tiistai 1. syyskuuta 2020

Hirvisyyskuu 2020

Hirvitreeniä maltilla

27.9.2020 aamupäivitys

Eilisen konekarhuseikkailun jälkeen näki että koirassa oli virtaa. Niinpä aamulla lähdettiin tähän talon läheiseen maastoon. Pari kiemuraa metsässä ja torstaina edessä ollut kiimasonni löytyi eteen. Ja varmasti ei anna haukkua. Nyt koira juoksee edelleen sonnin perässä, menty jo 10 km pitkin ja poikin pienellä alueella. No tämä on hyvää treeniä ja viikolla emme sitten käy enää metsässä, vaan keräämme voimia ensi lauantain kokeeseen. Toivotaan että siellä on paikoillaan oleva hirvi. 
Kunto riittää pojalla ottaa karkot kiinni ja nenähän Rockylla toimii huippuhienosti. 
Tämmöinen jälki jää hirvestä

26.9.2020 päiväpäivitys

Kävimme konekarhu Joken luona tekemässä Jahdissa&Kalassa -lehteen juttua koirien "tivolista". Kovat koiramiehet sanovat että on huuhaata, mutta samat huuhaat käyvät itse yökerhoissa, huvipuistoissa, baareissa, kiekko-otteluissa ja pelaavat monenlaisia pelejä. Saattavat viedä lapsensa myös HopLopiin tai muihin huvituksiin. Eikö silloin voisi koiraa käyttää myös nauttimassa huvituksista, joista tämä muoto on varsin mukavaa. Sekin tänään todella nähtiin, koirat ja koiranomistajat nauttivat päivästä. En enempää avaa, lukekaa juttu lehdestä. Tässä pieni maistiainen Rockyn touhuista. Rocky konekarhulla

Tässä näyte 17 kk ikäisen narttujämyn karhutyöstä. Intohimoista touhua ja koira nauttii. Nartun haukku

24.9.2020 aamupäivitys

Ajattelin että käytän vähän Rockya aamulenkillä. Eli tietä myöten juoksemaan. Ja sitten otetaan koira pois. No ei mennyt kuten ajattelin, sillä löytyi pujotteleva hirvi. Joka lopulta paljastui yksinäiseksi sonnipojaksi. Niillä on tapana pujotella kuin jäniksillä. Koira tuli jo tielle, mutta ei välittänyt huudoista, sillä hirvi juoksi metsän puolella, siitä tien yli ja saihan se koira vielä karkon kiinni. 
14 km tuli matkoja kun viimein sain koiran pois. 
Jälki löytyi kellokangas kohdasta, jossa koira poikkeaa polulta 90 astetta oikealle. Hirvi löytyi Soidinsuon tienmutkasta. 

23.9.2020 aamupäivitys

Oli hyvä hakulenkki. Joku vanha jälki tuoksahti, mutta alueelle jänistä ajanut ajokoira sotki varmaan jotenkin töitä. Mutta 12 km hakua vaikeissa olosuhteissa oli hyvää treeniä. 
Laskin koiran tietä myöten hakemaan, kuten teen yleensä aina. 9 vuoden aikana Rocky on tämän alueen oppinut tuntemaan, joten käyttää teitä ja peltojenreunoja hyväkseen vauhdikkaasti. Sitten poiketaan metsään kun jotain kiinnostavaa löytyy. 
Nyt levätään ja lauantaina tosiaan konekarhua tervehtimään ja sunnuntaina sitten oikeaan metsään hakulenkille. Jos tulee pitkä lenkki, niin saa levätä seuraavan viikon koetta varten, muussa tapauksessa käytän tiistaina vielä metsässä. 
Tässä on 7,3 km takana. Tuosta Raiskioniityn reunasta varmaankin löytyi vanha jälki, jota nokka maassa lähdettiin perkaamaan. Tuolla se ajokoira myös jossain oli aamusta alkaen tuupannut jänistä eteenpäin. 

22.9.2020 iltapäivitys

Lepoa ja hyvää ruokaa. Niin ja koiralle myös. Mutta aamulla huomenissa meinasimme käväistä metsässä. Sillä reseptillä, että ajan autolla 700 meetriä, avaan takaluukun ja Rocky katoaa, minä siirryn takaisin nahkalle istumaan. Sitten seuraan koiran töitä ja käyn jostain tienylityksestä metsästämässä koiraa karkolta kiinni. Kuulostaa suunnitelmalta, joten näillä mennään. Luulen että Rocky jo tietää, missä ne samat hirvet makailevat. Juoksee varmaankin suorilla tutkimaan ne alueet ensimmäisenä. Koira nimittäin ei ole tyhmä, vaan kyllä se muistaa mistä kannattaa etsiä. Jos ei jälki tökkää nokkaan aiemmin. 

19.9.2020 aamupäivitys

Viikko vierähti monessa touhussa. Alkuviikosta kävimme Lokinlammella kirjolohta kalastamassa. Saalistakin saatiin. 
Sitten puolivälissä viikkoa ajelin Joensuun kautta Hämeen härkätielle ja siellä vähän kytistelin peuroja. Ja voi mahoton, kun lappasi pepeä peltoon. En enempää siitä availe, tee artikkelin reissusta Jahdissa&Kalassa nettilehteen, joten pysykäähän kanavilla. 
Tänä aamuna pääsin käyttämään Rockya metsässä eli laskin lähes kotiovelta koiran juoksemaan. Vastatuuleen veti melkoista vauhtia pari luovia ja sitten vauhti hiljeni ja koiranjälki muuttui punaiseksi. Ja tutkia käyttävät tietävät, että koira haukkuu. Pieni löytöhaukku ja tuttu vasaporukka läksi samoilemaan metsiä. Ovat ennenkin olleet koiran edessä ja nytkin mentiin 12,3 km kunnes pääsimme koiran ja hirvien väliin metsätiellä. On muuten ihme hirviporukka, kun kulkevat kuin jänis koiran edessä. Parissa kohdassa pääsi vähän punaista jälkeä tekemään, muuten mentiin vaan. 
Nyt alkaa kohta taas uusi viikko. Ja kerron vähän meidän suunnitelmista. Viikolla käyn juoksuttamassa kerran. Toivotaan sadepäivää, niin vaikeampi olisi löytää hirvi. 
Viikonloppuna lähdemme Kokkolaan konekarhulle. Tiedän että Rocky komentaa konekarhua melkoisella pieteetillä (meinasi joku vuosi sitten repiä sen "karhun". Mutta tarkoitus on tehdä artikkeli tämmöisestä koiran tivolista. Tuskin tällä konekarhulla on mitään tekemistä oikean tilanteen kanssa, mutta käyhän ihmisetkin hoplopeissa ja muissa viihdykepaikoissa. Miksei koirakin siis.
Sitten siitä viikon päästä alkaa tositoimet, Rocky on mukana Eräkellari -haukuissa Kaustisilla. Ja siitä viikon päästä alkaa luodit lentää kohti haukuttavaa hirveä. 
Joten mielenkiintoinen syksy on edessä ja kannattaa seurata täällä tilanteita. 
Hämeen härkätien valkohäntäpeura

Lokinlammen kirre siinä pötköttelöö. 

13.9.2020 päivitys

Kävimme paistamassa makkarat. Rocky sai kivan 8 km hakulenkin tehtyä. Koko yön satoi vettä ja välillä aamullakin. Juuri hyvä sää hakea. Vaikeasta kelistä huolimatta hakuvauhti oli hyvää ja lenkki oli riittävän laaja. Kaikki hirvenjäljet olivat täynnä vettä, sen mitä nuolukivellä jälkiä käytiin katsomassa. Tyyni ilma ja em. seikat eivät ole jälkitarkalle koiralle optimit. Jos olisimme antaneet jatkaa hakua, olisihan se hirvikin löytynyt, mutta sitä emme edes tahtoneet. 
Ensi viikolla kirjolohta onkimaan ja loppuviikosta peurajahtiin etelään. Eli viikon päästä seuraavan kerran treeniä Rockylle. 

10.9.2020 aamupäivitys

Seuraan etänä kuinka Iiron Alfa jämy komentaa hirveä Utsjoen tuntureilla. Oli alku muuten melkoista tykitystä. Alussa hirvi meni 9 kertaa joen yli ja koira tietenkin perässä. Nyt on matkoja 22 km ja haukkua 2 tuntia. Epäilen että iso sonni on haukussa ja se vaan kuljeskelee pitkin tunturia hissukseen. Välillä pysähtyy haukkuun ja sitten taas kävelyvauhtia etenee. Siellä on haukullemenijöillä vielä parin paidan verran kasteltavaa, ennen kuin alkaa kannattaa kivääriä repusta kaivella. 4 km on "hiipijöillä" matkaa haukulle. Onneksi on päivännäköä jäljellä. 
Voin muuten sanoa, että jääpi päiväaskareet tekemättä, kun kännykännäyttöä tulee vahdittua. Joten jätän höpisemisen tähän ja siirryn sohvalle seuraamaan jahtia. Wau!
Haukku jatkuu edelleen. 37 km matkoja ja haukkuaikaa kohta 5 tuntia takana. Kävi jo lähellä passimiestä, 40 metriä, mutta sakea koivikko esti ampumisen. Siitä hirvi otti kimmokkeen ja läksi karkolle. Mutta huippuhienosti nuori Alfa koira seurasi ja nyt taas haukkuu. Menee se päivä näinkin ollessa jahdissa. Kun täällä ulkona sataa, niin kiva seurata kännyä. Mutta pientä asiaa. Ilmoitin Rockyn kokeeseen. Lähdetään kokeilemaan syksyn kuntoa viikkoa ennen jahdin alkua. Eli tänne näin. 

9.9.2020 aamupäivitys

Olipas märkä metsä. Yön satoi, joten pikaisesti koira metsään. Josko nyt saisi tehdä hyvän hakulenkin ilman löytöä. Mutta turha toive, sillä reilun kilometrin päästä alkoi syherö ja sitten löytöhaukku. Siitä parilla pienellä siirtymällä hirvet lenkille ja 7,3 km kohdalla sain koiran tienylityksestä pois. 
Näköjään ihan sama mistä ja milloin laskee irti, hirvet löytyvät. No se ei ole Rockyn kohdalla uutta, mutta saisihan sitä hakua hieman pidempään tulla. Mutta jos tahtoo vain löytää hirvet, niin paha mennä moittimaan. 
Nyt lepoa sunnuntaihin asti ja sitten, toivon mukaan, kovassa sateessa koira metsään. Tänään jo joutui käyttämään nenäänsä tarkasti ja sehän on yksi treenin tavoite. Toinen tavoite on juoksukunnon rakentaminen niin, että sitten jahdin alkaessa karkot napsuu kiinni. Kun oli näinkin märkä metsä, niin huomasi, että vauhti karkossa jossain vaiheessa hiljeni ja jälkeä piti oikeasti tarkkoa. Muutama tarkistuskierros näkyi kartalla. Hyvä niin, että se jälki löytyy kuitenkin. 
Amiraali -koirani taas tunturissa töissä. 38 km matkoja sitten haukku räjähti kunnolla käyntiin. 


8.9.2020 aamupäivitys

Puolikas koirani Amiraali löysi hirven. Nuoruuden innolla ensimmäistä tunturijahtia Ami poika paahtaa. Toivotaan että ampujat ovat tarkkoina ja isoa lihaa kopsahtaa kumolleen. Vähän levoton on hirvi vielä, mutta eiköhän se rauhoitu kuuntelemaan kunnolla jämerää ääntä. Amilla on nimittäin melkoisen miehekäs ääni nuoreksi jämyksi. Sillä tietenkin koiranrotu on Jämtlanninpystykorva. 
Kotona yli 800 km päässä on hienoa seurata koiran työskentelyä. Katsotaan miten saaga päättyy. 


7.9.2020 aamupäivitys

Vuosia sitten aloitin jahdin Utsjoen tuntureilla. 12 vuoden aikana ehdin ampua sieltä 47 hirveä. Liikaa joidenkin mielestä. Muutaman vuonna sain houkuteltua tunturihirvijahtiin Utsjoelle kaveriporukan, joiden kanssa olin koirillani, Tiki ja myöhemmin Rocky, käynyt jahdeissa siellä ja täällä.
Sonniseura22 on porukan nimi ja se juontaa juurensa vuonna 2016 Jussin ampumasta 22 piikkisestä sonnista Rockyn haukkuun Utsjoen tuntureilta. Syksyn suurisarvisin hirvisonni Naturalis panoksella ammuttuna. Rocky haukkui ko. sonnia 5½ tuntia kunnes Jussi pääsi noin 30 metrin päästä näppäämän sonnin hengiltä.
Kun muutin pois Utsjoelta, jahdit tietenkin jäivät tekemättä, mutta Sonniseura22 jatkoi jahteja. Kuten tänäänkin sain seurata Iiron omistaman Alfan työskentelyä 7 piikkisen sonnin kanssa täältä vetelästä käsin, yli 800 km päästä Trackerin kautta. 2½ tunnin työskentelyn jälkeen Janne sai ammuttua ensimmäisen tunturihirvensä.
Tunturijahdissa on mukan myös puoliksi omistamani Joensivun Amiraali, jolla tänä aamuna oli jotain haukuttavaa myös edessä ja Ami joutui pari kertaa uimasille eläimen perässä. 
Onnittelut kaadosta Sonniseura22:lle ja jatkossa lisää onnistumisia. Omia jahteja joutuu sinne lokakuulle odottamaan, mutta eikös sitä sanota, että hyvää kannattaa odottaa. 
https://verkkolehti.jahdissakalassa.fi/jahdissa-kalassa-9-20/hirvikoiran-harjoittelu-1 Täällä hieman asiapitoisempaa tekstiä hirvikoirahommista. 

6.9.2020 aamupäivitys

Yöllä satoi ankarasti vettä toiveideni mukaan. Ja aamulla oli vielä kova tuuli. Eli läksimme metsään Rockyn kanssa. Maasto oli melkoisen märkä, joten toivoin pitkää hakulenkkiä, josta koira sitten kiinni ajallaan. 
Mutta sitä irtilaskun jälkeen lähdettiin kohti vastatuulta, metsästä tielle ja siitä takaisin metsään, tien yli vastatuuleen ja vauhtia olikin kohta jo löydön verran, eli 20 km/h. Siinä mentiin vauhdilla jonkun aikaa, eli 7,2 km ja pääsin metsäautotiellä koiran eteen. Ei näköjään ilman hirviä päästy nytkään ulkoilemaan. Mutta toisaalta, vauhtia oli koko ajan hienosti, joten kuntolenkistä tuo irtiotto kävi hyvinkin. 
Hirvikärpäsiä on sitten bongattu niskasta melkoisen mukavasti. 
Menomatkalla metsoja oli tiellä syömässä ja yksi ukkometso läksi auton vierestä lentoon ja siipi moksahti sivupeiliin. Näin peilistä, että metso teki pakkolaskun, mutta jaloilleen se tipahti. 
Muutenkin lintuja on alueella todella paljon. 
Nyt muutama päivä taas lepoa ja katsellaan säätiloja. Runsaita sateita jos tulee, niin sitten metsään. Kai se joskus käy tuuri, ettei hirvi löydy. Rockylla näitä hetkiä elämässä on ollut varsin vähän. 

5.9.2020 aamupäivitys

Virtaa on koirassa enemmän kuin tarpeeksi. Ja näyttäisi yöllä tulevan rankasti vettä, joten tulee hyvä treeni huomenna. Ei ole sade haitannut ihmeemmin löytöä ennenkään, mutta toivoisin että nyt haittaisi ja jäisi hirvi löytymättä. Semmoinen 10 km hakulenkki ilman yhteydenottoa olisi toiveissa. Jahtikausi lähenee, joten kuntopiikki pitää tähdätä pitkäksi. Siksi treeniä vain mielenkiinnon vuoksi. Kunto tuntuu olevan riittävä hirventappoon. 
Uusi Tracker 6.1.9 päivitys rokkaa kivasti. Huonoissa kentissä pannassa on nyt Tele2 kortti ja se toimii paremmin kuin DNA kortti. Ongelmana on vielä puhelimien kortit. Kahdessa luurissa on DNA ja yhdessä Telia. Hieman pätkii niissä seuranta, mutta eiköhän me nuo muutamat hirvet saada nurin ilman luurejakin. 

3.9.2020 iltapäivitys

Annetaan Rockyn levätä nyt sunnuntaihin saakka. Pientä huonovointisuutta oli parina päivänä koiralla, mutta nyt voimat ovat palanneet. Ruokavalio kun vaihtui kesän laihdutusruoasta vahvaan jahtiruokaan, niin ruoansulatus käynnistyi hitaasti. 
Kuitenkin omien kiireiden vuoksi pe-la ollaan kotosalla ja kerätään voimia sunnuntaille. Sitten seuraavalla viikolla ehkä keskiviikkona irtilasku. Sitten onkin viikonloppuna ja seuraavalla viikolla kalastustapahtumia Aasiasta 10 vuoden työkeikan jälkeen Suomeen palaavan poikani Antin kanssa sekä mukaan liittyy Antin kummisetä, Rautu-Reiska. Käymme mm. Lokinlammella Nurmeksessa kirjolohia kokeilemassa saada pannulle. 
Niissä hommissa menee aikaa, joten Rocky saa lepäillä rauhassa. Eihän tässä ole kuin kuukausi, kun saa pistää lyijyä putkeen laillisesti. 

2.9.2020 aamupäivitys

Kävin päästämässä Rocky tuohon lähialueelle. Eipä mennyt pitkään kun löytöpaikalla kajahti haukku. Lienen ajanut vähän turhan lähelle autolla, kön hirvet katosivat. No tarkoitus onkin juosta, ei se haukkuminen kuntoa kasvata. 7,3 km mentiin ja sitten sain oraspellolta koiran pois. Siellähän ne hirvet olivat mullospeltoa pitkin juosseet. Emä ja vasa. Sain koiran kiinni ja olihan se hyvä aamutreeni kun keli oli varsin viileä.
Kokeilin Trackerin uutta näyttökuvan kaappausta ja hyvin toimii. 

1.9.2020 iltapäivitys

Emme käyneet tänään metsässä. Annoin koirapojan levätä rauhassa. Katsotaan keskiviikkona tai torstaina. Vähän nuo säätilat vaikuttavat, sillä varsin lämmintä syyskuun alkua on luvattu. 
https://www.youtube.com/watch?v=ihW0E1rEikw&t=324s Tässä maistiaisia uusia haukkuja odotellessa aikaisemmilta vuosilta. 
Nyt lämpimillä keleillä ei ole hyväksi koiran haukkua pitkään ainakaan. Varsinkaan jos ei saa vettä juodakseen välillä.