jossa hirviä löytyi. Osa juoksi, osa jäi haukkuun. Ja syksyn edetessä pääsimme napsimaan 4 hirveä nätisti toimineen koiran töihin. 

Välillä haukussa oli vääriä eläimiä ja välillä haukku pakeni vieraalle alueelle. Löytöjen suhteen kaatoja olisi paremmalla tuurilla toistakymmentä. Mutta ainahan homma ei mene kuten kotimaisissa elokuvissa. 

Tähän kaatui Rockyn haukkuun 4 piikkinen sonni

Tässä Rocky työskenteli Piitu -koiran kanssa kahden vasan verran

Pennut, Alfa vasemmalla ja Amiraali oikealla tutkivat Rockyn toista vasaa kaadolla

Tätä kirjoittaessa Jalasjärvellä mentiin pankkiluville, joten kaatomahdollisuuksia tuli lisää. Myös Kiuruvedellä on 1 aikuisen lupa vapaana. Lisäksi on kysytty koira-avuksi muutamiin porukoihin. Tulevana viikonloppuna mennään Padasjoelle jahtiin ja Puumalaan on kysytty Rockya myöskin. Katsotaan mitä eteen tulee, sillä onhan kautta puolitoista kuukautta jäljellä. 

Pentupoikaa kouluttamaan

Joensivun Amiraali oli pienenä jo melkoinen rasavilli

Hirvisyksy ei ole ollut pelkkää Rockya, sillä keväällä hankin Janne Lehtisen kanssa yhteisomistukseen jämtlanninpystykorvan pennun, Joensivun Amiraalin. Vilkkaan pennun kanssa on metsiä samoiltu ja ensimmäiset hyvät hirvihaukut on kuultu pennun ollessa 6 kk:n ikäinen. Joten ainekset hyväksi hirvikoiraksi on olemassa. Kunhan saadaan vaikka ensimmäinen kaato tänä syksynä, on pennulla talvi aikaa kehitellä pienessä päässään ideoita seuraavaa syksyä ajatellen. Tokihan me yritämme joulukuussa, mikäli kelit sallivat ja Ami osoittaa valmiutta, käydä kokeissa jopa käyttövalioon asti. Aika näyttää, mutta intoa koirapoikasella on löytää hirviä ja haukkuakin niitä. 

Näillä kuvioilla mennään, katsotaan sitten päivityksiä tähän kun kausi on paketissa.

Juoksumullin tarina
Eilen illalla tuota alkujuttua rustasin. Tänä aamuna soi puhelin hämärissä ja hirvipäällikkö kysyi Rockyn tilannetta. "Ei ole mitään sovittu tälle päivälle". "Hyvä, sillä riistakameralla oli käynyt se sama juoksumulli, jota Rocky on seuraillut jo 4 kertaa, kokeillaanko vielä kerran".
Mullehan se passasi ja näkyi passaavan Rockyllekin. Siispä koira irti kameran luota ja vauhti kertoi jäljen tuoksuvan hyvin. Eikä mennyt pitkään kun alkuhaukahdukset kuuluivat ja sitten latu maistui. Kuten tosiaan saman mullikan kanssa jo 4 kertaa aiemmin.
Passit tuli kierrettyä läheltä ja kaukaa, sitten suunta kohti pohjoista. Näin että yksi passimies meni ns. varmaan paikkaan, yhteen metsienväliseen peltokannakseen, johon ammuin tuon tappisarven joku aika sitten. Koiralla oli matkaa vielä muutama sata metriä kannakselle, kun pamahti. "Mullikka nurin" särähti korvanappiin. Siitäs juoksukone sait, et enää kyllä lenkitä koiraa hullun lailla.
Joten kauden 7 hirvi oli Rockyn ansiota ehdottomasti. Hyvin löydetty ja seurattu, kuten on totuttu. Että sillee.

Uusi kotijoki opettaa

Hellettä ja lohta - siitä on kesä tehty

 Nyt uudessa kotipaikassa on päästy maistelemaan hellekesää. Vaunussa on tehty päivisin töitä ja yöllä sitten käyty hieman soutamassa. Enemmän semmoista terapiasoutelua, sillä yöt ovat olleet todella lämpimiä ja vesi myöskin lämmintä. Liian lämmintä lohelle.
Ensimmäinen viikko meni siis soudellessa ja viikonloppuna oli Lohikuninkuus lohensoutukilpailu, johon osallistuin kun vesi oli hieman noussut ja keli tuntui viilenevän.
Lauantaina hieman ennen kilpailun loppua vapa taipui lohen painosta, mutta oikeni samantein. Ei ollut minun korvamerkissä se kala, mutta se antoi viitteitä, että kala alkaa aktivoitua.
Sunnuntaina kilpailu alkoi klo 6 ja olinkin kärppänä eilisellä ottipaikalla. Ja kun lähestyin eilistä vavantaivutuskohtaa, samaa vaappua vietiin nyt ja riskisti.
Otin kaiken varman päälle, sillä tahdoin kesän ensimmäisen lohen viedä puntarille pystypäin. Ja niin muuten veinkin. 5,3 kg lohi antoi lopulta sijan 11. Pullonkorkki on saatu auki ja suurin odotuksin ajelin Rovaniemelle illalla hakemaan Rautu-Reiskaa ja Mäk Larenia. Vuosikymmenten kalakavereita, pitkästä aikaa taas yhdessä kalassa.

Hellesade ei tuntunut pahalta.

Lohta alkaa nousta

Maanantaina oli tarkoitus aloittaa kalastus ja ensimmäinen vapavuoro tuli Mäk Larenille. Läksimme Kullekorvaan, jossa ei mitään tapahtunut parin laskun aikana. Siispä siirryimme Lampsuvantoon ja sen alaosaan, josta alkaa Lampsniva. Tuttu ottipaikka lähestyi ja takavapa taipui kohti vedenpintaa. Arvokkaasti, ei väpättäen. Kiskoin airoilla vastaiskua ja kala seurasi venettä painavasti. Sitten se sylkäisi vaapun suustaan. Ei ollut meidän kala. Epäilin että jonkinkokoinen kojamo otti vaapun leukojensa väliin ja painoi sitä alaspäin. Kun tunsi vetoa, niin päästi vaapusta irti. Näin on usein käynyt eräällä toisella lohijoella, jossa olen melkoisesti kaloja tappanut. 

Tärpistä ei mennyt varmaan kuin pari minuuttia, kun toinen vapa rytkähti, mutta oikeni samassa. Ja siitä taas minuutin verran, kun jälleen yksi vapa alkoi notkua. Mutta ei sekään meidän merkissä. "Johan nyt on kumma, kun ei vaan pysy".

Muutama minuutti jälleen ja perävapa notkahti, jäi vapisemaan. "On siellä kala, pysyykö nyt!?"

Pysyihän se, 2 kg kojamokossi sai papista päähänsä. 

Ajoin Lampsaaren hietikolle, kuvattiin kala ja lähdettiin uudelle laskulle. Nyt ei tutussa ottipaikassa enää notkunut, joten lasketin hieman alaspäin. Ruotsin rannassa on kaksi hienoa kiveä, joiden kätköissä ajattelin kalaa olevan. Soudin tarkasti kohteet ja kun ulomman kiven viereen TTS vaappu hiippaili, sujahti vapa notkolle. "Nyt on hieman kookkaampi, komiasti vie!"

Mäk Laren väsytteli lohen koukun lähelle ja koukkasin lohen "väärin" veneeseen. Kuten yleensä kaikki loheni muutenkin on koukattu. 

Kalat säkkiin ja rantaan. 

Mäk Larenin lohi painoi 7,3 kg

TTS vaappu oli tämän kohtalona

Seuraavana aamuna kävimme Rautu-Reiskan kanssa soudun ja saldona kaksi karkuutusta. Eivät olleet meidän merkissä. Mutta tunne että kala aktivoitumassa lupasi hyvää. 

Iltapäivällä tuli tunne, että nyt on mentävä joelle. Mäk Laren oli ansaituilla päiväunilla, mutta raakana äijänä kävin herättämässä hänet. "Nyt tuli etiäinen, lähdetään joelle heti".

Ajoin koneella Kullekorvaan, vieheet veteen  ja pari käännöstä ja PAM! Muut vieheet äkkiä veneeseen ja kalaa käskyttämään. Mäk Laren hoiteli kalan kohta haavin luokse ja nappasin 4,6 kg kalan haaviin. Valhalla vaappu jälleen kalan suussa. Takaisin rantaan, olimmehan olleet joelle melkein puoli tuntia!

Valhalla vaappu on takonut melkoista tahtia 

https://www.youtube.com/watch?v=W_q07au8NaQ

Illalla tuli eräs asuntoautohenkilö kysymässä, lähtisinkö soutamaan häntä joelle. Mikäpä siinä, sitähän tässä on tehty melkoisen monta vuotta ja soudellaan vaan. 

Ehdimme Kullekorvassa pari käännöstä ottaa, kun Valhalla vaappua (sama vaappu, millä tuli kisakala) vietiin. Herrasmies väsytteli kalan haavin lähelle ja nappasin kalan haaviin. Parin tunnin työstä tuli parin tonnin palkka. No ei sentään, mutta tärkeintä oli että saatiin asiakkaalle kala. 2,2 kg kojamokossi pääsi herrasväen pakastimeen ja jatkossa paistinpannulle. 

Emme lähteneet enää Rautu-Reiskan kanssa soudulle, katsoimme urheilua ja grillailimme siinä illankähmyssä. Päätimme että aamulla lähdetään ennen sianpierasua. 

Mutta niin ehti sika ja vähän muutkin pieraista useamman kerran, sillä vasta klo 6 aamulla saimme silmät auki. 

Pikainen aamupala ja joelle Kullekorvaan. Pari käännöstä ehdimme tehdä kun Joonas Jermua kiskottiin poispäin veneestä. Reiska oli asiasta eri mieltä ja väittely vieheestä päättyi Reken voitoksi. Nappasin 1,6 kg kossin haaviin ja sitä tietä juuttisäkkiin. Lisenssiä oli toiseen kalaan ja aamu vasta alussa. 

Ajelin Lampsuvantoon ja suoraan sinne alaosaan. Reke sai vieheet uimaan ja kääntelin venettä poikkivirtaan Suomesta Ruotsiin ja Ruotsista Suomeen. Kun lähestyimme tuttua ottipaikkaa, niin tarkensin soutua. Katselin kivenpyörteitä ja kohta sujahti perävapa ruttuun. Kiskoin vastaiskun airoilla ja Reke sai muut vieheet nopeasti veneeseen. Pientä vääntöä jälleen kalan kanssa ja pääsin upottamaan koukun jälleen "väärin" kalan kylkeen. Kala säkkiin ja rantaan. Olimmehan olleet joella melkein 2 tuntia. 

Rautu-Reiska ja 7,7 kg

Joonas Jermu ja kolmas lohi

Hienoja aamuja on Pellossa ollut

Näin on tämä viimeinen kalastusviikko alkanut ja saapunut keskiviikkoon. Tälle päivälle on pari lisenssiä vielä jäljellä, joten käymme illalla yrittämässä. Tavoite on saada se kookas kojamo innostumaan. "Aina saa pientä, mutta harvoin isoa", sanoi Toropaisen renkikin. Sillä linjalla käydään taistoon aina sunnuntaihin saakka, sen jälkeen vaunu ja Hartsa siirtyy Jalasjärvelle hirvihommiin. 

Heinäkuun helteet

Lohikausi puolivälissä - vai onko jo lopussa?

Istun Hobby asuntovaunussani Pellon Campingilla, edessäni on Krombacher vehnäolutta puolilleen juotu pullo.

Aion kohta kolauttaa putelin tyhjäksi ja katselen samalla Ruotsin puolelle. Tähän aikaan olen vuosikausia katsellut Norjaan, joten eihän tässä kovinkaan paljoa ole muuttunut. Samaa pohjoismaata naapurit ovat, Ruotsi parempi jääkiekossa ja jalkapallossa kuin Suomi ja Norja.

Väylänvarteen on jämähtänyt karmea helle. Vesi joessa on lämmennyt riskirajoille lohta ajatellen ja vedenpinta on laskenut todella paljon. Nämä elementit yhdessä ovat pitäneet veneeni törmällä, mutta viime yönä tuli jonkinlainen ukkossade ja siksipä tänään kaivelin vavat varastosta ja sitaisin muutaman testivaapun siimoihin. 

Käväisin soutamassa Kullekorvan ja Lampsuvannon. Saaliina oli 4 ahventa, kaksi näköhavaintoa lohesta. Se oli enemmän sellainen terapiasoutu kuin vakaa tarkoitus edes yrittää lohta. Järkikin sanoi, ettei ole vielä aika lohen napata. Liian lämmin vesi, kala taistelee hengestään hapekkaissa kohdissa. 

Mutta onhan kokeiltu, jos ja kun ihmiset kysyvät. "Oletko käynyt soutamassa, onko tullut kalaa?"

Voin vastata; "olen käynyt ja ja olen saanut kalaa".

Avaan toisen oluen, nyt Ukko Pekka. Sanotaan että helteellä pitää juoda. No minähän juon. Juohan Jeppekin. No Jeppe juo vaikka ei ole helle. Mietin samalla loppukesää. Elokuun alussa tulee Rautu-Reiska ja Mäk Lareni Pelloon. Tai tulevat oikeasti Rovaniemelle, josta käyn linja-autolta hakemassa. Kalastelemme viikon, hieman toista. Toivotaan että kelit paranevat, eli viilenevät ja vesikin viilenee. Silloin voisi toiveissa olla jopa lohia, sillä uskoisin niitä joessa olevan. Kalastuspaine joella on lähes olematon ja laskurin! mukaan lohia kuitenkin on noussut helteistä huolimatta. Eiköhän niitä näillekin vesille joku jää odottamaan vieheitämme. 

Elokuun puolivälissä on Rovaniemellä ortopedin kanssa keskustelu käsileikkauksesta. Viime syksynä tapahtunut hirven hyökkäys jätti sittenkin sellaiset vammat olkapäähän, joten puukkoa on tiedossa. 

Ilmeisesti leikkausaika tulee olemaan loppusyksystä, joten ehdin Puumalaan karhujahtiin Rockyn kanssa. Siinä on testipaikka koiralle, kuinka hommasta selviää. Vai löytyykö karhun sijasta villisika tai hirvi. Niitä Rocky on kouluttanut, karhu sille on tuntematon käsite. 

Ukko Pekka on tyhjä. Niin on pääkin kaikista ajatuksista. On parempi käydä vaunun miellyttävään parisänkyyn nukkumaan ja ehkäpä uusi aamu kirkastaa ajatuksia sen verran, että saan tämän ns. päivityksen elämästäni päätettyä.

Huomenta. Unet olivat jälleen mitä ihmeellisimpiä. Ei kuitenkaan lottonumeroita näkynyt, mutta jos puoletkin unista toteutuu, onhan odotettavissa mielenkiintoisia aikoja. 

Heräsin aurinkoiseen aamuun, vaikka yöllä vaununkattoon ropisi hentoisesti sadepisaroita. Siitä ei ole apuja jokeen, vesikään ei noussut, hienoa laskua vedenpinnassa on havaittavissa vieläkin. 

Jatketaan hommia, menkää töihin tai lomille. Hyvää kesää!!

Pari muuttujaa

Onneton onnellinen

Nyt kun reilu viikko on evakkomatkaa takana, on aika hieman miettiä tulevaisuutta ja menneisyyttä. Joku voi ihmetellä tuota otsikkoa, Onneton onnellinen, mutta koetan selkokielellä kirjoittaa ajatukseni, josko vaikka tuokin ihmeellinen otsikko avautuisi.

Alkukesästä, kun sain vasten kasvoja inhottavan tiedon, etten olekaan utsjokelainen 13 vuoden asumisen jälkeen, olin erittäin onneton. Takana oli erittäin raskas ja kova syksy, talvi ja kevät. 

Sairastuin vakavasti syksyllä 2017 ja koko syksy oli repaleinen. Ei ollenkaan ihme, ettei "vasikat" olleet minua nähneet Utsjoella. Olihan sairaalassa ja toipumassa sellaisessa paikassa, jossa en tarvinnut olla yksin. Sillä en olisi jokapäiväisistä toimista selvinnyt yksin mitenkään. 

Talvi meni löyhässä hirressä, sillä tämä tasapainoelimen pimeneminen ei parantunut kovin nopeasti. Samaan aikaan mahan tähystyksessä ja sen jälkeisissä magneettikuvissa löytyi maksasta pari löydöstä. Lopputuloksia odotin kuukausia, mutta ne löydökset osoittautuivat hyvänlaatuisiksi "osumiksi". 

Elokuussa lopetin alkoholin käytön, sillä näihin kahteen sairauteen ei viinakset olisi kovin hyvin sopineet. Vaikka mietinkin erästä Uuno elokuvaa, jossa Härski Hartikainen kävi sairausvakuutuskortilla ostamassa viinaa selvänä kännissä olevalle kaverille, jotta tämä tulisi känniin, että selviäisi. Olisiko tuo toiminut minulla, en tiedä kun olisin joutunut maksamaan kossupullosta täyden hinnan. 

Kuitenkin puoli vuotta vietin iloista elämää selvinpäin kännissä. Se tila vaikeutti todella paljon kaikkea toimintaa, jota syksyllä olisi ollut paljon. 

Vähin kokeilin hirvijahtia, mutta etupäässä oli koiran irrottajana ja nuotioukkona. Metsään piti kuitenkin päästä ja onneksi löytyi myös apukuskeja autohommiin.

Olin koko syksyn todella onneton ja sen varmaan huomasi moni läheinen ja vaimoni ainakin. Kun vielä yhdellä hirvireissulla hirvi oli tappaa minut ja koirani, oli syksy todella synkkä. 

Onneton olija

Tahdoin kuitenkin taistella elämässä ja koetin käydä salilla, tehdä jotain kirjoitushommia ja sain sen verran aikaiseksi että pääsin hieman matkustelemaan. Täyttihän nuorempi poikani 30 vuotta ja kävimme vanhemman poikani kanssa juhlistamassa Anttia Thaimaassa. Samalla pääsin myös kalaan ja se matka piristi todella hyvin.

Thaimaassa oli paljon kylmää olutta houkutuksena, mutta kun päätän jotain, niin se myös pitää. Vissyvettä ja muita holittomia juomia kyllä kului helteessä melkoisesti. 

En kuitenkaan päässyt onnellisuustilaan, vaan räytyminen jatkui kotimaassa. Tasapainoaisti ei ollut vielä täydellinen, ei lähelläkään. Hoipuin menemään päivästä toiseen ja koetin kirjoitella uutta kirjaa, mutta huonolla menestyksellä. 

Pilkillä koetin käydä, mutta kauas tunturiin ei uskaltanut lähteä. Takaraivossa jyskytti monet asiat ja päivät kuluivat hitaasti. 

Kevättalvella junailin matkan Meksikoon kavereiden kanssa ja se virkisti mieltä kovasti. Kaverit maistelivat tequilat ja oluet, tyydyin jälleen kolajuomiin ja vissyveteen. Ei tehnyt tiukkaakaan nollalinja. 

Onnellisuus kurkistaa

Loppukeväästä alkoi uusi aikakausi, jossa oli aineksia jo onnellisuuteen. Läksin Thaimaaseen ja neuvottelimme Verkkokauppa e-villen kanssa työsopimuksen kuntoon. Ajattelin että nyt pääsen toteuttamaan monella tavalla ammattitaitoani ja pystyn hyödyttämään myös asuinkuntaani Utsjokea. Päässä kieppui monenlaisia kehitysideoita, joita oli tarkoitus tarjota paikallisten matkailuyrittäjien ja kalastusoppaiden kanssa jalostettavaksi tuotteiksi asti. Suomeksi sanottuna bisnestä oli tarkoitus ryhtyä tekemään isommassa mittakaavassa Utsjoella. Olin intoa täynnä ja tuskin maltoin nukkua öitä kun aivoni varasti ideoita pistorasioista. 

Paiskin töitä kovasti ja suunnittelin Riihimäen Erämessuja myöskin yhden merkittävän tuotteemme, Oukitel puhelimien suhteen. 

Onnellisuutta varjosti kevään aikana äitini vointi, joka heitteli keskinkertaisesta melkoisen huonoon tilaan. Hän olikin viimeisen vuoden sairaalahoidossa ja loppukeväästä pääsemässä uuteen kotiin, hoivakotiin Joensuuhun. 

Tokihan oli selvä, että aikani meni osin äidin asioiden hoidossa ja kilometrejä kertyi bemarin mittariin melkoisesti välillä Utsjoki-Joensuu-Utsjoki. 

Mutta en antanut sen haitata, sillä olin tarmoa täynnä ja menossa kohti onnellisuuden huipentumaa. Pääsin tekemään hienoa työtä, suunnitelmat messujen suhteen olivat pitkällä ja ajatukset Utsjoen bisnesten suhteen päässäni jo pitkällä. Olin jo hahmottanut mahdolliset yhteistyökumppanit, joille oli tarkoitus esitellä bisnesideat kun lohikausi oli saatu käyntiin ja kaikki taustatyöt olisi kunnossa. 

Äitini oli myös onnellinen kun pääsi "omaan kotiin". Jaakon kanssa kävimme muuttokuormaa tekemässä ja Jaakko pääosin sisusti uuden kodin mummilleen. Jaakon mukaan maailman parhaalle salibandymaalivahdille. Äitini nimittäin joutui olemaan Jaakon tekniikkatreenien aikana maalivahtina illasta toiseen. 

Riihimäen Erämessuille ajelin toiveikkaana ja messut sujui aivan huipusti. Kun sitten läksin ajamaan kohti Utsjokea, tuli karmea isku päin naamaa. Jaakko soitti sunnuntaina ja kertoi äitini nukkuneen pois. Se tuhat kilometriä oli elämäni pisin ajomatka ja samalla raskain. Onnellisuusaste laski huomattavasti. 

Mutta takaiskut eivät loppuneet tähän, vaan jo seuraavana päivänä murskattiin totaalisesti kun Ely -keskus ei myöntänyt minulle kalastuslupaa Tenoon. Lupaa, jonka olin saanut 13 aikaisempana vuonna kuten on kuulunut saada.

Samalla murskattiin bisnesidea Utsjoella ja mahdollisuus ylipäätään tehdä työtä "kotikunnassani". 

Tuotetestaaja työssään, yövuorossa

Pelloon pikalähtö

Olin juuri aloittanut uuden työn. Sitten tuleekin tieto, etten voi kotikunnassani tehdä sitä työtä täysipainoisesti. Piti etsiä nopea ratkaisu, ettei koko kesä menisi harakoille. 

Muutaman puhelun ja yhteydenoton jälkeen sovin lähdöstä Pelloon, Tornion-Muonionjoelle. Siellä olisi mahdollisuus jatkaa työtä ja ryhtyä uudelleen ideoimaan bisneksiä. 

Tuolla jo alussa kirjoitin, että kun päätän jotain, se pitää. Pistin pikaisesti omaisuutta myyntiin, tyhjensin asuntoa ja sanoin 13 vuotta asuntonani olleen rivitalokaksion irti. 

Teimme juhannuksen jälkeen muuttokuorman ja nyt tätä kirjoitan uudessa kotipaikassa. Olen päässyt jatkamaan työtäni varsin täysipainoisesti, suunnittelut äidin hautaamisesta on loppusuoralla ja poikani Jaakko kävi jälkikasvun kanssa vierailulla Pellossa ja kävimme vaellusretkellä Ylläksellä, mato-ongella Väylällä ja jopa lohta soutamassa. Onnellisuus alkoi taas loistaa kasvoiltani. 

Varkaanpolun vaellusreitti Ylläksellä

Uskon että yksi notkahdus vielä tulee kun hautajaispäivä 13.7 koittaa. Mutta uskon että senkin kestän ja kestän tämän kaiken selvinpäin. Kun nämä takaiskut on menty nollalinjalla, eiköhän tämä loppuelämä päästä viemään puhtaasti kuntoon. 

Onhan tässä vielä sotaa jäljellä. Valitus kalastusluvastani on Lapin Hallinto-oikeudessa ja sen jälkeen tulossa varmaan oikeustaistelu vasikoita ja Ely -keskusta vastaan. Mutta ne tehdään täydellä voimalla ja onnellisena että elämä jatkuu terveenä ja täysipainoisena. 

Lohenkalastus on hieno laji, mutta suhtaudun siihen jatkossa vähemmän fanaattisesti. Lohi ei ole ainoa elämä, siihen kuuluu paljon muutakin. Pikku Iitiäiset (pojan lapset) ja omat pojat, Antti ja Jaakko, sekä muut läheiset. Hyvät kaverit ja ystävät. Lohi tulee siellä arvoasteikolla jossain toki mukaan, mutta onhan tässä elämässä saanut jo sellaisia lohia, että niitä hetkiä muistellessa ei tyhjät kalareissut uudessa paikassa harmita yhtään. 

jk. en ole muuten alkoholisti tai juoppo, jos jollekin tuli sellainen mieleen tuosta minun nollalinjasta. Tykkäsin oluesta, sen varmaan monikin allekirjoittaa. Tykkään siitä edelleen, mutta olen löytänyt hienoja 0% oluita ja voin edelleen nauttia oluen upeasta mausta. Terveys on tärkeää tässä iässä ja siksikin on alkoholiton vaihtoehto sopiva. Ottakoot ne, jotka ottavat. En saarnaa enkä paheuksu kenenkään juomista. 

Nyt voi soudella ilman päiväkirjanpitoa tai olla soutamatta

Tulevaisuus
Mitä jatkossa? Hautajaisten jälkeen käyn hakemassa viimeisen muuttokuorman Utsjoelta. Lastaan ostamaani asuntovaunuun tarvittavat tarvikkeet ja palaan takaisin Pelloon. Jatkan bisnesideani kehittelyä Pellon kunnassa ja kalastelen jos siltä tuntuu. Teen työtäni täysipainoisesti ja uskon saavuttavani nopeasti onnellisuustaulukossa sen korkeimman tason.
Syksyllä metsästetään hirviä monella paikkakunnalla. Kutsuja Rockylle (hirvikoirani) ja minulle on tullut jo nyt melkoisesti. Bemari ja vaunu ovatkin kovilla syksyn jahtireissuilla. Tämän kaiken voin tehdä ilman painetta pitää päiväkirjaa menemisistäni. Jota olen joutunut Utsjoella asuessani pitämään vuodesta 2013 lähtien. Sellainen ei ole ihmisarvolle sopivaa ja nyt on helppo hengittää, näin uskon. Kunta uskoo minun olevan paikkakuntalainen kun veroni maksan. Sen tietää myös maistraatti. Eikä Ely -keskuksen pikkusieluiset virkamiehet tarvitse enää jahdata minua mitenkään. Riutukoot häpeässään yhdessä ilmiantajiensa, vasikoiden kanssa. 

Pello - uusi koti

Tornion-Muonionjoen lohestusta

Kesä on edennyt heinäkuulle ja lohijoelta kuuluu huonoja uutisia. Tornion-Muonionjoki, paremmin Väylänä tunnettu, on tosi suurissa vaikeuksissa. Lohilaskurit lyövät lähes nollaa vaikka paras nousuaika pitäisi lohella olla. 

Väylän varressa on pähkäilty syitä syviä, mutta mitään perinpohjaista selitystä tai faktaa tilanteeseen ei ole kenelläkään heittää. Siispä en lähde sen enempää itsekään spekuloimaan asialla. Joudumme vain toteamaan tilanteen ja tyytymään ratkaisuihin, joita lohen suhteen on tehty. Selvää kuitenkin on, että ne ratkaisut eivät ole kyllä lohelle eikä lohimatkailulle hyväksi. Jokaiselle on selvää, että lohi jokeen myytynä on kaikkien tuottavin ratkaisu ja vieläpä lohensuvulle paras vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on se, että lohi myydään marketista 5 e/kg niin pitkään kunnes viimeinen kutemaan nouseva kala on pois kalastettu. Tiedämme että joella sitä ei saa loppumaan, se loppuu jossain muualla. 

Lohensoutua Pellossa

Kun lohimies joutui evakkorekeen, hän etsi parhaan mahdollisen kohteen Suomesta. Ja sehän löytyi hyvien ystävien avustuksella Pellosta ja siellä Pello Campingiltä. Lohimies osti ison asuntovaunun, johon hän siirtää omaisuutta sen verran kuin mahtuu. Laittaa vaunun kämppärille ja laskee veneen rantaan. 

Evakkolohimies alkaa tietenkin soutamaan, sillä onhan Pello tuttu 14 vuoden takaa. Vuonna 2004 lohimies asui Pellossa ja kalasti koko kesän alueen lohivesiä. Nyt tavallaan ympyrä on sulkeutunut ja pienen totuttelun jälkeen on soutulinjat alkanut löytyä. Vieheiden suhteen alku on tietenkin hakemista, sillä kuluneiden vuosien aikana viehevalikoima on suuntautunut enemmän Tenon, kuin Väylän soutuun. 

Mutta onneksi lohimiehellä on ystäviä enemmän kuin vihamiehiä, joten nopeasti vieheisiin löytyy värivinkit ja uintivinkit. Lisäksi uusia, Väylälle sopivia vaappuja, on posti tuonut lähes päivittäin. Lohimiehellä alkaa ollakin tarpeet kasassa iskeä Väylän lohien kimppuun. 

Ja eihän lohimies olisi lohimies, jos ei keksisi jotain kisantynkää muiden lohimiesten ja -naisten kanssa. 

Kala-Harri Challenge1

Lohimies on useampana vuonna järjestänyt keräyksiä ja hyväntekeväisyyskampanjoita nuorten kalastajien hyväksi. Utsjoella myytiin lohimiehen pakista suuri määrä vaappuja (kiitos vaappujen lahjoittajille vielä kerran) ja hankittiin seurakunnan nuorille kalastustukikohdaksi Savotta teltta ja kamiina. No sekin teko on jäänyt unholaan kun lohimiestä alettiin savustamaan kunnasta ulos jopa kunnanvaltuuston puheenjohtajan myötävaikutuksella. 

Kun lohimies saapui Pelloon, oli heti tarkoitus käynnistää jokin hyväntekeväisyyskampanja ja lohimies pisti itsensä pahaan likoon heti alkuun. Hartsa vastaan muu maailma. 

Käynnistettiin Kala-Harri Challenge1 kisa, jossa kisa-alueena on koko Väylä. Kisakalana lohi ja tarkoitus on paukaista Hartsaa päihin isoilla lohilla. Haastekisa siis, kuka saa isoimman lohen ja varsinkin isomman kuin Hartsa. Tällä hetkellä näyttää siltä että vähintään kolme nolla tulee Hartsalle nokkiin. On enää yksi vuorokausi aikaa pelastaa kasvonsa tai koko maailma kuulee kuinka surkea kalastaja tämä monissa herjoissa kuningaskalastajaksi jne. mainittu äijä on. 

Mukana kisassa on 26 lohestajaa ja osallistumismaksuina olemme keränneet 310 euroa. Lisäksi on käynnissä facebookissa huutokauppa Tornionjoen lohenkalastus -saitilla vaapuista, joiden tuotto lisätään tähän pottiin. Kilpailun jälkeen koko tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Pellon kalakerholle, nuorison kalastustoiminnan tukemiseen. 

Lohikesä 2018

Tämän haastekisan jälkeen Hartsa osallistuu 23.7 alkavaan Muonion lohiviikkojen kalastuskilpailuun ja katsotaan miten pärjätään. Loppukausi sitten elokuun puolivälille kalastellaan lohta ja odotellaan karhujahdin ja hirvijahdin alkua. 

Facesta löytyy paljon juttua varmaan kesältä 2018, mutta voimien ja aikataulujen mukaan koetan tännekin laittaa ainakin viehevinkkejä tästä eteenpäin. Nyt matalanveden ja lämpimien säiden suhteen voisi sanoa, että perhoa ja peltiä. Mikäli vaappuja soutaa, niin aivan mieletöntä hakua, mutta viereen kannattaa sitoa sellainen pieni ja tirisevä vaappu. Se voi pelastaa kalastajanmaineen. Sitä kokeilen itsekin ensi yönä, pitäkään peukkuja. 

Hyvää lohikesää Väylälle nyt ainakin. Sekä kaikille kalakavereille komeita koukkauksia. 

Hartsan uusi koti