sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Action kameraan lisävarusteita

Ranne- ja olkakiinnike action kameroille

Säädettävä olkakiinnike on napakka ja erittäin käyttökelpoinen moneen kuvakseen.

e-villen verkkokaupasta löytyi käyttööni uusia kamerakiinnikkeitä Diel action kameralleni. Ensimmäisenä esitellään olkapäälle tulevan kameran kiinnike. 
Neopreenista valmistettu "liivi" on nopea sutaista päälle. Tarrakiinnikkeinen etuvyö kiristää "liivin" paikoilleen ja olkapään kohdalla on toinen tarranauha, jolla stemmataan sopiva napakkuus kameraa ajatellen. 
Kiinnikkeessä on myös kääntyvä alusta, jonka voi lukita haluttuun kohtaan. Näin kameran säätäminen onnistuu mihin suuntaan tahansa. Itse kamerakiinnikkeestä saa taas säädettyä pystykulman. Kiinnikkeen avulla voi ns. hands free -tyylillä kuvata oikeastaan mihin päin tahansa. Kamera kestää paikoillaan kovassakin menossa, vaikka menisi uimaan. Näkisin että varsinkin kalastajille ja metsästäjille tästä "liivistä" on apua. Otankin liivin kovempaan testiin Tsekkiin joulukuun alussa tapahtuvalle jahtireissulle. Lisäksi tammikuussa kalastan Etelä-Afrikassa kuukauden verran, joten silloin nähdään kuinka hyvin kiinnike toimii.

                                         Rannetukikiinnike



Toinen mielenkiintoinen kokeilu on saman valmistajan rannetukikiinnike. Nopeasti ranteeseen laitettava kiinnike on samantyylinen kuin yllä oleva. Kameran voi säätää kuvaamaan ihan mihin päin tahansa. Pyörivä, lukittuva jalusta on jämäkästi tuessa kiinni. Selfiet ja muut kuvaukset sujuvat hyvin. Kun Diel kamerassa on wifi ohjaus, niin kameran voi käynnistää kännykän kautta. 
Näitä kumpaakin käytettäessä oikeastaan vain mielikuvitus luo rajoja kuvauskohteissa. Näkisin että kalastajat ja metsästäjät löytävät tästäkin sopivat kiinnikkeet tutun otsapanta kiinnityksen rinnalle. 
Neopreenikiinnikkeet ovat hyviä myös kosteissa olosuhteissa. Ne eivät vety ja ovat miellyttäviä vaikka paljasta ihoa vasten. 
Yksi vika näissä kuitenkin on. Jos käytössä on vain yksi Diel kamera, joudut hankkimaan ainakin pari lisää. Siispä tässä on laitettava tilausta vetämään lisäkameroista. Mennääs ostelee!!!

jk. kannattaa muuten huomioida että nämä kumpikin kiinnike käyvät myös mm. GoPro kameroille. 

http://www.e-ville.com/fi/3158-action-kamerat  Löytyy action kamerat ja lisävarusteet


tiistai 10. marraskuuta 2015

Retkeilyyn uutta

Minikirves ja monitoimityökalusetti

e-ville verkkokauppa on tuonut markkinoille pari jännää tuotetta retkeilijöille, eränkävijöille tai muille seikkailijoille. 



Ensi hypistelyn jälkeen voisi sanoa, että eivät mitään leikkikaluja, mutta ei noilla Valmet 506 vaihdelaatikkoremonttia kuitenkaan lähtisi tekemään tai harventamaan kotimökin takametsää. 
Mutta pikkureppuun laitettuna kumpikin ovat pelkkiä käsiä parempia välineitä moneen vaivaan. Tiukempaan syyniin tuotteet joutuvat reilun kuukauden päästä Afrikassa, jossa ehkä joutuu jotain rassaamaan savannilla. Tai keksitään jotain askaretta, joissa kumpaakin settiä joutuu käyttämään.

Kirves tuntuu kädessä napakalta ja terä hyvälaatuiselta. Varmasti nuotiotarpeet sillä saa aikaiseksi. Hirvestä rintalasta aukeaa varmasti tuolla naputellessa. Samoin suoliluu onnistuu halkaista myöskin. Pihdit ovat puolestaan todella jämäkät. Kun Rapalan koukku uppoaa sormeen jossain vaiheessa, näillä pihdeillä saa helposti jämäkän otteet koukusta. Tai sormesta, miten vain tilanne vaatii. 
Hintansa puolesta nämä kuuluvat jokaisen eränkävijän hankintalistalle. Vaikka ovatkin Kiinasta, ovat parempia kuin kiinalaiset kirveet ja pihdintekeleet. Suosittelen.


perjantai 6. marraskuuta 2015

Hirvikokeet Kiuruvedellä 30.10.2015

Nuorten Harmaahirvikoirien  SM haukkukokeet Kiuruvedellä




Kuusitoista nuorta hirvikoiraa kilvoitteli Suomenmestaruudesta pyhäinpäivän aattona Kiuruveden Kennelkerhon järjestämissä haukkukokeissa.

Tiukkojen karsintojen jälkeen loppukilpailuun valittiin neljältä lohkolta kultakin neljä koiraa kahden hirvikokeen parhaan keskiarvotuloksen myötä. Ja tänä vuonna tulostaso osoittautui erittäin kovaksi, sillä alle 90 pisteen (100 max.) ei loppukilpailuun ollut mahdollisuuksia. Loppukilpailuun katsottiin kahden parhaan kokeen keskiarvo ja sen mukaan heltisi jokaiselta lohkolta (itä, etelä, länsi ja pohja) neljä kovinta keskiarvoa. Mm. erään loppukilpailuun päässeen koiran keskiarvo oli niinkin huima kuin 98 pistettä. Kaksi siis lähes täydellistä koetta.
Kun kyseessä on alle 30 kk ikäisen hirvikoirien koitos, kertoo se tällä hetkellä maamme hirvikoirakehityksen olevan erittäin korkealla tasolla.
Mukana on kilpailemassa kahdesta harmaasta rodusta osanottajia niin narttukoirien kuin urosten myötä, samoilla säännöillä. Suomessa valtarotuna olevasta Jämtlanninpystykorvasta oli mukana narttuja neljä, uroksia kahdeksan. Norjanharmaahirvikoiria oli yksi narttu ja kolme urosta. Nuorin koirista oli 17 kuukautta, joka kertoo sitä, että kyseessä koiralla on ensimmäinen syksy koetoiminnassa.

Hirvenhaukkukoe pähkinänkuoressa.
Hirvikoiran tehtävänä on tietenkin avustaa metsästäjiä haukkumalla paikoillaan hirveä niin pitkään että metsästäjä pääsee lähietäisyydelle kaatamaan hirven turvallisesti tähdätyllä laukauksella.
Ennen kuin haukku alkaa, koiran on itsenäisesti lähdettävä metsään ja etsittävä eli haettava hirvi haukkuun. Koiralle annetaan kuusi tuntia aikaa löytää hirvi. Mikäli hirveä ei tuossa ajassa löydy, koe on sillä erää loppu. Kun hirvi löytyy, on suotavaa että se haukku jää heti löytöpaikalle, eikä hirvi saa lähteä juoksemaan kiljuva koira perässä.
Hirvikokeen luonteeseen kuuluukin arvostella koiran liikkumista hakulenkillä ja kun hirvi on löytynyt, seurataan hirvityöskentelyä monilla tavoilla. Kokeen tehtävä on jäljitellä osittain metsästystapahtumaa, jossa tuomarit käyvät koiran luona koettamassa päästä ampumatilanteeseen ja pyrkivät karkottamaan hirven, että koira seuraisi sitä ja koettaisi saada haukuttavan uudelleen moitittavaksi. Ja näitä toimia tehdään koko erän, eli viiden tunnin ajan. 
Hirvikokeissa tuomarit täyttävät tarkasti maastokortin, jossa on useita tärkeitä, koiranominaisuuksia, etsiviä kohtia. Haukkuääni, sen tiheys ja kuuluvuus ovat tärkeitä kohtia. Myös haukkutyöskentelyn laatu ja hirven seuraaminen ovat hyvän hirvikoiran perustoja. Haku ja löytötehokkuus ovat tietenkin listan yläpäässä, sillä jos hirveä ei löydy, ei muitakaan ominaisuuksia voi saada selville. Kun nämä kaikki kohdat päästään arvostelemaan, yhteenlaskettu pistemäärä kertoo lopullisen sijoituksen koetilanteessa.
Hirvikokeissa on metsään lähdettäessä kaikilla tasapuolisesti 100 pistettä, mutta harvoilla kokeen jälkeen kisapaikalle tulevilla on papereissa enää sitä samaa pistemäärää. Mutta mikäli pistemäärä ylittää 70 pistettä, koira saa tällöin Hirv1 tuloksen ja neljällä Hirv1 tuloksella koirasta tulee käyttövalio.
Koetoiminta on tullut mukaan hirvikoirien kasvatuksen tueksi sotien jälkeen ja kokeiden suosio on (virallinen hirvenmetsästyskoe ensimmäisen kerran järjestettiin 1956) kasvanut nykypäiviin todella mittaviin suhteisiin.
Voidaankin sanoa että joka syksy hirvikokeita järjestetään Suomessa useita satoja. Ja sokerina pohjalla tietenkin kilvoittelut Suomen parhaimman hirvikoiran tittelistä.

Junioreiden SM haukut Pohjois-Savossa
Kiuruveden Kennelkerho täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja kiitoksena hyvästä kenneltyöstä yhdistys sai järjestettäväksi Suomenmestaruushaukut harmaille hirvikoirille.
Kilpailukeskus sijaitsi Sinisessä Helmessä ja koemaastot olivat säteittäin kisakeskuksesta ympäri lähialuetta.
Torstaina kisabanketissa pidetyissä puheissa tuli hyvin konkreettisesti esille alueen laajuus, suuri metsästysseuramäärä ja huoli alueiden uudesta hallitsijasta, sudesta. ”Alueemme on n. 134.000 hehtaaria, mutta puolia siitä hallitsee susi. Näin ollen koealueet on jouduttu etsimään Lapinlahdelta, Pielavedeltä, Iisalmesta ja Pyhäsalmelta Kiuruveden lisäksi. Emme halua koiria susien syötäväksi, joten turvallisuutta ajatellen näin olemme joutuneet menettelemään” kertoi maastomestari Matti Ruotsalainen. Illan aikana vielä maastomestari joutui vaihtamaan yhden alueen, sillä Pielaveden suunnassa olleessa maastossa olikin susihavainto, suden ylittäessä maantietä koealueen suuntaan.
Valitut maastot on kokeiltu syksyn aikana niin kokeissa kuin hirvijahdissa ja todettu hirvirikkaiksi tämän tasoiselle kilpailulle. Silti kyse on nuorista koirista, jotka kenties ensimmäistä kertaa ovat poissa kotimetsistä ja siksi vaikeusastetta kokeessa oli havaittavissa.

Ylituomari Pauli Äijälä pitää puheenvuoron kokeen kulun suhteen.



Ylituomarina toiminut Pauli Äijälä Kannuksesta piti ylituomaripuhuttelun ja korosti koetoiminnassa arvokisojen mukaisesti tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua koirille. Hirvikokeissa on sääntökirja, jonka mukaan koiria arvostellaan. ”Muistakaa että koiraa arvostellaan tämän kokeen mukaan ja entiset, huippuhaukut ovat historiaa. Tuomareille tiedoksi, että tehkää koiran eteen töitä vaikka paita märkänä. Kaikki koirantyöt täytyy saada havainnoitua, autossa ei istuta ja katsella kännykännäytöltä koirien liikkeitä” muistutti Pauli Äijälä.
Kun rotujärjestön viiri oli saatu salkoon, koirien esittely päätökseen ja Sinisen Helmen maistuvat paistit oli saatu kennelväen kitapurjeiden taakse piiloon, oli aika vetäytyä unille ja keskittymään suureen koepäivään.
Aamulla viiden aikaan kahvipannu tupsautteli tuoksujaan kennelväen neniin ja leipäpalasta katosi tasaiseen tahtiin tuomareiden, maasto-oppaiden ja koiranohjaajien käkättimiin.

Olympiapainija Rami Hietaniemi nosti koiralleen maaston, josta hirvi löytyi.

Kuudelta aamulla suoritettiin maastoarvonta, joka nostatti monelle koiranohjaajalle jännityksen piirteitä kasvoille. ”Tuleekohan se illalla mainostettu kennelhirvimaasto juuri minulle, vai jollekin kilpakumppanille”. ”Miten koira tänään toimii, pelasihan se ainakin viime viikolla vielä harjoituksissa ja jahdissa”. Ehkä myös maasto-oppaiden mielessä pyöri monenlaisia ajatuksia, päällimmäisenä varmaankin; ”onkohan se eilen haukkuun jäänyt hirvi vielä samassa paikassa, jolloin saataisiin nopea löytö”. Paineita varmasti lienee ollut myös ottelutoimikunnalla, että varmasti jokainen osa-alue sujuu niin hyvin kuin vain voi.
Tuomarit arvottiin niin, että jokaiselle koiralle tuli tuomari eri lohkosta kuin mitä koira oli. Yhteisesti tarkistettiin vielä jääviystekijät, eikä kenelläkään ollut mitään huomautettavaa tuomareiden sijoittumisesta.
Ylituomari oli kertonut hakuajan alkavan juosta klo 8 aamulla, joskin aiemminkin koiran saisi löysätä hakemaan. Ja kun onnenpotkut oli täräytetty ryhmien takamuksiin, sitten vain autonkeulat kohti koemaastoja ja kuumeinen odotus ensimmäisten löytöjen ilmoittamisesta.
Eikä kisakeskuksessa ehtinyt kauan olla hiljaista kun ensimmäiset löydöt ilmoitettiin. Ensimmäinen löytö tuli 7.34 ja heti perään toisella koiralla 7.43. Sitten tasaisesti löytöjä siten, että kuudestatoista koirasta hirvityöskentelyn pääsi aloittamaan haukkuun asti 12 koiraa.
Ottelutoimikunta pääsi myös maastokierroksella kuuntelemaan hirvihaukkua ja ensimmäisenä tavoitettiin maastosta Kölöperin Rapen ryhmä kuuntelemassa kiihkeää hirvihaukkua. 
Rape nakuttaa komiasti kiitettävällä haukkutiheydellä.

Jätimme Rapen moittimaan hirveä ja siirryimme Mustanlammin Onnelin ryhmän luokse. 
Ylituomari seuraa Onnelin työskentelyä ryhmätuomarin tabletilta.

Sielläkin nuori narttujämtti nakutti iloisesti yksinäistä uroshirveä, joten siirryimme pikaisesti alueelta häiritsemästä enempää. Ja loppupelissähän siinä kävi niin, että saimme kuulla kisan ykkösen ja kakkosen työskentelyä.

Kilpailijoiden ja ylituomarin mietteitä
Kilpailukeskus Sininen Helmi sai kaikilta osanottajilta varauksettoman kiitoksen sijainnin ja majoituksen sekä ruokailun suhteen.
Ottelutoimikunta muisti Sinisen Helmen isäntäpariskuntaa komialla pytyllä.

 Myös ottelutoimikunta niin ikään sai kehuja järjestelyistä ja maastojen sijainnista. Ylituomari Pauli Äijälä kertoi koejärjestelyiden olleen erinomaiset. ”Petotilanne oli tiedossa ja maastot oli haettu turvallisilta seuduilta. Näki että maastomestari oli tehnyt tarkkaa työtä maastojen suhteen. Kelihän oli mitä oli ja varmasti se vaikutti hakutyöskentelyyn. Pakkanen jäädytti yöjäljen ja vaikeutti hirvien löytymistä. Samoin haukulle hiipiminen AT:n toivossa vaati tuomareilta todella suurta taitoa. Ja hyvin tuomarit selviytyivät kaikista haasteista” kertoo Äijälä.
Pauli Äijälän mukaan oli selvää että korkea tulostaso, millä loppukilpailuun tultiin, ei tulisi jatkumaan kaikkien osalta. ”Kyseessä oli nuoret koirat, joista osa oli ensimmäistä kertaa kotiseutujen ulkopuolella. Koirille pitkä matkustaminen ja vieras ympäristö sekä ympärillä pyörivät ihmiset aiheuttaa stressiä, joten ymmärrettävää on, että epäonnistumisiakin tulee”.
Ylituomari Äijälä korosti löytötehokkuuden seuraamista tarkkaan ja hänen mukaan tuomarit toteuttivat toivomusta erittäin hyvin. ”Vesistöt myös vaikeuttivat koirien työskentelyä, mutta koeryhmät toimivat ripeästi ja avustivat koiria pahoissa paikoissa kuten puhuttelussa oli sovittu. Muutenkin koiranomistajat, tuomarit ja maasto-oppaat toimivat erinomaisessa kennelhengessä koko kilpailun ajan”.
Myös koiranomistajat olivat erittäin tyytyväisiä koepaikkaan ja kilpailun etenemiseen. Mustanlammin Onnelin omistaja, Tanja Raivio Puumalasta kertoi kaiken menneen todella hyvin. ”Onneli oli tyttöjen majoituksessa ja sattuipa niin hyvin että Onnelin unikaveri tuli vielä tuomariksi koiralle. Koira on luonteeltaan aivan huippu ja ei ottanut kilpailusta isompaa stressiä. Varmasti myös rauhallinen yöuni vaikutti siihen, että pää oli heti aamusta kunnossa”.
”Meillä oli aivan ihana maasto-opas. Jätin hölmöyttäni termospullon aamulla keittiöön, mutta oppaalla oli kuumat kahvit tarjolla. Ja koirahan pelasi metsässä erittäin hyvin. Haukussa oli tappisarvisonni ja keli hieman rapea. Sen vuoksi muutama piste jäi metsään, mutta tulokseen ja sijoitukseen täytyy olla tyytyväinen”.
Onneli on Tanjan kymmenes käyttövalio, joten mistään ensikertalaisesta koiranohjaajasta ei ole kyse. ”Onneli on koirana täysi timantti. Näihin kisoihin ei alun perin ollut mitään suunniteltua yritystä, mutta kun kaksi koetta menikin putkeen, tottahan sitä sitten lähdettiin. Ensi vuonna tarkoitus on tähdätä piirinmestaruuskarsintaan ja jospa Onneli jatkaisi huippuputkea, jolloin aikuisten SM kilpailut odottavat” kertoo onnellinen Onnelin omistaja Tanja Raivio.
Kölöperin Rapen omistaja Tapio Härkönen, Kajaani, kertoi koiransa olevan erittäin varma kokeissa. ”Eihän tämä näistä valonheittäjistä ja salamavaloista ihmeemmin välitä, mutta metsässä toiminta onkin sitten hieman toista”.
”Rape on varhaiskypsä norjanharmaahirvikoira. Kölöperin Rape syntyi 3.6.2013 ja ensimmäinen hirvihaukku kuultiin vajaan 7 kk ikäisenä, n.1,5 tuntia. Hirvi jäi hyvin löytöpaikalle ja koira saatiin kutsusta pois. Seuraavana syksynä sitten haukut jatkui hyvänä ja näytti siltä, että voisi ruveta käyttämään kokeissa.
Rape saatiin neljällä koekäynnillä käyttövalioksi pistein 95,5p. 92p. 90p. 95p. Sitten kävin vielä sille syksylle parissa kokeessa josta kummastakin ykkönen yli 90p. tuloksilla. Tänä syksynä sama homma jatkui, neljä koetta tullut käytyä ja kaikista ykkönen pistein 86,5p. 95p. 93p. 95p” kertoo Tapio Härkönen koirastaan.
Nuorten koirien SM kisaan Rape pääsi kovalla keskiarvolla, 95,25 pistettä.
Ensimmäisen illan koirienesittelyssä Rape ei ollut kotonaan, vaan ujosteli väkijoukkoa, mutta heti kokeen alussa ujous hävisi ja Rape katosi metsään.  Eikä mennyt kuin 7 minuuttia, kun kiivas löytöhaukku kajahti 1,3 km päästä. ”Ensimmäisen lenkin löytöhän se oli, sillä Rape tykkää etsiä hirven nopeasti haukkuun, ilman hienoja kaarteluita. Kun tuomarit osasivat asiansa erittäin hyvin, saatiin Rapelle 4 ampumatilannetta. Samoin karkkoja useita ja uusintahaukut nätisti täyteen. Kun muutkin osa-alueet menivät hienosti putkeen, voittotulokseen 95 pistettä olemme Rapen kanssa erittäin tyytyväisiä” kertoo selvästi iloinen Tapio Härkönen. Jatkossa Rapelta on odotettavissa varmasti kovia tuloksia myös ”aikuisten” puolella kunhan terveyttä riittää ja koira saa olla susilta rauhassa. 
Koira                                  Maasto                           Löytö                 Hakuaika  LM LH   HA  TA  TM   KaKpl KaM UH      AT  HT YO  PIST  SIJ
Kölöperin Rape              Kuusenmäki                7:34     7                1,3      83   254 300 6,4    6       5,4    3/2/0  4    86   1    95    1
Mustanlammin Onneli Jokikylä                        8:06     43             1,3      120 223 300 6,3    3       5,1    1/2/0  2   104  2    93    2
Herkko                              Aittokorpi                      11:28   202           1,8      92   223 300 10,2  6       9,4    3/1/1  3   80    -    91     3
Elimon Salon Körmy     Martikkala                    12:18   283           1,9      32   231 300  6,4   6       6,4    3/2/0  3    72   2   90,5  4
Käpyahon Riku             Pienlammas                   9:05      47            7,0      117 261 300  6,0   4       6,0    2/2/0  3    53    -    88     5
Pystytuulen Isabella     Selkäys                                       8:31       26           1,0      53   256 300  6,3   7       5,3    2/3/1  3     80    -    87     6
Älvkrokens Mio-AVK     Pahkamäki                  12:23   268           5,5      94   210 300  5,6   5       5,1    2/1/2  2    80    2   85,5  7
Norrtrolls El Reino        Säviä                               10:38   137           1,5      2     214 300  9,1   6       8,9    3/1/2  3    88     -    82,5  8
Palokallion Ippu            Rytky                              9:57      187           5,3      78   134 300  7,8   4      7,8     1/2/0  -    80     2   80,5  9
Heinisuon Sisu             Laukkala-Sulkava  9:20   74/18     0,5/1,2  3/7  189 275   7,8   5      7,8     3/0/1  1   50     -    65     10
Mustikkaharjun Sokka Paajakka                                      7:43    13/7       1,3/1,9  4/4  113 234 21,1  4    16,1     0/1/2   -   80     1   56,5  11
Rokelan Euforia             Juntula                                          10:17   58              1,0      27    51  92     4,9  2      3,8      0/1/0  -    80     -    53     12
Joensivun El Toro           Isokanto                                                                                 327           ----------------------------------------------------------------------15,5   13
Havukkamäen Didi       Niinimäki                                                    318                          ------------------------------------------------------------------    15,5   14
Vihteljärven Torsti         Itäranta-Honkaranta                            304            -------------------------------------------------------------------  15,5   15
Korvenkiertäjän Saku    Saarela-Kurkisuo                290            -----------------------------------------------------------------   14      16




Juniorimestari vm. 2015