tiistai 18. elokuuta 2020

Hirvisyksy 2020

Hirviä ja muita metsästystapahtumia

30.8.2020 aamupäivitys

Ensi viikolla alkaa keppijalkojen jahti. Kutsu on käynyt pepejahtiin (ei liity soutupepeen tai punttipepeen) ja kun etelässä saavat viljapellot puitua, niin lähdenpäs kopaisemaan istumista kyttäyskopissa. Se on vaihtelua jahtiin ja yksin pimenevässä kopissa istuminen kasaa uusia jahtiajatuksia pääkoppaan. Jospa niistä ajatuksista saisi kipinöitä uusiin erätarinoihin. Nythän tuo kalastusaiheinen kirja ilmestyy, niin lienee aika seuraavalle kirjalle jahtijuttujen osalta. Sitten aikanaan. 
Rockyn kanssa seuraavan kerran metsään ehkä tiistaina aikaisintaan. Huomenna käydään ottamassa piikki hirven 3 vuotta sitten potkimaan olkapäähän. Se on kuulemma ainoa hoitokeino saada karmea kipu pois. Koronahöpöytyksen vuoksi vastaanottoajat ovat mahdollista saada 13 kk päähän. Että sillä tavalla tässä maassa. 

29.8.2020 aamupäivitys

Ei tule mittää. Ei voi koiraa juoksuttaa "tyhjässä" metsässä näköjään. Taas katosi autolta kuin pieru Saharaan ja oiskohan mennyt puolituntia, niin löytöhaukku kajahti. Hirvet ottivat sukset alleen ja latu maistui. Lienee tuolla susialueelle normaalia, että iso, pitkähäntäinen harmaa koira kun tulee lähelle, niin lähdettävä on. Muutamissa paikoissa Rocky sai hirvet kiinni ja haukkuakin kuultiin. Mutta melkoisen suoraviivaista oli suunta, kohti Kärsämäkeä.
No jostain sieltä kaukaa, 13,6 km juoksun jälkeen saimme koiran hirviltä pois. Että silviisii. Uusi Tracker Supra pelittää kyllä, kunhan puhelinkentät ottaisivat vastaan dataa.

Meinaako tuo itse syödä koko kyrsän

28.8.2020 iltapäivitys

Päätinkin että lähdemme huomenna lauantaina metsään koiran kanssa. Sunnuntai pyhitetään pakastimen tyhjäksi syöntiin viime syksyn sisäfileistä (hirveä). 
Aamusta aikaisin lähdetään ja lykätään koira metsään. Ilman tietoa hirvistä. Sitten rakennetaan makkaratulet ja paistellaan makkaraa. Kun Rockylle alkaa tulla 10 km juoksua täyteen, ruvetaan hakemaan koiraa kyytiin. Toivottavasti löytyisi joku juoksuhirvi, jonka perässä saisi pyyhkiä isoa kovaa. No sen näkee huomenna. Samalla testataan uutta Tracker Supra tutkalaitetta ja uutta ohjelmaa siinä. Katsotaan nyt, kuinka huonoissa kentissä homma rokkaa. Uutta sim-korttia on luureissa ja pannassa. 
Laitetaan huomenna raporttia tarkemmin, kuinka kävi. 

28.8.2020 aamupäivitys

Koirapoika ottaa rennosti tämän ja huomisen päivän. Katosi sääennusteesta sunnuntain sateet, mutta jospa sitä kävisi lenkin heittämässä ja makkarat paistamassa. 
Tähän väliin heitän pienen mainospätkän. Koiratreenien välissä olen takonut uuden eräkirjan valmiiksi painoon lähtemään. Syyskuun alkupuolella se ilmestyy ja sitä voi tilata harri.kala@kolumbus.fi sähköpostin kautta. Hinta kirjalle on 29 e plus postikulut. Kirjassa on upeita värikuvia ja tässä on kansi ja takakansi.
Tämä on kymmenes kirja, jonka olen kirjoittanut. En ole missään nimessä joku Päätalo, Remes, Tervo ja A.E. Järvinen. Nämä minun tekeleet ovat pääntyhjentämistä ja harrastus siinä, missä jollakin kirjoneulonta tai pornolehtien selailu. 

27.8.2020 aamupäivitys

Huilipäivä pidettiin eilen ja tänään taas lähimaastoon. Vauhdikasta hakua ja mielenkiintoisesta paikasta alkoi haukku. Olin jo koiraa menossa hakemaan metsätieltä pois, kun Rocky tuli vauhdilla tietä myöten. Ei huomannutkaan minua, vaan veti nokka pystyssä ohitseni, 50 metrin päässä sujahti metsään ja siitä 100 metriä ja haukku päälle. No senhän tietää, kun siinä lähellä ajelee ja kutsuu koiraa, kestääkö hirvet haukussa. Sitten mentiin ristiin ja rastiin aluetta, kunnes 8,5 km kohdalla sain koiran jokivarresta kiinni. Ja melkoisen rapaisena, voisiko näin ilmaista. 
Mutta tulipahan vauhdikas kuntoilu ja osoitus, että into löytää hirvet on vieläkin nuoruuden tasolla. Hyvä tästä on lähteä ensimmäiseen jahtiaamuun. 
Nyt taas joku päivä lepoa ja jos sunnuntaina sataa kovasti, niin sitten juoksutetaan vauhdikkaasti. Ensi viikolla ilmestyy uusi Jahdissa&Kalassa -lehti, siinä asiaa hirvikoirista.
Hirvet menivät mutaisen puron yli ja koira tietenkin perässä rypemään. Tässä ihana lopputulos ja kiva oli ottaa koira autoon. 

25.8.2020 aamupäivitys

Kotiovelta koiraa irti. No ei ihan, ajelin syvemmälle metsään kilometrin verran, koira hakuun ja kotiin aamupalalle. 
Huomasin, että pienen kusilenkin jälkeen nenä alkoi näyttää paikkaan, josta aiempina vuosina on hirviä löytynyt. Ja niin löytyi nytkin. Varsin samoilta sijoilta, mistä viime syksynä parikin kertaa. 
Aamukylmässä ja kosteassa metsässä, lämpötila 3 astetta, oli koiralla hapekasta juosta. Kuten myös hirvillä, vain parissa kohdassa eläimet pysähtyivät ja pienet haukkusarjat sai kuulla. Muuten mentiin vauhdilla ja 5,3 km kohdalla pääsin metsätiellä koiran ja hirvien väliin. Jäljet pellossa kertoivat, että kesän alueella eläneet, emä ja vasa, olivat koiran edessä. 
Nappasin erittäin märän koiran kyytiin ja reipasvauhtinen aamulenkki saatiin päätökseen. Hyvältä näyttää jahtia ajatellen. Koiralla kunto kasvaa ja nenä näköjään toimii, kun antaa vain aikaa etsiä. Nyt sitä aikaa ei kauan turhattu kun löytö tapahtui. Neljästä irtilaskusta kolmesti on hirvi löytynyt. Se yksi löytämättömyys johtui minusta, kun otin liian lämpöisessä kelissä koiran pois, ennen kuin olisi päässyt löytämään. 
Nyt taas pari päivää lepoa ja sitten kunnon kohotusta. 

24.8.2020 iltapäivitys

Tänään pidettiin lepopäivä. Vanhukset vaativat välillä lepoa nääs. Mutta huomenna aamulla on aamupakkaseen kiva lähteä ulkoilemaan. On nimittäin luvannut hallayön. Se ropsii perunanvarsia, jos jollakin on vielä ne niittämättä. 
Tähän lähimetsään mennään, eli voisi koiran löysätä hakuun kotiovelta. Toivottavasti ei löydy hirviä, vaan tulee nätti kympin hakulenkki. Vauhdikas sellainen. 
Olen aloittanut uuden kirjan kirjoittamisen. Poiketen tästä jahtikuviosta, kirjassa tulee olemaan kalastusta Suomen lohipitoisilta jokivesiltä ainakin. Ehkä käydään maailman meriä kokeilemassa myöskin. Saas nähdä, kovasti tässä on kirjaimia paukuteltu. 

23.8.2020 aamupäivitys

Olipa märkä metsä. Ja erittäin lämmin yö. Heräsimme vaimon kanssa 3.30 ja pakkasimme makkarat autoon ja koirapoika kyytiin. Lämpötila oli tuolloin 16,5 astetta. 
Ajattelimme kuitenkin että märkyys antaa koiralle vilvoitetta ja päästimme hakuun. Ensimmäinen lenkki oli 2,2 km ja koira kyytiin. 
Toinen lenkki oli 5,3 km ja koira kyytiin. Viimeinen lenkki oli vain 900 metriä ja hirvet löytyivät. Vauhdikasta juoksua jonkin aikaa ja kaikkiaan matkoja tuli 11,5 km ja tienylityksestä emän ja vasan perästä koira kyytiin.
Alueella näköjään pitkähäntäinen ja suuri koira on laukaiseva tekijä, että matka maistuu hirville. Ehkäpä ne tottuvat tässä alkusyksyn aikana, ettei tuo pure, vaan puhuu. 
Nyt useampi päivä lepoa ja antaa ilman viilentyä reilusti. Hyvä huomio on ollut, ettei yhtään hirvikärpästä ole iholle kopsinut. Lämpimästä johtuen kylläkin itikoita on riittänyt. 
Ai niin, makkarat paistettiin kuitenkin ja nautittiin heräävästä aamusta. 
Sen verran voisi sanoa, että metsälintuja, teeriä ja metsoja on kiitettävästi alueella. Minun puolesta saavat olla rauhassa, olen elämäni aikana ampunut lintuja oman kiintiöni täyteen. Tykkään kyllä pyyhirvipaistista, mutta sen valmistus vaatii aikaa. Reseptihän on yksinkertainen. Otetaan yksi pyy ja yksi hirvi. Paistetaan pinnat kiinni ja laitetaan pataan hautumaan. Se pata häätyy olla hurjan iso ja siinä tulee se ongelma eteen. Siksi olen jättänyt pyyt ja muut pulut, siis linnut, rauhaan. 

22.8.2020 aamupäivitys

Puoliksi omistamani Joensivun Amiraali ekaa kertaa metsässä tänä syksynä ja löytöpaikalle jäi haukkuun. Nuoruuden innolla Ami naksuttelee komentoja hirvelle.
Tänään on ampumaradan vuoro ja ammutaan karhumerkkiin lisäaikaa. Huomenna aamulla sitten Rockyn kanssa metsään. 
Kävin radalla, mutta olkapää on sen verran kipeä, etten alkanut räiskimään. Karhulisenssi on voimassa 2022 asti, joten eiköhän se riitä. Eihän sitä tiedä, ollaanko sitä enää silloin Suomessa jahdissakaan. 
Ampujia oli kovasti ja hyvin tuntui ihmisillä olevan aseet kohdillaan. Nykyinen ampumakoe onkin vain testi, että osaako painaa liipaisinta ja näkeekö radalle asti. Ja vielä sen, että ase on kohdistettu. 

21.8.2020 aamupäivitys

Kävimme maastossa hieman kuntoilemassa. Minä tosin kuntoilin makkaratulilla ja Rocky metsässä. 7 km hakulenkkiä ja sitten soittelin autontorvea ja koira tuli tulille. Kun hirvistä ei ole tietoa, Rockyn saa torvella yleensä pois metsästä. 
Nyt näissä treeneissä ei tarvitse hirviä edes löytyä. Aloitetaan hissukseen omaan tahtiin juoksua metsässä. Ehtii niitä kameleita vielä paimentaa riittävästi. 
Päivä taas lämpiää reippaasti, joten aamukylmässä on hyvä juosta ja sitten lepoa. 
Sunnuntaina näyttäisi satavan vettä, joten lähdetään sitten seuraavan kerran maastoon. 

Makkaratulet on tehty, siitä se lihotuskuuri alkaa

Hieman hakulenkkiä. 

Torvella autolle ja tästä kotimatkalle

20.8.2020 aamupäivitys

Kävimme uudella jahtialueella. Ensin on todettava, että DNA verkossa oleva koiratutka ja luurit ovat nyt ullakolla. Karmeita aukkopaikkoja kuuluvuuskartassa ja useiden minuuttien katkoksia paikan tulossa. Näinkö tässä on palattava takaisin Teliaan. Vai mikä neuvoksi?
No hakulenkkiä koiralle tuli 8,6 km ja rupesin soittamaan autontorvea ja koirapilliä, että Rocky tulisi autolle. Suunta olikin hyvä, mutta sitten alkoi tehdä pientä lenkkiä. Sitten suoraa viivaa ja vauhti koiralla jo 16 km/h eli hirvi edessä. Pistelin oikeaa jalkaa bemarin laatalle ja lensihän se sora jonkin verran. Pääsin tienylityksessä koiran ja sonnin väliin ja sain koiran pois. 11 km lenkkiä lämpimässä aamussa oli hyvä aloitus kunnon kohotukselle. Ja tuli todettua, ettei se taito etsiä hirviä ole talven aikana kadonnut. Yhdellä nuolukivellä oli vanhat emän ja vasan jäljet. Joten taitaa meillä olla alueella hirviä muutama ainakin. 
Yksi komea ukkometso kiihdytteli tien suuntaisesti ja ainakin se 70 km/h vauhdilla lensi.


19.8.2020 aattopäivitys

Kohta alkaa sorsapauke ja karhupauke. Aamuyöstä lähdetään. Vaunu on vedetty Kiuruvedelle. Ostakaa pois hyvä asuntovaunu.



18.8.2020 iltapäivitys

Lohenkalastus on lopetettu ja torstaina aamuyöstä lähdemme Rockyn kanssa hakemaan jahtikuntoa tulevalle syksylle. 
Oma treenimetodi koirille on ollut, että itsenäistä juoksua metsässä. Kun hirvi löytyy, maksimissaan tunti haukkua ja sitten eläin juoksuun. Karkko kiinni ja vähän aikaa haukkua ja taas karkotus. Vain niissä karkoissa se koiran kunto kasvaa, ei haukkumisessa. Rocky on 9 vuotias koira, joten sen ei tarvii enää opetella metsässä mitään. Kuntoilua vaan siis.
Tässä plogissa tulen kertomaan jahtikauden tapahtumia. Peurajahti Hämeessä on tarjolla myös hirvijahdin ohella. Lintuja ei jahtaile, enkä muutakaan pienriistaa. 
Katsotaan missä kaikkialla tulen Rockyn kanssa liikkumaan. Pysykää myös mukana Jahdissa&Kalassa nettilehdessä, syyskuun numerossa on hirvikoirajuttua tarjolla. 
Mutta aloitetaan näin ja katsotaan mitä jatkossa tulee tapahtumaan.
Tätähän se on. Koira metsässä ja ukko paistaa maggaraa

Karkkoa kiinni ottamassa

Rocky tuumaa, että nenäni näyttää hirvien olevan tuolla