Harri Kalevi Matikainen (KalaHarri)
Olen päässyt komiasti miehen ikään ja tarkoitus on jatkaa miehen iässä vielä pitkään. Taannoin eräs viisas kiinalainen Hong Kongissa kertoi minulle, että elän 89 -vuotiaaksi ja elämäni tulee olemaan rikas ja hyvä. Hyvä niin, sillä en ole aikonutkaan lähteä täältä maan päältä vähään aikaan minnekään. No taivaille vähän väliä, mutta en taivaisiin. Ja kun aika jättää, eiköhän sitä siirrytä suosiolla pari metriä alaspäin.Matkustelua ei voita mikään ja vuosittain kertyy melkoisesti matkapäiviä maailmalle.
Intohimoisin harrastukseni hirvikoirahommat on ohi, sillä meillä ei ole enää koiria. Lopetin metsästyksen siis kokonaan ja talvet asumme Thaimaassa. Lohenkalastus keskittyy Tornionjoelle Pellon alueelle. Teno on historiaa, en kaipaa heinäkenkiä yhtään.
Toimittajan hommat olen jättänyt ja keskityn kirjoittamaan kirjoja. Nyt on 18 kirjaa saatu maailmalle ja seuraava on työn alla.
Tätä uutta kotisivua tulen käyttämään jatkossa paljon, kirjoittamalla päivityksiä matkoilta sekä muutenkin luonnossa liikkuessa. Valokuvia ja videoita lisäämme jatkossa todella paljon, joten näkemistä ja kokemista tulee olemaan sivuillani todella paljon.
Toivon että viihdyt uusilla sivuilla.
---
Jos on asiaa, niin tässä yhteystietoni:
harrimatikainen1@gmail.com
puh. +358503302550.
Tässä linkki menneisyyden tapahtumiin: Harri Kalevi Matikainen - Historia