torstai 1. lokakuuta 2020

Hirvilokakuu 2020

31.10.2020 päivitys

Tiukassa on hirvet meidän alueella ja kun koira löytää, niin susien säikyttämät hirvet eivät jää haukkuun. Pitkään piti tänään aluetta kahden koiran kulkea, kunnes Rocky ilmavainua käyttäen löysi emän ja vasan. 
Ei jääty haukkuun, vaan suora suuntaus alueelta pois ja sitten vieraalta alueelta koira jäljiltä pois. 
Siinä olisi näille ns. huippukoirille näytönpaikka, kuinka ne naulaavat upeasti löytöpaikalle hirvet. Ei toistunut viime lauantain löytöpaikalle naulaaminen ja jouduimme lähtemään ilman haukkua kotisaunan lauteille. Mutta löytö kuitenkin, joten varmaa työtä vanhuspoika vielä tekee.
Vaikka se SHHJ:n palstalla on mollattu sen tuhannen kertaa jopa minuun kohdistuneiden tappouhkausten muodossa. Jos näette jossain minut kulkevan neekerinä, en ole vaihtanut kansalaisuutta, vaan eräs THP nimimerkki on hakannut minut valkoisesta neekeriksi. Näin hän on luvannut julkisella nettisivustolla. Ja jos minua ei sitten missään näy, olen haudassa. Senkin tämä sama nimimerkki on luvannut tehdä. 
Availen tätä keissiä sen jälkeen kun poliisitutkinta on tehty. Sen verran voin alustaa, että kaikki läksi siitä, että erehdyin iloitsemaan SHHJ:n palstalla osaomisteisen koirani Amiraalin huipputulosta kokeessa, eli 97 pistettä. Sitten alkoikin Rockyn mollaaminen ja viimein se huipentui väkivallalla ja tappamisella uhkaamiseen. Ja mikä hauskinta, SHHJ:n ylläpito on sulkenut MINULTA kommentoinnin sivustolle. No en kaipaa moista sivustoa ja kuolemassa se on muutenkin. Muutama nimetön nimimerkki siellä lässyttää ja yleensä sekin menee henkilökohtaisuuksiin ja koirienin mollaamiseksi. Taputelkoot paskakasaa ihan issekseen. Onneksi erosin moisesta rotujärjestöstä jo aikoja sitten. Kirjoitin heidän lehteen monia artikkeleita ja ilmaiseksi. Kun pyysin edes jäsenmaksuvapautusta tehdyistä artikkeleista, sitäkään ei hyväksytty. Joten pitäköön lehtensä ja järjestönsä. Emme sitä kaipaa. 
Huomenna tähän lähimetsään, katsotaan onko tässä hirviä lähellä eli löydettävissä. 

24.10.2020 päivitys

Nyt oli uudella alueella ekat kaadot jo lähellä. Erittäin lähellä, voisi sanoa. Rocky löysi 5,6 km hakulenkin jälkeen hirven haukkuun. Riistakameralla vieraillut sonni lienee ollut haukussa. Kiveltä läksi poika liikkeelle.
Vieraalla alueella alkanut haukku jatkui 200 metrin päässä omasta rajasta ja vihdoin saatiin hirvi liikkeelle. Siinä vaiheessa vielä haukussa oli yksi iso. Haukku siirtyi jonkin matkaa ja pysähtyi paikoilleen. Nyt haukussa olikin tuplavasat emän kanssa. Sonni teki vanhanaikaiset ja vei koiran vasaporukan luokse ja varmaan liukeni takavasemmalle. 
Kaikkiaan Rocky haukkui 3 tuntia 42 minuuttia ja välillä oli todella lähellä passimiehiä. Mutta tuulen pyöriessä sai hirvet miehistä vainun ja karkasivat naapurin alueelle, jossa olikin passimies paikoillaan ja sai napautettua molemmat vasat nurin. Rockyn kaadoiksi ne voi merkata aivan rauhassa, joten kokonaiskaatomäärä on nyt 71. jk. meillä on naapuriporukoiden kanssa YYA sopimus. Rajayhteistyö on toimivaa ja nytkin se tuotti tulosta. 
Etäviisaat ovat jo ehtineet lässyttää, ettei koiralle voi kaadoksi laskea tätä em. asiaa. Mielestäni on sama kuka sen hirven ampuu koiran töihin, ei omistajan tarvii ehtiä kaikkia tappamaan. Mutta etäviisaat ovat maailman napa. 


Tässä vaiheessa näytti hyvältä. 
Pidetään viikon tauko jahdissa ja sitten yritetään uudestaan. Löytöprosentti Rockylla pysyy vaan korkealla. Jahdissa käydessä täysi 100%. 



23.10.2020 päivitys

Eilen kävimme Halsualla Rockyn kanssa etsimässä hirviä hirviporukalle. Ekalla irrotuksella Rocky löysi lumisateen jälkeen, kovenevassa vesisateessa emän ja vasan, jotka tyypillisesti läksivät kulkuun. 
Menivät nätisti 30 metrin päästä passimiehen selkäpuolelta ohi. Ei laukausta ja sitten kierrettiin seuraava passi, kunnes hirvet menivät vieraalle alueelle ja koira tieltä kiinni. 
Vesisade hävitti lumet ja pesi yöjäljet pois. Silti Rocky itsepäisesti läksi jäljittämään alueelta poistunutta hirveä. Teki tarkkaa työtä useamman tunnin ja viimein passiketjussa saatiin koira pois. Vaikea keli koiralle ja epämiellyttävä passimiehille.
Huomenna lauantaina lähdetään omalle alueelle etsimään riistakamerassa eilen näkynyttä sonnia. Lumet on sieltäkin kadonneet, mutta katsotaan kuinka jälki haisee. Pitäkää peukkuja. 

17.10.2020 iltapäivitys

Olihan se reissu. Rocky löysi aika aamusta pari hirveä, liian läheltä autoa. Sitten juostiin reilut 16 km ja passimiesten välistä karkuun vieraalle alueelle. 
Toinen irtilasku ja sieltä löytyi aamulla alueelta poistuneen hirvenjälki ja senhän poika selvitti aina passilinjaan saakka, josta koira kiinni.
Läksin siitä ajelemaan Kiuruvettä kohti, mutta loppumatka tultiinkin hinausautonkyydissä. LÄksi nimittäin vauhdissa takapyörä irti. Meinasi mennä metsähallituksen puolelle ja vähän aikaa ohjaamossa tuntui olevan käsiä melkoisesti. 
Että vauhdikas reissu ja nyt odotetaan arkea että saadaan tilattua uutta vannetta, pyöränpultteja ja muuta osaa. Että pääsöö ensi viikonloppuna taas rakkaan harrastuksen pariin. jk. eipä muuten koiran haku pettänyt tänäänkään vaikka lintumiehen narttukoira meinasi tuoksua nenään ja irtokettu tuli koiran hakualueelta melkein palliksi minulle. Niin kaivoi sitkeästi hirvet esille. Alueella oli myös metsäpeuroja, mutta Rocky ei välitä niistä mitään. Eihän se tunturissa porojakaan ajellut 200 metriä enempää. Hirvi se on pojan lempieläin.

15.10.2020 iltapäivitys

Kävin perheen pienimpien kanssa kalassa Heinäveden Palokissa. Oli hieno reissu kaikkiaan. Kalaakin, kirjolohia, saatiin ja syötiin. En laita kalakuvia, sillä tarkoitus on tehdä juttua lehteen reissusta. 
Huomenna kolonna lähtee Lestijärven ja Halsuan välimaille. Tuli kutsu koira-avuksi ja mehän lähdemme matkaan. 
Rockylle Halsua onkin tuttu paikka kahden viikon takaa, hirvikokeessa. Vasajahtia se varmaan huomenna on, mutta katsotaan miten hirviä löytyy. Ja Rockyhan löytää kyllä, jos alueella parin päivän sisällä on hirvi kävellyt. Sen voi taata. 
Keikka on päivän keikka, sunnuntaina levätään kun taitaa vettäkin sataa aivan maahan asti. Tai voihan se olla jopa lunta. 
Omalle alueelle lähdetään jahtiin vasta kun lumi on maassa ja nähdään, onko alue tyhjä susista. Että tämmöistä tällä kertaa, tällä kanavalla. 

11.10.2020 päivitys

Mitä olette mieltä? Pysähtyykö hirvi ison jämyn edessä, jos alueella on syöty hirveltä vasa susien toimesta ja sitten vielä nähdään alueella susi. Ei pysähdy, kuten tämä kuvakin kertoo.
Rocky löysi tapansa mukaan hirven ja sitten vaihtui maisemat melkoisesti. 20,5 km mentiin kunnes sain naapurialueelta koiran pois. Tieto kulki sudesta ympärillä jahtaaville nopeasti ja hyvää tukea koiran suhteen tuli naapuriseuroilta. Ja yhteistyö jatkuu.
En vihaa susia, mutta vihaan tätä susipolitiikkaa. Kuinka parista sadasta sudesta voi olla läpi Suomen näin paljon havaintoja. Ja 9 koiraa mennyt jo suden suuhun ja vasta jahtikausi alussa. Meillä ainakin jahti katkesi tähän päivään ja odotetaan lumikelejä, jolloin näkee onko susi poistunut alueelta. Tai voihan siellä olla useitakin susia, vai voiko? Tutkijoiden ja viherhippiäisten mielestä ei tietenkään voi, susi on arka eläin ja niitä on uhanalaisen vähän. 
En toivo, mutta mitähän joku viherpolitiikko tuntee, jos hänelle tarjoillaan hirvi auton tuulilasista syliin. Ai niin, eihän viherijät aja autolla, mutta sähköpyörällä kuitenkin. Ja hirvi jyrää sen sähköpyöränkin. Sillä hirvikanta paisuu, kun metsästäjät eivät niitä voi metsästää. Ja hirvikolareita alkaa tulla. Kun susikolareitankin on tullut, vaikka kyseessä on edelleen uhanalainen eli siis vähälukuinen eläin. 
Kyllä nyt pitää saada ihmisille metsästysluvat susia varten. Liian tuttavalliseksi ovat heittäytyneet nämä hukkaset. 
Parempi lopettaa kirjoitus tähän, etten tunnekuohussa kirjoita pahemmin. Joku uuvattihan voi tehdä tutkintapyynnön vielä minusta. Ei olisi ensimmäinen eikä mahdu edes Top20 joukkoon. Uuvatit osaavat nuo ilmiannot. Tyhjästäkin. 
Kun metsästäjä kohtaa suden, jokainen tietää että omaisuuttaan saa puolustaa. Niin minä teen ainakin. 


10.10.2020 jahtipäivitys

Ensimmäinen päivä taputeltu.Olipa se aloitus. Kun passimiehet saatiin paikoilleen, läksin koiraa viemään nuolukivelle. Ajoin rennosti autolla kiven lähelle ja menin ottamaan koiraa takaosasta laittaakseni tutkaliivin päälle. Rocky meinasi käsistä lähteä ja kun katsoin koiran nenän suuntaan, siinähän hirvi seisoi 20 metrin päässä autosta. No senhän tietää kun koira  lasketaan irti, miten siinä käy. Lähdettiin kyllä. 
Hirvi kiersi nätisti kolme passimiestä, läheltä mutta kaukaa. Artun kanssa ajoimme autolla katkaisemaan reitin naapurialueelle, mutta siitähän tulikin vielä jahtitilanne. Mutta tiheä metsä esti näkyvyyden hirveen ja mutkan takaa hirvi tuli tielle ja siitä yli. Tienylityksestä saimme koiran kiinni. 
Se oli sellainen 8 km rykäisy.
Sitten kokeiltiin toinen alue, jossa reilu hakulenkki, mutta ei tarttunut mitään nenään. 
Välissä paistelimme makkarat tihkusateessa ja sitten vielä yksi rykäisy. 
Löysäsin nyt koiran kaukana nuolukivestä aamullisesta viisastuneena. Tietä myöten juoksemaan, sillä niin olen lähes aina Rocky löysännyt juoksuun. Nytkin mentiin vajaa 300 metriä tietä ja sitten vinkkeli metsänpuolelle. Sanoin Artulle, että nyt on jälki löytynyt. Ja kun katsomme kuvasta kiemurtelua, nähdään kuin koira etsii sankassa vesisateessa tuoksuvaa jälkeä. Ja lopulta se löytyy syherön yläosassa, tiukassa yli 90 asteen kulmassa. Josta lähdettiin juoksuun ja viimein kuvan yläreunasta hirvi tuli tielle ja siitä koira kiinni. 
Näissä kahdessa paikassa aiemmin syksyllä oli näillä naarashirvillä vasat. Nyt ei. Ja yhdestä passipaikasta löytyi hirventappopaikka, jossa sudenpaska vahvisti asialla olleen susi tai susia. 
Eipä ihme ettei nämä emät jääneet haukkuun. 

Sateesta huolimatta makkara paistuu ja maistuu. Vai ehkä juuri siitä johtuen.


7.10.2020 päivitys

Lähtölaskenta lähenee. Varmaan monessa taloudessa on aseet isketty kohdalleen käymään, reput valmiiksi pakattu ja koirat kunnossa. Passimiehillä on makkaraa riittävästi varattuna, lämpöistä vaatetta repussa varalta ja sadeasut, sillä viikonloppuna näyttäisi paikoin ropsauttelevan vesiä taivaalta maahan asti. 
Yksi merkille laitettava seikka on koiramiesten kiusana olevat sudet. Nythän on niin, että mikäli susi uhkaa koiraa tai muuta omaisuutta, suden saa ampua. Ja hyvät hirvi-ihmiset ja muutkin metsästäjät. En yllytä laittomuuksiin, mutta jos susi uhkaa tavalla tai toisella koiria tai vaikka muita kotieläimiä, toimikaa ja poistakaa uhka. Oikeudessa on ennakkopäätös, että ette joudu syytteeseen. Vaikka viherhiippareiden lempieläimen ammuttekin. Tutkinta siitä tulee, sen sanoo laki, mutta kun voitte osoittaa toimineenne hätävarjelun puitteissa, olette turvassa. 
Toinen inhottavuus metsissä on hirvikärpäjäiset. Niitä saatte tappaa ilman seuraamuksia. Vaikka jotenkin tuntuu että ne eivät vähene vaikka kuinka moksisi niitä turpiin. Aina vaan joku mönkii esille. Hyvä kikka on mennä vaatteet päällä kuumaan saunaan jahdin jälkeen. Tiukat löylyt, niin alkaa veijareille tulla hiki. 
Muistakaa jahtiporukat että maastossa liikkuu sienestäjiä ja ehkä citymaisemissa myös muitakin kulkijoita. Hirviase on tappava pitkänkin matkan päästä. Ole varma kun koukkua puristat, että luoti ottaa siihen kohtaan, mihin sen pitää ottaa. Hirveä tappavalle alueelle. 
Hyvää jahtia kaikille, laitetaan kokemuksia viikonlopun jälkeen. Rocky on toipunut hyvin viime lauantain koerymistelystä. 

4.10.2020 aamupäivitys

Olimme eilen lauantaina hirvikokeissa Kaustisilla. 11. Eräkellarihaukut keräsi 29 koiraa viivalle, joka oli todella kiitettävä luku syksyn hirvikokeiden suhteen. 


Rocky pääsi syksyn ekaan kokeeseensa nuorten sankarkoirien joukkoon. Useat koirat hakivat viimeistä ykköstä käyttövalion titteliä varten. Lisäksi moni kokenut koejyrä tahtoi palkintokaappiinsa upeita pokaaleita ja muita palkintoja. Rocky taisi olla kisan seniori 9 -vuotiaana. 
Arvonnassa Rocky sai Halsualta Lovelampi -nimisen maaston. Maasto-oppaana toiminut Ari Jokela tiesi alueella olevan useita hirviä ja minä taas tiesin satavarmasti Rockyn löytävän hirven. Siksipä olikin levollinen tunne, kun aamulla 7.14 löysäsin pojan hakulenkille. 
Ensimmäinen lenkki oli nätti 2 km ja saimme tottelevaisuuspisteet hankittua. 
Siitä koira jatkoi uudelle lenkille ja näytti siltä että autolta kilometrin päässä löytyi vanha hirvenjälki. Ja Rockyhan on jälkitarkka koira, jolle kelpaa jopa parin vuorokauden vanha jälki. Joten nokka maahan sitten alkoi etsiminen. Hirvi oli kiertänyt syönnöslenkillä mm. 5 nuolukiveä. Ai mistä sen tiedämme. No Arin nuolukivet sattuivat koiran kulkemalle reitille ja siitähän se nähtiin. 
Jälki hieman tuoreni ja koira jäljitti tuoksuvaa jälkeä pitkän lenkin, eli reilut 12 km. Kunnes autolta reilun 500 metrin päässä sivussa alkoi löytöhaukku. 
Siitä ei ole paljoa lapsille kerrottavaa, eikä koko 300 minuutin työskentelyajasta. Olen hirviä metsästänyt 80 -luvulta lähtien ja ampunut lähes 200 hirveä, mutta tämmöistä käytöstä en hirveltä ole en ole nähnyt. Kuva kertokoon kaiken. 


Ruskea jälki on ilman haukkua ja punainen on haukkua. Haukkuaikaa kertyi harmittavasti vain 171 minuuttia, kun kiitettäviin pisteisiin olisi tarvittu vähintään 180 minuuttia. Kuitenkin tulos vanhukselle on mielestäni yksi koehistorian parhaita, vaikka pisteet eivät päätä huimanneet, 73,5. Mutta 30 km työmatkaa höpsönä liikkuvan hirven kanssa kertovat kyllä sen, että koiralla on intohimoa työskennellä hirven kanssa. 
Nyt todella väsynyt koira saa levätä viikon ja sitten alkaa varsinainen jahti. Rocky on näyttänyt jälleen kerran, että  hirvet löytyvät. Uskon että hirvenlihhoo syödään tulevana talvenakin. 
Hirvi oli lopulta menossa löytöpaikkaa kohti, mutta sitä ennen tuli erä täyteen ja saimme kutsuttua koiran seuraamisesta pois. Löytöpaikka oli irtilaskukohdan suhteen täysin tuulenpäällä, joten koira ei voinut hirveä haistaa mitenkään, joten joutui selvittämään jälkilenkin alusta loppuun. 

 

1.10.2020 aamupäivitys

Jahtikuukausi alkaa. Reilu viikko aikaa kun etelässä aloitetaan hirvijahti. Pohjoisessa alkaa jo syksyn toinen rutistus. 
Koirat ovat kunnossa koiramiehillä, eikö vain. Rocky on taittanut metsässä treenikilometrejä 141 km verran. Nyt tulevana viikonloppuna on esinäytös, Eräkellari -haukut Kaustisilla. Siitä viikko lepoa jälleen ja sitten kova alkuryssäys. 
Omalla porukalla on 5 täyttä lupaa, joita pyritään täyttämään 2 vasalla ja 4 aikuisella. Katsotaan mihin pystytään. Kiirettähän meillä ei ole, kolme kuukautta aikaa jahdata ja hirvilukumäärän mukaan mennään. 
Ei ole vielä lunta, mutta eiköhän sitäkin herkkua saada kokea. 

Rocky hirvillä tässä muutaman vuoden takaista videota Rockyn kuvaamana.  Tässä oli vähän paimennettavaa, kun kaksi vasaporukkaa oli haukussa.