tiistai 11. joulukuuta 2018

Kala-Harri 60 V juhlavaappu

Vuosi 2019 on merkittävä vuosi


Vuonna 1959 kesäkuussa syntyi kaljupäinen pikkupoika Kuusankosken sairaalaan. Miehen alussa oli seikkailijan verta, sillä jo parin päivän päästä hän läksi matkoille. Kotikaupunkiin Joensuuhun, jossa tämä ylivilkas ja räväkkä poikanen aloitti myös kalastajanuransa, joka on jatkunut aina näihin päiviin saakka. 
Tuosta syntymästä tulee siis kuluneeksi ensi kesänä 60 vuotta. Voi hyvä hevonen, mitä kaikkea tuolle ajalle on ehtinyt sattua ja tapahtua. Niistä saisi kirjan tai kaksi. No pöytälaatikossa on sivukaupalla elämänkertaa, joka täydennetään sitten joskus. Mennään päivä kerrallaan, eihän tässä mikään kiire ole lähteä pois. On oikeusjuttuja ja muita tärkeitä asioita vielä kesken. En aio päästää vasikoitakaan liian helpolla, joten pakko on sinnitellä ainakin siihen asti, että paha saa palkkansa. No siitä ei enempää, taustoja löytyy täältä plogilta viime kesältä.

Nyt kuitenkin Jarkko Puitti, Puijari -vaapun isä, on valmistanut väritoiveistani vuosivaapun 2019. Teeman mukaan 60 numeroitua vaappua ja ne myydään tilausjärjestyksessä.

Vaapun hinta on myös teeman mukainen, 60 euroa ja vaaput toimitetaan upeassa lahjarasiassa. 

Kun nuo 60 numeroitua vaappua on myyty, tuota väriä ei tulla enää saamaan sen jälkeen mistään. Väri rauhoitetaan seuraavaksi sadaksi vuodeksi valmistajan toimesta. Puijari on tehnyt kaksi erikoisväriä, jotka arvotaan näiden 60 juhlavaapun tilaajan kesken. Mitä enemmän ostat vaappuja, sitä enemmän sinulla on arpanumeroita. 
Arvottavat vaaput kaikkien tilaajien kesken

Nyt voi moni ajatella, että Kala-Harri meinaa rikastua nopeasti. No ehkä välillisesti rahaa tulee, mutta juhlavuonna sitä myös menee. Vaapun tuotto laitetaan tuottamaan hyvää. Kesällä 2019, syntymäpäivän aattona järjestetään Pellossa Tornionjoella Kojamon Kiusaus lohenkalastuskilpailu. Tuossa kilpailussa on erillinen Kala-Harri juhlasarja, jossa on huippupalkinnot. Siihen menee tämän vaapun tuotosta osa. Lisäksi kesällä etsitään jokin nuorten kalastusharrastus, johon käytetään tätä tuottoa myöskin. Ja lisäksi maaliskuussa järjestetään Kala-Harrin syntymäpäiväjuhlat, johon järjestelyihin varataan pieni osa myöskin. Ihminen yleisesti ottaen täyttää kerran elämässään 60 vuotta. Lähes 20 vuotta sitten oli erittäin lähellä, että näitäkään juhlia ei olisi suunniteltu. Tuolloin "kuolin" kertaalleen, mutta hyvät ystäväni saivat minut elvytettyä ja sen jälkeen on elämäntarkoitus ollut hieman toisensuuntainen. Ja vuosi sitten taas tuli vakava sairastuminen ja siitäkin selvittiin jotenkin elävien kirjoihin. No vielä on mm. magneettikuvaus, jolla varmistetaan että kaikki on konehuoneessa kunnossa. Siihen luotan että on. Mutta tuolloin, tänään tarkalleen 16 kk sitten loppui alkoholin käyttö ja se päätös tulee pitämään lopulliseen lähtöön saakka. Joten viinaakaan ei näiden vaappujen myyntituottoa käytetä, joten ei kannata siitäkään olla kateellinen. 

Tilatkaa vaappu, tällä värillä ja uinnilla saatte lohia. Sen takaan. 

Puijari -vaaput on vielä uusi valmistaja, mutta kuten huomaatte työnlaadusta, tästä merkistä tullaan kuulemaan vielä paljon. Viime kesänä pääsin jo kokeilemaan Puijari vaappua Tornionjoella ja niinpäs vain sieltä lohi kopautettiin kyytiin. 
Puijari -vaappu lohensurmana kesällä 2018


Tilaukset voi toimittaa vaikkapa sähköpostiini, harri.kala@kolumbus.fi tai soittamalla numeroon 0503302550. 
Selkäväri on aivan mielettömän upea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti