Kirjoittanut: Harri Matikainen

Liki 7.000 km pitkä Amazon –joki kätkee sisäänsä valtavan määrä vettä ja maailman runsaimman makean veden kalalajikirjon. Eipä siis ihme, että suomalaisista kalastusmatkailijoista koostunut ryhmä oli onnesta pyöreänä kun ensimmäiset heitot läpsähtivät Uatumajoen pintakalvoon.

Uatumajoki virtaa Balbinan tekojärvestä alas ja yhtyy Amazonjokeen  Itaicotiaran kaupungissa noin 200 km päässä. Uatumajokeen laskee runsaasti sivujokia ja sen varrella on (veden korkeudesta riippuen) todella paljon erilaisia sisäjärvien suistoja.
Uatumajoen tavoitelluin kala on peacock bass eli paikallisesti tucunare. Kala voi kasvaa yli kymppikiloiseksi, mutta yleisin saaliskoko on puolesta kilosta noin seitsemään kiloon. Ja kun tiedetään että Suomesta ei löydy yhtään puolen kilon kalaa, joka pääsisi lähellekään sellaista taisteluvimmaa kuin saman kokoluokan tucunare. Voima voidaan hyvin kertoa vaikka kuudella.
Toinen yleinen saaliskala on piraija, jotka tekevät puu-uistimista silppua tehokkaammin kuin oksasilppurit. Yleisin kokoluokka piraijoissa on kilon kahta puolen.
Näiden lisäksi vieheisiin napsivat mm. nokkahauet, jotka taistelun aikana ovat enemmän ilmassa kuin vedessä, sekä jonkinlaiset mateennäköiset kalat, koirakalat sekä joitain muita outoja eväkkäitä, joista Suomessa ei tiedetä paljoakaan.
Kuitenkin kalaa joessa on sen verran rumasti, että kokemattomampikin kalamies osuu vieheellään jossain välissä kalan suun eteen.
Suomesta kalastajia on alkanut käydä Amazonilla vasta vähän aikaa ohjatusti, eikä sinne omin päin kannata kyllä mennäkään. Kahden suomalaisen miehen ohjaama Amazon Kingfisher –kalastusmatkailuyritys on aukaissut reitin Uatumajoelle sekä pariin muuhunkin kohteeseen Pohjois-Brasiliassa. Viime vuoden lokakuussa ensimmäinen toimittajaryhmä kävi testaamassa Uatumajoen kalaston sekä infran ja nyt vuodenvaihteen jälkeen allekirjoittanut kävi tutustumassa paikkoihin elävän kuvan merkeissä. Myöhemmin tämän vuoden puolella on kaupoista saatavilla dvd elokuva Amazonin kalastuksesta.

Matkaan ja joelle

Tammikuun alkupuolen kuvausmatkalle osallistui 8 kalastajaa Suomesta. Kaikkiaan siis neljä venekuntaa. Tarkoituksena oli kalastaa kuusi päivää aamusta iltaan pääosin veneestä heittäen vieheitä kalojen valtakuntaan. Jotakuinkin 7 tuntia päivittäin tuli kalastusaikaa ja heittokäsi sai koukistua muutamia kymmeniä tuhansia kertoja. Kun kaloja saatiin käymään veneissä n. 300 kaikkien neljän venekunnan toimesta, tulee heittoja yhtä kalaa kohti valtavasti. Voisi siis ajatella, että kuinka se on mahdollista sellaisessa kalaparatiisissa.
Tuohon ajatukseen on helppo löytää vastaus, joka ei kuulosta perinteiseltä kalamiehen selitykseltä.
Uatumajoen kalat ovat kaikki petokaloja, jotka saalistavat ruokansa. Eli iskevät syödäkseen. Lämpimässä vedessä iskun täytyy olla tarkkaan harkittu, sillä turhat iskut kuluttavat vain energiaa. No näitä turhiakin iskuja tuli varmasti toisen 300 verran, sillä kovin oli vauhdikas syöksy vieheeseen ja tempaisu sen mukainen. Harhaiskujen mahdollisuus sellaisessa vauhdissa silloin kasvaa.
Jouduimme hakemaan myös ottavaa viehettä, sillä kalapaljoudesta huolimatta, tucunaret olivat varsin kranttuja vieheiden uinnin suhteen. Kotimaisittain hauki- ja kuhapotkuiset vaaput eivät tuottaneetkaan tulosta. Kun vihdoin oma venekuntani löysi ottavan viehemallin, alkoi saalispussiin tulla pinnoja toiseen malliin. Kahtena peräkkäisenä päivänä punnitsimme 39 kalaa kahteen mieheen. Ja varmasti toinen mokoma jätti vieheen kipeä muisto suupielessä.
Lisäksi haimme alussa kaloja pienten sivujokien päässä olevista järvi- ja lampilaajentumista. Tulvaveden vuoksi kalat olivat hakeutuneet kuitenkin mangrovejuurakoiden varjoihin ja sieltä niitä oli vaikea tavoittaa. Myös seisovan veden lämpimyys oli sitä luokkaa, että kalat olivat laiskoja lähtemään vieheen perään. Kun hoksasimme oivallisen oppaamme avustuksella ryhtyä kalastamaan pääuoman reunamia ja sivujokien suita, alkoi kalaa tulla. Ne olivat sitten hapekkaammassa vedessä kyttäämässä ohiuivia saaliskaloja, mm. meidän Rapaloita.
Kun iltaisin vertailimme kokemuksia, alkoi toisilla venekunnilla valtava tohina etsiä pakeista samankaltaisesti uivia vaappuja ja keneltä sellainen löytyi, hän seuraavina päivinä alkoikin kalaa suoltaa toiseen malliin.
Vaikka viritimme leikkimielisen kalakilpailun, yhteishengen kuvaan kuului kertoa sen hetkinen ottionki mukana veneissä olleiden radiopuhelimien välityksellä. Ja olihan sillä kiva kuumottaa kavereiden korvia; tucunare, 2,2 kg, saaja SiiSeppo.
Kalakilpailun luonteeseen kuului myös punnita kummankin veneessä olijan päivän suurin ja viikon lopulla yhteispainossa suurin tulos voitti jotain. Myös päivisin palkittiin suurimman painon saanut venekunta. Amazon Kingfisher –yritys järjesti puolestaan pistekilpailun, jossa veneeseen saatu kala antoi yhden pisteen ja karannut kala miinusti yhden pisteen. Näitä pisteitä tuli neljälle venekunnalle 236 kappaletta.
Ja kun kuuden kalastuspäivän lopputuloksia katsottiin, oli paras venekunta saalistanut 12 kalalla yli 22 kg kalaa. Siinä keskipaino on jo varsin kiitettävällä tasolla, eli liki 2 kg.

Kalastustaktiikkaa ja –tekniikkaa

Pääasiassa siis kalastimme heittämällä veneestä käsin. Välineet voivat olla normaalit haukikalastukseen soveltuvat jerkkikamppeet. Kunhan muistaa muutaman tärkeän seikan. Koukut erikoisvahvoja ja koukkurenkaat vieläkin vahvempia. Siima vähintään 0.30 mm kuitua. Perukkeita ei tarvita, mutta viehelukko on hyvä olla vaihtoruletin vuoksi. Monesti joutui hakemaan sitä ottavinta ja erikoiskestävä lukko on siinä nopea käyttää.
Heittopituudet pysyivät parissakymmenessä metrissä, usein paljonkin alle. Pituutta tärkeämpää on saada viehe juuri täsmällisesti jonkun kasvuston tai juurakon viereen. Ja kun sellaisen heiton onnistuu tekemään, räiskähtää vesi siinä silmänräpäyksessä tulisen tärpin merkiksi. Ja mikäli jarru on löysällä ja äijä unessa, painuu kala takaisin piilopaikkaansa ja kietoo siiman juurakoiden ympärille. Silloin peli on monesti menetetty ja takaisin tulee hyvinkin rikkonainen viehe tai pelkkää siimaa.
Kun kala ei pääse piilopaikkaansa, seuraa muutama rämähtävä hyppy ja mikäli vastaisku on jäänyt pehmeäksi, lentää vaappu kalastajan syliin. Tämän vuoksi kalastajan täytyy olla hereillä jokaiseen heittoon, sillä tilanne tulee eteen yhtä nopeasti kuin se menee ohikin.
Opas ajaa veneen sopivaan kohtaan ja vieläpä näyttää kokemattomalle suunnan mihin kannattaa heittää. Sitten aluetta ryhdytään haravoimaan heitellen täsmäheittoja maukkailta näyttäviin paikkoihin. Mikäli näkee pinnassa kuhisevan pikkukalaparven, sinne kannattaa nakata nopeasti viehe. Seurauksena on melkoisen varmasti paukahtava tärppi. Tai jos pääsee kunnon ajoon heittämään, niin vapa taipuu satavarmasti.
Kelausnopeus saa olla niin kova kuin vain käsi pystyy käymään. Paikalliset oppaat kertoivat, ettei kukaan ole ehtinyt vielä kelata viehettä karkuun, jos tucunare hyökkää. Kelaus ei saa olla kuitenkaan tasaista pyöritystä, vaan nopea jerkkimäinen (nykivä) uittoliike on paras. Kun esim. vaappu horjahtelee holtittomasti, saa se herkästi iskurefleksin kalalla laukeamaan. Piraija voi ottaa normaaliin uittoon joissain tapauksissa. Oma kokemus liki sadasta tärpänneestä tucunaresta kertoi kuitenkin sen, että kova vauhti ja nykiminen oli paras ratkaisu.
Aamun aluksi kannattaa kokeilla pintavaappuja, matalauintisia vaappuja ja lusikkauistimia. Kovin syvälle sukeltavat vieheet harovat yleensä kiinni oksiin ja juurakoihin. Muutama heitto kohteeseen ja vaihto. Näin selvitetään nopeasti, onko joku uusi tarjous muita parempi. Välillä kannatta kokeilla sillä kaikkein ottavimmalla ja tarjota sitten taas jotain uutta. Näin haravoiden löydetään kulloiseenkin ajankohtaan se paras kampe. Sitten vain pisteitä ja painoja takomaan.

Sitten kalastamaan

Sademetsän äänet muuttuvat kun aurinko laskee. Sadat ja tuhannet äänekkäät linnut vaipuvat yöpuulle ja monet sammakot, kaskaat ja muut yöeläjät aloittavat oman konsertin. Täydellä vatsalla on hyvä kellahtaa lakanoiden väliin. Ilman untuvapeittoa, sillä lämpötila keikkuu lautaseinäisessä mökissä 25 asteen tuntumassa. Viileä suihku tuntui upealta sen pienen hetken kuumana hehkuvalla keholla, mutta vartin jälkeen lakana kiertyy nahkean kosteaan ihoon, kunnes syvä tajuttomuus vie miehen mennessään.
Kukkokiekuu portugalia murtaen vielä täysin pimeässä. ”Joko tässä nyt pitää nousta. Ei helkkari, eihän aggregaatti ole vielä pärähtänyt, joten silmää umpeen vaan”. Pölkkypääkukko horii omiaan jo kolmatta aamua.
Olimme tottuneet tähän ennakkoherättäjään, joten puoli tuntia ehti vielä lepuuttaa läskipaloja silmien päällä ja vasta kun isäntämme kiskoi sähköntuojan käyntiin, alkoi aamutoimiin valmistautuminen.
Viileä suihku, mahanpohjalle tuikea ginituikku ja aamupalalle. Kuin taikaiskusta äskeinen pimeys vaihtuu aamunvaloksi.
Yöllä käynyt sade tuntuu hengityksessä kosteutena ja nahkalla jo yölliseltä nihkeydeltä. Vasta auringonsäteet kuivattavat hetkellisesti nahkeuden, tuoden tilalle herneenkokoiset hikikarpalot ja polttavan hehkun.
Kaikki sujuu rutiinilla ja pian rannassa rupsuttaa neljä perämoottoria. Veneiden kokoon nähden tuplasti ylimitoitettuja, mutta eipähän pitkään siirtymätaipaleilla tupakoitu. Kuten nytkin, kun kaasukahva vääntyy kaakkoon, mennään tukka putkella (kellä vielä sellainen riesana on) kohti kalapaikkoja. Jokainen opas omalle lempipaikalle, sinne josta se suurin kala voisi tarttua.
Tänä aamuna kohteena oli Campinas -järvi, suuri sivujoen päässä sijaitseva tulva-allas. Vedestä törröttävät luurangot kertoivat, että vettä on joskus ollut laitoja myöten.
Aamu on aivan tyyni. Veteen loiskahtavat vieheet rikkovat tasaisesti vedenkalvon, mutta luonnon materiaali korjautuu itsestään. Emme tahtoisikaan jättää ylimääräisiä kuoppia, sillä nehän tökkivät inhottavasti vinhaan vauhtia kiitävän veneen pohjaan.
”Kas vain, johan pyörähti kunnon kala vieheeni luona. Katoppas SiiSeppo tuota pyörrettä”. Piiskaamme vettä ja pistelemme reikiä lisääntyvällä vauhdilla eri puolille venettä. Mutta ei ota enää. Taisi nähdä naamani ja sen tappajamaiset piirteet tarkoilla kalansilmillään.
Oppaan tarkat silmät huomaavat keskemmällä lamparetta pikkukalojen pintaväreilyä. ”Heitä sinne pian” voisi olla vapaa käännös portugalin kielestä ja SiiSeppo ehti ensimmäisenä lingota Rapalan Skitter Walkin keskelle pikkukalaparvea.
Kammesta sanka kiinni ja kun viehe nytkähti liikkeelle, räjähti pinta pahemman kerran rikki. Sitten taipui vapa ja sitten lähdettiin. Roiskeen kera valtava kala pyrki suoraan rannassa kasvavaan heinikkoon. ”Elä päästä sinne, pijä tiukalla”. SiiSeppo kiristi jarrun tappiin ja kala pysähtyi. Esitti pari komeaa hyppyä ja alkoi junnaten tulla venettä kohti. Jälleen ilmaan ja vapaa hevosenkengäksi muokkaava SiiSeppo vain väänsi kampea.
Veneen vieressä tucunare loikkasi ilmaan kovan roiskeen kera. ”Hyvin on vaappu kiinni, aivan kurkussa. Nyt rennosti vaan, tämä on meidän”.
Siirsin videokameran oppaan käteen ja otin nostoleuan käteeni. Kala vielä räväytti vettä ennen kuin sain hakaset alaleukaan kiinni. ”Nousee se sieltä vähän isompikin kala”.
Johan siinä riemu repesi, sillä kymmenen paunaa taisi paukkua rikki. Ja kuten tekikin, sillä kala painoi 4,6 kg. Otimme kalan mielihyvin talteen, sillä siitä tehtäisiin illalla juhla-ateria. Tucunarefile on vallan erinomaista napsakan valkoviinin ja limen kera, ilman mitään ylimääräisiä lisukkeita. No jos vähän riisiä siihen kupeelle tinkaa, mutta ei mitään muuta.
Jotenkin tuohon kalaan sen päivän kalastus oli hyvä keskeyttää. Nauttia tyynessä ja mielettömän lämpimässä kelissä tammitynnyrissä hapatettua pontikkaa, ylämaan nektaria korkilliset, heittää jalat pakin päälle ja katsella ympärillä kihiseviä lintuja. Olipa hyvä että lähdettiin.

Milloin kalamatkalle Amazonille

Parhaat kalastusajat ovat lokakuusta helmikuulle. Tuolloin on keskikesä ja vesi usein sopivan matalalla, jolloin kaloilla on vähän piilopaikkoja. Niiden täytyy haravoida ruokaa ahkerasti, sillä aina kaveri kärkkyy viereisen kannon alla. Sadekauden alettua vesi voi nousta metritolkulla ja kalojen piilopaikat lisääntyvät ja parvet hajaantuvat. Saaliskaloilla on enemmän turvapaikkoja, joten kalastamisesta tulee enemmän hakemista. Vaikka nytkin satoi muutamana päivänä, korkeintaan tunnin sadekuurot antoivat helpottavat viilennyksen hehkuvalle keholle. Ei sadevesi tietenkään mitään kylmää ollut, mutta virkistys mikä virkistys.
Sanotaan että aamunvirkku ahvenen nappaa ja kyllähän tämä tavallaan tucunarenkin kohdalla piti kutiaan. Aamun ensimmäiset tunnit olivat aktiivisia ja kyllä kymmeneen mennessä pistekalat oli veneeseen saatava. Keskipäivällä kalantulo heikkeni totaalisesti ja uusi syönti alkoi n. kolmen maissa jatkuen vaihtelevana aina auringonlaskuun saakka. Omalla kohdalla kävi vähän kuin kotona, että aamun saa nyhrätä toimettomana ja vasta iltaa kohti alkoi homma pelittää.
Kalastusoppaamme tuntuivat tietävän varsin hyvin, mistä kalat löytyvät mihinkin aikaan päivästä. Eikä siinä ollut muuta kuin istua veneessä ja kulkea virran mukana. Kalantulolta ei voinut välttyä, sen verran paljon paikkoja tuntui oppailla takataskussa olevan.
Suomalainen Amazon Kingfisher –kalastusmatkailuyritys järjestää tulevaisuudessa useita matkoja useaan kohteeseen Amazonille. Yrityksen kotisivuilta wwww.amazonkingfisher.fi löytyy kaikki mahdollinen tieto suomenkielellä, joten mukaan ja matkaan innokkaat kalastajat. Fish on! huuto kajahtaa sen jälkeen varsin monta kertaa.

Amazon valokuvia:

Amazon videoita:

Otteita tulevalta myyntifilmiltä ja Eräkuksa televisio-ohjelmasta