torstai 16. huhtikuuta 2015

Testi: Näkyvästi hirvijahtiin - Alaska Blaze 3D Pro hirvimiehen puku


Punainen on historiaa, täysoranssi alkaa vedellä viimeisiään. Nyt pukeudutaan muodikkaasti oranssicamoon. Eli kyseessä on siis valmistautuminen jokavuotiseen hirvijahtiin, joka liikuttaa maassamme satojatuhansia metsämiehiä.

Hirvijahti osui tänä vuonna aivan kuun loppuun, eli kuten asetuksessa sanotaan, syyskuun viimeinen lauantai sallitaan hirvimiesten ladata aseet ja lähteä isoa riistaa kaatamaan.
Samoihin aikoihin metsissä viilettää marjastajia, sillä puolukka on päässyt kypsymisessä hyvään vauhtiin. Samoin jänikset ovat vapaata riistaa, kuten myös metsäkanalinnut. Sieniäkin löytyy sankoin joukoin, joten aseiden kanssa täytyy olla erittäin varovainen. Mutta ei kaikkea vastuuta kannata jättää yksistään hirvimiesten kontolle. Hirviasetuksessa kerrotaan tarkasti, miten pukeudutaan turvallisesti. Mutta missään sienestäjän lakikirjassa, tai jänismiehen käytösoppaassa ei ole pykäliä pukeutumisen suhteen. Ja jos luoti koppaa persauksiin hyvin maanläheisesti pukeutunutta liikkujaa, niin syytä lienee katsoa myös peiliin.

Näkyville mutta näkymättömiin
Tavallisessa metsästyksessä on vuosia vannottu jo camoväritysten nimiin. Camo, eli maastokuvioinen asu on armeijan käyneille ainakin tuttu. Eli se tuttu maastopuku, joka ei kyllä kovin camolta enää vaikuta uusien kuosien tultua markkinoille. Mutta ideana sama, eli pyritään häivyttämään ihmisen ääriviivat ympäristöön. Sillä moni riistaeläin, mm. hirvi, hahmottaa ihmisen ääriviivat todella helposti ja se laukaisee pakoreaktion.

Aikoinaan hirvijahdissa käytettiin pelkästään punaista. Punainen pipo tai lippis ja sitten joku punainen liivinretale työhaalarin päällä. Ja kun ilta hämärtyi, katosi punainen kokonaan maastoon ja kukaan ei nähnyt, minne se naapuripassimies hävisi. Siellä se männikössä seisoi, mutta ”huomioliivi” muuttui väriltään mustaksi.

Syksyllä 2013 sai sitten viimeisen kerran käyttää hirvijahdissa punaista huomiovärinä ja pakolliseksi tuli jo vuosia käyttöön hiipinyt oranssi. Lainlaatija on viisaudessaan kirjoittanut, että oranssia väriä on oltava vähintään kaksi kolmasosaa vaatteen ja päähineen näkyvästä pinta-alasta. Aivan niin, mutta mihin suuntaan tuo näkyvä osa pitäisi suunnata. Asetuksessa puhutaan toiselle ihmiselle näkyvä osa. On tietenkin eri asia, onko se toinen ihminen takana vai edessä.
Onneksi metsästysvaatteita valmistavat yritykset ovat lähteneet käyttämään järkeä ja valmistaneet vaatteet niin, että ne ovat muodikkaita ja huomioväritys on saatu toteutettua turvallisuuden periaatteella.
Oranssicamo sulautuu luontoon hyvin, mutta näkyy muille metsästäjille hienosti.

Viime vuosina käyttöön on tullut entistä enemmän oranssicamoja, joissa toinen toistaan upeammilla sommitelmilla on pyritty saamaan toisaalta sitä näkyvyyttä ja toisaalta häivyttämään ihmisen ääriviivat ympäristöön. Ja käytännön kokeissa tuossa on onnistuttu hyvin, sillä oranssicamo katoaa hirvensilmistä ympäristöön, mutta näkyy naapurille riittävän hyvin.

Alaska oranssicamo testissä
Alun perin camoflash pukeutuminen on rantautunut maahamme jenkkilästä, niinpä tietenkin. Mutta tässä tapauksessa sieltä on saapunut kerrassaan hyvää ajatusta. Se täysvihreä ”kansallispuku”, jonka päälle kiskotaan nailonista harsittu oranssi pussi, ei mikään komein ilmestys jahtimailla ole. Vaikka metsään ei kaunistelemaan mennäkään, kyllä jahdissa voi liikkua tyylikkäästikin.
Ja nykyisten jahtiasujen kanssa voi käydä liikkumassa ihmisten ilmoilla jopa maalikylissä niiden tyylikkyytensä johdosta. Toki kantaja on samanlainen, olipa päällä virttynyt sarkapuku tai tyylikäs camoflash.

Tälle syksylle tuli testikäyttööni Retkitukun valmistuttama Alaska oranssicamo puku mielenkiintoisen etupaketin kanssa. Eli kerrassaan postipoika kantoi laatikossa koko pukeutumissetin kerralla. Alusasu samaa kuosia, sormikkaat ja lippis sekä sitten päälliasu, joka häikäisee näyttävyydellään. Kelpaa käydä tekemässä lottoa ärrällä tai nostamassa kylillä automaatista parikymppiä eli näyttämässä uutta pukinetta rahvaalle.

Alaska Blade 3D puku on tyylikäs kantajansa päällä.
Suomessa suunniteltu Alaska Blaze 3D puku täyttää uuden lain vaatimuksen näkyvyyden suhteen. Pelkkä puku kustantaa 199 euroa. Päälliasussa on Rain Stop kalvo, jonka luvataan pitävän sateen ulkopuolella ja samalla puku myös hengittää. No, yleensä nuo hengittävyydet ovat kosmetiikkaa, sillä suomalaisen kehorakenne on yleensä semmoista, ettei niin hyvää kalvoa ole vielä keksitty, että se hienmuodostus kulkeutuisi kovinkaan hyvin puvun ulkopuolelle. Mutta taivaalta tulevan veden pystyy puvun ominaisuuksilla jättämään myös sinne ulkopuolelle. Sen osion Alaska puku täyttää niin kuin metsästysasun pitääkin.

Puvun vesipilarikestävyys on 10.000 mm/neliösentillä. Samoin hengittävyysluku on kalvolle huima, 10.000 grammaa/neliömetrillä/24 tuntia.

Testasimme pukua myös perinteisellä suihkukokeella kun taivas oli varsin kitsas tuottamaan luonnonmateriaalia niskaan. Suihkutestin puku selvitti täysin arvosanoin. Yhtään tippaa ei tullut useamman minuutin, rankan suihkutuksen alla puvun sisälle. Kosteudenpitotestiä jatketaan sitten luonnossa kun syksyn rankkasateet alkavat, mutta alkuasetelma on mainio. Päällysmateriaali on hieman kahisevaa ja kuuluu varsinkin hifistelijöiden korviin selvästi. Mutta hirvijahdissa se kahina peittyy kyllä koiranhaukkuun, metsänsuhinoihin ja muihin rahinoihin.
Puvun leikkaukset ovat onnistuneita varsinkin omaan kehoon suhteutettuna. Samoin paketin mukana tuleva alusasu on erittäin miellyttävä päällä. Vedenpitävällä vetoketjulla suojattuja taskuja on takissa 7 ja housuissa 4. Puvussa on irrotettava, kookas huppu kiristysnyöreillä. Parhaiten puku toimii kevyessä, liikkuvassa jahdissa. Pystykorvamies tai hirvikoiramies kulkee huomaamattomasti haukulle, mutta kuitenkin näkyvästi muille metsästäjille. Riekkomiehen päällä puku sointuu kuin luotuna ruskamaisemiin. Silti jahtikaverit näkevät seisonnalle menevän ja jättävät haulit piippuun peitteisessäkin maastossa. Sienestäjät ja marjastajat viihtyvät Alaska puku päällä pitkät päivät metsässä ja näkyvät muille liikkujille hyvin.
Alaska puvun pintakangas hylkii tehokkaasti vesipisaroita
Passissa seistessä alle vaaditaan tietenkin enemmän lämmittäviä kerroksia, joten tällöin puvussa pitää olla ”kasvuvaraa” sitä hankittaessa. Syksyn kylmät ovat vielä kokematta, mutta katsotaan miten joulukuussa Puolan villisikajahdissa tarkenee ko. testiasulla.
Alaska puvun kestävyyttä ei ole tietenkään omakohtaisesti päässyt testaamaan, mutta materiaalit, ompeleet ja työnlaatu näyttäisi ensimmäisten käyttökertojen jälkeen olevan kohdallaan. Sanoisinko jopa että on kiva pukea näyttävä asu päälleen kerta toisensa jälkeen.


Taskujen vetoketjut ovat vedenpitäviä.
Testikokemuksia
Jahtisyksy alkaa olla taputeltu ja puku pääsee vielä helmikuussa Romaniaan villisikajahtiin mukaan. Kaikkiaan Alaska –puku on toiminut kuten sen pitikin toimia. Puku on pitänyt kosteuden ulkopuolella kiitettävästi. Hirvikoirahommissa ei paljon pääse hikoilemaan, joten hengittävyydestä ei kirjoita mitään. Eikä nämä kalvopuvut missään olosuhteissa mitään tuuletuspukuja olekaan. Puuvilla hengittää, samoin villa. Nämä ovat kompromisseja ja erinomaisia sellaisia.
Ainoa vamma pukuun tuli piikkilangoissa rämpiessä. Pieni reikä oikean polven kohdalle, jonka kätevänä paikkasin super-epoxi –liimalla. Ei mene vettä sieltäkään nyt sisälle.
Puku on näyttävä ja näkyvä. Siitä suuret plussat. Hyvä ajatus on housuissa irtopatruunoille olevat paikat lahjetaskun sisällä. Jos joutuu isomman hirvilauman edessä menemään varapatruunoille, sieltä löytyy puolenkymmentä laukausta vielä jemmasta.

Kahdeksan ammutun hirven jälkeen puku on suhteellisen siisti, vaikka suolistushommissa välillä roiskuu ja ropisee. Pintakankaasta lähtee veri yllättävän hyvin kostella pyyhkimällä. 
Voin vain käyttökokemuksien mukaan suositella pukua, hinta/laatusuhde on erinomainen.


Tässä linkki, josta pääsee tilaamaan puvun: Alaska Light Blaze 3D Pro hirvimiehen puku

www.retkitukku.fi


2 kommenttia:

  1. Kuvissa näkyvä puku näyttäisi olevan Alaska Extreme Lite. Joten kumpi puku nyt sitten on kyseessä?

    VastaaPoista
  2. Puku on juuri se, mistä tässä kirjoitan. Ei ole mikään Lite. Vaan Plaze 3D Pro.

    VastaaPoista